Author Archives: Outi

About Outi

I am a middle aged veterinarian and animal welfare activist. I implement my experience and know how when teaching veterinary students at a veterinary college. At home I am a humble servant to two cats. In this blog I share my thoughts of animals and a little bit of humans, too.

Koronaepidemia sumputtaa ihmisiä ulkoilureitillä

Kuluneen viikon aikana Suomi sulkeutui. Valmiuslaki otettiin käyttöön. Ihmiset siirtyivät etätöihin, jos tehtävät sen suinkin sallivat. Minä muiden mukana. Työskentelen yliopistossa. Yhden viikonlopun aikana opetus ja opiskelu siirtyivät verkkoon. Uusi opetusteknologia runnottiin kerralla käyttöön, koska vaihtoehtoja ei ollut. Digitalisaatio otti vähintään kolmiloikan. Metsien maassa myös vessapaperi loppui supermarkettien hyllyistä.

Halisten koski on kuntolenkin kääntöpaikka. Maaliskuussa vettä vielä riittää.

Kotikaupunkini keskusta on tyhjentynyt ihmisistä. Kauppakadut ovat autioita. Vain torin laidalla, suositun ruokakaupan liepeillä, muutama urhoollinen puskee eteenpäin rollaattoriin tukeutuen.

Koska kuntosalit ovat kiinni, liikuntatavat ovat menneet uusiksi. Pyrin ulkoilemaan päivittäin. Se on mahdollista, koska en ole varsinaisesti karanteenissa. Myös alkamassa oleva kevät houkuttaa luonnon äärelle kurkkimaan, missä jo mennään.

Sunnuntaiaamuna lähden liikkeelle melko varhain. Ajattelen, että toiset vielä juovat aamukahviaan. Olin väärässä. Moni muukin on päätynyt samaan ratkaisuun. Näyttää siltä, että kansalaiset ovat siirtyneet kaupungin kaduilta luontokohteisiin. Vakituisella lenkkipolullani ihmisiä riittää ruuhkaksi asti. Enemmän kuin kesällä.

Aamuauringon haaleassa kilossa kuljen joen vartta ylävirtaan. Savimaalla vesi virtaa syvässä uomassa, joten penkat ovat korkeita ja jyrkkiä. Siksi kaupunki on rakentanut osittain penkalle, osittain veden päälle pitkiä, rantaa myötäileviä puulaitureita. Leveyttä kulkuväylällä on vajaan parin metrin verran.

Kosken alajuoksulla on mahdollisuus kalastaa. Vain onkiminen on kielletty.

Edessäni kävelee isokokoinen pariskunta käsikädessä. Kumpikin kulkee puusillan laitaa omassa reunassaan. Käsivarret sulkevat keskitien. Heitä ei mahdu ohittamaan, koska toisella puolella on aita ja joki, toisella jyrkkä ryteikköinen piennar.

Me jäljestä tulevat jumiudumme pariskunnan taakse. Kukaan ei kehtaa sanoa heille mitään. Metrin tai parin etäisyyttä muihin kulkijoihin on vaikea säilyttää. Ihmistiheys neliömetrillä vastaa kaupan kassajonoa alennusmyynnin aikaan. Koronavirukset kiittävät. Tilanne laukeaa, kun puulaituri vaihtuu joentörmän hiekkatieksi.

Lähes luonnontilaisia rantapenkereitä kattavat heinikot ja isokokoiset pensaat. Talitiaisilla taitaa olla laulukisat menossa. Ti-tyy, ti-tyy. Linnut ovat uskomattomia. Miten pienestä kehosta saa lähtemään niin suuren äänen? Yhtäkkiä jähmetyn. Ti-ti-tyy. Yhden pensaan tietyssä pisteessä lintu päästää suustaan koko vanhanaikaisen värssyn. Tunnistan sellaisen vuosien takaa.

Hymyilyttää pandemiasta huolimatta.  

KISS <3 MY TURKU

Kooltaan vähäinen Lönnrotin puisto sijaitsee Turun tuomiokirkkoa vastapäätä Aurajoen rannalla. Puiston laidalla, korkealla joentörmällä on pieni näköalatasanne, jolla voi istahtaa ihailemaan suomalaista kansallismaisemaa, Unikankareen kumpua ja sen päällä yli seitsemän vuosisataa kohonnutta uljasta kirkkoa. Levähdyspaikka on sen verran näkymätön, ettei sen olemassaolo ole kaikkien tiedossa. Asun niin lähellä, että kuljen päivittäin puiston syrjää.

Lönnrotin puistoon ilmestyi hämärinä joulun jälkeisinä päivinä suurikokoinen valomainos. Taustalla on Turun tuomiokirkko.

Joulun jälkeen keskelle Lönnrotin puiston kolmion muotoista nurmikkoa ilmestyi Turun kaupungin isokokoinen valomainos: KISS <3 MY TURKU. Nähdessäni sen ensimmäistä kertaa häkellyin. Talviajan pimeinä päivinä valomainoksen räikeys korostui.  Jäin paikalle pohtimaan, mitä ihmettä kaupungin markkinointiosaston brändinkehittäjät tavoittelivat?

Jos tarkoituksena oli lisätä Turun tunnettuutta ja kohentaa sen mainetta hyvänä asuinpaikkana ja vireänä kulttuurikaupunkina, olisi ehkä kannattanut harkita toinenkin kerta.

Minuun valomainos vaikuttaa päinvastoin. Paljasjalkaisena turkulaisena liikun kaupungissa kävellen ja mieluiten Aurajoen rantoja pitkin. Nyt on pakko poiketa toimivista rutiineista. Kierrän kaukaa valomainospuiston joka kerta, kun se on mahdollista. Aina ei ole.

Lönnrotin puistoon sijoitettu valomainos on kytketty sähköverkkoon jykevillä kaapeleilla. Niiden kauneus lienee katsojan silmissä.

Facebook-kaverini oli asiassa aloitteellinen ja otti yhteyttä kaupungin virkamiehiin. Hänelle kerrottiin, että Lönnrotin puisto on vain väliaikainen sijoituspaikka valomainokselle. Siitä se on tarvittaessa helppo siirtää muualle. Toistaiseksi sellaista tarvetta ei ole tullut.

Eikö Turun kaupungilla ole muuta mainosten säilytyspaikkaa kuin puisto keskellä kansallismaisemaa?

Epäsymmetrinen keho toimii tehokkaasti ihmisillä ja eläimillä

Meissä on paljon toispuolisia toimintoja. Tutuin lienee kätisyys. Olen oikeakätinen. Ihmisistä noin kahdella kolmasosalla oikea käsi on vahvempi ja tarkempi. Vasenkätiset ovat suuri vähemmistö, joten esimerkiksi saksia valmistetaan oikea- ja vasenkätisille. Pieni joukko toimii yhtä hyvin sekä oikealla että vasemmalla kädellä.

Kätisyys-ilmiö löytyy myös eläimistä. Kissat ja koirat käyttävät useammin joko oikeaa tai vasenta tassua. Arvion mukaan kaikista kissoista ja koirista noin puolet on vasen- ja puolet oikeatassuisia. Urosten joukossa on kuitenkin enemmän vasentassuisia ja naaraiden joukossa oikeatassuisia.

Oikeatassuinen ex-kollikissa pyörittää minitomaattia lautasella.

Sydän sijaitsee enemmän rintakehän vasemmalla puolella. Sen seurauksena myös keuhkopuoliskot ovat kooltaan erilaiset. Vasen keuhko on oikeaa pienempi, koska sydän ottaa oman tilansa.

Ei ole tarkkaa tietoa, miksi sydän on sijoittunut kehon keskiviivaan nähden epäsymmetrisesti, mutta tuskin kyseessä on sattuma. Voisi ajatella, että jonkin verran toispuolinen sijainti antaa sydämelle enemmän tilaa rytmiseen supistumiseen. Suurempi tila mahdollistaa myös kookkaamman sydänlihaksen, jonka pumppausteho on parempi.

Anatomisesti aivot muodostuvat kahdesta jokseenkin samankokoisesta ja samanmuotoisesta puoliskosta. Toiminnallisesti niillä kuitenkin on työnjako. Vasen aivo ohjaa kehon oikeaa puolta ja oikea vastaavasti vasenta.

Lisäksi aivopuoliskot eroavat siinä, minkälaista tietoa ne käsittelevät. Vasen puolisko erittelee näköhavaintoja ja tallentaa tietoa. Se on analyyttinen. Oikea tunnistaa visuaalisia hahmoja, hahmottaa avaruudellisia suhteita sekä tulkitsee tunteita. Aivopuoliskot viestivät keskenään niitä yhdistävän aivokurkiaisen kautta.

Aivojen epäsymmetrinen toiminta ei ole evoluution lipsahdus vaan selkeä tavoite. Kun molemmat aivopuoliskot käsittelevät eri asioita, aivojen toimintakapasiteetti on suurempi kuin tilanteessa, jossa molemmat puolet hoitelisivat samoja juttuja.  

Ranskan bulldogin lyhyttä hännäntöpöä ei juuri voi heiluttaa. Hännän puuttuminen estää koiraa käyttämästä kaikkea kehon kieltä viestintään. Kuva GLady, Pixabay.

Toispuolisuus ei liity pelkästään kehon rakenteisiin ja toimintaan, vaan se heijastuu myös käyttäytymiseen. Koirien hännänheilutus on viestintää. Kun koira kohtaa vihamielisen lajitoverin, se lähestyy vastaantulijaa tarkkaillen ja häntä keskiviivan vasemmalla puolella heiluen. Tuttu eläin tai ihminen otetaan vastaan luottamusta osoittavilla oikeanpuolisilla huiskutuksilla.

Psykologit ovat tutkineet, miltä kaunis ihminen näyttää. Makuja on monenlaisia, mutta niille on yhteistä tasasuhtaisuus. Symmetrisiä kasvoja ja vartaloa pidetään kauniimpana kuin vähemmän symmetrisiä.

Eläinten kauneuskäsityksistä on tuskin mitään tietoa. Symmetrisen ulkonäön arvostaminen perustuu näköhavaintoon. On mahdollista, että lajeilla, joiden elämää ohjaa esimerkiksi hajuaisti, arvio toisen yksilön kauneudesta perustuu näköhavainnon sijasta hajuun.

Ehkä koira arvostaa enemmän hajuamme kuin nenämme kokoa tai silmien sijaintia.  

Miten tunkioita tonkivista susista jalostui koiria

Istuin ystäväni luona ruokapöydän ääressä, kun isäntäperheen isokokoinen koira istahti viereeni ja alkoi tuijottaa. Syvällä, tummalla, kiinteällä spanielinkatseella. Eläimen pää liikkui samassa tahdissa kuin haarukkani siirtyi lautaselta suuhun ja takaisin. Lopulta yllätin koiran työntämällä täydeksi lastatun haarukan sen kuonon eteen. Tai ehkä se ei ollut yllätys. Eläin ahmaisi haarukallisen ruokaa tottuneesti ja itseään vahingoittamatta.

Kolmenkymmenen tuhannen yhteisen vuoden aikana susi muuntui pelätystä pedosta ihmisen parhaaksi ystäväksi. Miten kaikki sai alkunsa? Siihen ei ole varmaa vastausta, mutta joka tapauksessa osapuolet hyötyivät yhteiselosta.

Susi on koiran kaukainen esi-isä. Yhteisen alun jälkeen myös sudet ovat muuttuneet, joten nykyiset sudet eivät ole samanlaisia kuin ne, joista koirat alkoivat kehittyä. (Kuva Pixabay)

Varhaisempi oletus lähti siitä, että ihminen aktiivisesti houkutteli satunnaisesti kohtaamiaan arkoja koiraeläimiä luokseen esimerkiksi jättämällä ravintoa ulos susien ulottuville. Ruokatarjoilusta hyötyneet sudet alkoivat vähitellen entistä paremmin sietää ihmisen läheisyyttä. Sudet alkoivat kesyyntyä.

Uudemman teorian mukaan aloite yhteiseloon tuli susilta, jotka ihmisasutuksiin törmätessään kiinnostuivat tunkioista. Niistä löytyi kasvis- ja eläinperäisen ravinnon tähteitä. Tavallinen susi ei silloin pystynyt, eikä vieläkään pysty, hyödyntämään kasvisten hiilihydraatteja, koska suolistosta puuttuvat hiilihydraattien pilkkomiseen tarvittavat entsyymit.

Jossain vaiheessa kuitenkin kävi niin, että jollakin susiyksilöllä tapahtui muutaman geenin mutaatio. Mutaation johdosta se kykeni tuottamaan hiilihydraatteja pilkkovia entsyymeitä ja siten hyödyntämään ravinnon kasviksia. Mutaatiot periytyivät sen jälkeläisille.

Mutaation omaavista susista oli tullut ihmisten kaltaisia sekaruokaisia. Sekaruokaiset sudet alkoivat majailla ihmisasutusten lähellä. Ehkä ne puolustivat reviiriään ja siinä samassa tunkion tuottaneita ihmisiä muilta susilta ja pedoilta. Vastavuoroisesti ihminen arvosti saamaansa suojelua. Suden domestikaatio koiraksi oli alkanut.

Ei ole tietoa, miten ihminen yhteiselon varhaisina aikoina vaikutti koirien luonnollisten ominaisuuksien muovaamiseen, vai vaikuttiko mitenkään. Lajillamme on taipumus muokata ympäristöä halumme ja tarpeidemme mukaisesti. Siksi on helppo ajatella, että jonkinlaista valintaa tapahtui. Parhaiten ihmisten toiveiden mukaisesti käyttäytyvien koirien todennäköisesti annettiin jatkaa sukua tai ainakin niitä ja niiden pentuja suosittiin.

Mopsi on hyväluontoinen ja mukava lemmikki. Olematon kuono vaikeuttaa sen hengitystä hereillä ollessa ja nukkuessa. Takaisinjalostuksen avulla on mahdollista palauttaa sille pidempi kuono ja parempi elämisen laatu. Kuva Pixabay.

Koirien tietynlaisten ominaisuuksien suosiminen oli eläinjalostusta, vaikka se saattoi olla tiedostamatonta ja perustua enemmän sattumaan kuin tavoitteelliseen valintaan. Nykyisenkaltaisen koiranjalostuksen ja rotukoiraharrastuksen katsotaan alkaneen 1800-luvun puolivälissä Britanniassa.

Jalostustyö on tuottanut maailmaan noin 450 koirarotua, joista osa kärsii vakavista terveysongelmista. Eurooppalaiset eläinlääkärijärjestöt ovat julkisesti kiinnittäneet huomiota jalostuksesta johtuviin rotukoirien terveysongelmiin. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan kehitys jatkuu. Kennelväen kammoamat roturisteytykset ja eräänlainen takaisinjalostus olisivat kokeilemisen arvoisia. Sillä tavalla äärimmäisiä rotupiirteitä voitaisiin lieventää ja samalla helpottaa niistä kärsivien koirien elämää.

Sudet eivät tainneet arvata, mihin ihmisten tunkioiden kaivelu johtaa.

Kyllä, eläimet tahtovat elää!

Maapallolla asustaa miljoonia eläinlajeja. Osa on sellaisia, joita ihminen ei vielä ole kertaakaan kohdannut ja nimennyt. Osasta löytyy vain jäänteitä, koska eläviä yksilöitä ei enää ole. Joitakin eläinlajeja emme ehkä pysty edes kuvittelemaan, koska ne ovat vasta kehittymässä. Evoluutio toimii koko ajan.

Lajien syntymisen ja elinvoimaisuuden perustana on lajiin kuuluvien yksilöiden geneettinen monimuotoisuus. 1970-luvulla Richard Dawkins popularisoi geenikeskeisen lajinkehityksen. Hän kirjoitti, että altruismi perustui geenien itsekkyyteen, geeneille oli eduksi suosia lähisukuisia geenejä. Myöhemmin hän on korjannut ajatustaan siihen suuntaan, että oikeastaan pitäisi puhua kuolemattomista geeneistä.

Kuolemattomuudella Dawkins tarkoittaa, että geenien tavoitteena on siirtyä sukupolvelta toiselle. Sen vuoksi jokaisen yksilön perimään on istutettu tarve omien geenien säilyttämiseen ja siirtämiseen uusille yksilöille. Jotta tavoite toteutuisi, yksilön on pysyttävä hengissä ainakin niin kauan, että ehtii lisääntyä.

Yksilöiden ja lajien olemassaolo perustuu sukupolvelta toiselle siirtyvään tietoon, joka on tallenettu DNA:han. Kuva Pixabay.

Yksilön säilyminen hengissä edellyttää lajille ominaisten taitojen oppimista, mutta se ei yksinään riitä. Pitää osata aktiivisesti välttää elinympäristön vaaroja. Pelko on se perustunne, joka pitää eläimet varuillaan. Pihapuun lintuparvi pyrähtää siivilleen äkillisen äänen säikäyttämänä. Yksilön ja lajin säilymiselle on edullista ponkaista lentoon turhan takia. Jos jää katsomaan, mistä on kysymys, se voi jäädä ainoaksi kerraksi.

Säikyteltynä lentoon lähtevät linnut osoittavat, että niiden perimään on kirjattu hengissä pysymisen taito. Sen taidon takana on halu ja tarve elää. Jos putoan laiturilta veteen, alan uida rantaa kohden. Vieraasta elementistä pois pyrkiminen on niin automaattista, etten edes ehdi ajatella muuta vaihtoehtoa. Saman pelastautumisen halun ajamana vahingossa veden varaan joutunut koira ui rantaan.

Muutama viikko sitten eläinsuojelujärjestöt myönsivät ohjelmajohtaja Jenni Haukiolle palkinnon eläinten hyväksi tehdystä työstä. Lehtitiedon mukaan hän totesi kiitospuheessaan, että ”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää.”

Näistä sanoista yli puoli Suomea säikähti ja suivaantui syvästi. Sen voi päätellä laajuudesta ja voimasta, jolla ohjelmajohtaja Haukion näkemyksiä kommentoitiin julkisuudessa. Useissa kirjoituksissa keskeisimmäksi arvostelun kohteeksi nousivat sanat: ”Niistä jokainen olisi halunnut elää.”

Haukiota syytettiin eläinten inhimillistämisestä. Inhimillistäminen tarkoittaa ihmisen ominaisuutta, jota eläimellä ei ole, mutta joka sille ihmisen mielessä annettaan. Eläimet eivät nykyisten tietojemme mukaan ymmärrä kuoleman käsitettä, mutta ne tahtovat elää, koska pelko ja hengissä säilymisen tahto on kirjoitettu niiden perimään vastaavalla tavalla kuin omaamme.

Elämisen halu ei ole inhimillistämistä vaan elollisten yksilöiden yhteinen ominaisuus.

Arvio Obaman pariskunnan muistelmateoksista II

Michelle Obama: Minun tarinani

Kustannusosakeyhtiö Otava 2018

Kuva on kuvakaappaus Otavan, kirjan kustantajan sivuilta.

Yhdysvaltain presidentin puoliso julkaisi muistelmansa siinä vaiheessa, kun oli jo luovuttanut First Ladyn aseman seuraajalleen. Kirjassa Michelle Obama tarkastelee elämänsä tapahtumia kronologisesti. Millaista se oli ennen kuin tapasi aviomiehensä, miten yhteiselämä alkoi ja millaista oli elää Yhdysvaltain presidentin puolisona. Samalla kirjoittaja kertoo miehestään Barack Obamasta asioita, joita entinen presidentti ei itse ole tuonut julki. Paljastukset tapahtuvat kuitenkin tahdikkaasti, eikä lukija koe itseään tirkistelijäksi.

Michelle Obama varttui Chicagossa ja opiskeli Princetonin yliopistossa sekä Harvardin maineikkaassa oikeustieteellisessä. Niissä hän oli usein huoneen ainoa mustaihoinen ja pohti, oliko tarpeeksi hyvä siinä mitä teki. Omin sanoin, hän välitti siitä mitä muut ajattelivat.

Valmistumisen jälkeen Michelle työskenteli juristina lakitoimistossa, mutta Barack Obaman tavattuaan hän vaihtoi järjestöjen ja julkisen sektorin tarjoamiin työtehtäviin. Aviomiehen poliittinen ura kulki nousujohteisesti. Mitä korkeammalle Barack Obama pyrki, sitä enemmän se vaati myös aviovaimon aktiivisuutta. Esimerkiksi presidentinvaalien kampanjan aikana Michellellä oli omat avustajat ja itsenäinen vaaliohjelma, jonka mukaisesti hän kiersi keskeisissä osavaltioissa puhumassa.

Vaalivoiton jälkeen koko perhe muutti Valkoiseen taloon, mikä rajoitti elämää. Ulos mennessä piti ilmoittautua turvamiehille. Tytärten osallistuminen lastenkutsuihin ei ollut yksinkertaista. Ennen lähtöä salaisen palvelun piti tarkastaa kutsujen pitopaikka ja koko matkan ajan turvamiehet seurasivat presidenttiparin lapsia. Ainoa, joka uskalsi uhmata turvallisuusmääräyksiä, oli Michelle Obaman leskeksi jäänyt äiti. Myös hän asui Valkoisessa talossa molemmat presidenttikaudet. Michellen äiti livahti talon sivuovesta ulos ostoksille puhumatta kenellekään.

Valkoisessa talon palvelut olivat loistohotellin tasoa. Kaikki tehtiin valmiiksi. Michelle kuitenkin vaati, että aamuisin tyttäret sijaavat itse vuoteensa kuten he olivat tehneet kotona Chicagossa.  He saivat myös luvan käydä keittiössä hakemassa välipalaa milloin halusivat ja ison rakennuksen käytävillä sai leikkiä. Ne olivat pieniä asioita, mutta tekivät Valkoisesta talosta enemmän kodinoloisen. Muutolla oli myös positiivisia vaikutuksia. Perheen isä kävi töissä samassa talossa, ja sen vuoksi häntä näkyi kotona aiempaa useammin.

Perheenemännän ja edustusvaimon roolien ohella Michelle Obamalla oli omia yhteiskunnallisia hankkeita. Hän hyödynsi asemaansa ja tuki aktiivisesti ravitsemussuosituksia, joilla lasten lihavuutta voitiin vähentää. Hankkeen aikana hän puutarhureiden kauhuksi perusti Valkoisen talon tiluksille hyötypuutarhan, joka tuotti kaalia, parsakaalia ja porkkanoita residenssin omaan käyttöön. Ylijäämä sadosta lahjoitettiin paikalliselle varattomille ruokaa jakavalle yhteisölle.

Michelle Obaman muistelmat vakuuttavat, että menestyneen miehen takana on vahva nainen.

Arvio Obaman pariskunnan muistelmateoksista I

Barack Obama: Unelmia isältäni – Kertomus rodusta ja sukuperinnöstä

BTJ Kustannus 2009

Barack Obaman muistelmista tuli maailmanlaajuinen menestys pienellä viiveellä. (Kuva Kustannusosakeyhtiö Otavan vuonna 2017 julkaiseman painoksen mainoksesta.)

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama julkaisi muistelmateoksen jo työuransa alkuvaiheessa. Se tapahtui toistakymmentä vuotta ennen ensimmäistä valintaa maansa ykkösmieheksi. Tuolloin hän vielä opiskeli oikeustiedettä, mutta tuli valituksi opinahjonsa Harvardin yliopiston julkaiseman oikeustieteellisen aikakauskirjan päätoimittajaksi. Hän oli tehtävässä ensimmäinen afroamerikkalainen ja kustantamo piti nimitystä sen verran mielenkiintoisena, että maksoi opiskelijalle ennakkopalkkion muistelmateoksesta.

Kustantajalla oli poikkeuksellisen tarkka vainu tulevasta suurmiehestä tai sitten sillä vain kävi melkoinen tuuri. Presidenttiyden myötä Obaman nuoruuden teoksesta on otettu uusia painoksia ja sitä on käännetty vieraille kielille. Suomenkielinen painos ilmestyi 2009. Silloin Obama oli toiminut presidenttinä vuoden.

Kirjan alaotsikko, kertomus rodusta ja sukuperinnöstä, kuvaa sisällön lyhyesti ja ytimekkäästi. Valkoisen äidin ja mustan isän poika on syntymästään saakka kaksirotuinen. Pian syntymän jälkeen isä muuttaa sukujuurilleen Afrikkaan, joten aluksi äiti ja valkoiset isovanhemmat kasvattavat poikaa. Kun äiti meni uusiin naimisiin, Barack muutti muutamaksi vuodeksi isäpuolensa kotimaahan Indonesiaan, mutta teini-iän lähestyessä hän palasi isovanhempiensa luokse. Vasta aikuisena hän matkusti Afrikkaan tapaamaan isänsä laajaa sukua.  

Monta rotua ja monta mannerta sisältänyt kasvuympäristö muokkasi Barack Obamasta avarakatseisen ja heikommassa asemassa olevia ihmisiä ymmärtävän poliitikon. Hänet palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla vain vuosi presidentiksi valintansa jälkeen. Arvostelijoiden mukaan hän ei siinä vaiheessa ollut tehnyt mitään palkittavaa, mutta hän taisikin saada palkinnon lupauksesta. Hänen valintansa antoi toivoa paremmasta tulevaisuudesta meille kaikille.

Totuuden nimessä on myönnettävä, että hankin kirjan melkein heti, kun se oli julkaistu.  Kuitenkin lykkäsin lukemista, kunnes sen rinnalle ilmestyivät puolison, Michelle Obaman muistelmat. Luin ne ensimmäiseksi. Järjestys toimi hyvin, vaikka viive kirjojen kirjoittamisen välissä oli runsaat pari vuosikymmentä. Michelle taustoitti hienovaraisesti miehensä antamia niukkoja tietoja vaiheista, jolloin he vasta tutustuivat toisiinsa.

Barack Obaman teos on kasvukertomus, joka samalla laajenee tutkimaan ihmisyyttä. Kirja on lukemisen arvoinen, vaikka tekijästä ei koskaan olisi tullut koko maailman tunnustamaa valtionjohtajaa.

Monikulttuurinen Lontoo on myös eläinten kaupunki

Kesälomalla liityin Lontoon kaduilla valuviin turistivirtoihin. Työasioissa olen pistäytynyt kaupungissa lukuisia kertoja, mutta varsinainen nähtävyyksien katselu on jäänyt vähälle. Lukiolaisena kävin Madame Tussaudsin vahakabinetissa kielikurssin kylkiäisenä.

Brittein saarilla ymmärretään eläimiä. Puistoissa ulkoleville ihmisille kerrotaan, että varikset saattavat puolustaa poikasiaan ärhäkästi. Se on niiden lajinmukaista toimintaa.

Saarivaltakunnan asukkaat ovat tunnettuja eläinrakkaudestaan. Nykyisen kaltainen organisoitu eläinsuojelutoiminta sai alkunsa juuri Brittein saarilla. Myös eläinlääkäreiden erityisosaamisen alue, kivunlievitys, kehittyi järjestäytyneeksi ammatilliseksi erikoisalaksi ensimmäiseksi juuri Britanniassa.

Ennen koneita hevoset olivat nopein tapa siirtyä paikasta toiseen. Hevosia ei enää tarvita matkantekoon tai raskaiden esineiden siirtämiseen, mutta upeat eläimet eivät ole kadonneet. Ne ovat ottaneet paikkansa ihmisten seuralaisina ja harrastuskavereina. Tuoreissa valokuvissa yli 90-vuotias kuningatar Elisabet II ratsastaa edelleen lempiratsullaan. Kamariherra seuraa vähän taaempana omalla hevosellaan.

Elävään kotieläinperinteeseen törmää myös Lontoon keskeisissä hallintokortteleissa, joissa sijaitsee muun muassa pääministerin virka-asunto kuuluisassa osoitteessa Downing Street 10. Jokainen lontoolainen ja kissanystävät ympäri maailman tuntevat noin kaksitoistavuotiaan Larry-kissan. Se hallinnoi residenssiä ja toimii virallisena päähiirestäjänä, joka pitää talon jyrsijätilanteen hallinnassa. Larry myös tviittaa ahkerasti nimeään kantavalla Twitter-tilillä.

Houshold Cavalryn ratsukot vastaavat hallitsijan turvallisuudesta. Uteliaille turisteille kerrotaan kyltissä, että elävät hevoset voivat potkia ja purra.

Lyhyen kävelymatkan päässä pääministerin ja Larryn kodista törmää vartiopaikallaan pönöttäviin ratsukoihin, jotka seisovat osaksi jalkakäytävällä. Hevoset ja ratsastajat kuuluvat Household Cavalryyn, jonkinlaiseen ratsain liikkuvaan henkivartiostoon. Se on yksi brittiarmeijan vanhimpia osastoja, jonka tehtävänä on turvata hallitsijan turvallisuus.

Nykyisin Household Cavalryn osallistuminen lienee enemmän seremoniallista, mutta hevosvartiosto sijaitsee edelleen ihan Lontoon keskustassa kivenheiton verran parlamenttitalosta ja sen kellosta, Big Benistä. Muodollisia perinteitä vuosisatoja vaalinut organisaatio otti viime vuonna suuren askeleen kohti nykyaikaa: naiset hyväksyttiin Cavalryyn. Nykyään hevosen selässä vahdissa istuvat yhtä lailla miehet kuin naiset.

Lontoon kävijät tietävät, että puistot ja viheralueet ovat kaupungille tunnusomaisia. Keskustassa sijaitsevat Hyde Park ja Kensington Gardens muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa voi viettää tuntikausia ihmisiä ja eläimiä ihmettelemässä. Jos hyvin sattuu, siellä voi törmätä meluisaan parveen pieniä vihreitä papukaijoja, jotka ovat oppineet hyödyntämään turistien anteliaisuutta. Linnut istahtavat käsivarrelle, jos niille tarjoaa hedelmiä syötäväksi.

Koira lepää Physical Energy -patsaan jalustalla Hyde Parkissa.

Hyde Parkin puolella sijaitsee 1800-luvun lopussa valmistunut fyysisen energian patsas (Physical Energy Statue). Siinä lihaksikas mies istuu voimakkaan hevosen selässä ja molempien katseet kohdistuvat jonnekin kauas. Patsas on vertauskuva ihmisrodun tarpeesta aina vain etsiä uusia haasteita eikä sen sanoma ole vanhentunut yhtään.

Eläinten Lontoo on iso, meluisa, kallis ja vilisee taskuvarkaita. Samalla se on tuttu ja tuntuu turvallisesta, koska kaikkialla pärjää englannin kielellä. Ensimmäinen turistimatka ei jää viimeiseksi.

Kombucha on niin suosittua, että ajoittain loppuu kaupan hyllyltä

Kuluneen kevään aikana kombucha ilmestyi tavallisten ruokakauppojen valikoimaan. Paitsi ettei hyllyltä välttämättä löydy yhtään pulloa tai purkkia. Pelkkä tuotenimi ja hintalappu kertovat, että tässä niitä pitäisi olla.

Kombucha on sokeroidusta teestä käyttämällä valmistettu juoma. Kaukoidässä sitä on juotu jo silloin, kun ajanlaskumme vasta alkoi. Valmistusaineeksi valittu tee on usein vihreää, mutta myös musta tai valkoinen käyvät yhtä hyvin.

Kaupan kombutchat ovat loppu. Kauppias nimeää toimitusvaikeudet tyhjän hyllyn syyksi.

Käyminen aiheutetaan valikoimalla maitohappobakteereita sekä sopivilla hiivoilla. Ne käyttävät lisätyn sokerin tuottaen prosessin kuluessa happoja. Mitä enemmän sokeria on mukana, sitä happamampi lopputuote on.

Maitohappobakteerit ovat probiooteja, jotka tasapainottavat suoliston toimintaa. Sen vuoksi kombutchaa voi käyttää korvamaan ravinnon tavanomaiset maitohappobakteerien lähteet, viilin, piimän ja jogurtit.

Probiootit tukevat ja edistävät muiden mikrobien hyvinvointia ja siten tasapainottavat suoliston toimintaa. Suolistovaivat vähenevät, vaikka ihan tarkkaa vaikutusmekanismia ei tunneta. Kombutchan kotiseuduilla sen uskotaan myös vahvistavan immuunipuolustusta sekä helpottavan painonhallintaa, mutta tutkimukseen perustuvia todisteita ei ole esitetty.  

Lasissa iloisesti pirskahteleva juoma virkistää pelkällä ilmiasullaan. Sitäkään tiede ei ole todistanut, mutta kokemusasiantuntijoita on saatavilla sitäkin runsaammin.

Tässä kaupasssa kombutchat on sijoitettu mehujen viereen.

Kaupalliset teejuomat on usein maustettu ja inkivääri tuntuu olevan yksi suosikeista. Itse juon mielelläni maustamattomia vaihtoehtoja. Kombucha sisältää vähän alkoholia, mutta määrä jää prosenttiin tai alle. Saman verran etanolia löytyy myös esimerkiksi simasta.

Teelehdet ja niistä valmistettu teejuoma sisältävät vähän kofeiinia. Se kestää käymisprosessin ja sen vuoksi pieni määrä kofeiinia löytyy myös valmiista juomasta.

Viitseliäimmät valmistavat kombutchan itse. Siinä säästää rahaa, koska kaupan juomat ovat melko hintavia. Valmistukseen tarvitaan sokeria, teetä sekä niin sanottu teesieni. Se koostuu käymisprosessista vastaavista maitohappobakteereista ja hiivoista. Teesieni toimii jokseenkin samalla periaatteella kuin hapanleivän tai viilin juuri.

Saman kauppaketjun toisessa myymälässä kombutcha on luokiteltu alkoholijuomaksi, jota myydään vain täysi-ikäisille.

Useat kaupalliset valmisteet on pakattu lasipulloihin. Ehkä se takaa tuotteen laadun ja säilymisen paremmin kuin muovi tai tölkkimetalli. Pitkä miinus siitä, että lasipullot ovat kertakäyttöisiä. Niitä ei voi palauttaa kauppaan vaan ne on lajiteltava lasiroskiin. Pakkauksen hiilijalanjälki on melkoinen.

Kun hissiä odotellessa laskin kilisevän ostoskassin lattialle, naapuri vilkaisi sitä uteliaana. Piti selittää, että se on kombutchaa, ei olutta. Sivuvaikutuksista huolimatta poreilevia probiootteja kannattaa kokeilla. Hyvinvointi voi kohentua ihan vahingossa.

Miten brexit tehtiin – tositapahtumiin perustuva brittielokuva paljastaa likaisen työn

Katsoin HBO Nordic -suoratoistopalvelusta löytyvän brittidraaman Brexit: The Uncivil War. Briteille annettiin kesällä 2016 mahdollisuus äänestää, pysyäkö EU:ssa vai lähteäkö pois. Erohan siitä tuli. James Graham on kirjoittanut käsikirjoituksen tositapahtumiin perustuvaan elokuvaan, joka valmistui tänä vuonna.

Media on tuonut brexitin käänteet jokaisen ulottuville niin yksityiskohtaisesti, että joskus ne tuntuvat tutummilta kuin kotimaisen politiikan kiemurat. 

Elokuvan keskiössä on brexiteerien jokseenkin tuntematon kampanjapäällikkö Dominic Cummings. Hänestä välittyy kuva omintakeisena taktikkona, joka vie asiaansa eteenpäin suurella vimmalla ja intohimolla. Välillä hän astuu suurille varpaille, mutta siitä huolimatta onnistuu jatkamaan työtä omalla tavallaan.

Brexit: the uncivil war -elokuvan pääosaa esitti Benedict Cumberbatch. (Kuvakaappaus elokuvan mainoksesta.)

Cummingsia esittää Benedict Cumberbatch, joka parhaiten tunnetaan rooleistaan omintakeisena salapoliisina Sherlock Holmesina. Cumberbatch on hyvä valinta neuroottisen kampanjapäällikön rooliin eikä mielleyhtymä hänen aikaisempaan rooliinsa mitenkään häiritse.

Elokuvassa Cummingsin suuria oivalluksia oli vedota tunteisiin brexit-kampanjassa. Kansalaille vakuutettiin, että Britannia maksaa EU:lle 350 miljoonaa puntaa joka viikko. Jos tämä raha jäisi kotimaahan, sillä voitaisiin esimerkiksi kohentaa kansallista terveydenhuoltoa. Cummings sai tyytymättömät ihmiset uskomaan, että EU-eroa puoltamalla elinolosuhteissa tapahtuu muutos parempaan. Sen perusteella on helppo ymmärtää, miksi yli puolet äänestäjistä valitsi eron.

Vastapuoli sen sijaan perusti kampanjansa tietoon ja tosiasioihin EU:n eduista ja eron mahdollisista haitoista. Mutta tosiasiat eivät riittäneet puoltavan äänestyspäätöksen tekemiseen, koska samalla ei kyetty vakuuttamaan, että se oli äänestäjien oma etu. Kaikkiaan tilanne oli haasteellinen EU:ta puoltaville. Kehottamalla äänestämään EU:ssa pysymisen puolesta, äänestit sen puolesta, että asiat säilyivät ennallaan. Ja kaikki eivät olleet nykymenoon tyytyväisiä.

Cummingsin kynästä muotoutui EU-eron iskulause ’Take back control’, joka elokuvan tekstityksessä oli oivaltavasti suomennettu sloganiksi ’Ota valta takaisin’. Juuri se oli viestin ydin. Olemalla aktiivinen ja äänestämällä eroa kansalaiset saisivat takaisin vallan päättää, miten säästyneitä rahoja käytettäisiin omaksi eduksi.

Elokuvan katsomisen aikoihin Suomessa käytiin huhtikuun eduskuntavaalien kampanjaa. Ehkä se herkisti myös elokuvan tunnelmiin. Perussuomalaisten iskulause ’Äänestä Suomi takaisin’ alkoi jotenkin kuulostaa elokuvan sloganin kotimaiselta versiolta. Siinäkin kehotetaan olemaan aktiivinen ja äänestämään. Palkkiona saadaan takaisin valta Suomessa ja mahdollisesti jotain etua itselle.

Jäin pohtimaan, ja pohdin edelleen, oliko kyse sattumasta. Vai oliko puolue hakenut oppia ulkomailta, miten aktivoida ja puhua puolelleen tyytymättömät äänestäjät.