Category Archives: Yleinen

Kyllä, eläimet tahtovat elää!

Maapallolla asustaa miljoonia eläinlajeja. Osa on sellaisia, joita ihminen ei vielä ole kertaakaan kohdannut ja nimennyt. Osasta löytyy vain jäänteitä, koska eläviä yksilöitä ei enää ole. Joitakin eläinlajeja emme ehkä pysty edes kuvittelemaan, koska ne ovat vasta kehittymässä. Evoluutio toimii koko ajan.

Lajien syntymisen ja elinvoimaisuuden perustana on lajiin kuuluvien yksilöiden geneettinen monimuotoisuus. 1970-luvulla Richard Dawkins popularisoi geenikeskeisen lajinkehityksen. Hän kirjoitti, että altruismi perustui geenien itsekkyyteen, geeneille oli eduksi suosia lähisukuisia geenejä. Myöhemmin hän on korjannut ajatustaan siihen suuntaan, että oikeastaan pitäisi puhua kuolemattomista geeneistä.

Kuolemattomuudella Dawkins tarkoittaa, että geenien tavoitteena on siirtyä sukupolvelta toiselle. Sen vuoksi jokaisen yksilön perimään on istutettu tarve omien geenien säilyttämiseen ja siirtämiseen uusille yksilöille. Jotta tavoite toteutuisi, yksilön on pysyttävä hengissä ainakin niin kauan, että ehtii lisääntyä.

Yksilöiden ja lajien olemassaolo perustuu sukupolvelta toiselle siirtyvään tietoon, joka on tallenettu DNA:han. Kuva Pixabay.

Yksilön säilyminen hengissä edellyttää lajille ominaisten taitojen oppimista, mutta se ei yksinään riitä. Pitää osata aktiivisesti välttää elinympäristön vaaroja. Pelko on se perustunne, joka pitää eläimet varuillaan. Pihapuun lintuparvi pyrähtää siivilleen äkillisen äänen säikäyttämänä. Yksilön ja lajin säilymiselle on edullista ponkaista lentoon turhan takia. Jos jää katsomaan, mistä on kysymys, se voi jäädä ainoaksi kerraksi.

Säikyteltynä lentoon lähtevät linnut osoittavat, että niiden perimään on kirjattu hengissä pysymisen taito. Sen taidon takana on halu ja tarve elää. Jos putoan laiturilta veteen, alan uida rantaa kohden. Vieraasta elementistä pois pyrkiminen on niin automaattista, etten edes ehdi ajatella muuta vaihtoehtoa. Saman pelastautumisen halun ajamana vahingossa veden varaan joutunut koira ui rantaan.

Muutama viikko sitten eläinsuojelujärjestöt myönsivät ohjelmajohtaja Jenni Haukiolle palkinnon eläinten hyväksi tehdystä työstä. Lehtitiedon mukaan hän totesi kiitospuheessaan, että ”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää.”

Näistä sanoista yli puoli Suomea säikähti ja suivaantui syvästi. Sen voi päätellä laajuudesta ja voimasta, jolla ohjelmajohtaja Haukion näkemyksiä kommentoitiin julkisuudessa. Useissa kirjoituksissa keskeisimmäksi arvostelun kohteeksi nousivat sanat: ”Niistä jokainen olisi halunnut elää.”

Haukiota syytettiin eläinten inhimillistämisestä. Inhimillistäminen tarkoittaa ihmisen ominaisuutta, jota eläimellä ei ole, mutta joka sille ihmisen mielessä annettaan. Eläimet eivät nykyisten tietojemme mukaan ymmärrä kuoleman käsitettä, mutta ne tahtovat elää, koska pelko ja hengissä säilymisen tahto on kirjoitettu niiden perimään vastaavalla tavalla kuin omaamme.

Elämisen halu ei ole inhimillistämistä vaan elollisten yksilöiden yhteinen ominaisuus.

Arvio Obaman pariskunnan muistelmateoksista II

Michelle Obama: Minun tarinani

Kustannusosakeyhtiö Otava 2018

Kuva on kuvakaappaus Otavan, kirjan kustantajan sivuilta.

Yhdysvaltain presidentin puoliso julkaisi muistelmansa siinä vaiheessa, kun oli jo luovuttanut First Ladyn aseman seuraajalleen. Kirjassa Michelle Obama tarkastelee elämänsä tapahtumia kronologisesti. Millaista se oli ennen kuin tapasi aviomiehensä, miten yhteiselämä alkoi ja millaista oli elää Yhdysvaltain presidentin puolisona. Samalla kirjoittaja kertoo miehestään Barack Obamasta asioita, joita entinen presidentti ei itse ole tuonut julki. Paljastukset tapahtuvat kuitenkin tahdikkaasti, eikä lukija koe itseään tirkistelijäksi.

Michelle Obama varttui Chicagossa ja opiskeli Princetonin yliopistossa sekä Harvardin maineikkaassa oikeustieteellisessä. Niissä hän oli usein huoneen ainoa mustaihoinen ja pohti, oliko tarpeeksi hyvä siinä mitä teki. Omin sanoin, hän välitti siitä mitä muut ajattelivat.

Valmistumisen jälkeen Michelle työskenteli juristina lakitoimistossa, mutta Barack Obaman tavattuaan hän vaihtoi järjestöjen ja julkisen sektorin tarjoamiin työtehtäviin. Aviomiehen poliittinen ura kulki nousujohteisesti. Mitä korkeammalle Barack Obama pyrki, sitä enemmän se vaati myös aviovaimon aktiivisuutta. Esimerkiksi presidentinvaalien kampanjan aikana Michellellä oli omat avustajat ja itsenäinen vaaliohjelma, jonka mukaisesti hän kiersi keskeisissä osavaltioissa puhumassa.

Vaalivoiton jälkeen koko perhe muutti Valkoiseen taloon, mikä rajoitti elämää. Ulos mennessä piti ilmoittautua turvamiehille. Tytärten osallistuminen lastenkutsuihin ei ollut yksinkertaista. Ennen lähtöä salaisen palvelun piti tarkastaa kutsujen pitopaikka ja koko matkan ajan turvamiehet seurasivat presidenttiparin lapsia. Ainoa, joka uskalsi uhmata turvallisuusmääräyksiä, oli Michelle Obaman leskeksi jäänyt äiti. Myös hän asui Valkoisessa talossa molemmat presidenttikaudet. Michellen äiti livahti talon sivuovesta ulos ostoksille puhumatta kenellekään.

Valkoisessa talon palvelut olivat loistohotellin tasoa. Kaikki tehtiin valmiiksi. Michelle kuitenkin vaati, että aamuisin tyttäret sijaavat itse vuoteensa kuten he olivat tehneet kotona Chicagossa.  He saivat myös luvan käydä keittiössä hakemassa välipalaa milloin halusivat ja ison rakennuksen käytävillä sai leikkiä. Ne olivat pieniä asioita, mutta tekivät Valkoisesta talosta enemmän kodinoloisen. Muutolla oli myös positiivisia vaikutuksia. Perheen isä kävi töissä samassa talossa, ja sen vuoksi häntä näkyi kotona aiempaa useammin.

Perheenemännän ja edustusvaimon roolien ohella Michelle Obamalla oli omia yhteiskunnallisia hankkeita. Hän hyödynsi asemaansa ja tuki aktiivisesti ravitsemussuosituksia, joilla lasten lihavuutta voitiin vähentää. Hankkeen aikana hän puutarhureiden kauhuksi perusti Valkoisen talon tiluksille hyötypuutarhan, joka tuotti kaalia, parsakaalia ja porkkanoita residenssin omaan käyttöön. Ylijäämä sadosta lahjoitettiin paikalliselle varattomille ruokaa jakavalle yhteisölle.

Michelle Obaman muistelmat vakuuttavat, että menestyneen miehen takana on vahva nainen.

Arvio Obaman pariskunnan muistelmateoksista I

Barack Obama: Unelmia isältäni – Kertomus rodusta ja sukuperinnöstä

BTJ Kustannus 2009

Barack Obaman muistelmista tuli maailmanlaajuinen menestys pienellä viiveellä. (Kuva Kustannusosakeyhtiö Otavan vuonna 2017 julkaiseman painoksen mainoksesta.)

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama julkaisi muistelmateoksen jo työuransa alkuvaiheessa. Se tapahtui toistakymmentä vuotta ennen ensimmäistä valintaa maansa ykkösmieheksi. Tuolloin hän vielä opiskeli oikeustiedettä, mutta tuli valituksi opinahjonsa Harvardin yliopiston julkaiseman oikeustieteellisen aikakauskirjan päätoimittajaksi. Hän oli tehtävässä ensimmäinen afroamerikkalainen ja kustantamo piti nimitystä sen verran mielenkiintoisena, että maksoi opiskelijalle ennakkopalkkion muistelmateoksesta.

Kustantajalla oli poikkeuksellisen tarkka vainu tulevasta suurmiehestä tai sitten sillä vain kävi melkoinen tuuri. Presidenttiyden myötä Obaman nuoruuden teoksesta on otettu uusia painoksia ja sitä on käännetty vieraille kielille. Suomenkielinen painos ilmestyi 2009. Silloin Obama oli toiminut presidenttinä vuoden.

Kirjan alaotsikko, kertomus rodusta ja sukuperinnöstä, kuvaa sisällön lyhyesti ja ytimekkäästi. Valkoisen äidin ja mustan isän poika on syntymästään saakka kaksirotuinen. Pian syntymän jälkeen isä muuttaa sukujuurilleen Afrikkaan, joten aluksi äiti ja valkoiset isovanhemmat kasvattavat poikaa. Kun äiti meni uusiin naimisiin, Barack muutti muutamaksi vuodeksi isäpuolensa kotimaahan Indonesiaan, mutta teini-iän lähestyessä hän palasi isovanhempiensa luokse. Vasta aikuisena hän matkusti Afrikkaan tapaamaan isänsä laajaa sukua.  

Monta rotua ja monta mannerta sisältänyt kasvuympäristö muokkasi Barack Obamasta avarakatseisen ja heikommassa asemassa olevia ihmisiä ymmärtävän poliitikon. Hänet palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla vain vuosi presidentiksi valintansa jälkeen. Arvostelijoiden mukaan hän ei siinä vaiheessa ollut tehnyt mitään palkittavaa, mutta hän taisikin saada palkinnon lupauksesta. Hänen valintansa antoi toivoa paremmasta tulevaisuudesta meille kaikille.

Totuuden nimessä on myönnettävä, että hankin kirjan melkein heti, kun se oli julkaistu.  Kuitenkin lykkäsin lukemista, kunnes sen rinnalle ilmestyivät puolison, Michelle Obaman muistelmat. Luin ne ensimmäiseksi. Järjestys toimi hyvin, vaikka viive kirjojen kirjoittamisen välissä oli runsaat pari vuosikymmentä. Michelle taustoitti hienovaraisesti miehensä antamia niukkoja tietoja vaiheista, jolloin he vasta tutustuivat toisiinsa.

Barack Obaman teos on kasvukertomus, joka samalla laajenee tutkimaan ihmisyyttä. Kirja on lukemisen arvoinen, vaikka tekijästä ei koskaan olisi tullut koko maailman tunnustamaa valtionjohtajaa.

Monikulttuurinen Lontoo on myös eläinten kaupunki

Kesälomalla liityin Lontoon kaduilla valuviin turistivirtoihin. Työasioissa olen pistäytynyt kaupungissa lukuisia kertoja, mutta varsinainen nähtävyyksien katselu on jäänyt vähälle. Lukiolaisena kävin Madame Tussaudsin vahakabinetissa kielikurssin kylkiäisenä.

Brittein saarilla ymmärretään eläimiä. Puistoissa ulkoleville ihmisille kerrotaan, että varikset saattavat puolustaa poikasiaan ärhäkästi. Se on niiden lajinmukaista toimintaa.

Saarivaltakunnan asukkaat ovat tunnettuja eläinrakkaudestaan. Nykyisen kaltainen organisoitu eläinsuojelutoiminta sai alkunsa juuri Brittein saarilla. Myös eläinlääkäreiden erityisosaamisen alue, kivunlievitys, kehittyi järjestäytyneeksi ammatilliseksi erikoisalaksi ensimmäiseksi juuri Britanniassa.

Ennen koneita hevoset olivat nopein tapa siirtyä paikasta toiseen. Hevosia ei enää tarvita matkantekoon tai raskaiden esineiden siirtämiseen, mutta upeat eläimet eivät ole kadonneet. Ne ovat ottaneet paikkansa ihmisten seuralaisina ja harrastuskavereina. Tuoreissa valokuvissa yli 90-vuotias kuningatar Elisabet II ratsastaa edelleen lempiratsullaan. Kamariherra seuraa vähän taaempana omalla hevosellaan.

Elävään kotieläinperinteeseen törmää myös Lontoon keskeisissä hallintokortteleissa, joissa sijaitsee muun muassa pääministerin virka-asunto kuuluisassa osoitteessa Downing Street 10. Jokainen lontoolainen ja kissanystävät ympäri maailman tuntevat noin kaksitoistavuotiaan Larry-kissan. Se hallinnoi residenssiä ja toimii virallisena päähiirestäjänä, joka pitää talon jyrsijätilanteen hallinnassa. Larry myös tviittaa ahkerasti nimeään kantavalla Twitter-tilillä.

Houshold Cavalryn ratsukot vastaavat hallitsijan turvallisuudesta. Uteliaille turisteille kerrotaan kyltissä, että elävät hevoset voivat potkia ja purra.

Lyhyen kävelymatkan päässä pääministerin ja Larryn kodista törmää vartiopaikallaan pönöttäviin ratsukoihin, jotka seisovat osaksi jalkakäytävällä. Hevoset ja ratsastajat kuuluvat Household Cavalryyn, jonkinlaiseen ratsain liikkuvaan henkivartiostoon. Se on yksi brittiarmeijan vanhimpia osastoja, jonka tehtävänä on turvata hallitsijan turvallisuus.

Nykyisin Household Cavalryn osallistuminen lienee enemmän seremoniallista, mutta hevosvartiosto sijaitsee edelleen ihan Lontoon keskustassa kivenheiton verran parlamenttitalosta ja sen kellosta, Big Benistä. Muodollisia perinteitä vuosisatoja vaalinut organisaatio otti viime vuonna suuren askeleen kohti nykyaikaa: naiset hyväksyttiin Cavalryyn. Nykyään hevosen selässä vahdissa istuvat yhtä lailla miehet kuin naiset.

Lontoon kävijät tietävät, että puistot ja viheralueet ovat kaupungille tunnusomaisia. Keskustassa sijaitsevat Hyde Park ja Kensington Gardens muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa voi viettää tuntikausia ihmisiä ja eläimiä ihmettelemässä. Jos hyvin sattuu, siellä voi törmätä meluisaan parveen pieniä vihreitä papukaijoja, jotka ovat oppineet hyödyntämään turistien anteliaisuutta. Linnut istahtavat käsivarrelle, jos niille tarjoaa hedelmiä syötäväksi.

Koira lepää Physical Energy -patsaan jalustalla Hyde Parkissa.

Hyde Parkin puolella sijaitsee 1800-luvun lopussa valmistunut fyysisen energian patsas (Physical Energy Statue). Siinä lihaksikas mies istuu voimakkaan hevosen selässä ja molempien katseet kohdistuvat jonnekin kauas. Patsas on vertauskuva ihmisrodun tarpeesta aina vain etsiä uusia haasteita eikä sen sanoma ole vanhentunut yhtään.

Eläinten Lontoo on iso, meluisa, kallis ja vilisee taskuvarkaita. Samalla se on tuttu ja tuntuu turvallisesta, koska kaikkialla pärjää englannin kielellä. Ensimmäinen turistimatka ei jää viimeiseksi.

Kombucha on niin suosittua, että ajoittain loppuu kaupan hyllyltä

Kuluneen kevään aikana kombucha ilmestyi tavallisten ruokakauppojen valikoimaan. Paitsi ettei hyllyltä välttämättä löydy yhtään pulloa tai purkkia. Pelkkä tuotenimi ja hintalappu kertovat, että tässä niitä pitäisi olla.

Kombucha on sokeroidusta teestä käyttämällä valmistettu juoma. Kaukoidässä sitä on juotu jo silloin, kun ajanlaskumme vasta alkoi. Valmistusaineeksi valittu tee on usein vihreää, mutta myös musta tai valkoinen käyvät yhtä hyvin.

Kaupan kombutchat ovat loppu. Kauppias nimeää toimitusvaikeudet tyhjän hyllyn syyksi.

Käyminen aiheutetaan valikoimalla maitohappobakteereita sekä sopivilla hiivoilla. Ne käyttävät lisätyn sokerin tuottaen prosessin kuluessa happoja. Mitä enemmän sokeria on mukana, sitä happamampi lopputuote on.

Maitohappobakteerit ovat probiooteja, jotka tasapainottavat suoliston toimintaa. Sen vuoksi kombutchaa voi käyttää korvamaan ravinnon tavanomaiset maitohappobakteerien lähteet, viilin, piimän ja jogurtit.

Probiootit tukevat ja edistävät muiden mikrobien hyvinvointia ja siten tasapainottavat suoliston toimintaa. Suolistovaivat vähenevät, vaikka ihan tarkkaa vaikutusmekanismia ei tunneta. Kombutchan kotiseuduilla sen uskotaan myös vahvistavan immuunipuolustusta sekä helpottavan painonhallintaa, mutta tutkimukseen perustuvia todisteita ei ole esitetty.  

Lasissa iloisesti pirskahteleva juoma virkistää pelkällä ilmiasullaan. Sitäkään tiede ei ole todistanut, mutta kokemusasiantuntijoita on saatavilla sitäkin runsaammin.

Tässä kaupasssa kombutchat on sijoitettu mehujen viereen.

Kaupalliset teejuomat on usein maustettu ja inkivääri tuntuu olevan yksi suosikeista. Itse juon mielelläni maustamattomia vaihtoehtoja. Kombucha sisältää vähän alkoholia, mutta määrä jää prosenttiin tai alle. Saman verran etanolia löytyy myös esimerkiksi simasta.

Teelehdet ja niistä valmistettu teejuoma sisältävät vähän kofeiinia. Se kestää käymisprosessin ja sen vuoksi pieni määrä kofeiinia löytyy myös valmiista juomasta.

Viitseliäimmät valmistavat kombutchan itse. Siinä säästää rahaa, koska kaupan juomat ovat melko hintavia. Valmistukseen tarvitaan sokeria, teetä sekä niin sanottu teesieni. Se koostuu käymisprosessista vastaavista maitohappobakteereista ja hiivoista. Teesieni toimii jokseenkin samalla periaatteella kuin hapanleivän tai viilin juuri.

Saman kauppaketjun toisessa myymälässä kombutcha on luokiteltu alkoholijuomaksi, jota myydään vain täysi-ikäisille.

Useat kaupalliset valmisteet on pakattu lasipulloihin. Ehkä se takaa tuotteen laadun ja säilymisen paremmin kuin muovi tai tölkkimetalli. Pitkä miinus siitä, että lasipullot ovat kertakäyttöisiä. Niitä ei voi palauttaa kauppaan vaan ne on lajiteltava lasiroskiin. Pakkauksen hiilijalanjälki on melkoinen.

Kun hissiä odotellessa laskin kilisevän ostoskassin lattialle, naapuri vilkaisi sitä uteliaana. Piti selittää, että se on kombutchaa, ei olutta. Sivuvaikutuksista huolimatta poreilevia probiootteja kannattaa kokeilla. Hyvinvointi voi kohentua ihan vahingossa.

Miten brexit tehtiin – tositapahtumiin perustuva brittielokuva paljastaa likaisen työn

Katsoin HBO Nordic -suoratoistopalvelusta löytyvän brittidraaman Brexit: The Uncivil War. Briteille annettiin kesällä 2016 mahdollisuus äänestää, pysyäkö EU:ssa vai lähteäkö pois. Erohan siitä tuli. James Graham on kirjoittanut käsikirjoituksen tositapahtumiin perustuvaan elokuvaan, joka valmistui tänä vuonna.

Media on tuonut brexitin käänteet jokaisen ulottuville niin yksityiskohtaisesti, että joskus ne tuntuvat tutummilta kuin kotimaisen politiikan kiemurat. 

Elokuvan keskiössä on brexiteerien jokseenkin tuntematon kampanjapäällikkö Dominic Cummings. Hänestä välittyy kuva omintakeisena taktikkona, joka vie asiaansa eteenpäin suurella vimmalla ja intohimolla. Välillä hän astuu suurille varpaille, mutta siitä huolimatta onnistuu jatkamaan työtä omalla tavallaan.

Brexit: the uncivil war -elokuvan pääosaa esitti Benedict Cumberbatch. (Kuvakaappaus elokuvan mainoksesta.)

Cummingsia esittää Benedict Cumberbatch, joka parhaiten tunnetaan rooleistaan omintakeisena salapoliisina Sherlock Holmesina. Cumberbatch on hyvä valinta neuroottisen kampanjapäällikön rooliin eikä mielleyhtymä hänen aikaisempaan rooliinsa mitenkään häiritse.

Elokuvassa Cummingsin suuria oivalluksia oli vedota tunteisiin brexit-kampanjassa. Kansalaille vakuutettiin, että Britannia maksaa EU:lle 350 miljoonaa puntaa joka viikko. Jos tämä raha jäisi kotimaahan, sillä voitaisiin esimerkiksi kohentaa kansallista terveydenhuoltoa. Cummings sai tyytymättömät ihmiset uskomaan, että EU-eroa puoltamalla elinolosuhteissa tapahtuu muutos parempaan. Sen perusteella on helppo ymmärtää, miksi yli puolet äänestäjistä valitsi eron.

Vastapuoli sen sijaan perusti kampanjansa tietoon ja tosiasioihin EU:n eduista ja eron mahdollisista haitoista. Mutta tosiasiat eivät riittäneet puoltavan äänestyspäätöksen tekemiseen, koska samalla ei kyetty vakuuttamaan, että se oli äänestäjien oma etu. Kaikkiaan tilanne oli haasteellinen EU:ta puoltaville. Kehottamalla äänestämään EU:ssa pysymisen puolesta, äänestit sen puolesta, että asiat säilyivät ennallaan. Ja kaikki eivät olleet nykymenoon tyytyväisiä.

Cummingsin kynästä muotoutui EU-eron iskulause ’Take back control’, joka elokuvan tekstityksessä oli oivaltavasti suomennettu sloganiksi ’Ota valta takaisin’. Juuri se oli viestin ydin. Olemalla aktiivinen ja äänestämällä eroa kansalaiset saisivat takaisin vallan päättää, miten säästyneitä rahoja käytettäisiin omaksi eduksi.

Elokuvan katsomisen aikoihin Suomessa käytiin huhtikuun eduskuntavaalien kampanjaa. Ehkä se herkisti myös elokuvan tunnelmiin. Perussuomalaisten iskulause ’Äänestä Suomi takaisin’ alkoi jotenkin kuulostaa elokuvan sloganin kotimaiselta versiolta. Siinäkin kehotetaan olemaan aktiivinen ja äänestämään. Palkkiona saadaan takaisin valta Suomessa ja mahdollisesti jotain etua itselle.

Jäin pohtimaan, ja pohdin edelleen, oliko kyse sattumasta. Vai oliko puolue hakenut oppia ulkomailta, miten aktivoida ja puhua puolelleen tyytymättömät äänestäjät.

Kansallispuistossa kannattaa käydä

Tuttujen seurassa ajauduin päiväretkelle Kurjenrahkan kansallispuistoon. Se sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Turun kauppatorilta, josta turkulaiset mittaavat kaikki etäisyydet. Paikalle pääsee linja-autolla tai omalla kulkuvälineellä. Parkkipaikkoja riittää.

Käynti oli elämäni ensimmäinen, vaikka olen asunut lähellä koko ikäni. Niin se on. Floridan suot ja rämeet on tullut nähtyä, mutta omien nurkkien suojelualueisiin en ole ehtinyt tutustua. Lähellä oleva on tuntunut liian tavanomaiselta.

Keidassuota Kurjenrahkan kansallispuistossa. Lumi on vasta sulanut, joten uutta kasvillisuutta ei vielä ole näkyvissä.

Suojelualue muodostuu pääasiassa suomaasta ja ikivanhasta luonnontilaisesta metsästä. Suot ovat tyypiltään keidassoita, joissa mättäät ja niiden väliset pienet lampareet muodostavat sattumanvaraisen mosaiikin. Soiden keskiosa on jonkin verran laitoja korkeammalla. Sen vuoksi ympäristöstä ei kulkeudu ravinteita valumavesien myötä vaan kasvuston on tultava toimeen sillä, mitä sateet mukanaan tuovat. Ei siis paljon mitään. Se ilmenee kasvivalikoimassa, joka talven jälkeen näyttää tavanomaista ankeammalta.

Ympäröivät metsät ovat kangasmaita. Paikoilleen jääneet kaatuneet puut ja moninaiset tiheät kasvustot tekevät etenemisen vaikeaksi muualla kuin merkityillä reiteillä. Ne ovat kuluneita polkuja, joihin paljaiksi hankautuneet puiden juuret lisäävät askellukseen haastavuutta. Samalla ne kuitenkin tehokkaasti estävät hoidetun puiston vaikutelman.

Kurjet ovat luonnollisesti Kurjenrahkan tunnuseläimiä. Niitä ei kuitenkaan näkynyt, koska oli vasta kevättalvi. Kurjet palaavat talvehtimisalueiltaan jonkin verran myöhemmin. Suonsilmien ympärillä törröttävien kuivien korsien välissä kuitenkin vilahteli kirkkaan keltainen välähdys. Sitruunaperhonen lepatti hetken vieraanamme kuin kevään ensi henki.

Paikoitellen pitkospuut jäivät jäähileisen veden alle. Kengät kädessä paljain jaloin oli neuvokas tapa edetä.

Vetisellä suolla pitkospuut ovat ainoa mahdollisuus edetä turvallisesti. Kiitän kansallispuistoa ylläpitävää metsähallitusta vasta lumen alta paljastuneiden pitkospuiden melkoisen hyvästä kunnosta.

Laturaivon kaltaista pitkospuuraivoa en kohdannut, vaikka kulkijoita oli paljon. Oikeastaan liian paljon, koska neljän tunnin reissun aikana melkein koko ajan oli muita kulkijoita näkö- tai ainakin kuulomatkan päässä. Pisimmillä pitkopuilla edettiin jonossa.

Kansallispuistot ja muut tarpeeksi laajat luonnonsuojelualueet antavat meille näytteen, millaista luonto oli ennen kuin lajimme alkoi sitä voimallisesti muokata tarpeidensa mukaiseksi. Samalla ne tarjoavat ehkä viimeisen paikan eläimille ja kasveille, jotka elinympäristön muutosten vuoksi eivät muualla enää selviä.

Suojelluissa metsissä ei saa tehdä metsänhoidollisia töitä. Niitä on Suomessa enemmän kuin muualla Euroopassa. Siitä huolimatta itsetyytyväisyyteen ei ole varaa. Yhteiskunnan pitää suojella luontoa tehokäytöltä niin paljon kuin mahdollista. Suojelupäätös ei ole peruuttamaton. Luonnontilainen voidaan myöhemmin ottaa hyötykäyttöön, jos siihen on painavia syitä. Hyötykäyttöön otetun luontoalueen palauttaminen koskemattomaan muotoon ei enää myöhemmin onnistu.

Koukussa itsensä mittaamiseen

Terveyssuositukset kehottavat liikkumaan enemmän. Tavoitteena on tarpoa vähintään 10 000 askelta joka päivä. Se vastaa noin seitsemän ja puolen kilometrin taivalta. Yltiöpäisimmät uskovat vasta 17 000 päivittäisen askeleen tuottavan todellista terveyshyötyä.

Aloin pohtia omia rutiineita, mutta en kyennyt minkäänlaiseen arvioon askeleina mitattavan liikunnan määrästä. Käyn ohjatussa ryhmäliikunnassa useamman kerran viikossa, mutta senkään tuottamista askelmääristä ei ollut arviota.

Aktiivisuusmittari asettui kellon viereen ranteeseen. Kello on tarpeeton, koska ajan näkee aktiivisuusmittarista, mutta en malttanut siitä luopua.

Älypuhelimesta löysin sattumalta askelmittarin, jonka lukemia aloin seurata. Puhelimen rekisteröimät askelmäärät jäivät vaatimattomiksi, joinakin päivinä saavutin vain kymmenesosan tavoitteesta. Syynä on, etten kanna puhelinta mukana. Töissä ja kotona se lojuu suurimman osan ajasta pöydällä. Lasketut askeleet ovat peräisin ajalta, jonka puhelin on olkalaukussa ja laukku olkapäällä. 

Pari viikkoa sitten rannekelloni sai vierelleen kilpailijan. Kiinnitin ranteeseen aktiivisuusmittarin. Sen perusnäytössä on askelluvun lisäksi kellonaika. Lyhyen kokemuksen perusteella aktiivisuusmittarin kellossa on se etu, että kesäaikaan siirryttäessä se päivittyi automaattisesti.

Kun aloin käyttää aktiivisuusmittaria, ensimmäiseksi kerroin sille tietoja itsestäni: pituus, paino ja syntymäpäivä. Nämä tiedot syötin mittarin kanssa yhteydessä olevaan älypuhelimen sovellukseen. Välttämättömien perustietojen jälkeen aktiivisuumittari antoi ensimmäisen suosituksen päivittäiseksi askelmääräksi.

Suositukseni oli 7150 askelta. Algoritmi suhteuttaa liikkumisen määrän ikään. Normia alhaisemmasta lukemasta voi päätellä, että tukevassa keski-iässä ollaan. Saavutin tavoitteen melko helposti ja heti seuraavana päivänä se oli korkeampi. Näin on käynyt joka päivä. Jos liikun tarpeeksi, seuraava tavoite on suurempi. Asia toimii myös toisinpäin. Jos tavoite ei täyty, seuraavana päivänä löydän aktiivisuusmittarista vähän pienemmän lukumäärän. Algoritmi näyttää osaavan kannustamisen taidon. Tavoite ei koskaan ole toivottoman kaukana.  

Oranssi väri kertoo, että mittauspäivänä olen ollut melkoisen stressaantunut koko ajan. Sininen väri merkitsee lepoa.

Käytän vain askelmittaria, mutta laite osaa eritellä muun muassa kävelyn, juoksun, pyöräilyn ja uinnin. Halutessa näkyviin saa myös noustujen rappusten lukumäärän. Itse voin vielä lisätä muita urheilusuorituksia, joita haluan seurata. En ole testannut, miten laite mittaa joogaa tai pilatesta.

Askellaskurin pakollisena kylkiäisenä saan tiedon sykkeestä ja sykevälivaihtelusta. Jälkimmäistä käytetään stressin määrän arviointiin. Ajoittain huvittelen kurkkaamalla, onko stressitasoni melko vai hyvin korkea. Lepolukemia saan vain ollessani makuulla. Itsensä tarkkailu teknologian avulla ei oikeastaan ole minun juttuni.

En tarvitse laitetta kertomaan, miten nukuin. Jos takana on hyvin tai huonosti nukuttu yö, tunnen sen aamulla jo ennen kuin avaan silmäni. Siitä huolimatta aktiivisuusmittari on alkanut kiehtoa. Se koukuttaa kuin some, mutta tirkistelyn kohteena ovat omat ruumiintoiminnot.

Christmas thoughts of two cat brothers

The Christmas thoughts of the two cat brothers were first published in my Instagram account @omvainio.

The 1st of December! Mom begins Christmas decoration of the house. I like most the Christmas tree. It’s great to climb on it.

Holiday season is close. Mom will stay at home the whole day. It makes me happy and mom will be happy. See, a happy cat makes humans happy.

Two weeks to Christmas and the fridge broke down. Fortunately mom went to by a new one and it will arrive next week. My Christmas is saved.

I’m impatiently waiting for the Christmas tree mom will take in within a few days. I love the ornaments and baubles on the branches. Mom says I shouldn’t touch them but maybe I will.

Great! Last night we got some snow. Mom says it may melt soon. Hopefully not. Rudolph the red-nosed reindeer likes snow.

 

Rakennusten suunnittelussa on huomioitava linnut

Lokakuisen lauantaiaamun odottamaton valo ja kirkkaudessa kylpevät keltaiset lehmukset tervehtivät, kun astuin ulos kotitaloni ovesta. Asfaltoidun pihan ensi metreillä silmiini osui korea tilhi, joka makasi maassa muutaman metrin päässä kynnyksestä. Linnun kauniit siivet lepäsivät avattuina asfaltilla kuin varta vasten näytteille asetettuna. Vain rintaa vasten taipuneen pään asento kieli, että koreus oli hengetön. Vilkaisin selkäni takana kohoavaa ikkunoiden ja parvekelasien monoliittia. Kultaiset lehmukset, sininen taivas ja kaukainen utu heijastuivat kuin peilistä.

Korea tilhi makaa maassa siivet levällään. Niskan ja pään asento paljastavat, että kyse on onnettomuuden hengettömästä uhrista.

Ikkunatörmäysten aiheuttamat vammat ovat yksi lintujen yleisimmistä ihmisen toiminnasta aiheutuvia kuolinsyitä. Useimmat törmäykset tapahtuvat luonnollisesti taajamissa, joissa on eniten ihmisiä ja heidän isoikkunaisia kotejaan. Myös voimalinjat, ajoneuvot, mastot ja tuulivoimalat voivat koitua ilmassa liikkuvien eläinten turmaksi. Eniten tuhoa lintukannoille kuitenkin aiheuttaa niille sopivan elinympäristön pirstoutuminen ja supistuminen. Lintujen kannalta olemme tuhoisin niiden kohtaama laji.

Petolintujen varjokuvat voivat toimia ikkunoissa pelotteina ainakin aluksi. Naapurini laittoi avoimelle parvekkeelle ison haukankuvan pitääkseen pulut kaukana. Hetken ne pysyivät poissa, mutta jossain vaiheessa yksi uskalikko huomasi, ettei musta mörkö ole vaarallinen. Sen jälkeen muutkin pulut palasivat naapurin parvekkeen kaiteelle istumaan ja kakkimaan.

Asfalttiin jäänyt jälki paljasti linnun vammojen vakavuuden.

Vaihtoehtoisesti ikkunoihin voi kiinnittää useita pieniä siirtokuvia tai tarroja, jotka auttavat lintuja hahmottamaan, että siinä on este vapaan ilmatilan sijasta. Linnuille kohdistettuina liikennemerkkeinä on käytetty myös ikkunoiden ulkopuolelle ripustettuja verkkoja. Niiden on tarkoitus osoittaa, ettei tästä voi lentää. Ikkunamerkit ja verkot kuitenkin häiritsevät ihmiskatsojan esteettistä silmää. Sen vuoksi niitä ei juuri ole käytössä.

Useat muuttolintulajit taittavat matkaa öisin ja suunnistavat osittain tähtien mukaan. Pimeään aikaan ikkunoista kajastavat valot voivat vääristää matkalaisten kartanlukua. Erityisesti hyvin korkealle kurottautuvat rakennukset voivat saattaa kokonaisen parven hakoteille. Verhot ikkunoissa lintujen muuttoaikaan voisi estää osan harharetkistä, mutta asianomaisten talojen asukkaat eivät välttämättä edes tiedä, että kodin lämpimästi tuikkivat valot antavat vääriä suuntimia siivekkäille.

Rakennetusta ympäristöstä linnuille ja muille lentäville eläinlajeille aiheutuvat haitat pitäisi huomioida jo suunnitteluvaiheessa. Voimalinjat, mastot ja muut törmäyksiä tuottavat rakennelmat pitää rakentaa sen muotoisiksi ja merkitä niin, että linnut voivat havaita ne ajoissa ja siten valita toisen lentoreitin. Jos lintuturvallisuuden takaamiseen ei ole käytettävissä tarpeeksi tietoa, sitä pitää tuottaa laadukkaalla tutkimuksella.

Kestävä kehitys ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen ovat lintujen ja ihmisten yhteinen etu.