Monthly Archives: marraskuu 2015

Mustan kissan kirous

Musta väri korostaa kissaeläimen sulavia linjoja.

Musta väri korostaa kissaeläimen sulavia linjoja. Valokuva AKivinen

    ”Jos mustan kissan saisin, mä sitä rakastaisin”, lurittelee 70-luvun suosittu lastenlaulu. Viisussa musta kissa on toivottu toveri, jolle laulaja lupaa leikkiä, tanssia ja kissanpäiviä. Sanoitus on reipas vastakohta vanhalle uskomukselle, jonka mukaan mustat viiksiniekat tuottavat epäonnea. Jokainen tuntee uhkauksen tien yli kulkevasta mustasta mirristä. Jos sellainen osuu kohdalle, pitää sylkäistä olan yli kolme kertaa, jotta välttää julman kirouksen. Kyllä, olen sylkenyt.

    Kansantarun mukaan noidat kerääntyivät pääsiäisenä Kyöpelinvuorelle viettämään sapattia, keittämään taikajuomia ja juhlimaan paholaisen kanssa. Rumat koukkunokat saapuivat juhlapaikalle ratsastaen luudalla kuin konsanaan Tylypahkassa. Mustanpuhuva kahvipannu killui ajoneuvon varressa ja tarakalla keikkui musta kissa. Sen uskottiin olevan paholaisen kätyri tai jopa kissan hahmon ottanut paholainen itse. Ei ihme, että katteja kammottiin.

    Pyhäinpäivän aikoihin vietettävän halloweenin rantautuminen Suomeen on tuonut mukanaan uudenlaista kauhurekvisiittaa, kurpitsalyhtyjen lisäksi myös aaveet, vainajat ja vampyyrit.  Joukkoon mahtuvat vielä noidat mustine kissoineen. Kammottavasta ilmiasustaan huolimatta halloween-juhlat ovat iloisia tilaisuuksia, joita mukavan kamalat yllätykset höystävät. Irtosormia löytyy mistä vain, lepakot väijyvät ohikulkijaa, savuavassa boolissa lilluu verinen silmämuna, hämähäkit ryömivät paidan kauluksesta, märkäänsä ammottava haava jomottaa naapurin otsassa. Mustat kissat eivät enää erotu synkän juhlakrääsän joukosta.

    Me nykyihmiset emme ole taikauskoisia. Perinteiset tarinat mustista kissoista pahanilmanlintuina eivät meitä hetkauta. Mutta miten asia oikeastaan on? Perheettömille eläimille koteja välittävissä eläinsuojissa tiedetään, että mustia löytökissoja adoptoidaan melkein puolta vähemmän kuin muun värisiä. Syytä ei ole selvitetty. Todennäköisesti olemme altistuneet vanhoille uskomuksille mustien kattien kataluudesta ja tarut vaikuttavat tiedostamatta, kun olemme valitsemassa uutta eläimellistä perheenjäsentä.

    Kodin puuttumisen vuoksi Suomessa lopetetaan vuosittain ainakin kymmenentuhatta tervettä löytökissaa. Mustien korvaparien lukumäärä noiden onnettomien joukossa on tuntematon. Black Cat Rescue on yhdysvaltalainen vapaaehtoistyöhön perustuva eläinsuojelujärjestö, joka on keskittynyt kotien etsimiseen pelkästään mustille kissoille. Yhdistyksen verkkosivuille pääsee täältä. Black Cat Rescue on sitoutunut kotiuttamaan ihan jokaisen toimintansa piiriin tulevan terveen eläimen. Karvatassuja ei lopeteta muista kuin eläinlääketieteellisistä syistä.

Kylään tullut musta kissa tutustuu pullojukkaan.

Kylään tullut musta kissa tutustuu pullojukkaan.

    Ensimmäinen lemmikkini oli selkäpuolelta musta ja vatsasta valkoinen. Ei siis oikea musta kissa. Sain kuitenkin ensikosketuksen mustan kissan kiroukseen. Se toteutuu hetkenä, jolloin tarttuu kameraan. Valokuvasta löytyy usein musta reikä, jolla on kissan muoto. Hyvällä tuurilla lävessä hohtaa kaksi maagista silmää.  Tarvitaan taitoa ja tuuria, jotta kissaeläimen luontainen kauneus muuttuu hyvin järjestäytyneiksi biteiksi. Mustia kissoja on vaikea kuvata, mutta jos onnistuu, tallennetuksi tulee täydellinen olento.

Delfiinisirkus suljettiin

    Kun Särkänniemen delfinaario Tampereella päätettiin sulkea, välttämättömyydestä tehtiin hyve. Jo vuosia tappiollisesti toimineen delfiinisirkuksen kehittäminen olisi vaatinut niin huomattavia taloudellisia panostuksia, ettei työhön haluttu ryhtyä. Päätös oli viisas myös siksi, ettei yleinen mielipide enää hyväksy älykkäiden eläinten pitämistä vankina ja pakottamista julkiseen temppuiluun.

Merinisäkäs ihmisen palveluksessa. Valokuva JKivinen

Merinisäkäs ihmisen palveluksessa. Valokuva JKivinen

    Muutama vuosi sitten luin artikkelin, jonka keskeinen tarkoitus oli todistaa, miten merten neuvokkaat nisäkkäät, delfiinit ja miekkavalaat, eivät voineet olla niin älykkäitä kuin väitettiin. Itse asiassa ne olivat tyhmiä. Kirjoittajan mielestä älykkäitä eläimiä ei voisi pitää vankeudessa sillä tavalla kuin me sen teemme. Älykäs eläin pakenisi.

    Kirjoitus ei käynyt pohtimaan, voisiko tosiasioiden hyväksyminen ja sopeutuminen olla jonkinlainen näyttö älykkyydestä. Jos vedessä pysyminen on elinehto, altaasta kuivalle maalle ryntäämistä voi pitää uhkarohkeutena tai jopa tyhmyytenä, jos ei ole tietoa uudesta vesirajasta.

    Delfiinien tiedetään pelastaneen hukkumassa olevia ihmisiä kannattelemalla näitä veden pinnalla samalla tavalla kuin ne tekevät omille poikasilleen ja muille lajitovereilleen. You Tubessa pyörii video, jossa verkkoon sotkeutunut delfiini hakeutui veneellä liikkuvien ihmisten lähelle. Kun veneilijät huomasivat eläimen ahdingon, yksi heistä ui sen luokse ja katkoi puukolla verkon siimat. Piinasta vapautunut eläin lähti uimaan poispäin, mutta pysähtyi jonkin matkan päässä ja teki muutamia taitavia ilmahyppyjä ikään kuin kiittääkseen. Sitten se jatkoi matkaa ja katosi.

    Jos puhutaan eläinten älystä, tunteista tai yksilöiden välisestä viestinnästä, aiheesta ei tahdo syntyä kunnon keskustelua toismielisten kanssa. Omiemme kaltaisten ominaisuuksien katsotaan olevan eläinten inhimillistämistä. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että delfiinit ovat tietoisia itsestään. Tätä voi olla vaikea hyväksyä, jos ajatusmaailman lähtökohtana on, että juuri se erottaa ihmiset muista eläimistä. Delfiinit elävät parvissa, joissa jokaisella yksilöllä on oma nimi. Tutut delfiinit tunnistavat toisensa nimen perusteella, ihan kuin me ihmiset.

    En koskaan käynyt Särkänniemen delfinaariossa, joten en voi kertoa omakohtaisia havaintoja siellä elävien pullokuonodelfiinien oloista. Ei kuitenkaan tarvitse paljon mielikuvista, jos olettaa, että luonnosta pyydystetyt villit eläimet stressaantuvat, kun ne vangitaan ja erotetaan omasta ryhmästään. Sen jälkeen sopeutuminen rajattuun ja säänneltyyn elämään vie oman aikansa ja ottaa koville. Vankeudessa syntyneet voivat selvitä hitusen vähemmällä.

    Delfinaarion altaassa uimatilaa on rajallisesti. Siinä se eroaa täysin eläinten luonnollisesta elinympäristöstä, rannattomasta valtamerestä. Ei ole tarkkaa tietoa, miten delfiinien viestivihellykset ja kaikuluotauksen naksutukset kimpoavat altaiden seinistä. Siksi jää arvailujen varaan, millaisessa äänimaailmassa pakotamme ne elämään, ja minkälaista kärsimystä ääniaaltojen hallitsematon kimpoilu uima-altaassa aiheuttaa.

    Särkänniemestä on kerrottu, että pullokuonot tullaan sijoittaminen toiseen delfinaarioon tai merieläinkohteeseen vuoden 2016 kevään aikana. Mikään ei takaa, että elinolot kohenevat. Toivotan onnea ja parempaa elämää Veeralle, Delfille, Leeville ja Eevertille.