Monthly Archives: maaliskuu 2016

Arvio kirjasta Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Plutarkhos

Gaudeamus 2015

Suomentaneet Tua Korhonen ja Liisa Kaski   

Plutarkhos: Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Plutarkhos: Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

    Plutarkhos oli kreikkalainen filosofi ja tuottelias kirjoittaja, joka eli luultavimmin vuosina 45 -120 jaa. Teksteissään Plutarkhos pohti muun muassa ihmisten ja eläinten välistä suhdetta. Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia -teokseen on koottu aiheeseen liittyviä osia hänen kolmesta dialogistaan.

    Suomentajat ovat varustaneet kirjan antoisilla lisäyksillä Plutarkhoksen ja antiikin ihmisen eläinsuhteesta yleensä. Ne taustoittavat Plutarkhoksen ajatusten polkuja hänelle, joka ei kovin hyvin tunne ensimmäisen vuosisadan kreikkalais-roomalaista yhteiskuntaa ja sen kulttuuria. Ympäristö- ja eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola on kirjoittanut teoksen jälkisanat.

    Dialogi on erinomainen esitysmuoto, koska se antaa kirjoittajalle mahdollisuuden kertoa samanvertaisesti vastakkaisista mielipiteistä paljastamatta henkilökohtaista näkemystään. Suomentajien selvitysosassa tuodaan esiin Plutarkhoksen mahdollisia omia näkökantoja, jotka eivät välttämättä selviä teoksen alkuperäisistä kirjoituksista. Todennäköisesti Plutarkhos edusti näkemystä, jonka mukaan eläimillä on järki ja mielikuvitus.

    Kirjan viininjuonnilla piristetyssä leikkimielisessä kilpaväittelyssä pohditaan, ovatko maa- vai vesieläimet älykkäämpiä, ja myös sitä, kumpien pyydystäminen vaatii enemmän taitoa.

    Maaeläimet tapoineen ovat tutumpia, koska elinympäristömme on samankaltainen. Mutta myös merielävät ovat älykkäitä ja taitavia, koska niiden saalistaminen on niin vaikeaa. Erityisesti ihailtiin delfiinien pyyteetöntä ystävällisyyttä ihmisiä kohtaa: vedessä hätään joutuneiden uimareiden kannattelu ja auttaminen rantaan oli tunnettua jo kaksi vuosituhatta sitten, vaikka useimpien tietoon se on tullut YouTube -videoista.

    Molemmat kilpailijat osoittivat eläinten olevan osallisia järjestä, koska ne osaavat suunnitella ja valmistautua, niillä on muisti ja tunteet sekä halu huolehtia jälkikasvusta. Sen lisäksi hyvä kohtelu aiheuttaa niissä kiitollisuutta, huono kohtelu kaunaa tuskan aiheuttajaa kohtaan.

    Yhtäläisten perusteluiden vuoksi kilpaväittely päättyi ratkaisemattomana. Kumpikaan eläinryhmä ei ollut toista parempi. Sen sijaan väittelyn tuomari totesi molempien puhujien yhdessä todistaneen niitä vastaan, jotka eivät suo eläimille järkeä ja ymmärrystä. Tuloksena oli, että sanailun tuoksinassa eläinten älykkyys tuli todistetuksi.

    Kirjoituksissa puhutaan paljon lihansyönnistä ja se oikeutuksesta. Aihe on hyvin ajankohtainen tälläkin hetkellä. Plutarkhos moittii, että ainoana eläinlajeista ihminen syö kaikkea. Lihansyöntimme ei johdu ravinnon hankinnan keinojen puutteesta vaan ylellisyydenhimosta ja kyllästymisestä perusravintoon. Sen vuoksi teurastamme eläviä olentoja paljon raaemmin kuin villeinkään petoeläin.

    Länsimaisen eläineettisen keskustelun vakionimiä ovat 1500-luvun viimeisinä vuosina syntynyt ranskalainen filosofi Rene Descartes, jonka lähti siitä, että eläimet olivat pelkkiä mekaanisia koneita. Hänen vastaparikseen ja nykyisen eläinsuojelun isäksi nimetään usein englantilainen Jeremy Bentham, 1700-luvulla vaikuttanut valistusfilosofi, jonka mukaan eläinten kyky kärsiä edellyttää, että kohtelemme niitä hyvin. Varhaisempia ajattelijoita huomioidaan harvoin tai sitten heitä ei tunneta, vaikka syytä olisi.

    Plutarkhoksen ajatuksiin tutustuessa ei voi olla hämmästymättä, miten osuvia hänen kirjoituksensa ovat edelleen, vaikka niiden tuottamisesta on kulunut kaksituhatta vuotta. Suosittelen kirjan lukemista jokaiselle asiasta kiinnostuneelle. Ajanlaskumme mittainen aika ei ole sumentanut eläimiä vahingoittavaan käytökseemme kohdistuvaa terävää analyysiä. Plutarkhoksen sanoin, joko luovumme tähänastisesta elämäntavastamme tai luovumme oikeudenmukaisuuden käsitteestä.

Iho on kehon kuvastin

Erikoistuminen on pitkällä. Rasvoja silmien ympäristöön ja muualle kasvoihin käytettäväksi eri vuorokauden aikoina.

Erikoistuminen on pitkällä. Rasvoja silmien ympäristöön ja muualle kasvoihin käytettäväksi eri vuorokauden aikoina.

    Suihkun jälkeen levitän kropalleni vartalovoidetta, mutta en ajattele kehon suurimman elimen olevan käsittelyn kohteena. Itseni ja ympäröivän todellisuuden rajapintana toimiva iho ei ole pelkkä kuori, joka suojaa ympäristön haitallisilta vaikutuksilta. Terve ja ehjä hipiä estää elimistön kuivumisen samalla, kun se säätelee ruumiinlämpöä ja toimii hikipisaroiden reittinä ulkomaailmaan.

    Iho on myös aistinelin, jonka tarkkuus vaihtelee paikasta toiseen. Sormissa ja huulissa tunto on erityisen herkkä. Sormenpäillä koskettelemalla saamme parhaiten selville erilaisia muotoja ja pintojen rosoisuuksia. Joissakin tilanteissa kosketustunto voi korvata jopa silmät. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun näkövammaiset lukevat pistekirjoitusta sormillaan.

    Katseet pysähtyvät ihoon, joka on oikea juorukello. Se suorastaan liputtaa, miten kauan se on meitä suojannut. Iho pysyy paikallaan kiinnittymällä alustaansa sidekudoksella, jonka kimmoisuus pikku hiljaa vähenee. Kimmo-ominaisuus toimii kuin kuminauha, joka löystyessään päästää ihon roikkumaan. Ajan kuluessa erityisesti naamanahka alkaa näyttää liian suurelta ja mahtuakseen kasvoillemme se ajautuu rypyille samalla kun roikkua lerpattaa leukapielistä.

Ihmeaine, jonka pitäisi peittää tummat renkaat silmien alta.

Ihmeaine, jonka pitäisi peittää tummat renkaat silmien alta.

    Sen lisäksi iho ilmiantaa monenlaisia asioita terveydestä ja elintavoista. Elokuvissa ihon paljastuksia korostetaan meikkaamalla sairaat kalpeiksi ja vaikutelma liian vähäisestä unesta tuotetaan silmien alle piirtyvillä tummilla renkailla. Rusketus puolestaan kertoo reippaasta ulkoilmaelämästä tai ainakin oleskelusta solariumissa tai ihomaaliruiskun kantomatkan etäisyydellä.

    Kaunis hipiä huomataan ja muistetaan. Runoilijat ylistävät liljanvalkoista kaulaa tai helmenhohtoista otsaa. Sen vuoksi ei ole ihme, että haluamme huolehtia ulkopintamme kunnosta parhain mahdollisin keinoin.

    Kosmetiikkateollisuus on osunut ehtymättömään kultasuoneen nuoruutta ja kauneutta palvovassa kulttuurissamme. Sen voi todeta käymällä tavarataloissa, joiden kosmetiikkatarjonnan kasvulla ei näytä olevan rajoja. Usein tuotteet vielä sijoitetaan niin, että muille ostoksille on mentävä rasva- ja ihomaaliosaston läpi.

    Ainakin vartalolle, käsille, jaloille, kasvoille ja huulille on jo kauan ollut omat tököttinsä. Ja koko ajan kauneusteollisuus työskentelee puolestamme kehittämällä meille uusia tarpeita. Sen tuloksena pelkkä kasvorasva ei enää riitä vaan kasvojen eri osille on kehitetty omat salvansa, joiden tehon tieteellinen näyttö muistuttaa homeopatiaa: muutoksia ihon kunnossa näkee ken haluaa. 

Aito silmäpussi. SIlmänympärysvoide ja mustien renkaiden häivyttäjä eivät tehoa, kun haaste on tämän näköinen.

Aito silmäpussi. SIlmänympärysvoide ja mustien renkaiden häivyttäjä eivät tehoa, kun haaste on tämän näköinen.

  Jotkut tuotteet oikeasti vähentävät ryppykuilujen syvyyttä, mutta se tapahtuu ihon alla olevaa kudosta turvottamalla ja siten altapäin kuilun pohjaa nostamalla. Matalampi ryppy merkitsee sileämpää pintaa. Ihon kimmoisuus ei siis oikeasti palaudu, vaikka siltä näyttää. Eikä tulos ole pysyvä.

    Joka tapauksessa kalliit voiteet tuntuvat iholla hyvältä. Tiedän kokemuksesta. Vaikutus voi olla oikeasti ravitseva ja siten ihon hyvinvointia edistävä. Ihan yhtä usein aivot tekevät meille tempun, meistä vain tuntuu, että tämän elegantin tölkin sisällön avulla ihoni ja minä voimme paremmin ja olemme kauniimpia. Kokemusta ei silti pidä väheksyä. Se on arjen luksusta ja mielenterveystyötä.

    Jos silmät ovat sielun peili, niin vastaavalla tavalla iho on kehon kuvastin.

Omituista kun kissat syövät vain säilykkeitä

Kissa ei pidä ruosta ja ilmaisee mielipiteensä poistumalla paikalta.

Kissa ei pidä ruosta ja ilmaisee mielipiteensä poistumalla paikalta.

    Nuuhkaisu, tiukka käännös ja ylhäisen rauhallinen poistuminen paikalta. Jokainen kotikissan emäntä ja isäntä tietää, että jossain vaiheessa viiksiniekoille lakkaa maistumasta ruoka. Yhä uusia muonapusseja avataan, mutta tulos on aina sama. Vaihtoehtona ylenkatseelliselle vetäytymiselle voi olla eineen peittely kuin se olisi tuotos hiekkalaatikolla. Mirri ei ole sairas vaan nirsoilee.

    Krantut katit pyörittävät melkoista ruokarumbaa, mutta oikeastaan siinä voi olla järkeä. Meillekin suositellaan monipuolista syömistä, joten ehkä ruoan kanssa kronkelointi on kisumisujen tapa ilmoittaa, että eteen kannetut atriat ovat liian yksipuolisia.

    Kissanruokaa valmistavat firmat korostavat mainoksissaan – maittavuuden lisäksi – valmisaterioiden ravinto-opillista erinomaisuutta. Erityisesti vitamiinien ja hivenaineiden saanti tulee turvatuksi purkki- ja pussiruoilla. Jotkut firmat menevät niin pitkälle, että suosittelevat pitäytymään vain oman brändinsä tuotteisiin. Sellaiselle ohjeelle ei ole asiaperusteita, joten se on silkkaa markkinointia.

Kissojen säilykeruokia saa sekä purkeissa että pusseissa.

Kissojen säilykeruokia saa sekä purkeissa että pusseissa.

    Kaikesta huolimatta pidän outona, että kissojen pitäisi ikänsä syödä pelkkiä säilykkeitä ja kuivakeksejä. Koska monipuolinen kotiruoka on hyväksi meille, miksi asia olisi toisin perheen nelijalkaisten osalta? Tuoreus, puhtaus ja lisäaineettomuus ovat valtteja myös eläinten ruokavaliossa. Mutta lajien välillä on eroja. Ihmisille turvalliset säilöntäaineet eivät välttämättä ole terveellisiä kissoille. Tuoreruoille on sen vuoksi selkeä tarve.

    Teollisten valmisteiden sijasta olen tarjonnut kodin kahdelle kollipojalle tuoretta kalan, broilerin, kalkkunan, naudan ja sianlihaa, myös lammasta sekä pakasteesta sulatettua poroa ja hirveä. Hemmotelluille lihansyöjille kelpaavat vain porsaansuikaleet, mutta aina eivät nekään.

    Maittavuudelle on oleellista, että tarjottava ei ole liian fiinistä ruhonosasta. Katit syövät mieluiten lihanpaloja, joissa on mukana hiukkasen rasvaa ja sidekudoksen repaleita. Se on viisasta, koska ne lisäävät ruokavalion monipuolisuutta.

    Ihanneruoka olisi hiiri, luineen, karvoineen ja suolen sisuksineen, tarjottuna vähän yli kolmenkymmenen kahdeksan asteen lämpöisenä. Kissanruokafirmat ovat tutkineet asiaa, kotipedoille muona maistuu parhaiten hiirenlämpöisenä.

    Käsittelemättömän lihan hylkimisen täytyy olla opittua. Kattiemme pentukodissa oli lukuisia kissoja, jotka ruokittiin kerralla samasta astiasta teollisella muonalla. Kun tuoreruoka ei elämän alussa tullut tutuksi, siihen pitää oppia vähitellen. Meillä se menee näin.

Ruoka kelpaa, kun on tarpeeksi nälkä.

Ruoka kelpaa, kun on tarpeeksi nälkä.

    Niinä päivinä kun muruille ei kelpaa mikään, kovetan itseni enkä ole huomaavinani ruoan kerjuuta. Palaan asiaan vasta seuraavana ruoka-aikana, jolloin vaihdan kuivuneiden muonakasojen tilalle tuoreet. Kun on tarpeeksi pitkään syömättä, huonompikin pala kelpaa. Villieläimillä nälkä on tavanomaisempi tunne kuin kylläisyys, joten vatsan tyhjyys on normaali fysiologinen tila myös kesykissoilla. Menetelmän avulla painokin pysyy mukavissa lukemissa.

    Säilyke- ja kuivamuonaan mieltymisen ongelma on kuitenkin ratkaisematta. Tavoitteena on, että puolet kissojen ruoasta olisi tuoretta ja toinen puoli teollista. Supermarketista ostetut lihat ovat liian yksipuolista ainoaksi ravinnoksi, joten valmisruokiin lisätyt vitamiinit täydentävät sitä sopivasti. Mutta edelleen olen luonnottoman haasteen edessä, miten saada lihansyöjät syömään lihaa?