Category Archives: Yleinen

Kombucha on niin suosittua, että ajoittain loppuu kaupan hyllyltä

Kuluneen kevään aikana kombucha ilmestyi tavallisten ruokakauppojen valikoimaan. Paitsi ettei hyllyltä välttämättä löydy yhtään pulloa tai purkkia. Pelkkä tuotenimi ja hintalappu kertovat, että tässä niitä pitäisi olla.

Kombucha on sokeroidusta teestä käyttämällä valmistettu juoma. Kaukoidässä sitä on juotu jo silloin, kun ajanlaskumme vasta alkoi. Valmistusaineeksi valittu tee on usein vihreää, mutta myös musta tai valkoinen käyvät yhtä hyvin.

Kaupan kombutchat ovat loppu. Kauppias nimeää toimitusvaikeudet tyhjän hyllyn syyksi.

Käyminen aiheutetaan valikoimalla maitohappobakteereita sekä sopivilla hiivoilla. Ne käyttävät lisätyn sokerin tuottaen prosessin kuluessa happoja. Mitä enemmän sokeria on mukana, sitä happamampi lopputuote on.

Maitohappobakteerit ovat probiooteja, jotka tasapainottavat suoliston toimintaa. Sen vuoksi kombutchaa voi käyttää korvamaan ravinnon tavanomaiset maitohappobakteerien lähteet, viilin, piimän ja jogurtit.

Probiootit tukevat ja edistävät muiden mikrobien hyvinvointia ja siten tasapainottavat suoliston toimintaa. Suolistovaivat vähenevät, vaikka ihan tarkkaa vaikutusmekanismia ei tunneta. Kombutchan kotiseuduilla sen uskotaan myös vahvistavan immuunipuolustusta sekä helpottavan painonhallintaa, mutta tutkimukseen perustuvia todisteita ei ole esitetty.  

Lasissa iloisesti pirskahteleva juoma virkistää pelkällä ilmiasullaan. Sitäkään tiede ei ole todistanut, mutta kokemusasiantuntijoita on saatavilla sitäkin runsaammin.

Tässä kaupasssa kombutchat on sijoitettu mehujen viereen.

Kaupalliset teejuomat on usein maustettu ja inkivääri tuntuu olevan yksi suosikeista. Itse juon mielelläni maustamattomia vaihtoehtoja. Kombucha sisältää vähän alkoholia, mutta määrä jää prosenttiin tai alle. Saman verran etanolia löytyy myös esimerkiksi simasta.

Teelehdet ja niistä valmistettu teejuoma sisältävät vähän kofeiinia. Se kestää käymisprosessin ja sen vuoksi pieni määrä kofeiinia löytyy myös valmiista juomasta.

Viitseliäimmät valmistavat kombutchan itse. Siinä säästää rahaa, koska kaupan juomat ovat melko hintavia. Valmistukseen tarvitaan sokeria, teetä sekä niin sanottu teesieni. Se koostuu käymisprosessista vastaavista maitohappobakteereista ja hiivoista. Teesieni toimii jokseenkin samalla periaatteella kuin hapanleivän tai viilin juuri.

Saman kauppaketjun toisessa myymälässä kombutcha on luokiteltu alkoholijuomaksi, jota myydään vain täysi-ikäisille.

Useat kaupalliset valmisteet on pakattu lasipulloihin. Ehkä se takaa tuotteen laadun ja säilymisen paremmin kuin muovi tai tölkkimetalli. Pitkä miinus siitä, että lasipullot ovat kertakäyttöisiä. Niitä ei voi palauttaa kauppaan vaan ne on lajiteltava lasiroskiin. Pakkauksen hiilijalanjälki on melkoinen.

Kun hissiä odotellessa laskin kilisevän ostoskassin lattialle, naapuri vilkaisi sitä uteliaana. Piti selittää, että se on kombutchaa, ei olutta. Sivuvaikutuksista huolimatta poreilevia probiootteja kannattaa kokeilla. Hyvinvointi voi kohentua ihan vahingossa.

Miten brexit tehtiin – tositapahtumiin perustuva brittielokuva paljastaa likaisen työn

Katsoin HBO Nordic -suoratoistopalvelusta löytyvän brittidraaman Brexit: The Uncivil War. Briteille annettiin kesällä 2016 mahdollisuus äänestää, pysyäkö EU:ssa vai lähteäkö pois. Erohan siitä tuli. James Graham on kirjoittanut käsikirjoituksen tositapahtumiin perustuvaan elokuvaan, joka valmistui tänä vuonna.

Media on tuonut brexitin käänteet jokaisen ulottuville niin yksityiskohtaisesti, että joskus ne tuntuvat tutummilta kuin kotimaisen politiikan kiemurat. 

Elokuvan keskiössä on brexiteerien jokseenkin tuntematon kampanjapäällikkö Dominic Cummings. Hänestä välittyy kuva omintakeisena taktikkona, joka vie asiaansa eteenpäin suurella vimmalla ja intohimolla. Välillä hän astuu suurille varpaille, mutta siitä huolimatta onnistuu jatkamaan työtä omalla tavallaan.

Brexit: the uncivil war -elokuvan pääosaa esitti Benedict Cumberbatch. (Kuvakaappaus elokuvan mainoksesta.)

Cummingsia esittää Benedict Cumberbatch, joka parhaiten tunnetaan rooleistaan omintakeisena salapoliisina Sherlock Holmesina. Cumberbatch on hyvä valinta neuroottisen kampanjapäällikön rooliin eikä mielleyhtymä hänen aikaisempaan rooliinsa mitenkään häiritse.

Elokuvassa Cummingsin suuria oivalluksia oli vedota tunteisiin brexit-kampanjassa. Kansalaille vakuutettiin, että Britannia maksaa EU:lle 350 miljoonaa puntaa joka viikko. Jos tämä raha jäisi kotimaahan, sillä voitaisiin esimerkiksi kohentaa kansallista terveydenhuoltoa. Cummings sai tyytymättömät ihmiset uskomaan, että EU-eroa puoltamalla elinolosuhteissa tapahtuu muutos parempaan. Sen perusteella on helppo ymmärtää, miksi yli puolet äänestäjistä valitsi eron.

Vastapuoli sen sijaan perusti kampanjansa tietoon ja tosiasioihin EU:n eduista ja eron mahdollisista haitoista. Mutta tosiasiat eivät riittäneet puoltavan äänestyspäätöksen tekemiseen, koska samalla ei kyetty vakuuttamaan, että se oli äänestäjien oma etu. Kaikkiaan tilanne oli haasteellinen EU:ta puoltaville. Kehottamalla äänestämään EU:ssa pysymisen puolesta, äänestit sen puolesta, että asiat säilyivät ennallaan. Ja kaikki eivät olleet nykymenoon tyytyväisiä.

Cummingsin kynästä muotoutui EU-eron iskulause ’Take back control’, joka elokuvan tekstityksessä oli oivaltavasti suomennettu sloganiksi ’Ota valta takaisin’. Juuri se oli viestin ydin. Olemalla aktiivinen ja äänestämällä eroa kansalaiset saisivat takaisin vallan päättää, miten säästyneitä rahoja käytettäisiin omaksi eduksi.

Elokuvan katsomisen aikoihin Suomessa käytiin huhtikuun eduskuntavaalien kampanjaa. Ehkä se herkisti myös elokuvan tunnelmiin. Perussuomalaisten iskulause ’Äänestä Suomi takaisin’ alkoi jotenkin kuulostaa elokuvan sloganin kotimaiselta versiolta. Siinäkin kehotetaan olemaan aktiivinen ja äänestämään. Palkkiona saadaan takaisin valta Suomessa ja mahdollisesti jotain etua itselle.

Jäin pohtimaan, ja pohdin edelleen, oliko kyse sattumasta. Vai oliko puolue hakenut oppia ulkomailta, miten aktivoida ja puhua puolelleen tyytymättömät äänestäjät.

Kansallispuistossa kannattaa käydä

Tuttujen seurassa ajauduin päiväretkelle Kurjenrahkan kansallispuistoon. Se sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Turun kauppatorilta, josta turkulaiset mittaavat kaikki etäisyydet. Paikalle pääsee linja-autolla tai omalla kulkuvälineellä. Parkkipaikkoja riittää.

Käynti oli elämäni ensimmäinen, vaikka olen asunut lähellä koko ikäni. Niin se on. Floridan suot ja rämeet on tullut nähtyä, mutta omien nurkkien suojelualueisiin en ole ehtinyt tutustua. Lähellä oleva on tuntunut liian tavanomaiselta.

Keidassuota Kurjenrahkan kansallispuistossa. Lumi on vasta sulanut, joten uutta kasvillisuutta ei vielä ole näkyvissä.

Suojelualue muodostuu pääasiassa suomaasta ja ikivanhasta luonnontilaisesta metsästä. Suot ovat tyypiltään keidassoita, joissa mättäät ja niiden väliset pienet lampareet muodostavat sattumanvaraisen mosaiikin. Soiden keskiosa on jonkin verran laitoja korkeammalla. Sen vuoksi ympäristöstä ei kulkeudu ravinteita valumavesien myötä vaan kasvuston on tultava toimeen sillä, mitä sateet mukanaan tuovat. Ei siis paljon mitään. Se ilmenee kasvivalikoimassa, joka talven jälkeen näyttää tavanomaista ankeammalta.

Ympäröivät metsät ovat kangasmaita. Paikoilleen jääneet kaatuneet puut ja moninaiset tiheät kasvustot tekevät etenemisen vaikeaksi muualla kuin merkityillä reiteillä. Ne ovat kuluneita polkuja, joihin paljaiksi hankautuneet puiden juuret lisäävät askellukseen haastavuutta. Samalla ne kuitenkin tehokkaasti estävät hoidetun puiston vaikutelman.

Kurjet ovat luonnollisesti Kurjenrahkan tunnuseläimiä. Niitä ei kuitenkaan näkynyt, koska oli vasta kevättalvi. Kurjet palaavat talvehtimisalueiltaan jonkin verran myöhemmin. Suonsilmien ympärillä törröttävien kuivien korsien välissä kuitenkin vilahteli kirkkaan keltainen välähdys. Sitruunaperhonen lepatti hetken vieraanamme kuin kevään ensi henki.

Paikoitellen pitkospuut jäivät jäähileisen veden alle. Kengät kädessä paljain jaloin oli neuvokas tapa edetä.

Vetisellä suolla pitkospuut ovat ainoa mahdollisuus edetä turvallisesti. Kiitän kansallispuistoa ylläpitävää metsähallitusta vasta lumen alta paljastuneiden pitkospuiden melkoisen hyvästä kunnosta.

Laturaivon kaltaista pitkospuuraivoa en kohdannut, vaikka kulkijoita oli paljon. Oikeastaan liian paljon, koska neljän tunnin reissun aikana melkein koko ajan oli muita kulkijoita näkö- tai ainakin kuulomatkan päässä. Pisimmillä pitkopuilla edettiin jonossa.

Kansallispuistot ja muut tarpeeksi laajat luonnonsuojelualueet antavat meille näytteen, millaista luonto oli ennen kuin lajimme alkoi sitä voimallisesti muokata tarpeidensa mukaiseksi. Samalla ne tarjoavat ehkä viimeisen paikan eläimille ja kasveille, jotka elinympäristön muutosten vuoksi eivät muualla enää selviä.

Suojelluissa metsissä ei saa tehdä metsänhoidollisia töitä. Niitä on Suomessa enemmän kuin muualla Euroopassa. Siitä huolimatta itsetyytyväisyyteen ei ole varaa. Yhteiskunnan pitää suojella luontoa tehokäytöltä niin paljon kuin mahdollista. Suojelupäätös ei ole peruuttamaton. Luonnontilainen voidaan myöhemmin ottaa hyötykäyttöön, jos siihen on painavia syitä. Hyötykäyttöön otetun luontoalueen palauttaminen koskemattomaan muotoon ei enää myöhemmin onnistu.

Koukussa itsensä mittaamiseen

Terveyssuositukset kehottavat liikkumaan enemmän. Tavoitteena on tarpoa vähintään 10 000 askelta joka päivä. Se vastaa noin seitsemän ja puolen kilometrin taivalta. Yltiöpäisimmät uskovat vasta 17 000 päivittäisen askeleen tuottavan todellista terveyshyötyä.

Aloin pohtia omia rutiineita, mutta en kyennyt minkäänlaiseen arvioon askeleina mitattavan liikunnan määrästä. Käyn ohjatussa ryhmäliikunnassa useamman kerran viikossa, mutta senkään tuottamista askelmääristä ei ollut arviota.

Aktiivisuusmittari asettui kellon viereen ranteeseen. Kello on tarpeeton, koska ajan näkee aktiivisuusmittarista, mutta en malttanut siitä luopua.

Älypuhelimesta löysin sattumalta askelmittarin, jonka lukemia aloin seurata. Puhelimen rekisteröimät askelmäärät jäivät vaatimattomiksi, joinakin päivinä saavutin vain kymmenesosan tavoitteesta. Syynä on, etten kanna puhelinta mukana. Töissä ja kotona se lojuu suurimman osan ajasta pöydällä. Lasketut askeleet ovat peräisin ajalta, jonka puhelin on olkalaukussa ja laukku olkapäällä. 

Pari viikkoa sitten rannekelloni sai vierelleen kilpailijan. Kiinnitin ranteeseen aktiivisuusmittarin. Sen perusnäytössä on askelluvun lisäksi kellonaika. Lyhyen kokemuksen perusteella aktiivisuusmittarin kellossa on se etu, että kesäaikaan siirryttäessä se päivittyi automaattisesti.

Kun aloin käyttää aktiivisuusmittaria, ensimmäiseksi kerroin sille tietoja itsestäni: pituus, paino ja syntymäpäivä. Nämä tiedot syötin mittarin kanssa yhteydessä olevaan älypuhelimen sovellukseen. Välttämättömien perustietojen jälkeen aktiivisuumittari antoi ensimmäisen suosituksen päivittäiseksi askelmääräksi.

Suositukseni oli 7150 askelta. Algoritmi suhteuttaa liikkumisen määrän ikään. Normia alhaisemmasta lukemasta voi päätellä, että tukevassa keski-iässä ollaan. Saavutin tavoitteen melko helposti ja heti seuraavana päivänä se oli korkeampi. Näin on käynyt joka päivä. Jos liikun tarpeeksi, seuraava tavoite on suurempi. Asia toimii myös toisinpäin. Jos tavoite ei täyty, seuraavana päivänä löydän aktiivisuusmittarista vähän pienemmän lukumäärän. Algoritmi näyttää osaavan kannustamisen taidon. Tavoite ei koskaan ole toivottoman kaukana.  

Oranssi väri kertoo, että mittauspäivänä olen ollut melkoisen stressaantunut koko ajan. Sininen väri merkitsee lepoa.

Käytän vain askelmittaria, mutta laite osaa eritellä muun muassa kävelyn, juoksun, pyöräilyn ja uinnin. Halutessa näkyviin saa myös noustujen rappusten lukumäärän. Itse voin vielä lisätä muita urheilusuorituksia, joita haluan seurata. En ole testannut, miten laite mittaa joogaa tai pilatesta.

Askellaskurin pakollisena kylkiäisenä saan tiedon sykkeestä ja sykevälivaihtelusta. Jälkimmäistä käytetään stressin määrän arviointiin. Ajoittain huvittelen kurkkaamalla, onko stressitasoni melko vai hyvin korkea. Lepolukemia saan vain ollessani makuulla. Itsensä tarkkailu teknologian avulla ei oikeastaan ole minun juttuni.

En tarvitse laitetta kertomaan, miten nukuin. Jos takana on hyvin tai huonosti nukuttu yö, tunnen sen aamulla jo ennen kuin avaan silmäni. Siitä huolimatta aktiivisuusmittari on alkanut kiehtoa. Se koukuttaa kuin some, mutta tirkistelyn kohteena ovat omat ruumiintoiminnot.

Christmas thoughts of two cat brothers

The Christmas thoughts of the two cat brothers were first published in my Instagram account @omvainio.

The 1st of December! Mom begins Christmas decoration of the house. I like most the Christmas tree. It’s great to climb on it.

Holiday season is close. Mom will stay at home the whole day. It makes me happy and mom will be happy. See, a happy cat makes humans happy.

Two weeks to Christmas and the fridge broke down. Fortunately mom went to by a new one and it will arrive next week. My Christmas is saved.

I’m impatiently waiting for the Christmas tree mom will take in within a few days. I love the ornaments and baubles on the branches. Mom says I shouldn’t touch them but maybe I will.

Great! Last night we got some snow. Mom says it may melt soon. Hopefully not. Rudolph the red-nosed reindeer likes snow.

 

Rakennusten suunnittelussa on huomioitava linnut

Lokakuisen lauantaiaamun odottamaton valo ja kirkkaudessa kylpevät keltaiset lehmukset tervehtivät, kun astuin ulos kotitaloni ovesta. Asfaltoidun pihan ensi metreillä silmiini osui korea tilhi, joka makasi maassa muutaman metrin päässä kynnyksestä. Linnun kauniit siivet lepäsivät avattuina asfaltilla kuin varta vasten näytteille asetettuna. Vain rintaa vasten taipuneen pään asento kieli, että koreus oli hengetön. Vilkaisin selkäni takana kohoavaa ikkunoiden ja parvekelasien monoliittia. Kultaiset lehmukset, sininen taivas ja kaukainen utu heijastuivat kuin peilistä.

Korea tilhi makaa maassa siivet levällään. Niskan ja pään asento paljastavat, että kyse on onnettomuuden hengettömästä uhrista.

Ikkunatörmäysten aiheuttamat vammat ovat yksi lintujen yleisimmistä ihmisen toiminnasta aiheutuvia kuolinsyitä. Useimmat törmäykset tapahtuvat luonnollisesti taajamissa, joissa on eniten ihmisiä ja heidän isoikkunaisia kotejaan. Myös voimalinjat, ajoneuvot, mastot ja tuulivoimalat voivat koitua ilmassa liikkuvien eläinten turmaksi. Eniten tuhoa lintukannoille kuitenkin aiheuttaa niille sopivan elinympäristön pirstoutuminen ja supistuminen. Lintujen kannalta olemme tuhoisin niiden kohtaama laji.

Petolintujen varjokuvat voivat toimia ikkunoissa pelotteina ainakin aluksi. Naapurini laittoi avoimelle parvekkeelle ison haukankuvan pitääkseen pulut kaukana. Hetken ne pysyivät poissa, mutta jossain vaiheessa yksi uskalikko huomasi, ettei musta mörkö ole vaarallinen. Sen jälkeen muutkin pulut palasivat naapurin parvekkeen kaiteelle istumaan ja kakkimaan.

Asfalttiin jäänyt jälki paljasti linnun vammojen vakavuuden.

Vaihtoehtoisesti ikkunoihin voi kiinnittää useita pieniä siirtokuvia tai tarroja, jotka auttavat lintuja hahmottamaan, että siinä on este vapaan ilmatilan sijasta. Linnuille kohdistettuina liikennemerkkeinä on käytetty myös ikkunoiden ulkopuolelle ripustettuja verkkoja. Niiden on tarkoitus osoittaa, ettei tästä voi lentää. Ikkunamerkit ja verkot kuitenkin häiritsevät ihmiskatsojan esteettistä silmää. Sen vuoksi niitä ei juuri ole käytössä.

Useat muuttolintulajit taittavat matkaa öisin ja suunnistavat osittain tähtien mukaan. Pimeään aikaan ikkunoista kajastavat valot voivat vääristää matkalaisten kartanlukua. Erityisesti hyvin korkealle kurottautuvat rakennukset voivat saattaa kokonaisen parven hakoteille. Verhot ikkunoissa lintujen muuttoaikaan voisi estää osan harharetkistä, mutta asianomaisten talojen asukkaat eivät välttämättä edes tiedä, että kodin lämpimästi tuikkivat valot antavat vääriä suuntimia siivekkäille.

Rakennetusta ympäristöstä linnuille ja muille lentäville eläinlajeille aiheutuvat haitat pitäisi huomioida jo suunnitteluvaiheessa. Voimalinjat, mastot ja muut törmäyksiä tuottavat rakennelmat pitää rakentaa sen muotoisiksi ja merkitä niin, että linnut voivat havaita ne ajoissa ja siten valita toisen lentoreitin. Jos lintuturvallisuuden takaamiseen ei ole käytettävissä tarpeeksi tietoa, sitä pitää tuottaa laadukkaalla tutkimuksella.

Kestävä kehitys ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen ovat lintujen ja ihmisten yhteinen etu.

Jokseenkin ihmisen kokoinen Venetsia

Työmatka vei minut käymään Venetsiaan. Kanavien pilkkoman kaupungin suosio matkailukohteena on niin suuri, että se on ylittänyt asukkaiden sietokyvyn. Eikä ihme. Kun joka aamu puskee töihin turistiarmeijan läpi vastavirtaan, ymmärtää hyvin, miten sinänsä tuottoisa elinkeino haittaa paikallisten arkea. Osa kanaalialueen asukkaista onkin muuttanut Venetsian laguunin vastakkaisen rannan saarille, joihin turistit harvemmin eksyvät.

Venetsesian vanhassa keskustassa liikutaan jalan tai moottoriveneillä. Kuvassa on hotellin ja ’kotikanaalin’ parkkipaikka.

Matkailijoiden mielenkiinnon syy on ilmeinen. Vanhan keskustan tiheä kanaaliverkosto ja veden yli kurottavat kaarisillat muodostavat ennen kokemattoman kaupunkiympäristön. Illan hämärtyessä se vielä muuttaa muotoaan, kun heikosti valaisevat katulyhdyt syttyvät. Mereltä puskeva usva ja himmeä valaistus luovat tunnelman elämästä elokuvan kulisseissa.

Kanaalien varsilla eivät jyrise autot vaan vierailijoiden vedettävät matkalaukut. Kovasta muovista tehdyt pienet pyörät paukkuvat ja kaikuvat kivisillä jalkakäytävillä. Paikalliset tunnistaa siitä, että heidän vedettävissä ostoskärryissään tai pitkissä tavaroiden kuljetukseen käytettävissä työntökärryissään on isot kumipyörät. Ne pyörivät äänettömästi ja pomppivat kevyesti ylös ja alas kaarisiltojen lukemattomia rappusia. Venetsian keskustassa liikkumisen esteettömyys toteutuu huonosti.

Tervejalkainen pääsee kävelemällä kaikkialle kun vain osaa lukea karttaa. Toisinaan voi pärjätä myös ilman. Jos haluaa löytää tunnetun nähtävyyden, esimerkiksi Pyhän Markuksen torin, on helppoa liittyä jatkuvasti soljuvaan turistivirtaan ja toivoa, että se on menossa samaan kohteeseen.

Kondoleita huollossa vilkkaan kanaalin varrella.

Jos on tarkkaavainen, kävelymatkan aikana ehtii tehdä havaintoja vakinaisten asukkaiden arjesta. Kerran hypähdin muista matkailijoista erilleen seuratakseni puhtaanapitolaitoksen jätehuollon toimivuutta. Kotosalla roskalaatikot tyhjennetään niin, että niiden viereen ajaa roska-auto, joka nostaa laatikot yksi kerrallaan ilmaan ja tyhjentää sisuksiinsa. Kanaalien kaupungin roskia kuskasi roskavene. Se ajoi roskalaatikoiden viereen, nosti ne yksitellen ilmaan, siirsi veneeseen ja tyhjensi sisuksiinsa. Sama teknologia toimii sekä pyörillä että veden päällä kelluen.

Pienehköt moottoriveneet ovat joutuisin tapa kulkea Venetsian keskustassa ja sen vuoksi arkinen pienveneliikenne kapeilla vesiväylillä on vilkasta. Joissakin risteyksissä ei ole minkäänlaista näkyvyyttä toisesta suunnasta lähestyviin, joten veneilijät tööttäilevät varoituksia toisilleen. Täältä tullaan, huomioi minut.

Venetsia on kuuluisa lukuisista puluistaan. Kanaalin varrella aterioidessani jaoin tomaattispagettini pulun kanssa, vaikka niiden ruokkiminen on kielletty.

Kanavakaupungin symbolit, pitkät ja kapeat kondolit, soljuvat sulavasti eteenpäin satojen vuosien perinteen mukaisesti. Ne mahtuvat ohittamaan toisensa kapeikoissa eikä yksi ohjaava työntösauva vaadi samanlaista tilaa kuin esimerkiksi molemminpuoliset airot. Tänä päivänä kondolit kuljettavat pääasiassa turisteja, joita tuskin haittaa työntösauvaa lykkivän kondolieerin matkan aikainen kännykän räpläys.

Yhden jättimiinuksen kohtasin. Venetsiassa turistin tunnelman pilaavat hyttyset, joita kohtaa erityisesti yöaikaan sisätiloissa. Kooltaan pienet ja melkoisen äänettömästi lentävät vihulaiset pääsivät toistuvasti yllättämään. Kotimatkalla laskin saaneeni kymmenkunta kutisevaa matkamuistoa.

Seuraavalle Venetsian reissulle varaan mukaan runsaasti hyttysmyrkkyä.

Arvio kirjasta Olemmeko riittävän älykkäät tunnistamaan, kuinka älykkäitä eläimet ovat?

Kirjoittanut Frans de Waal                                                                                                        Suomentanut Juha Pietiläinen                                                                                                  Terra Cognita 2018

Kirjoittaja on alun perin hollantilainen etologi ja vertailevan kognition tutkija, joka jo uransa varhaisessa vaiheessa siirtyi työskentelemään Yhdysvaltoihin ja vaikuttaa siellä edelleen. Esipuheessa hän huomauttaa, ettei pyri kattavaan tai järjestelmälliseen evolutiivisen kognitiotieteen yleisesitykseen. Tavoitteena on ollut tutkijan oman innostuksen välittäminen lukijalle.

Heti aluksi kirjoittaja vastaa otsikon kysymykseen: kyllä. Sen jälkeen hän keskittyy perustelemaan vastaustaan. Rivikansalaisten lisäksi teksti on kohdennettu niille eläintutkijoille, jotka ovat pitkään suhtautuneet skeptisesti eläinten älykkyyteen ja pitäneet niiden tarkoituksellisesta toiminnasta ja tunteista puhumista naiivina höpötyksenä.

Kirjan keskeiset teemat liittyvät yksilöiden kognitiivisiin ominaisuuksiin. Kognitio tarkoittaa aivojen tietoista tietojen käsittelyä. Siten siihen sisältyvät prosessit, joissa aistien tuottama informaatio muuttuu ympäristöä ja itseä koskevaksi tiedoksi, sekä tämän tiedon hyödyntämistä.

Lapsi kognitiivisessa testissä. Koehenkilö istuu vanhempansa sylissä, kun koettaa ohjaa aikuinen lajitoveri. Kirjan kuvistusta.

Perinteisen eläinten käyttäytymisen ja kognition tutkimuksen lähtökohtana on ollut vertailu ihmisiin. Me olemme olleet standardi, jonka mukaan muita lajeja on mitattu. Oikeampi tapa on tutkia ominaisuuksien vaihtelua eri lajien välillä järjestelmässä, jossa ihminen on yksi laji muiden joukossa. Toisin sanoen ihmisen kognitio on vain eläinkunnan erilaisten kognitioiden yksi muoto, ei sen mitta.

Eläinlajit käsittelevät ympäristöstä keräämiään tietoja joustavasti ja älynsä avulla ne kehittävät ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin. Olennaista on, että ne tekevät sen jokseenkin eri tavalla. Sen vuoksi ei pitäisi puhua älykkyydestä, koska sillä yleensä viitataan ihmiseen, vaan pitäisi puhua älykkyyksistä.

Jokaisella lajilla on oma älykkyytensä. Oravalta on epäreilua kysyä, osaako se laskea kymmeneen, koska se ei mitenkään liity sen elämästä selviytymiseen. Omassa ekologisessa lokerossaan oravat ovat älykkäitä, koska ne ovat verrattomia kiipeilijöitä ja erinomaisen taitavia löytämään ruokakätkönsä.

Ihmisapina kognitiivisessa testissä. Se suorittaa tehtävää yksin aidan takaa. Koetta ohjaa toisen lajin edustaja. Kirjan kuvitusta.

Kädelliset ovat olleet kognitiotieteilijöiden runsaan mielenkiinnon kohteena. Lapsia ja täysikasvuisia ihmisapinoita on testattu samoissa koeasetelmissa. De Waal kuitenkin pitää tällä tavalla toteutettuja vertailevia tutkimuksia jo lähtökohdiltaan virheellisinä, koska ne saattavat toisen testattavan lajin epäedulliseen asemaan.

Koetilanteessa lapset istuvat vanhempansa sylissä ja tutkija antaa ohjeita samassa tilassa. Ihmisapinat joutuvat ratkaisemaan testikysymyksen yksin väliseinän takaa. Suurin ero on kuitenkin siinä, että vain ihmisapinat työskentelevät toisen lajin edustajan kanssa. Lapset testataan lajikumppanien seurassa.

Kirja kannattaa lukea. Meidän on vaikea tietää, miten eläimet kokevat ympäröivän maailman. Asiaa on kuitenkin tärkeä selvittää tieteen keinoin. Tähän mennessä muodostettu ymmärrys voi olla virheellistä, mutta juuri sen vuoksi menetelmiä on kehitettävä, jotta käsityksemme eläinten todellisuudesta tarkentuu. Samalla paranee kykymme ymmärtää niitä ja niiden tarpeita. Toivottavasti se lisää kaikkien lajien hyvinvointia.

Kun Ähtärin eläintarhasta tuli Pandalandia

Vanhassa tarinassa harvinainen valkoinen elefantti oli aasialaisen hallitsijan poliittinen työväline. Pyhää eläintä ei voinut käyttää työntekoon, joten se vai oli. Kun hallitsija antoi lahjaksi valkoisen elefantin, sen ylläpitäminen tuli niin kalliiksi, etteivät lahjan saajan varat enää riittäneet sotaan varustautumiseen lahjoittajaa vastaan. Kierolla tavalla kallis lahja pönkitti antajan omaa valtaa.

Lumi-panda syö bambuja eläintarhan sisätiloissa.

Eläinlahjoilla tehdään politiikkaa edelleen. Kiinan kansantasavalta pitää Suomea niin ystävällismielisenä maana, että antoi meille lainaksi kaksi nuorta pandaa. Kiinalaisten positiiviseen arvioon vaikuttivat hyvät kauppasuhteet sekä meikäläisten vaitonaisuus kumppanin ihmisoikeuskysymyksistä.

Isopandat ovat uhanalainen laji, jonka suojelemiseksi kiinalaiset ovat löytäneet oivan keinon. Annetaan eläimiä muualle lainaksi ehdoilla, joilla vastaanottaja maksaa ylläpitokustannukset ja sen lisäksi vuosivuokraa siitä, että saa ylläpitää pörrökorvia. Tavoitteena on tuottaa pentuja, jotka palautetaan Kiinaan viimeistään aikuisuuden kynnyksellä.

Kesälomalla poikkesin Ähtärin eläintarhaan katsomaan näitä suojelutyön kohteena olevia karhueläimiä. Näyttävästi toteutettu tiedotus- ja mainoskampanja eläinten tulosta teki minut uteliaaksi kuten oli tarkoitus. Ostin kolmekymmentä euroa maksavan pääsylipun etukäteen verkosta varmistaakseni, että pääsin sisään pandataloon haluamaani kellonaikaan.

Pyry-panda köllöttää ulkona auringossa bambua rouskutellen.

Eläimet olivat hyvin katsojien nähtävillä. Vierailuni taisi osua ruoka-aikaan, koska molemmat mustavalkoiset otukset köllöttelivät selällään bambuja natustellen. Lumi-tyttö sisällä ja Pyry-poika ulkotarhassa. Ruokapuuhissa taitaakin kulua melkoinen tovi, koska tietoiskujen mukaan eläimet pistävät poskeen Hollannissa kasvatettuja bambuja noin kolmekymmentä kiloa päivässä. Pandojen elämä Suomessa alkaa muistuttaa valkoisia elefantteja, ylläpito on kallista.

Pandoja esille asettaneen Ähtärin eläintarhan tavoitteena on uusien lajien avulla lisästä kävijämäärää ja kasvattaa liiketoimintaa. Eläintarhan johto uskoo asiaansa, koska se otti ison lainan rakentaakseen uusille asukeilleen sopivat tilat. Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. Ähtärin kaupunki takasi lainan, mutta takauksesta tehtiin hallinto-oikeuteen valitus, joka meni läpi: kunta ei saa taata riskibisnestä. Riskistä huolimatta toiminta jatkuu.

Tulokkaisiin liittynyt keskustelu on kaihtanut kysymystä, miten pandat itse kokevat siirtymisen uuteen asuinpaikkaan, vieraiden ihmisten kohtaamisen ja toisenlaisen ilmanalan. Eläinten hyvinvointia on tapana mitata ulkokohtaisesti niiden käytöksen, ruokahalun, kasvun tai muun tuotoksen muodossa, mutta yksilöiden omaa kokemusta ei pohdita.

Vasta viime vuosina tiedeyhteisöön on vakiintunut käsitys eläinten tunteista. Ne kokevat iloa, surua, kipua, pelkoa ja vihaa vastaavalla tavalla kuin me. Siitä huolimatta kukaan ei ole kysynyt maahan muuttaneilta pörrökorvilta itseltään, miltä niistä tuntuu asua ja elää jatkuvasti lukuisten uteliaiden silmäparien tuijotuksessa. Myönnän, että vaikka kysyttäisiin, ne tuskin ymmärtäisivät kysymystä emmekä me saisi selkoa vastausta.

Pandoilla on omat ulkotarhat, jotka tarvittaessa yhdistetään. Komeat kiipeilytelineet voivat saada lapset kateellisiksi.

Kaikille eläintarhojen eläimille pitäisi järjestää mahdollisuus vetäytyä suojaan ihmisten melulta ja tuijotukselta. Tavoite on ristiriitainen. Eläimille hyvässä tilassa ne voivat halutessaan piiloutua, mutta sellaiset tarhat eivät ole katsojaystävällisiä. Jos on huono tuuri, asiakkaat eivät näe eläimiä eivätkä saa rahalleen vastinetta. Ihmisille hyvässä paikassa eläimet ovat takuuvarmasti nähtävissä, mutta ne stressaantuvat helposti, koska eivät halutessaan pääse melulta ja katseilta suojaan.

Toivotan menestystä ja hyvää elämää Lumille ja Pyrylle kaukana kotoa. Jos niiden maahanmuutto on taloudellisesti niin tuottoisaa, että pandalaina tulee maksetuksi suunnitelmien mukaan, vielä parempi. Siitä hyötyvät sekä eläimet että ihmiset.

Wroclaw on tonttujen kaupunki, joka muistaa myös teuraseläimiä

Tieteelliset kongressit ovat keskeinen osa yliopistoihmisen elämää. Säännölliset tapaamiset saman alan tutkijoiden kanssa antavat mahdollisuuden keskustella kasvokkain tieteen tekoon liittyvistä isoista ja pienistä kysymyksistä. Vuosien kuluessa monista kollegoista on tullut tuttuja, jotka tuntee myös yksityishenkilöinä.

Wroclawin vanha keskusta on upeasti kunnostettu. (Varjoselfie ei ole vahinko.)

Useat kongressit pidetään kesäaikaan. Silloin yliopistoissa on vähemmän opetukseen liittyviä tehtäviä, koska suuri osa opiskelijoista pitää taukoa opinnoistaan. Kesäkuukausina tutkijat ehtivät paremmin keskittymään omaan tutkimustyöhön.

Puolan Wroclawissa järjestettiin eläinlääkkeisiin kohdistuva tieteellinen kongressi. Helsingin kokoinen kaupunki tarjosi kongressivieraille ihailtavaksi joen halkoman vanhan keskustan ja reilun vaaksan korkuista tonttupatsasta.

Vanhan keskustan rakennukset olivat kauniita ja hyvässä kunnossa. Usean kulmassa komeili EU:n tähtisymboli. Puolankielistä tekstiä en ymmärrä, mutta arvaan, että residenssit on viime vuosina kunnostettu EU:n rahoilla.

Wroclawista löytyy runsaan vaaksan korkuisia tonttupatsaita nelisensataa.

Tonttuja löytyi joka puolelta. Aluksi ne olivat seiniin piirrettyjä hahmoja vastalauseena 1980-luvun poliittiselle painostukselle. Nuoret opiskelijat ja taiteilijat perustivat vastarintaliikkeen, joka maalasi ironisia tonttukuvia vastustaakseen kommunistien propagandaa. Ensimmäinen patsaan muotoinen hiippalakki ilmestyi katukuvaan vuonna 2001. Tällä hetkellä niitä on nelisen sataa ja uusia syntyy edelleen.

Pikkupatsaiden poliittinen viesti on haalistunut samalla kun wroclawilaiset ovat tehneet niistä kaupunkinsa symbolin. Matkailijoille on tarjolla tonttukarttoja, joiden avulla niitä voi järjestelmällisesti etsiä. Myös vanhan keskustan kävelykierrosten oppaat käyttävät tonttujen vermeitä, jos ei muuta niin ainakin hiippalakkeja. Wroclawista on tullut tonttujen koti eikä sillä ole mitään tekemistä joulun kanssa.

Kaupunki on muistanut teuraseläimiä pystyttämällä niille patsaan samaan paikkaan, jossa aikaisemmin on myyty vastateurastettujen eläinten lihaa.

Kaupungin vanhimmalta kadulta löytyy lisää patsaita: teuraseläinten muistomerkki. Samalla paikalla myytiin vuosisatoja sitten asukkaiden tarpeiksi tuoretta lihaa. Vasikka, vuohi, hanhi, muna, kaniini, siat sekä muista erillään kiekuva kukko muistuttavat eläimistä, jotka aikojen kuluessa ovat ravinneet kaupungin asukkaita. Lihaa syövät ohikulkijat koskettavat patsaita. Sen vuoksi niiden pinta kiiltää.