Author Archives: Outi

About Outi

I am a middle aged veterinarian and animal welfare activist. I implement my experience and know how when teaching veterinary students at a veterinary college. At home I am a humble servant to two cats. In this blog I share my thoughts of animals and a little bit of humans, too.

Hyödyllisiä ja hyödyttömiä eläimiä

    Muistat varmaan hempeän kesäillan, jonka lupaava tunnelma sortuu korvissa iniseviin hyttysiin. Käsien huitovan läiskinnän keskellä joku sadattelee ääneen, mitä hyötyä noista kiusallisista verenimijöistä voi olla? Jos seurueessa on eläintieteilijä, hän vastaa nopeasti, että esimerkiksi hyönteisiä syövät linnut ja lepakot syövät hyttysistä. Ikävät itikat ovat ravintoa suuremmilleen.

Vuohi tuottaa maitoa ja lihaa. Se on hyötyeläin. Kuva Pixabay.

    Lapsille opetetaan jo koulussa, että maatilojen perinteiset tuotantoeläimet ovat hyödyllisiä. Lehmistä saadaan maitoa ja lihaa ruokapöytään sekä nahkaa eri tarkoituksiin. Grillissä tirisevät kyljykset ja jouluaterian kinkut ovat sikojen panos ruokavalioomme.

    Kasvava joukko hamuaa appeeksi kevyempiä vaihtoehtoja. He hylkäävät punaisen lihan ja ryhtyvät siipikarjan tai kalan lihan kuluttajiksi. Hyötyeläimiä nekin.

    Sirkat ovat aterioidemme uusin eläinperäisen valkuaisen lähde. Hyödyllistä väkeä outoudestaan huolimatta.

    Turkiseläimiä kasvatetaan kauniin karvan vuoksi. Hyödymme niistä saamalla pehmeitä turkiksia, joista suurin osa päätyy asusteiden somisteiksi. Tieteellisissä tutkimuksissa elämäntyönsä tekevät laboratorioeläimet helposti unohtuvat keskustelusta. Virallisesti ne eivät ole tuotantoeläimiä, mutta kyllä nekin tuottavat: uutta tietoa. Sen vuoksi myös koe-eläimet ovat hyödyllisiä.

Hevosilla on kaksoisrooli. Ne voivat olla joko hyötyeläimiä tai harrastuseläimiä käyttötarkoituksesta riippuen. Kuva Pixabay.

    Hyödytön on hyödyllisen vastakohta. Koirat eivät lähtökohtaisesti kuulu hyötyeläimiin, joten niiden täytyy olla hyödyttömiä. Se tarkoittaa, etteivät ne tuota mitään konkreettista, jolla voisi ansaita rahaa. Opaskoirat sekä poliisin, armeijan, rajavartiolaitoksen ja tullin virkakoirat tuottavat palveluita. Sen vuoksi niitä nimitetäänkin hyötykoiriksi. Nimike tekee niistä muita koiria arvostetumpia.

    Faaraoiden Egyptissä kissat olivat viljavarastojen korvaamattomia työntekijöitä. Ne pitivät kurissa hiiret ja rotat, jotka hamusivat samoja ravintoaineita kuin ihmiset. Kissojen vienti pois Egyptistä oli kiellettyä ja salakuljetuksesta seurasi rangaistus. Kissojen arvostusta muinaisessa yhteiskunnassa kuvaavat meidän päiviimme säilyneet lukuisat kissamuumiot.

    Tämän päivän Suomessa kissojen asema on kovin toisenlainen. Kissoja ei juuri arvosteta. Ne ovat hyödyttömiä eläimiä, jotka on virallisesti julistettu tuholaisiksi. Maa- ja metsätalousministeriö on listannut kissan haittaa aiheuttavaksi vieraaksi maaselkärankaiseksi, jonka olemassaolo ja leviäminen pitää torjua. Kissavihan aiheuttaa sama ominaisuus, jota muinaiset egyptiläiset palvoivat: mestarillinen saalistustaito.

Kissa. Maa- ja metsätalousministeriö on luokitellut sen haittaa aiheuttavaksi vieraaksi maaselkärankaiseksi.

    Arvion mukaan miljoonassa suomalaisessa kodissa elää lemmikkinä koira tai kissa. Lisääntyvä tutkimustieto osoittaa, että niillä on sekä suora että välillinen positiivinen vaikutus isäntäväkensä terveyteen ja hyvinvointiin.

    Koiranomistajat ulkoilevat säännöllisesti ja solmivat samalla uusia tuttavuuksia. Liikunta kohentaa sekä ihmisen että mukana kulkevan karvaturrin ruumiinkuntoa ja mielen tasapainoa. Kävelylenkki on oiva esimerkki, miten yhdessä tekeminen edistää molempien osapuolien hyvää oloa. Erilajisuus ei ole este vaan positiivisen vuorovaikutuksen perusta.

    Jako hyötyeläimiin ja ei-hyötyeläimiin on keinotekoinen. Se ei tee oikeutta hyödyttömiksi julistetuille. Eläimet ovat tuntevia olentoja, joten ne ansaitsevat itseisarvon riippumatta siitä, mitä niistä nettoamme.

Kirjallisuusnobelistin tekstit koskettavat

 

    Vapun alla vuonna 1986 olin perheeni kanssa kävelyllä. Tulimme kodin lähellä sijaitsevan muistomerkin luokse ja pysähdyimme hetkeksi. Käänsin kasvot aurinkoon ja nautin lämmöstä ensi kertaa sinä keväänä. Valo kimmelsi monumentin jalustalla, tummasta kiillotetusta kivestä tehdyllä paadella. Kun siihen koski sormella, pintaan jäi raapaisun jäljet.

Tšernobylistä nousee rukous. Venäjänkielinen alkuteos ilmestyi 1997. Suomenkielinen laajennettu laitos 2015.

    Parin kolmen päivän kuluttua tuli tieto, että Ukrainan Tšernobylissä oli tapahtunut historian pahin ydinvoimalaonnettomuus ja radioaktiivista saastetta oli tuulten mukana kulkeutunut meille asti. Se oli ehtinyt saapua kotikulmilleni kävelyretken aikoihin. Selkäpiitä karmi, kun muistelin auringon kiloa tummalla kivellä. Olinko asettunut paistattelemaan radioaktiivisessa säteilyssä?

    Valko-Venäjän Minskissä asuva Svetlana Aleksijevitš kirjoitti tuosta ydinkatastrofista romaanin, Tšernobylistä nousee rukous, josta hänelle myönnettiin vuoden 2015 kirjallisuuden nobel-palkinto.

    Aleksijevitš oli kiertänyt haastattelemassa ihmisiä, joiden elämä ja kohtalot kiertyivät turman ympärille. Silminnäkijät ja heidän läheisensä kertovat kirjassa omalla äänellään, miltä silloin tuntui.

    Kokijoita oli monenlaisia, osa vakavasti säteilyn vammauttamia, osa sen aiheuttamista kroonisista sairauksista edelleen kärsiviä. Useat olivat menettäneet omaisiaan ja ystäviään. Tuhoutuneen voimalan lähistöllä asuneet joutuivat jättämään kotinsa, omaisuutensa ja eläimensä lähtiessään evakkoon. Mitään ei saanut ottaa mukaan, koska kaikki oli saastunutta. Myös ruoka ja vesi.

Sodalla ei ole naisen kasvoja. Venäjänkielinen alkuteos ilmestyi ensimmäisen kerran 1985. Uusi, laajennettu suomenkielinen laitos 2017.

    Radioaktiivisen säteilyn aiheuttama tuho ja kärsimys ovat niin kauheita ja kokonaisvaltaisia, ettei kaikkea millään voi tuoda esiin yhdessä teoksessa. Tšernobyliä kohdanneen täydellisen katastrofin kuvaus onnistuu kuitenkin valottamaan kattavasti yksittäisten ihmisten kokemusten kautta koko yhteisön tuntoja. Se ei esittele tapahtumia numeroina tai euroina, vaan tunteina ja ihmiskohtaloina. Siinä se onnistuu nobelin arvoisesti.

    Seuraava Svetlana Aleksijevitšin teos, Sodalla ei ole naisen kasvoja, julkaistiin suomeksi pari vuotta palkitun jälkeen, vaikka se on aikaisemmin kirjoitettu. Kirjan tekotapa on sama. Toiseen maailmansotaan osallistuneet naiset kertovat muistojaan ja tuntojaan.

    Miehisen sodan kuvaaminen naisten kokemusten kautta on tärkeää, mutta ei ainutlaatuista. Useat meistä ovat saaneet kuulla aikalaiskertomuksia sodassa olleilta naisilta. Lottana toiminut äitini osasi erottaa ilmakuvien perustella omat ja vihollisen sodan aikana käyttämät lentokoneet melkein elämänsä loppuun saakka.

    Naisten sota on nopeasti luettu loppuun. Viimeisen sivun jälkeen mieleen hiipii epäilys, että ilman kirjailijan saamaa kansainvälistä tunnustusta sitä tuskin olisi julkaistu suomeksi.

    Mielenkiintoisinta kertomusten joukossa ovat neuvostojoukkojen tunnelmat silloin, kun soditaan Suomea vastaan. Naisten elämä sodan jaloissa näyttää olleen samanlaista riippumatta siitä, millä puolella rintamaa elettiin.

Uusi tieto siirtää eläinten inhimillistämisen rajoja

Kissan katse on tutkimaton. Olisi mielenkiintoista edes hetken ajatella ja kokea kuin kissa.

    Perheen kaksi kattia ovat sisäkissoja. Veljekset ovat eläneet toistensa seurassa syntymästään saakka. Jos toinen lähtee eläinlääkäriin, kotiin jäänyt ryhtyy etsimään toveriaan. Se kulkee huoneesta toiseen ja päästelee kutsuvia kurkkuääniä. Kissat naukuvat vain ihmisille, eivät toisilleen.

    Mirrin poikkeava käytös on osoitus johdonmukaisesta reaktiosta ympäristön muutokseen. Kun veli yllättäen on kadonnut, sitä pitää etsiä.

    En tarkkaan tiedä, miten yksinäinen viiksiniekka kokee tilanteen, mutta jotain erityistä sen mielessä liikkuu, koska se toiminta on niin määrätietoista. Ihmiseltä voidaan vastaavassa tilanteessa tiedustella, miltä hänestä tuntuu. Eläimen kyseessä ollen voimme vain tarkkailla sen käytöstä ja yrittää siitä päätellä. Ehkä kotona olija on hämmentynyt omasta puolestaan, kun on yllättäen jäänyt omilleen.  Tai ehkä se on jotenkin huolissaan kumppanistaan, mihin se on joutunut.

Koira ymmärtää ihmisen ilmeitä ja eleitä muita eläimiä paremmin. Kuva Pixabay.

    Tässä vaiheessa monet moittivat, että eläinten tunteista puhuminen on niiden inhimillistämistä. He tarkoittavat, että annamme eläimille ominaisuuksia, joita on vain ihmisillä. Tunteiden osalta väite ei kuitenkaan päde. Ihmisillä ja muilla eläinlajeilla on tunteiden kaltaisia mielentiloja.

    Viimeisten vuosien aikana tiedeyhteisö on tutkimusnäytön perusteella hyväksynyt tosiasian, että eläimillä on tunteita. Yksimielisyys kohdistuu nimenomaan evoluution aikana jo varhain muodostuneisiin niin sanottuihin perustunteisiin. Eläimet voivat kokea pelkoa, vihaa ja surua, mutta myös iloa tai ainakin jonkinlaista mielihyvää. Elämykset eivät välttämättä ole samanlaisia kuin omamme, mutta lähellä niitä.

    Asia on järkeenkäypä. Tunteet ohjaavat käytöstä ja auttavat meitä elämään muiden seurassa. Jos tuttu ihminen puhkuu kiukusta, lähestymme häntä eri tavoin kuin hänen leveästi hymyillessään. Ääritapauksessa luovumme kokonaan lähestymisyrityksestä juuri sillä hetkellä ja päätämme palata asiaan myöhemmin.

    Sama pätee eläimiin. Jos koira tahtoo mennä lähelle uhkaavasti murisevaa lajitoveria, se tekee sen eri tavalla kuin kohdatessaan häntää heiluttavan karvakuonon.

    Toisen yksilön tunteiden tulkinta ja oman käytöksen sopeuttaminen sen mukaiseksi toimii myös lajien välillä. Vihaiselta näyttävää koiraa varomme, mutta ystävällisesti katselevaa nelijalkaista menemme ehkä tervehtimään.

Leikkivän ihmisen ja koiran ilon tunne on samankaltainen. Kuva Pixabay.

    Koirat puolestaan ovat ylivertaisia tulkitessaan oman lajimme eleitä ja kasvojen ilmeitä. Erityisesti tavatessaan tutun ihmisen, koira toimii ihmisessä havaitsemansa tunnetilan mukaisesti. Se voi esimerkiksi ehdottaa leikkiä, vetäytyä syrjään tai pelkästään mennä luokse.

    Eläinten inhimillistämisen mahdollisuus on edelleen olemassa. Inhimillistämistä on, jos kuvittelemme eläimille ominaisuuksia, joita ei niillä ole tutkimuksissa osoitettu. Sellainen on esimerkiksi kostokäyttäytyminen.

    Nykyisen käsityksen mukaan eläimet eivät ole kostonhimoisia. Jos koira pissaa sisälle sen jälkeen, kun sitä on rangaistu, kyse ei ole kostosta. Lätäkkö lattialla lienee stressaantuneen eläimen reaktio rankaisuun, jonka syytä se ei ehkä ymmärtänyt. Koira voi myös olla peloissaan. Eläimen huomaamatta jääneet tulehdukset tai erilaiset kiputilat saattavat toisinaan aiheuttaa pissan lirahtamisen sopimattomaan paikkaan.

    Mitä paremmin ymmärrämme eläinten käyttäytymisestä, sitä vähäisemmiksi käyvät erot ihmisiin. Enemmän on kyse ominaisuuksien ja kykyjen aste-eroista kuin niiden puuttumisesta. Tämä tosiasia kannattaa hyväksyä, vaikka ottaisi koville.

Joulupöydän kunkku on kinkku – pala sian reittä ja pakaraa

 

    Sydäntalven pitopöytiä on muutaman vuosisadan hallinnut kinkku, pala noin puolivuotiaan sian reittä ja pakaraa. Tapa syntyi aikana, jolloin liha ei kuulunut keskiverto suomalaisen arkiruokiin. Suurta juhlaa, joulunaikaa, haluttiin juhlistaa syömällä parasta mahdollista, lihaa.

Parikiloinen kypsä joulukinkku. Kun lihakimpale on kooltaan pieni, yhdestä sian takajalasta riittää useampaan joulupöytään.

    Yhteiskunnan vaurastumisen myötä liharuoasta on tullut jokapäiväistä. Usean suomalaisen mielestä kunnollinen ravitseva ateria sisältää aina jonkin eläimen lihaskudosta.

    Lihaa tuottavien eläinten pitoon liittyy kuitenkin moninaisia ongelmia. Elukoiden popsimalla energiamäärällä ruokittaisiin useampi ihminen kuin eläimestä joskus saatavalla lihalla. Rehupeltojen ja laidunmaiden tieltä kaadetaan luontoarvoiltaan suuria ja hiilidioksidia itseensä sitovia vihernieluja. Jokainen nautaeläin röyhtäilee metaania ja kiiruhtaa siten ilmastonmuutosta. Eläinten hyödyntämiseen liittyvät eettiset kysymykset ovat niin mittavia, ettei niihin toistaiseksi ole löydetty kaikkia tyydyttäviä vastauksia.

Pikkupossuilla on vielä koko lyhyt elämä edessä. Kuva Pixabay.

    Viralliset ravitsemussuositukset seuraavat ajan ja varallisuuden muutoksia. Tällä hetkellä ne kehottavat syömään enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Kasvissyönnistä on pikku hiljaa tullut valtavirtaa. Nykyään työpaikkaruokaloissa on aina tarjolla kasvisvaihtoehtoja. Kasvisravintoloita nousee nopeammin kuin niissä ehtii käydä. Tasavallan presidentti tunnusti haastattelussa syövänsä lihaa vain kerran viikossa. Kasvispohjaiset lihankorvikkeet härkis ja nyhtökaura ovat lyöneet myyntiennätyksiä ja pitkän aikaa kaupoissa myytiin ei-oota.

    Ruoasta puhuminen on trendikästä ja useat kuluttajat tekevät tiedostavia ostopäätöksiä. Sen seurauksena kasvisten syönti lisääntyy, mutta ristiriitaisesti myös lihankulutus kasvaa. Kansalaiset ovat kuunnelleet ravinto-oppineita ja siirtyneet joukolla popsimaan niin sanottua valkoista lihaa, siis broilereiden ja kalkkunoiden lihaksia. Samaan aikaan myös kasvissyöjien lukumäärä on lisääntynyt, joten lihankulutuksen kasvu johtunee siitä, että lihaa syövät mättävät sitä suuhunsa yhdellä aterialla entistä enemmän.

    Joulu on fleksaajille haasteellinen. Syömme pääasiassa kasviksia, mutta myös lihaa erityisissä sosiaalisissa tilanteissa. Kinkku on meidän perheen joulupöydän ehdoton keskipiste. Seitakinkku ja muut sian takajalan korvikkeet eivät ole uskottavia vaihtoehtoja. Ainakaan vielä.

Lihasikojen tehtävänä on kasvattaa itselleen isot, mureat lihakset. Kuvan siat eivät ole kotimaisia, koska niiltä on katkaisu hännänpäät. Kuva Pixabay.

    Kun perheen poika tuli täysi-ikäiseksi, pyysin häntä nimeämään ikävän lapsuudenmuiston. Vastaus oli selkeä. Meillä kotona ei ole koskaan paistettu joulukinkkua. Jälkikasvulta uupuivat oman kodin muistot kinkun paiston vaiheista, hajusta ja rasvasta.

    Anoppi, suvun erinomainen kokki, oli valmistanut juhlapöydän liharuoan omassa kodissaan. Pikkupoika oli viettänyt aikaa mummonsa luona ja osallistunut jouluruokien tekoon, myös kinkun paistoon, mutta se ei ollut sama asia kuin kotona tehty.

    Samaisella nuorella miehellä on vuosikausia ollut oma koti, mutta joka joulu paistan kinkun päivän pari ennen aattoa. Illalla poika tulee haistelemaan tuoksuja ja maistamaan tuoretta pitopöydän herkkua. Tällä ikään kuin korjataan ja parannetaan lapsuuden kokemuksia. En ole kysynyt, miten myöhästyneet jouluvalmistelut ovat vaikuttaneet muistoihin, ovatko lapsuudentraumat lientyneet? Tapa kuitenkin jatkuu. Luomukinkku on tilattu.

Joulunalus on kissaperheessä testiaikaa

Kissat osallistuvat innolla pöytäliinojen valintaan. Mittanauha pitää pelastaa hampailta heti alkuunsa.

    Kesäloman loppuminen aiheuttaa stressin, josta selviän parhaiten keskittämällä ajatukset puolen vuoden päästä koittavaan jouluun. Menneitä muistellen mietin, miten kokemukset voisivat ohjata seuraavan juhla-ajan päätöksiä. Ratkaistavat kysymykset ovat yksinkertaisia: tehdäänkö, ostetaanko vai eikö ollenkaan syödä perinteisiä laatikkoruokia.

    Aterioiden sisällön lisäksi joulunajan pohdintoihin kuuluvat ruoan esillepano ja kodin koristelu. Meillä juhlakattauksiin liittyvät olennaisesti pöytäliinat, joita muuten käytetään niukasti. Se johtuu enemmän laiskuudesta kuin minimalistisen tyylin tavoittelusta. Liinavaatekaappiin on silti kertynyt melkoinen valikoima, sukulaisilta tulleita pellavaliinoja, lahjoina saatuja tyykejä sekä itse valittuja kirjokankaita.

    Joulukuun alkupuolella alan sovitella isoja koko pöydän peittäviä sekä pienempiä koristeliinoja erilaisten kynttilävalikoimien ja kukkien kera. Valitsen sellaisia, jotka sopivat läheisteni mieltymyksiin ja elämäntilanteisiin. Mittaan, käännän ja väännän, jotta sopiva asetelma löytyisi.

Yöllä kissat kaatoivat kukkamaljakon. Vesi kastoi pöytäliinan, kukat jäivät kuiville, pöytä ja lattia kärsivät vedestä. Tämä yhdistelmä ei selvinnyt kissatestistä.

    Uteliaat kissat osallistuvat aktiivisesti joululiinojen valintaan. Yksikään kangas ei suoristu pöydälle ilman viiksekkäitä tarkastajia. Kun hyvä yhdistelmä on esillä, sen kissankestävyys testataan seuraavana yönä.

    Aamulla voin nopeasti todeta, kannattaako edellisen illan suunnitelmia jatkaa. Lähes poikkeuksetta liinavaate löytyy rutussa pöydän päästä tai lattialta. Pöytäliinan koolla ei oikeastaan ole väliä, koska sekä suuret että pienet kankaat ruttaantuvat riehuvien kissojen kynsissä. Parhaiten paikallaan pysyy vahakangas, mutta sen arkinen olemus ja muovinen haju eivät saattele juhlamielelle.

    Eniten olen huolissani kukista, jotka voivat vaurioitua nelijalkaisten vauhdissa. Mirrit eivät välttämättä koske kasveihin, ovat sen oppineet, mutta liinat ryppyyn pistävä vauhti siirtää, kaataa tai pudottaa kaikenkokoiset kukkamaljakot ja pienehköt ruukut.

Aikuinen kissa osaa varoa palavan kynttilän liekkiä. Siihen ei kuitenkaan pidä luottaa vaan tulta on vartioitava koko ajan.

    Myös kynttilöiden polttaminen on ongelmallista. Aikuiset kissat toki osaavat varoa kuumaa liekkiä, mutta riehumispuuskan tiimellyksessä kattikaksikolta unohtuvat opitut taidot. Kynttilöitä voi meillä polttaa vain silloin, kun joku istuu vieressä vahtimassa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta valkean vartiointi helposti unohtuu, kun on paljon väkeä koolla.

    Joulukodin pitää olla kissankestävä ja turvallinen. Ajoittain pysähdyn huokaisemaan. Miksi pidän kissoja, vaikka niiden vuoksi on luovuttava monista kivoista asioista?

    Vastaus on yksinkertainen. Kissojen kanssa eläminen on palkitsevaa. Niiden itsetietoinen läsnäolo ja vähäeleinen kiintymys ovat niin vahvoja, että jouluisten krumeluurien puuttuminen tuntuu enemmän saamiselta kuin luopumiselta.

Sota on alkanut!

 

Kissa ja chili ottavat aurinkokylpyjä parvekkeella.

    Kotipuutarhani viljelyala ei päätä huimaa. Muutama neliödesimetri multaa useassa ruukussa. Kasvatan turkinpippureita eli chilejä, ikivanhoja vihannes- ja maustekasveja. Chilien sisältämä kapsaisiini erottaa ne tavallisista paprikoista.

    Kasvattajana olen noviisi. Vasta toinen vuosi on menossa. Kesän lajike oli Jamaican bell, piispanhattu. Se kasvaa reilusti toista metriä pitkäksi harvaoksaiseksi pensaaksi. Nimi kuvaa marjojen eli podien hattumaista muotoa.

    Kahden taimen alkukasvatus sujui hyvin. Versot venyivät monta senttiä viikossa. Kukinta alkoi reippaasti ja päivittäin etsin oksistosta minikokoisia chilinalkuja. Niitä löytyi, mutta kerran silmiin iski verkkorakennelma, joka veti lehden käppyrään kuin kumilanka. Vihannespunkkeja!

    Harrastuksen virallinen haaste on säätää mullan laatu, lannoitus, kastelu ja valaistus chilikasvin toiveiden mukaiseksi. Siinä hehkutuksessa kukaan ei puhu viljelijän ykkösvihollisista, tuskin silmin näkyvistä ötököistä.

    Vihannespunkit ovat pikkuruisia seittejä kutovia hämähäkkieläimiä, joiden hyökkäykseen havahtuu siinä vaiheessa, kun kasveille aiheutettu tuho tulee ilmeiseksi. Punkinpirulaiset asustavat suojassa lehtien alapinnoilla. Jos osaa katsoa, niiden läsnäolon havaitsee pieninä vaaleina pisteinä, kuin hienojakoisena jauhona.

Vihannespunkin kutoma verkko on vetänyt chilin lehden käppyrään.

    Tuholaiset viihtyvät kuivassa, joten käytin chilit suihkussa. Kastelin erityisesti hyönteisten suosimat lehtien alapinnat läpimäriksi. Lisäsin tehoa toistuvilla vesi-iskuilla suihkupullosta. Punkkien häätö vedellä oli odottamattoman tehokasta, sillä uusia seittejä ei ilmaantunut. Toinen kasvi toipui ja jatkoi kukkimista. Toinen ei enää jaksanut, joten sen heitin pois.

    Vihannespunkeilta ei voi välttyä. Niitä on kaikkialla ympäristössä, terveeltä näyttävissä kasveissa ja mullassa. Tartunta voi kulkeutua ulkoa sisälle vaatteiden ja jalkineiden mukana. Petopunkit olisivat tehokkaita torjumaan hyötykasveja pilaavia serkkujaan, mutta niiden hankkiminen ja levittäminen kotiin tuntuu kaltaisestani harrastelijasta hallitsemattomalta.

    Myös kemiallisia torjunta-aineita on saatavilla, mutta ne eivät oikein mahdu chilien pienimuotoisen kotikasvatuksen luomuajatukseen. Ei ainakaan harrastuksen tässä vaiheessa.

Chilikasvissani asuvien vihannespunkkien vihollinen numero 1.

    Kavahdan vihannespunkkeja. Luultavasti tunne on molemminpuolinen, koska teen kaikkeni, jotta ne eivät eläisi ja viihtyisi kasvieni lehdillä. Tuholaisten näkökulmasta olen se paha mörkö, joka karkottaa niitä pois lokoisilta kotikulmilta toistuvilla vesisuihkuilla.

    Seuraavia chilintaimia aion vahtia tarkkaan, niin tarkkaan, etteivät kavalat vihulaiset pääse yllättämään. Vihannespunkit huomio, hankin suurennuslasin nähdäkseni teidät paremmin. Sota on alkanut!

Hyönteisruokaa pukkaa

    Lihansyönnistä on tullut ongelma. Nykyisen kaltainen eläintuotanto ei anna eläimille mahdollisuutta käyttäytyä, kuten ne luontaisesti haluaisivat. Lehmä ei voi vapaasti laiduntaa, sika ei voi tonkia ruokaa maasta, kana ei voi hiekkakylpeä auringonpaisteessa.  Sen vuoksi eläinten pitoon sisältyy selkeitä hyvinvointihaasteita.

Suolalla ja viinietikalla maustettuja kotisirkkoja.

    Naudat röyhtäilevät ilmakehään metaania, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Karjan ruokkimiseksi raivataan lisää peltoalaa, mikä supistaa hiilinieluina toimivia luonnonvaraisia viheralueita. Sikalat haisevat ja sikojen lannan levittäminen pelloille tuottaa naapureille hajuhaittoja. Nykyisen kaltaisesta lihantuotannosta seuraa ympäristöongelmia lähialueilla ja maailmanlaajuisesti.

    Kasvisten puputtaminen on vaihtoehto, joka vähentää sekä tuotantoeläinten kärsimyksiä että elinympäristön tuhoja. Nyt hyönteisruoka on tulossa vegen rinnalle. Tavoitteena on korvata hyönteisproteiinilla ainakin osa selkärankaisista saadusta valkuaisaineesta.

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira työstää ohjeita, miten hyönteisiä saa kasvattaa ja valmistaa elintarvikkeeksi. Kiinnostuneet ovat ennakoineet lainsäädännön muutokset: verkosta löytyy osoitteita, joista itikoita voi tilata ruoaksi heti, kun se on sallittua.

    Maailmanmatkaajat ovat hyönteissyönnin konkareita. Kaukomailla selkärangattomat ötökät kuuluvat tavanomaiseen ruokavalioon. Arvion mukaan kolmannes maailman ihmisistä ainakin ajoittain ravitsee itseään hyönteisillä. Ei siis mikään globaalisti uusi asia.

Kissakin tykkää maustetuista kotisirkoista.

    Pari viikkoa sitten nautin ensimmäisen hyönteisateriani. Ateria ei ole tarkka ilmaisu kohtaamisesta lautasella keikkuvien kokonaisten kotisirkkojen kanssa. Soittoniekoista oli tehty välipaloja, suolalla ja viinietikalla maustettuja raksuja. Ei hullumpia. Haukatessa rouskahtivat ja suutuntuma oli mukavan rapea. Jonkin verran suolaisia, jälkimaku vähän tunkkainen.

    Possun, naudan ja lintujen lihan korvaaminen hyönteisillä kuulostaa hyvältä. Vähennetään tuotannon ympäristövaikutuksia ja samalla päästään kiusallisesta eettisestä kysymyksestä, kärsivätkö tuotantoeläimet?

    Ravintoasiantuntijat ovat pitkään suositelleet syömään enemmän kalanlihaa. Terveellisyyden lisäksi perusteena on ollut, että vesiviljely poistaa yhden ongelman. Kalat eivät kipuile. Kuluneena vuosikymmenenä tiedeyhteisö on kuitenkin hyväksynyt tosiasian, että myös kalat tuntevat kipua ja ne voivat kärsiä. Ympäristöhaittojen lisäksi kalojen kasvatus kasseissa ja altaissa aiheuttaa niille sairauksien lisäksi stressiä.

Skorpionit ovat makeita. Ainakin tikkarissa.

    Viimeiset vuodet on tutkittu myös hyönteisiä. Niiltä on löydetty samankaltaisia kipua lieventäviä järjestelmiä kuin selkärankaisilta. Lajinkehityksen tuloksena elimistön rakenteilla on tarkoitus. Hyönteisten mahdollisesti kipua kontrolloiva järjestelmä antaa syyn kysyä, voivatko ne kokea jonkinlaista kipua ja siihen liittyvää kärsimystä?

    Hyönteisruoka voi vähentää lihantuotannon ja kalankasvatuksen ympäristöongelmia, mutta eläintenpidon eettiset kysymykset ovat entistä kimurantimpia.

 

Koiratutkimus edistää ihmisen hyvinvointia

    Koira asuu, nukkuu ja syö isäntäväkensä seurassa joka viidennessä suomalaisessa kodissa. Ei ihme, koska muihin eläimiin verrattuna koiran suhde ihmiseen on erityinen. Yhteinen historiamme yli 30.000 vuoden ajalta on vaikuttanut molempien perimään samansuuntaisesti. Ihmisen ja koiran aineenvaihdunta, kognitiiviset eli tiedolliset ominaisuudet ja jotkin sairaudet muistuttavat toisiaan enemmän kuin useimpien muiden eläinten.

Koiran työskentely agility-radalla on erinomainen esimerkki lajien välisestä yhteistyöstä.

    Vasta viime aikoina tiedeyhteisö on havahtunut, että läheisyydestään huolimatta koirasta on suhteellisen vähän tutkimukseen perustuvaa tietoa. Jokaisella koiran kanssa elävällä on paljon kokemuksia ja käsityksiä oman lemmikkieläimensä kyvyistä, mutta niitä havaintoja ei voi yleistää koskemaan muita koiria ilman hyväksi koettuja lähestymistapoja.

    Tutkimusryhmäni on käyttänyt tieteellisiä menetelmiä sen selvittämiseen, miten koirat hahmottavat ympärillään eläviä ihmisiä ja lajitovereitaan. Osoitimme koiran katsovan sekä ihmisen että toisen koiran kasvoja ja tulkitsevan niillä näkyviä ilmeitä ja tunteita samaan tapaan kuin me ihmiset. Todistimme myös, ettei sellainen kyky ole ’vaistoa’ vaan koiran aivoilla on kyky erotella kasvojen yksityiskohtia ja tehdä niistä tunnetilaan liittyviä johtopäätöksiä. Tutkimuksessa koirat näkivät kasvokuvia tietokoneen näytöltä, joten ne eivät hyödyntäneet erinomaista hajuaistiaan.

    Laumaeläimenä koiraa kiinnostavat yksilöiden väliset sosiaaliset kohtaamiset. Yhdessä tutkimuksessa totesimme, että erilaisista sosiaalisista tilanteista koirat olivat kiinnostuneimpia kasvokkain tapahtuvasta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Koirat näyttävät ymmärtävän ihmisten välisiä suhteita. Se voi olla yksi syy, miksi ne ovat niin suosittuja lemmikkejä.

    Perustunteet, kuten pelko, viha, ilo ja suru, ovat ohjanneet käyttäytymistä jo varhain lajinkehityksen alkuhämärissä. Tunteet auttavat meitä ja muita ryhmissä eläviä yksilöitä mukautumaan vaihtuviin sosiaalisiin tilanteisiin. Esimerkiksi viha ihmisen tai koiran kasvoilla on varoittava signaali, joka kertoo, että tätä yksilöä kannattaa varoa. Sen vuoksi oli luontevaa, kun yhdessä koeasetelmassa totesimme, että koirat tutkivat tarkasti vihaisia kasvoja ja kaikkein tarkimmin toisen koiran vihaa uhkuvaa naamataulua.

Yhteinen miellyttävä hetki edistää sekä koiran että ihmisen hyvinvointia.

    Tunnetilat voivat tarttua lajista toiseen. Koiran silittäminen ja paijaaminen lisäävät koiran omistajan hyvänolon tunnetta ja laskevat verenpainetta. Samanaikaisesti myös koira tuntee mielihyvää. Tutkimus osoitti, että kuvatun kaltaisessa koetilanteessa onnellisuushormoniksi nimitetyn oksitosiinin erittyminen lisääntyi kummallakin. Positiivinen yhdessäolo vaikutti molempiin lajeihin samalla tavalla.

    Joskus koira omistajineen käyvät toistensa hermoille. Esimerkiksi koira leikkii mattoa repien, ihminen kieltää ääntään korottaen, mutta leikki jatkuu. Silloin on selvää, että ensin ihminen ja kieltohuutojen jälkeen myös koira stressaantuvat. Voi myös olla, että stressaantunut ihminen aiheuttaa vastaavan reaktion koirassa ilman erityistä tilannetta tai yhteenottoa. Stressi tarttuu ihmisestä koiraan. Sama voinee tapahtua myös toisinpäin, stressaantunut koira aiheuttaa stressireaktion omistajassa.

    Olemme uuden haasteen edessä. Koiran huonovointisuus voi välillisesti vähentää myös ihmisen hyvinvointia. Jotta saamme tieteellisen näytön ihmisen ja koiran väliselle tarttuvalle hyvinvoinnin heikentymiselle, tarvitsemme lisää koiratutkimusta.

Älykäs suunnittelu ei vedä vertoja evoluutiolle

    Uusin teknologia tuottaa elollisten kaltaisia koneita. Mekaaniset työntekijät ahertavat uupumatta tehtaiden liukuhihnoilla tehden erehtymätöntä millintarkkaa työtä paremmin kuin ihmiset. Itseään ohjaavat autot liikkuvat jo teillä

    Koneet voivat saada myös eläimen hahmon. Silloin ne korvaavat elävät pörröturkit esimerkiksi vanhusten viihdyttäjinä. Pehmeän, lämpimän, liikkuvan ja ääntelevän koneen rapsuttaminen tuo samankaltaista mielihyvää kuin oikean lemmikin paijaaminen. ’Elävät’ koneet ovat insinöörien älykkään suunnittelun tulosta.

Histidiini on aminohappo, yksi ensimmäisiä orgaanisia molekyylejä maapallolla. Kuva Wikipedia.

    Teknisen tiedon kehittymisestä huolimatta aidon elämän synty on pysynyt mysteerinä. Ensimmäiset eläviksi kutsutut orgaaniset aineet ilmestyivät maapallolle nelisen miljardia vuotta sitten. Tiedeyhteisö pitää todennäköisenä, että ne syntyivät meressä, jossa oli otollista materiaalia ja sopivasti elektronien liikkumisen tuottamaa energiaa, sähköä. Energialähteet saattoivat olla salamaniskuja, komeettoja tai vaikka merenpohjan kuumia lähteitä. Otollisissa olosuhteissa syntyivät aminohapot, ensimmäiset elämän molekyylit.

    Miljardien vuosien takaisten tapahtumien tarkka selvittäminen voi olla mahdotonta, mutta sitä luonnontieteilijät kuitenkin yrittävät. Tieteellinen tutkimus on paras tunnettu menetelmä tuottaa luotettavaa tietoa. Tutkimustulosten julkaisukäytäntö alistaa johtopäätökset kaikkien lukutaitoisten arvioitavaksi. Jos tuloksissa on virheitä, ne huomataan.  Tieteelliselle tiedolle on ominaista, että se korjaa itse itseään.

    Vuosia sitten istuin opiskelijoiden järjestämässä tiedepaneelissa. Tilaisuus alkoi asiantuntijan perusteellisella esityksellä älykkäästä suunnittelusta. Silloin oivalsin, että kyse ei ollut insinööriopiskelijoiden illasta. Olin altavastaajana kreationistien tilaisuudessa. Edustin siellä tiedeuskoa.

    Kreationismi eli luomisusko perustuu ajatukseen, että kaikki olevainen on älykkään suunnittelun tulosta. Luonnon monimuotoisuus ja ihmisen kyvyttömyys ratkaista esimerkiksi elämän arvoitus, ovat siitä selkeä todiste.

Leonardo da Vincin maalaus Viimeinen ehtoollinen kuvaa kristinuskon keskeistä tapahtumaa.

    Paneelikeskustelu meni jotenkin niin, että lajimme tiedollinen osaamattomuus edellytti jonkin ylivertaisen olemassaoloa. Huomautin, etteivät elämän ratkaisemattomat arvoitukset todistaneet mitään ylivertaisesta suunnittelijasta. Ne olivat osoitus tieteen kehittymättömyydestä, vääristä menetelmistä ja huonosti suunnitelluista tutkimuksista. En saanut ymmärrystä.

    Luomisuskon mukaan ihminen ilmestyi maapallolle jumalan luomistyön tuloksena. Väitettä ei voi todistaa vääräksi. Voisi ajatella, että sen vuoksi väite on totta. Mutta juuri mahdottomuus osoittaa vääräksi on epätiedon eli huuhaan tunnusmerkki. Samaan kategoriaan kuuluvat muun muassa horoskoopit. Niiden todistaminen vääräksi ei onnistu.

    Viime aikoina julkisuuden toimijat ovat aktivoituneet uskonasioissa. Yksi heistä on Paavo Väyrysen perustaman kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen. Hän ei hyväksy koulujen evoluution opetusta, jos samalla ei opeteta luomiskertomusta tasavertaisena vaihtoehtona. Kilpeläinen uskoo, että ihminen on luotu jumalan kuvaksi, eikä muita perusteluja tarvita. Hämmentävää, jos perustelemattomat uskomukset alkavat syrjäyttää tieteellisen tiedon poliittisten päätösten teossa.

Terroristi iski kotikadulla

    Ajoin moottoritietä Helsingistä Turkuun radion ajankohtaisohjelmaa kuunnellen. Aiheena oli Barcelonassa edellispäivänä tapahtunut terrori-isku. Toivoin, että kaupungissa lomaileva työtoverini olisi kunnossa. Tuskin hän viettäisi aikaa turistien joukossa, koska oli sieltä kotoisin.

    Turvallisuusasiantuntija sanoi, ettei pidä pelätä. Paras tapa on, että hyväksyy odottamattoman väkivallan mahdollisuuden missä vain ja valmistautuu siihen. Hän neuvoi, että kun liikkuu terroriteolle otollisessa paikassa, kannattaa heti silmäillä ympärilleen ja painaa mieleen, mistä ja miten voisi paeta.

Kansalaiset kerääntyivät hiljaisina terroripaikalle Turun kauppatorilla. Asun taustalla näkyvän kadun varrella.

    Mieleen palautui kesäinen kaupunkiloma. Milanon katedraaliin, Duomoon, mentäessä vaatteet tarkastettiin metallinpaljastimella ja hellepäivän juomaveden aitous piti todistaa ottamalla pullosta kulaus. Siinä autossa istuessani yritin kuvitella, mihin olisin juossut, jos jotain odottamatta olisi sattunut. En ollut ihan varma, koska tarkat muistikuvat olivat jo hämärtyneet. Palauduin tähän hetkeen. Onneksi tunnen Turun eikä siellä tarvitse varautua mihinkään.

    Kaartaessani asuintaloni parkkipaikalle radiossa kerrottiin, että Turun puutorilta oli kuultu laukauksia, kolme ihmistä oli maassa ja yksi heistä makasi liikkumatta. Samassa lähestyvien hälytysajoneuvojen sireenit alkoivat ulvoa korvissa. Asun lähellä uutisen tapahtumapaikaa.

    Verkkoviestimistä kävi ilmi, että kolmen korttelin päässä Turun kauppatorilla oli riehunut puukottaja, joka oli paennut ja otettu kiinni puutorilla. Laukaukset liittyivät siihen. Mies ei ollut totellut virkavallan käskytystä ja sen vuoksi poliisi ampui häntä jalkaan. Se pysäytti epäillyn.

    Useampi henkilö oli saanut pistoja puukosta, uhreista yksi menehtyi torinkulmassa kotikatuni varrella. Poliisi kehotti ihmisiä poistumaan Turun keskustasta. Kaupat olivat kiinni. Ruokakauppaan ei voinut lähteä. Vakituinen kuntosalini lähetti tviitin, että se oli suljettu koko perjantai-illan.

Liput liehuvat puolitangossa kauppatorin varrella. Sade ja harmaa taivas vahvistavat apeaa tunnelmaa.

    Seuravana aamuna keskusta oli hiljainen ja yleensä vilkkaat myymäläkorttelit tyhjiä. Kauppatori oli jokseenkin autio tavanomaiseen lauantaipäivään verrattuna. Paikalle saapuneet olivat kokoontuneet hiljaisina murhapaikalle. He jättivät sinne kukkia ja palavia hautakynttilöitä.

    Myös torikauppiaita oli paikalla tavanomaista vähemmän. Hedelmien ja marjojen myyjät olivat jääneet kotiin. Vain ruusuja tarjoavan kukkakauppiaan myyntipöydän edessä kiemurteli jono. Liityin sen päähän.

    Puukottajan uhrien luku on kaikkiaan kymmenen, kahdeksan naista ja kaksi miestä. Miehet tulivat auttamaan veitsestä saaneita naisia tai he yrittivät muuten estää pahantekijää. Kaikki loukkaantuneet vietiin sairaalaan, jossa yksi heistä, nainen hänkin, kuoli. Myös ampuma-aseesta haavoittunut puukottaja saatettiin samaan paikkaan hoitoa saamaan.

    Keskusrikospoliisi tutkii tragediaa Suomen ensimmäisinä terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä. Kun suojelupoliisi jokin aika sitten nosti terrorin uhka-arviota, kuvittelin uhan olevan suurinta Helsingin seudulla. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui kuitenkin entinen pääkaupunki. Sanotaan, että sivistys tuli Suomeen Turun kautta. Nyt myös kansainvälinen terrorismi astui maahan samaa reittiä.

    Pelko on tunne, jonka tarkoituksena on suojata meitä uhkaavilta vaaroilta. Pelolle ei kuitenkaan pidä antaa valtaa. Juuri sitä terroristi haluaa. Kun ei anna pelon hallita, terroristi on epäonnistunut tavoitteessaan. Pelon rinnalla minussa rehottaa uhmakas kiukku. Periksi en anna. Elämä ja arki jatkuvat kotikadun terrori-iskusta huolimatta.