Monthly Archives: syyskuu 2015

Mummokortti pöytään!

    Kun tuli tietoon, ettei eläinsuojeluasiamiehen määräaikaista virkaa jatketa vuodenvaihteen jälkeen, päivitin mielipahani naamakirjaan. Kielteisen rahoituspäätöksen tehneen ministerin perusteena oli, että kurjassa taloustilanteessa kaikki voimavarat käytetään eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen, joka on jo ollut käynnissä useamman vuoden. Runsaassa parissa vuodessa eläinten etujen puolustajana toiminut asiamies ehti tutustua toimialansa moninaisiin ongelmiin, tavata alan vaikuttajia ja jonkin verran vakiinnuttaa asemaansa.

    Pääministeri linjasi samaan aikaan, että kaikki työnteko on saatava tuloksellisemmaksi, kansakunnan on tehtävä viiden prosentin tuottavuusloikka.  Pääministeripuolueen taustalla on maatalousväestöä, joten eläimiin kohdistuvat toimenpiteet olivat luonnollinen osa tehokuuria. Kun ihmisiltä vaadittiin enemmän, sama koski myös eläimiä.

    Yhden virkamiehen palkka ei valtion budjettia kaataisi, mutta kyseessä taisi olla poliittinen päätös. Lyhyen toimikautensa aikana eläinsuojeluasiamies on ehtinyt nostaa esiin monia eläinten hyvinvoinnin kannalta keskeisiä asioita, sellaisia kuin jokaisen yksilön mahdollisuus liikkua lajinsa edellyttämällä tavalla. Lehmiä ei enää pitäisi pakottaa seisomaan paikallaan kaulastaan kiinni kytkettynä eikä emakoita pitää häkissä, joka on niin ahdas, ettei siinä mahdu edes kääntymään. Kiusallisia epäkohtia, joiden merkitystä on vaikea kiistää.

    On lyhytnäköistä ajatella, että eläintuotannon kannattavuus paranee, kun vältetään eläinten hyvinvointia lisääviä kustannuksia. Tutkimus osoittaa selvästi, että eläinten hyvinvointiin panostaminen lisää tuotantoa ja tuotannon kannattavuutta. Siis tekee tuottavuusloikan. Luulisi maataloustuottajien tuloja lisäävän tosiasian kiinnostavan päättäjiä, mutta ei. Tutkittuun tietoon ei uskota.

    Some vastasi naamakirjapäivitykseeni lyömällä niin sanotun mummokortin pöytään: eläinten etujen on nyt väistyttävä, kun on muuta paljon tärkeämpää. Mummokorttiin voi sisältyä monenlaisia asioita, mutta periaate on aina sama. Nimensä mukaisesti mummokortissa puhutaan usein vanhoista ihmisistä. Heidän asiansa hoitokodeissa on ensin saatava kuntoon, vasta sitten on eläinten vuoro.

    Kerron varmuuden vuoksi, että kunnioitan vanhuksia ja tuen ehdottomasti toimia, joilla heidän elinolojaan ja vointiaan kohennetaan. Todellisessa elämässä vain on niin, että eläimiltä pois jäänyt euro ei suoraan tuo yhtään uutta hoitajaa vanhainkotiin. En myöskään usko, että tulee hetkeä, jolloin voisimme todeta kaikkien vanhusten kaikkien asioiden olevan niin hyvällä tolalla, että nyt meillä on varaa ryhtyä panostamaan eläinten parempaan elämään.

    Viisas hoitaa kuntoon mummojen ja ukkojen lisäksi eläinten asiat. Tutkittu tieto osoittaa, ettei se välttämättä maksa mitään. Jos esimerkiksi porsaita ostettaisiin karsinaan kahdentoista sijasta yksitoista, porukan hankintahinta olisi pienempi. Myös rehua kuluisi vähemmän ja rehulasku supistuisi.  Väljemmässä tilassa elävät possut kasvaisivat paremmin ja pysyisivät terveempinä pienemmällä rahalla. Tuottajan kannalta rahallinen lopputulos olisi sama, mutta siat olisivat saaneet vähän paremman elämän.

    Voi vain arvata, miksi porsasmäärä pysyy entisellään. Menetelmä on liian yksinkertainen ja halpa, vähemmällä ei voi saada yhtä hyvää. Myös porsasvälitys on liiketoimintaa, pikkupossuja kannattaa myydä mahdollisimman monta. Lihatalojen tuotantoneuvojat tuskin kehottavat ostamaan vähemmän. Liiketoiminnan voittoihin keskittyvän elintarviketeollisuuden vastapainoksi tarvitaan ihminen, joka huomioi eläinten ja samalla myös tuottajien edun. Sen vuoksi maahan on perustettava pysyvä eläinasiavaltuutetun virka.

Pientilan rantapelto Uudenkaupungin saaristossa.

Pientilan rantapelto Uudenkaupungin saaristossa. Kuva rannan suunnasta talolle.

Pientilan rantapeltoa Uudenkaupungin saaristossa.

Sama pelto talolta rantaan katsottuna.

Kissat ovat diginatiiveja

    Kuuluu ”taps” ja ”krunts” kun digitaalisen kärpäsen lento äkisti katkeaa. Sen jälkeen otus hajoaa usvaiseksi hiutalepilveksi ja katoaa kuvasta. Uusi näytön painallus ja seuraava siipiveikko lakkaa olemasta yhtä näyttävästi. Vajaan vuoden ikäiset kissani pelaavat lattialla lojuvan tabletin digipeliä ikään kuin olisivat tehneet sitä koko ikänsä.

Kissan kiinnostus taulutietokoneen peleihin on laantumassa.

Kissan polkuantura tuntuu samalta kuin ihmissormi taulutietokoneen kosketusnäytöllä.

    Hyvä että mobiiliteknologia pelittää myös kissan tassuissa, sillä yhteensopivuus eri lajien ominaisuuksiin ei ole itsestäänselvyys. Taulutietokoneen ja älypuhelimen kosketusnäyttö reagoivat yhtä herkästi sormen kuin kissan polkuanturan kosketukseen. Puhun vain omasta kokemuksesta ja YouTube -videoiden raskaaseen todistusvoimaan nojaten.

    Erinomaisina saalistajina tunnetut kissat ovat äärimmäisen kärsivällisiä metsästäjiä. Ne jaksavat vaania ja odottaa otollista hyökkäyshetkeä melkein loputtomiin. Tutkija on laskenut, että elävässä elämässä mirriltä onnistuu joka kolmas isku. Kodeissamme eläviltä pedoilta siis löytyvät kaikki tarvittavat tappavat ominaisuudet, mutta pikseleistä koostuvien pelien parissa niiden turnauskestävyys on huono.

Pelaava kissa vauhdissa.

Pelaava kissa vauhdissa.

    Ensimmäisillä kerroilla kissat innostuvat oikein tosissaan ja panevat kaiken peliin. Mitään ei kuitenkaan jää kynsiin ja hampaisiin, joten pyydystysinto lopahtaa muutamassa kymmenessä sekunnissa. Innokkaimmat alkavat kaivaa tabletin alta ja siinä vaiheessa laite saa kyytiä.

   

En viitsi pelata, mutta pysyn tässä kuitenkin vahdissa.

En viitsi pelata, mutta pysyn tässä kuitenkin vahdissa.

Nopeasti katit oppivat, ettei tämä peli johda mihinkään. Ne tulevat tabletin ääreen, kun kissapeli avataan, toteavat sen tylsäksi ja lössähtävät lepäämään peliruudun päälle.  En tiedä miksi ne sen tekevät, mutta ehkä varmuuden vuoksi. Jos sieltä kuitenkin tulisi jotain parempaa. Ötökkäpelin vaihtaminen hiirijuttuun ei lisää kiinnostusta.

    Liike laukaisee kissapedon saalistusvietin. Siksi liikkuva kuva yhdistettynä kosketusnäyttöön kuulostaa ihanteelliselta puuhavälineeltä, jolla voisi lisätä yksin olevien kattien viihtymistä. Ikävä kyllä kissat eivät mene halpaan, pelkkä saaliin tavoittelu ei riitä, jos muuta ei jää kynsiin.

    3D-tulostimen yhdistäminen digipeliin olisi oiva lisä: joka kerran kun ötökkä jäisi kiikkiin, kissan tassuille purskahtaisi purulelu. Roskamäärän rajoittamiseksi peliin kannattaisi ohjelmoida, kuinka monta turilasta katti voisi kerralla tulostaa. Ruoka-automaatin kytkeminen mukaan antaisi kissoille mahdollisuuden syömistä edeltävään saalistukseen. Se olisi askel lähemmäksi kotipetojen villien sukulaisten elämää.

Syötkö lihaa vai broileria?

    Tunnustan, syön porsaan, raavaan ja broilerin lihaa sekä meren elävistä erityisesti kalaa, joskus myös äyriäisiä ja pääjalkaisia, sellaisia kuin mustekalat. Hyönteisiä en ole maistanut, mutta innolla odotan ensimmäistä suutuntumaa. Samanlaista tehokkaan eläintuotannon tarjoamaa ravintoa löytyy valtaosan lautasilta, pelkillä kasviksilla vatsansa täyttää vain kolme tai neljä suomalaista sadasta.

    Fysiologisilta ominaisuuksiltani olen sekaruokaisen lajini tyypillinen edustaja. Purukalustoni ja suolistoni ovat samankaltaisia kuin muilla vastaavilla, esimerkiksi sioilla tai serkuillamme apinoilla. Etuhampaat leikkaavat ja poskihampaat jauhavat sen, mitä suuhuni pistän. Nielemisen jälkeen ruoka joutuu mahan kautta lyhyehköön suolistoon, josta jäljellä oleva ravintomassa poistuu joidenkin tuntien kuluessa.

    Ihmislaji on muiden kädellisten tavoin sopeutunut elinympäristöön, jossa pääasiallisena ravintona ovat olleet kasvien osat, lehdet, varret, juuret, hedelmät ja siemenet. Menyytä on täydennetty eläinperäisellä proteiinilla, toukilla ja hyönteisillä. Harvinaisina hetkinä ruokalistaan on voinut kuulua myös muiden nisäkkäiden lihaa. Hampaisto ja ruoansulatuselimistö sopeutuivat satoja tuhansia vuosia sitten puskemaan läpi paljon kasviksia ja vähän lihaa. Samankaltainen ruokavalio on edelleen meille ihmisille lajinmukaisinta, vaikka vinhasti vaihtuvien muotidieettien pyörityksessä sitä ei aina muista.

    Lihansyönnistä puhuminen nostattaa helposti tunteita puolesta ja vastaan. Perusteltuja syitä löytyy tukemaan molempia näkökantoja. Lopputulos, syökö lihaa vai ei, riippuu paljon arvoista, viitseliäisyydestä ja jonkin verran myös taloudellisesta tilanteesta. Ystäväni sanovat pitävänä kasviruokavaliota hyvänä asiana, mutta lihan valmistaminen vain on niin helppoa, kun siihen on pienestä saakka tottunut. Pelkkä kasvisruoka on saanut jäädä, koska siirtyminen vaatisi erityisiä ponnisteluja ennen kuin siitä tulisi sujuva rutiini.

Lihakanan rintalihaksia eli broilerin fileitä.

Lihakanan rintalihaksia eli broilerin file.

    Useat julkisuuden henkilöt ovat avautuneet ruokailutottumuksistaan. Olen toistuvasti kuullut tai lukenut, miten jotkut julkimoista ovat todenneet, etteivät syö lihaa, mutta kylläkin broileria ja kalaa. En osaa ratkaista, johtuvatko lausunnot täydellisestä tiedon puutteesta vai tavoittelevatko kellokkaat kasvissyöjän mainetta.

    Lihantuotannon ongelmia on puitu julkisesti runsaasti, joten voi olla, että vain kärsimysväittelyn keskiössä olleet sika ja nauta mielletään lihaa tuottaviksi eläimiksi. Lihakanoja eli broilereita ei oikein tunneta ja ehkä ne sen vuoksi rinnastetaan kaloihin, joita virheellisesti pidetään tunteettomina.

    Broilerin lihakset ovat lihaa siinä missä sian ja naudan lihakset. Tarkasti ottaen myös syödessämme kalaa pistämme suuhumme lihaksia, kalan lihaksia. Löysiä puhuvien ruokakeskustelijoiden olisi tarpeen päivittää tietonsa broilerin- ja kalanlihan alkuperästä ja myöntää, etteivät minkään eläimen lihakset sovi vegetaristin lautaselle. Broileriksi joutunut kanalintu kärsii siinä missä muutkin eläimet.