Monthly Archives: joulukuu 2017

Joulupöydän kunkku on kinkku – pala sian reittä ja pakaraa

 

    Sydäntalven pitopöytiä on muutaman vuosisadan hallinnut kinkku, pala noin puolivuotiaan sian reittä ja pakaraa. Tapa syntyi aikana, jolloin liha ei kuulunut keskiverto suomalaisen arkiruokiin. Suurta juhlaa, joulunaikaa, haluttiin juhlistaa syömällä parasta mahdollista, lihaa.

Parikiloinen kypsä joulukinkku. Kun lihakimpale on kooltaan pieni, yhdestä sian takajalasta riittää useampaan joulupöytään.

    Yhteiskunnan vaurastumisen myötä liharuoasta on tullut jokapäiväistä. Usean suomalaisen mielestä kunnollinen ravitseva ateria sisältää aina jonkin eläimen lihaskudosta.

    Lihaa tuottavien eläinten pitoon liittyy kuitenkin moninaisia ongelmia. Elukoiden popsimalla energiamäärällä ruokittaisiin useampi ihminen kuin eläimestä joskus saatavalla lihalla. Rehupeltojen ja laidunmaiden tieltä kaadetaan luontoarvoiltaan suuria ja hiilidioksidia itseensä sitovia vihernieluja. Jokainen nautaeläin röyhtäilee metaania ja kiiruhtaa siten ilmastonmuutosta. Eläinten hyödyntämiseen liittyvät eettiset kysymykset ovat niin mittavia, ettei niihin toistaiseksi ole löydetty kaikkia tyydyttäviä vastauksia.

Pikkupossuilla on vielä koko lyhyt elämä edessä. Kuva Pixabay.

    Viralliset ravitsemussuositukset seuraavat ajan ja varallisuuden muutoksia. Tällä hetkellä ne kehottavat syömään enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Kasvissyönnistä on pikku hiljaa tullut valtavirtaa. Nykyään työpaikkaruokaloissa on aina tarjolla kasvisvaihtoehtoja. Kasvisravintoloita nousee nopeammin kuin niissä ehtii käydä. Tasavallan presidentti tunnusti haastattelussa syövänsä lihaa vain kerran viikossa. Kasvispohjaiset lihankorvikkeet härkis ja nyhtökaura ovat lyöneet myyntiennätyksiä ja pitkän aikaa kaupoissa myytiin ei-oota.

    Ruoasta puhuminen on trendikästä ja useat kuluttajat tekevät tiedostavia ostopäätöksiä. Sen seurauksena kasvisten syönti lisääntyy, mutta ristiriitaisesti myös lihankulutus kasvaa. Kansalaiset ovat kuunnelleet ravinto-oppineita ja siirtyneet joukolla popsimaan niin sanottua valkoista lihaa, siis broilereiden ja kalkkunoiden lihaksia. Samaan aikaan myös kasvissyöjien lukumäärä on lisääntynyt, joten lihankulutuksen kasvu johtunee siitä, että lihaa syövät mättävät sitä suuhunsa yhdellä aterialla entistä enemmän.

    Joulu on fleksaajille haasteellinen. Syömme pääasiassa kasviksia, mutta myös lihaa erityisissä sosiaalisissa tilanteissa. Kinkku on meidän perheen joulupöydän ehdoton keskipiste. Seitakinkku ja muut sian takajalan korvikkeet eivät ole uskottavia vaihtoehtoja. Ainakaan vielä.

Lihasikojen tehtävänä on kasvattaa itselleen isot, mureat lihakset. Kuvan siat eivät ole kotimaisia, koska niiltä on katkaisu hännänpäät. Kuva Pixabay.

    Kun perheen poika tuli täysi-ikäiseksi, pyysin häntä nimeämään ikävän lapsuudenmuiston. Vastaus oli selkeä. Meillä kotona ei ole koskaan paistettu joulukinkkua. Jälkikasvulta uupuivat oman kodin muistot kinkun paiston vaiheista, hajusta ja rasvasta.

    Anoppi, suvun erinomainen kokki, oli valmistanut juhlapöydän liharuoan omassa kodissaan. Pikkupoika oli viettänyt aikaa mummonsa luona ja osallistunut jouluruokien tekoon, myös kinkun paistoon, mutta se ei ollut sama asia kuin kotona tehty.

    Samaisella nuorella miehellä on vuosikausia ollut oma koti, mutta joka joulu paistan kinkun päivän pari ennen aattoa. Illalla poika tulee haistelemaan tuoksuja ja maistamaan tuoretta pitopöydän herkkua. Tällä ikään kuin korjataan ja parannetaan lapsuuden kokemuksia. En ole kysynyt, miten myöhästyneet jouluvalmistelut ovat vaikuttaneet muistoihin, ovatko lapsuudentraumat lientyneet? Tapa kuitenkin jatkuu. Luomukinkku on tilattu.

Joulunalus on kissaperheessä testiaikaa

Kissat osallistuvat innolla pöytäliinojen valintaan. Mittanauha pitää pelastaa hampailta heti alkuunsa.

    Kesäloman loppuminen aiheuttaa stressin, josta selviän parhaiten keskittämällä ajatukset puolen vuoden päästä koittavaan jouluun. Menneitä muistellen mietin, miten kokemukset voisivat ohjata seuraavan juhla-ajan päätöksiä. Ratkaistavat kysymykset ovat yksinkertaisia: tehdäänkö, ostetaanko vai eikö ollenkaan syödä perinteisiä laatikkoruokia.

    Aterioiden sisällön lisäksi joulunajan pohdintoihin kuuluvat ruoan esillepano ja kodin koristelu. Meillä juhlakattauksiin liittyvät olennaisesti pöytäliinat, joita muuten käytetään niukasti. Se johtuu enemmän laiskuudesta kuin minimalistisen tyylin tavoittelusta. Liinavaatekaappiin on silti kertynyt melkoinen valikoima, sukulaisilta tulleita pellavaliinoja, lahjoina saatuja tyykejä sekä itse valittuja kirjokankaita.

    Joulukuun alkupuolella alan sovitella isoja koko pöydän peittäviä sekä pienempiä koristeliinoja erilaisten kynttilävalikoimien ja kukkien kera. Valitsen sellaisia, jotka sopivat läheisteni mieltymyksiin ja elämäntilanteisiin. Mittaan, käännän ja väännän, jotta sopiva asetelma löytyisi.

Yöllä kissat kaatoivat kukkamaljakon. Vesi kastoi pöytäliinan, kukat jäivät kuiville, pöytä ja lattia kärsivät vedestä. Tämä yhdistelmä ei selvinnyt kissatestistä.

    Uteliaat kissat osallistuvat aktiivisesti joululiinojen valintaan. Yksikään kangas ei suoristu pöydälle ilman viiksekkäitä tarkastajia. Kun hyvä yhdistelmä on esillä, sen kissankestävyys testataan seuraavana yönä.

    Aamulla voin nopeasti todeta, kannattaako edellisen illan suunnitelmia jatkaa. Lähes poikkeuksetta liinavaate löytyy rutussa pöydän päästä tai lattialta. Pöytäliinan koolla ei oikeastaan ole väliä, koska sekä suuret että pienet kankaat ruttaantuvat riehuvien kissojen kynsissä. Parhaiten paikallaan pysyy vahakangas, mutta sen arkinen olemus ja muovinen haju eivät saattele juhlamielelle.

    Eniten olen huolissani kukista, jotka voivat vaurioitua nelijalkaisten vauhdissa. Mirrit eivät välttämättä koske kasveihin, ovat sen oppineet, mutta liinat ryppyyn pistävä vauhti siirtää, kaataa tai pudottaa kaikenkokoiset kukkamaljakot ja pienehköt ruukut.

Aikuinen kissa osaa varoa palavan kynttilän liekkiä. Siihen ei kuitenkaan pidä luottaa vaan tulta on vartioitava koko ajan.

    Myös kynttilöiden polttaminen on ongelmallista. Aikuiset kissat toki osaavat varoa kuumaa liekkiä, mutta riehumispuuskan tiimellyksessä kattikaksikolta unohtuvat opitut taidot. Kynttilöitä voi meillä polttaa vain silloin, kun joku istuu vieressä vahtimassa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta valkean vartiointi helposti unohtuu, kun on paljon väkeä koolla.

    Joulukodin pitää olla kissankestävä ja turvallinen. Ajoittain pysähdyn huokaisemaan. Miksi pidän kissoja, vaikka niiden vuoksi on luovuttava monista kivoista asioista?

    Vastaus on yksinkertainen. Kissojen kanssa eläminen on palkitsevaa. Niiden itsetietoinen läsnäolo ja vähäeleinen kiintymys ovat niin vahvoja, että jouluisten krumeluurien puuttuminen tuntuu enemmän saamiselta kuin luopumiselta.