Kissat ei nirsoile kiusallaan

 

    Kissat sen osaavat: nopea nuuhkaisu, tiukka käännös ja määrätietoinen kävely pois ruoan ääreltä. Kun kärjestään taipunut pysty häntä tekee pari pientä nykäisyä menosuuntaan, verenpaineeni nousee kuin kantoraketti lähtötelineistään. Tämäkään sapuska ei kelvannut.

    Vaihtoehtoisesti nuuhkaisua seurannut tyytymättömyys osoitetaan pyyhkimällä etutassulla lattiaa eineen suuntaan ikään kuin peittäisi suolen tuotosta hiekkalaatikossa. Viesti tuli perille. Et pidä muonasta, jonka pistin eteesi.

Kissoilla on omia tapoja. Ne syövät yhdestä astiasta, vaikka samaa ruokaa on tarjolla kahdella lautasella.

    Kattien nirsoilu ärsyttää, mutta sillä on hyviäkin puolia. Kissa arvioi ateriaa hajun perusteella, mitä laatua on tarjolla, onko se tuoretta? Kissojen aineenvaihdunta ei ole kovin hyvä käsittelemään elimistöön joutuneita vieraita aineita, joten sen kannattaa olla tarkka siitä, mitä suuhunsa pistää.

    Tympääntyminen yhteen ruokaan yleensä takaa, että seuraava kattaus on erilainen. Muuntelu puolestaan varmistaa, että tulee syötyä monipuolisesti. Kaupallisten kissanruokien valmistajat väittävät, että niiden rehut sisältävät kaiken kissan tarvitseman, mutta mistä sen tietää. Tarpeita on kovin erilaisia.

    Vaihtelunhalussaan mirrikansa ei ole yksin. Myös ihmisillä on taipumus mättää suuhunsa eri ruokia eri päivinä. Jos on keittänyt ison satsin lempikeittoa, se ei enää kolmantena päivänä maistu yhtä hyvältä kuin ensimmäisellä syömäkerralla.

    Ihmisten ruokavaliossa suositaan tuoreita ja vähän prosessoituja elintarvikkeita. Jos samaa ohjetta soveltaa kissoihin, viiksiniekkojen ruokapöydän pitäisi sisältää muutakin kuin teollisia valmisruokia. Sen vuoksi yritän koota omien kissojen ruokavalion puoleksi valmisruoista ja puoleksi raakaruoasta.

Kissojen aterian hintalappu. Liha on laadultaan ihmisravinnoksi kelpaavaa, joten sen pitäisi sopia myös kissoille.

    Viimeksi mainitusta usein varoitellaan, koska siinä voi muhia ikäviä bakteereista. Meidän kotipedoille tarjottava tuore liha on sitä samaa, mitä myydään ihmisille, joten ainakin hygieeniseltä laadultaan se on moitteetonta. Hintakin on usein melko kilpailukykyinen teollisiin ruokiin verrattuna.

    Rasvasta ja sidekudoksesta putsattu lihaskudos on erinomainen valkuaisen lähde, mutta muilta ravintoarvoiltaan köyhää, joten pelkästä puhtaasta lihasta kissa ei saa kaikkia välttämättömiä ravintoaineita. Runsaasti vitaminoidut valmisruoat lihan rinnalla takaavat kuitenkin tarvittavien hiven- ja kivennäisaineiden sekä kissoille välttämättömän foolihapon riittävän saannin.

    Uskon nälkäisen syövän, vaikka ei ihan lempisapuska olisikaan nenän edessä. Jos yksi laatu ei kelpaa, sen sijalle en tarjoa toista. Odotetaan yhdessä kissojen kanssa seuraavaa ruoka-aikaa. Jos silloinkaan tarjottu erilainen menú ei kelpaa, odotellaan taas seuraavaa muonitushetkeä. Jossain vaiheessa nälkä on ehtinyt sellaiseksi, että vähän huonomminkin maistuva ruoka tulee syödyksi.

    Uuvutustaistelu vaatii isäntäväeltä kärsivällisyyttä. On jaksettava vastustaa jaloissa kiehnääviä, kerjääviä, perässä kulkevia, silmiin katsovia ja jääkaapin eteen linnoittautuvia, joskus äänekkäitäkin kotipetoja. Ruokaa metsästävät kissat ovat tunnetusti kärsivällisiä otuksia, joten on mahdollista, että ne vetävät pitemmän korren lajien välisessä henkien taistelussa. Silloin avaan uuden kissanruokapurkin ajankohdasta piittaamatta.

Varo Milanon äkäisiä hyttysiä!

 

    Puoli miljoonaa kesäkotia todistaa, että suomalaiset rakastavat maaseutua, saaristoa, enemmän tai vähemmän villiä luontoa. Metsässä kävely on suorastaan terapiaa. Vaikka arki eletään kaupungissa, lomalla ja vapaa-ajalla halutaan pois ruutukaava-alueelta sellaiseen ympäristöön, jossa kaikkea ihmisen luomaa on vähemmän.

    Mutta aina löytyy poikkeuksia. Jotkut viihtyvät kaupunkiympäristössä myös kesällä ja lomalla. Olen yksi heistä. Minulla ei ole edes vähäistä tarvetta vetäytyä maaseudun rauhaan. Asumattomat luontomaisemat ovat kauniita, mutta eivät puhuttele. Pelkkä ajatus vajaasti varustellusta mökistä ja kaikkialla kuhisevista hyttysistä tuottaa pitkän sarjan vilunväristyksiä.

Maurizio Catellanin veistos keskellä Milanon businesskortteleita. Teoksen sanoman voi jokainen keksiä itse, koska tekijä ei ole sitä kertonut.

    Suurkaupungit sen sijaan herättävät kiinnostuksen ja suorastaan kutsuvat käymään ja katsomaan. Miltä tuolla tuoksuu? Millaista siellä olisi asua? Tämän kesän matkakohteeksi valikoitui Milano, Pohjois-Italian Lombardiassa sijaitseva yli miljoonan asukkaan metropoli. Hyvät lentoyhteydet ja kiinnostus terveelliseen välimerelliseen ruokaan tekivät valinnan helpoksi.

    Matkaoppaat nimeävät kohteita, joissa on ihan pakko käydä. Milanossa itseoikeutettu ykkönen on keskustan katedraali, Duomo. Sen näkemällä turisti ikään kuin ottaa kaupungin haltuunsa. Euroopan toiseksi suurimpaan kirkkoon mahtuu kerralla 40 000 ihmistä. Saman verran kuin Raumalla on asukkaita. Pääsymaksun ja puolen tunnin jonotuksen jälkeen voin vahvistaa, että vaikuttava pyhättö.

    Kävelymatkan päästä löytyy Santa Maria delle Grazie kirkko, jonka vanhan ruokasalin päätyseinää koristaa yksi maailman kuuluisimmista maalauksista, Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen. Mestarin kovia kokenut työ osoittautui ennakkomaineensa veroiseksi. Kohtaamisen tunnelma oli melkein harras. Opin myös, että teos toi perspektiivin käsitteen ja ihmisten kasvoilla näkyvät tunteet maalaustaiteen historiaan.

    Jos aika ja tarmo antavat myöden, kannattaa tutustua Milanon kanaaleihin eli navigleihin, matkailijoita ohjataan edelleen. Vesiväylien rannat ovat pullollaan eritasoisia ravintoloita, joista jokainen taatusti löytää mieleistään purtavaa ja palan painiketta kukkarolleen sopivaan hintaan.

    Seurueemme otti vinkistä vaarin ja istahti illan suussa ravintolan terassille kokemaan vähitellen vilkastuvaa suurkaupungin iltaelämää kanaaleilla. Ssssss… sssss… ssss… sssss… Jokin hipaisi paljasta nilkkaa. Ssss… Toinen kontakti tuntui käsivarrella. Huitaisin jalkaa, läpsäytin käsivartta. Pienet pirulaiset olivat käyneet kimppuun.

Hävityn hyttyssodan lopputulos. Raivokkaasti syhyäviä puremia käsivarressa.

    Hyttysten hyökkäys tuli käsittämättömänä yllätyksenä. Ininä jatkui ja keskityin nappaamaan rauhanhäiritsijöitä hengiltä. Ponnekkaasta huitomisesta huolimatta onnistuin todistetusti nitistämään vain yhden verenimijän. Jälkeenpäin löysin itsestäni 17 puremaa, joten hävisin taistelun hyttysiä vastaan 17-1.

    Myöhemmin kävi ilmi, että röyhkeiden siivekkäiden saalistusmatkat olivat ravintolan tiedossa. Sen vuoksi sieltä olisi voinut löytyä torjuntavälineitä, esimerkiksi hyttyskarkottimia. Keskellä hyönteissotaa se ei kuitenkaan ehtinyt tulla mieleen. Puolustustaistelu vei kaiken huomion. Lopulta antauduimme ja poistuimme lyötyinä taistelutantereelta.

    Nyt on palautteen antamisen paikka muilta osin hyvin onnistuneesta lomamatkasta. Milanon matkaoppaista puuttuu oleellinen tieto: varokaa äkäisiä hyttysiä!

Juupas-eipäs asbestista

 

    Asun muovihuppuun kiedotussa talossa. Rakennuksessa on kuusi kerrosta ja neljä rappua, jokaisessa parisen kymmentä kotia. Aika suuri paketti. Yli viisikymmenvuotiaan asumuksen ulkoseinät ovat pikku hiljaa rapautuneet ja alkaneet tulla elinkaarensa päähän. Sen vuoksi yhtiökokous päätti tehdä reippaan remontin. Seinien rappauksen lisäksi korjaussuunnitelmaan sisällytettiin parvekkeiden purkaminen ja rakentaminen uudestaan.

    Ruljanssin kestoksi on arvioitu yksitoista kuukautta. Se merkitsee, että asuntoni ikkunat on peitetty paksulla muovilla ja ajoittain myös vanerilevyillä melkein vuoden. Yhden kämpän kohdalla remontti viipyy vain murto-osan koko urakan ajasta, joten suurimmaksi osaksi ikkunoiden suojaamisesta meille asukkaille aiheutuva haitta on turhaa.

Parvekkeen ovi on jäänyt remontin ajaksi sulkematta ulkopuolelta. Tästä pääsee rakennustelineitä pitkin suoraan kadulle.

    Saneerausyhtiön kannalta on tietysti käytännöllistä, ettei asumismukavuutta tarvitse huomioida. Remppa voi olla levällään koko työmaan alueella, vaikka kerrallaan töitä paiskitaan vain muutamassa pisteessä. Asukkaat maksavat ja kärsivät, jotta yhtiön etu toteutuu. Olemme nöyrä kansa.

    Ennen töiden alkua meille asukkaille järjestettiin pari tiedotustilaisuutta, joissa olivat läsnä taloyhtiön, remontin suunnittelijoiden sekä urakoitsijan edustajat. Ensimmäisessä tapaamisessa mainittiin ohimennen, että asbestia on, mutta se hoidetaan asianmukaisesti. Toisessa infossa kysyin, miten meidät asunnoissa majailevat suojattaisiin asbestipölyltä purkutyön aikana? Urakoitsija totesi kuitenkin lyhyesti, ettei asbestia ole. Haitallinen aines oli muutamassa viikossa kadonnut.

    Kun parvekkeiden purkaminen alkoi, rappukäytävän ulko-oveen ilmestyi nimetön viesti. Siinä väitettiin, että nyt puretaan asbestia sisältävää materiaalia. Otin lapusta valokuvan ja lähetin sen isännöitsijälle kysyen, mistä voisi olla kyse? Vastaus tuli urakoitsijalta, joka totesi homman olevan hanskassa. ”Se siitä”, päättyi lyhyt ja jokseenkin ylimielinen viesti.

    Viikon kuluttua rappukäytävän seinään oli teipattu kopio ely-keskuksen tarkastusraportista. Sen mukaan purkutyömaalla oli asbestia, mutta sitä käsiteltiin asianmukaisesti. Urakoitsijan laiminlyönti oli asbestityömaasta varoittavan kyltin puuttuminen. Myöskään asukkaille ei oltu tiedotettu, vaikka tarkastajalle niin oli vakuutettu.

Viidennen kerroksen parvekkeet ilman väliseiniä ja vanhoja kaiteita muodostavat jännittävän käytävän.

    En tiedä, mitkä ovat saneerausfirmojen toimintaohjeet. Oliko meidän talon kohtelussa kyse yhtiön sisäisestä informaatiokatkoksesta vai tahallinen ongelman väistely? Asukkaille kuitenkin syntyi vahva epäluottamus sellaista yritystä kohtaan, joka ensin kertoo, että asbestia on, sitten kieltää sen, sitten väittää asian olevan kunnossa ja lopuksi pistää esille viranomaisen tarkastuskertomuksen asbestin käsittelystä.

    Jos urakoitsija on toiminut siinä luulossa, ettei asbestia ole, kytee ensimmäisenä epäilys, ovatko asukkaat – ja remonttimiehet – voineet vahingossa altistua pahamaineiselle rakennusmateriaalille? Talon koneellinen ilmastointi toimii melkoisen hyvin, jos mittarina käytetään märkien pyykkien kuivumista yön aikana. Ilman kiertämisestä huolehtiva huippuimuri on surissut normaalisti koko rempan ajan. Korvausilma otetaan ikkunoiden yläosien venttiileistä. Korvausilma on tullut asuntoihin suoraan asbestinpurkutyömaalta.

    Soitin ely-keskuksen asbestiasioista vastaavalle virkamiehelle, koska en enää luota urakoitsijaan. Mutta virkamies ei halunnut ottaa kantaa yksittäisen työmaan asioihin. En myöskään saanut vastausta, miten paljon asunnoissa remontin aikana asuvat ihmiset mahdollisesti olivat altistuneet asbestille. Virkamiehen mukaan asia oli todennäköisesti kunnossa, koska tarkastus oli tehty. En ole siitä niin varma.

    Käsitykseni mukaan vanhat parvekekaiteet olivat asbestilevyä. Jos olin altistunut keuhkosyöpää aiheuttavalle purkujätteelle, vahinko oli jo tapahtunut. En alun alkaenkaan etsinyt syyllistä, vaan tapaa välttyä vakavalta terveyshaitalta. Koska parvekkeet oli jo purettu, suojautumisesta ei enää ollut hyötyä. Asian selvittely jäi niin sanotusti vaiheeseen.

    Remontti on nyt suunnitelmien mukaisesti puolivälissä. Muutaman vuoden takaisesta putkien uusimisesta opin, että remppafirmat pitävät sopimussakkoja välttääkseen aikataulusta kiinni, mutta kiireen painaessa päälle ne alkavat luistaa laadusta. Työvirheitä korjataan jälkeenpäin pitkään. Odotan mielenkiinnolla, millaisia hutilointeja löydän uudesta asbestittomasta parvekkeestani.

Avokado tummuu itsensä vuoksi

 

    Meidän ruokapöydän suosikki on salaatti, jossa avokadon palojen joukossa puikkelehtii villirukolan lehtiä. Terveellisen kasvisherkun kasaamisessa kiusallisinta on, että sen voi tehdä vasta vähän ennen tarjoilua, koska kuoren suojista paljastettu hedelmä tummuu jokseenkin nopeasti. Värin muutosta voi toki hidastaa sulkemalla salaattikulho ilmatiiviisti joko kannella tai talouskelmulla, mutta se ei tehoa tuntikaupalla.

Kuori suojaa avokadon hedelmiä. Jos kuori rikkoutuu,, hedelmään muodostuu tummia väriaineita. Kuva Pixabay.

    Mikä ihmistä jurppii, on avokadon kannalta tarkoituksenmukaista. Sen hedelmälihassa on fenoleiksi kutsuttuja aineita. Kun avokadon kuori rikotaan ja sisus paloitellaan, fenolit pääsevät kosketuksiin ilman kanssa. Hapen vaikutuksesta fenoleista muodostuu luonnon omia mikrobien kasvua ehkäiseviä suoja-aineita. Samalla kehkeytyy värillisiä aineksia, niitä jotka rumasti tummentavat pilkotut vaaleanvihreät palaset.

    Fenolien ja niistä muodostuneiden säilöntä- ja väriaineiden terveysvaikutuksista on vaikea löytää kattavaa tietoa. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voi kuitenkin pitää, että ulkonäöltään voimakkaasti muuttuneita elintarvikkeita ei kannata syödä. Se on järkevää ennakkoluuloisuutta ja ongelmien ennalta ehkäisyä: jos et ole varma suupalan turvallisuudesta, jätä se lautaselle.

    Hedelmä hyötyy säilöntäaineistaan. Jos kuori menee rikki, vauriokohdasta sisään pyrkivät mikrobit eivät pääse sitä pilaannuttamaan, koska oma puolustus torjuu hyökkäyksen. Hyvässä tapauksessa kuoren vamma arpeutuu ja hedelmä kykenee jatkamaan elämäänsä, kunnes sen sisällä oleva iso siemen alkaa itää ja sopivassa paikassa kasvaa uudeksi puuksi.

Pari tuntia pöydällä muhineet avokadon palat ovat tummuneet ilman hapen vaikutuksesta. Salaattiin on lisätty villirukolan lehtiä ja oliiviöljyä.

    Astian sulkemisen lisäksi värinmuutosta yritetään viivästyttää lisäämällä auki leikatun hedelmän seuraksi muita ruoka-aineita. Avokadon palojen joukkoon voi puristaa sitruunamehua mausteeksi, mutta samalla se hidastaa tummumista. Ikävä vain, että senkin teho on rajallinen. Myös mehustetut lohkot muuttavat väriä, joskin jonkin verran käsittelemättömiä hitaammin.

    YouTube-video antaa vinkin, jossa avokadon joukkoon pilkotaan sipulia isoiksi paloiksi. En ole kokeillut, mutta tubettajan mukaan homma toimii. Sipulin voimakas aromi taatusti tarttuu miedonmakuiseen avokadoon. Sen vuoksi kannattaa varmistaa, että yhdistelmä viehättää ruokailijoiden makuhermoja, jos haluaa käyttää sipulia.

    Epäonnistuneiden tummumista ehkäisevien kokeilujen jälkeen olen alistunut hyväksymään herkkuhedelmän puolustusjärjestelmän. Suunnittelen aterian niin, että ehdin koota avokadosalaatin juuri ennen aterian alkua. Ihannetapauksessa kokkeja on monta, ja joku heistä täyttää salaattikulhon hohtavalla vihreydellä juuri ennen ruokailijoiden eteen siirtämistä.

Saako lemmikkiä surra?

    Lainasin otsikon luterilaisen seurakuntayhtymän koteihin jakamasta mainoslehtisestä. Kirjoitusta varten haastateltu seurakuntapappi pohti, miten Raamattu arvottaa lemmikkieläimiä, mutta hän ei ollut löytänyt selkeää vastausta. Kun pyhän kirjan tekstissä puhutaan koko luomakunnasta, papin tulkinnan mukaan siihen käsitteeseen sisältyivät myös eläimet.

Perheen lemmikki, joka siirtyi ajasta iäisyyteen kahdenkymmenen vuoden korkeassa iässä.

    Kirkolla ei ole yhteistä kantaa, miten suhtautua lemmikkeihin. Eläimet asuvat kodeissa ja niillä tuntuu olevan perheenjäsenen asema. Pappi kertoi edelleen, että seurakunnassa oli järjestetty sururyhmä lemmikkinsä menettäneille, mutta siitä oli tullut palautetta. Eläintä ei pidä kohdella kuin ihmistä. Lemmikin suremista pidettiin eläimen inhimillistämisenä.

    Tässä kohdassa on syytä kysyä, inhimillistääkö sureminen kohteensa? Jos ihminen joutuu hyvin ikävään tilanteeseen, jossa hän esimerkiksi menettää kotinsa, surua pidetään luonnollisena. Kenenkään mieleen ei tule, että kyse olisi kodin inhimillistämisestä. Toisen ihmisen kokeman menetyksen vähättely on ylimielistä ja osoittaa myötätunnon puutetta. Kiintymys on merkittävä tunne sen kokijalle kohteesta riippumatta.

    Ilo, suru, pelko, inho ja viha ovat kehityshistoriallisesti vanhoja perustunteitamme. Ne ovat kehittyneet auttamaan meitä ympäristöön sopeutumisessa. Tunteet ohjaavat kohti hyvinvointia tukevia asioita ja toisaalta ne saavat meidät välttelemään vahingollisia.

    Ihmisiin ja lemmikkieläimiin kohdistuvien tunteiden aivoperusta on osoittautunut melko samanlaiseksi. Magneettikuvauksessa äidin aivoissa aktivoituivat paljolti samat alueet, kun hän katsoi kuvaa joko lapsestaan tai koirastaan. Tulos osoitti, että molempien valokuvien nostattamat ilon ja kiintymyksen mielentilat olivat tunnekokemuksina toistensa kaltaisia.

Tuhkauurna on jäljellä rakkaasta kissasta.

    Jatkuvasti lisääntyvä luonnontieteellinen tieto on kaventanut ihmisen ja muiden eläinlajien välisiä eroja. Eläimet käyttävät työkaluja tarkoituksenmukaisesti. Ne osaavat etsiä luonnosta kivennäisiä ravinnon täydennykseksi sekä käyttää kasveja suolistoloisten häätöön. Eläimet kommunikoivat monipuolisesti äänillä ja eleillä. Aikaisemmin ehkä pidimme niiden käyttäytymistä tarkoituksettomana, mutta nyt tiedämme paremmin: kyse on tehokkaasta viestinnästä.

    Vauvasta saakka opimme katsomaan toisiamme kasvoihin ja tulkitsemaan niillä näkyviä tunteita.  Esimerkiksi ilo, ja viha on helppo erottaa. Tutkimusryhmäni on osoittanut, että myös koirat pystyvät samaan. Ne erottavat helposti iloiset ja vihaiset ihmiskasvot toisistaan. Kasvot ovat tunteiden peili. Ominaisuus on niin perustavanlaatuinen, että kyky ymmärtää kasvojen välittämiä tunteita ylittää lajien väliset rajat.

    Kun eläinten kykyjä ja tunteita halutaan mitätöidä, sanotaan helposti, että eivät ne mitään ymmärrä. Elukat vain elävät vaistojensa varassa. Vaisto saa emon huolehtimaan jälkeläisestään, ei järki tai ymmärrys. Mutta jos vaisto onkin tunne, emon kiintymystä poikaseen vastaavalla tavalla kuin äidin kiintymys vauvaan. Myös suru jälkeläisen menetyksestä lienee samankaltainen. Miten huomioimme eläimen surun?

Eläinurheilijoiden dopingvalvonta ottaa mallia ihmisistä

    Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Olympialiikkeen iskulause kannustaa urheilijoita näyttämään aina vaan parempia tuloksia. Suoritukset on jo venytetty lähelle fyysisten kykyjen äärirajoja, joten ennätysten lyöminen on vaikeutunut, jos ei jopa tullut mahdottomaksi

    Mestaruuden tuoma maine, kunnia ja taloudellinen etu ovat niin ylivertaisen houkuttavia, että kaikki pannaan peliin. Siinä tohinassa voitonhimon aurinko häikäisee ja harkintakyky sumenee, kunnes lopulta aletaan turvautua kiellettyihin menetelmiin suoritusten parantamiseksi.

    Ihmisatleetti päättää omasta valmentautumisestaan, mutta eläinurheilija ei voi sitä tehdä. Eläinten suojelemiseksi lakiin on kirjattu kielto suorituskyvyn keinotekoisesta kohottamisesta, alentamisesta tai ylläpitämisestä. Samalla taataan rahapelien pelaajille eläinkilpailujen rehellisyys.

Myös kissa- ja koiranäyttelyissä noudatetaan dopingsääntöjä. Lääkitty eläin ei kuulu näyttely- tai kilpailuareenalle. Kuva AKivinen

    Eläinurheilujärjestöt ovat kirjanneet kukin omat periaatteensa, miten eläimiä saa hoitaa ja käsitellä ennen kilpailuja. Ohjeet on koottu dopingsäännöiksi. Niiden toteutumista seurataan valvontaohjelmien avulla. Järjestöjen yhteinen Eläinkilpailujen antidopingtoimikunta on puolueeton asiantuntijaelin, joka yksittäisissä tapauksissa ottaa kantaa dopingsääntöjen rikkomuksiin. Mahdollisista rangaistuksista päättävät järjestöt itse.

    Urheilulajit, joissa eläimet kisaavat, ovat kovin erilaisia ja sen vuoksi myös niissä noudatettavat säännöt poikkeavat toisistaan. Ravi- ja ratsastuskilpailuissa on omansa. Samoin porokilpailuissa. Moninaisissa koirakisoissa noudatetaan lajijärjestöjen normeja. Yhteistä kaikille on, ettei eläimestä kilpailun aikana saa löytyä liian suuria lääke- tai muita jäämiä.

    Kemialliset analyysimenetelmät ovat nykyisin hyvin herkkiä ja sen vuoksi entistä pienemmät ainemäärät löydetään luotettavasti veri- ja virtsanäytteistä. Tämä on johtanut uudenlaisiin kimurantteihin tilanteisiin, joihin olen törmännyt Eläinkilpailujen antidopingtoimikunnan monivuotisena jäsenenä ja tämän hetkisenä puheenjohtajana.

    Terveestä ja lääkitsemättömästä hevosesta voi löytyä kiellettyjä jäämiä esimerkiksi kipulääkkeistä, jos se on oleskellut karsinassa, jossa aikaisemmin on pidetty lääkittyä konia. Lääkettä saaneen yksilön sylkeä tai pissaa on voinut jäädä karsinan rakenteisiin ja siirtyä sieltä terveeseen lajitoveriin. Äärimmilleen vietynä tämä voi johtaa siihen, että eläinpotilaan tarvitsema lääke jätetään varmuuden vuoksi antamatta, jotta varmistetaan tallin muiden hevosten mahdollisten dopingnäytteiden puhtaus.

Kofeiini kahvissa tai ravintolisissä voi aiheuttaa odottamattomia positiivisia löydöksiä eläinkilpailujen dopingnäytteissä.

    Aamuisin monet meistä käynnistyvät kahvikupin voimalla. Kahvin sisältämän kofeiinin piristävää vaikutusta hyödynnetään myös monenlaisissa ravintolisissä. Kilpahevosista kofeiinia ei kuitenkaan saa löytyä. Sen vuoksi urheilueläimen harkitsematon ruokinta kofeiinia sisältävillä lisukkeilla voi aiheuttaa kilpailuissa ikäviä yllätyksiä. Jos tietämättään kaataa ruokakaukaloon kofeiinia, piriste voi näkyä veri- ja virtsanäytteessä vielä muutaman päivän jälkeen. Tahattomuus ei pelasta mahdolliselta dopingkäryltä ja sen seuraamuksilta.

    On selvää, ettei sairauden vuoksi lääkitty eläin voi osallistua kilpailuun. Sen paikka on kotona tervehtymässä. Vastaavasti tarvittavien lääkkeiden antamatta jättäminen on ongelma. Lain mukaan sairaan eläimen pitää saada tarvitsemansa hoito. Terveet ja puhtaat kilpailijat ovat eläinten, niiden omistajien ja valmentajien sekä vedonlyöjien etu.

Elinsiirtoja kapteeni Koukusta Frankensteiniin

    SADUSSA Peter Pan ja hänen arkkivihollisensa kapteeni Koukku seikkailevat Mikä-Mikä-Maassa. Merirosvolla on nimensä mukaisesti pelkkä koukku toisen käden sormien ja kämmenen tilalla. Hän kuitenkin käyttää sitä taitavasti.

    LAPSENA mietin, miten haarukka pysyy koukussa. Aikani pähkäiltyä päädyin siihen, että haarukkaa ei ehkä tarvita, koska koukkua voi käyttää samaan tarkoitukseen. Olisin halunnut kokeilla.

    IHMISEN puuttuvien tai huonosti toimivien ruumiinosien korvaaminen keinotekoisilla ei ole uusi asia. Puujalkavitsi lienee saanut nimensä siitä, että surkea vitsi ontuu kuin puujalkainen ihminen.

    LÄÄKETIEDE kykenee yhä vaativampiin kudosten siirtoihin. Keuhkoja, sydämiä, maksoja ja munuaisia vaihdetaan ihmisestä toiseen, kun muut parannuskeinot eivät enää tehoa. Vauhtia hidastaa lähinnä siirrettäväksi sopivien elinten saatavuus, niitä ei ole riittävästi. Kuluneita niveliä kyetään korvaamaan teollisesti valmistetuilla metallisilla, joten niistä ei tule pulaa.

    MEKAANISIA ja elektronisia varaosia on kehitetty esimerkiksi käsivarsien tilalle. Kehittyneimmät versiot toimivat melkein kuin omat jäsenet. Kapteeni Koukku saattoi vain haaveilla käden näköisistä ja aidon raajan tavalla tarttumaan kykenevistä siirrännäisistä.

    KÄYTÄNNÖSSÄ suuri osa ihmistä on korvattavissa luonnollisilla tai keinotekoisilla varaosilla. Vain pää on pysynyt alkuperäisillä hartioillaan, mutta nyt sitäkin ollaan siirtämässä.

    ITALIALAINEN lääkäri Sergio Canavero on ilmoittanut tekevänsä ensimmäisen elävän ihmisen pään siirron joulukuussa 2017. Vastaanottaja, pään omistaja, on jo löytynyt, mutta kehonsa luovuttajasta ei ole kerrottu mitään.

    JO ennakkoon huomiota kerännyttä siirto-operaatiota on harjoiteltu apinoilla ja laboratoriojyrsijöillä, mutta tiedeyhteisö ei ole kyennyt varmistamaan toimenpiteiden onnistumista, koska tuloksia ei vielä ole julkaistu tieteellisen käytännön mukaisesti.

    FACEBOOK-SIVUILLAAN Canavero esittää kuvan päänsiirtoharjoitelmasta: kokonainen rotta, jonka niskaan on kiinnitetty hiiren pää ja rintarangan yläosa eturaajoineen. Kaksipäisen kummajaisen kumpikaan pää ei kuvassa näytä järin hyvinvoivalta.

    SAMOILLA naamakirjan sivuilla kerätään joukkorahoituksella varoja päänsiirto-operaation kustannusten kattamiseen. Ne eivät ole vähäiset, koska Canavero arvelee tarvitsevansa noin 150 avustavaa kirurgia yli vuorokauden kestävässä leikkauksessa.

    NÄHTÄVÄKSI jää, tapahtuuko vuoden loppuun ajoitettu toimenpide aikataulun mukaisesti. Voi olla, että mittavat eettiset ja taloudelliset ongelmat eivät salli toteuttamista. Se ei kuitenkaan estä vaan ainoastaan viivästyttää ensimmäistä päänsiirtoa.

    ELÄINLAJINA me ihmiset olemme sellaisia, että teemme kaiken, mikä on mahdollista. Kun päitä opitaan onnistuneesti irrottamaan ja kiinnittämään vieraaseen kehoon, ihmisen voi koota paloista kuin räsynuken tai Frankensteinin hirviön.

Päänsiirtojen eettiset ongelmat ovat suurempia kuin tekniset haasteet. Kuvassa Pyhämaan Uhrikirkon kupeen kalliokasveja.

Tyhmä ei puhetta ymmärrä

    KUULOAISTIN avulla ihmiset ja eläimet tarkkailevat ympäristöään sekä pitävät yhteyttä toisiinsa. Maalla ja ilmassa elävien lajien viestittely on yleensä omin korvin kuultavaa, mutta ei aina. Sen voi todeta esimerkiksi lemmikkeinä elävistä rotista. Ne kuulostavat äänettömiltä, mutta oikeasti niiden äänet ovat niin korkeita, etteivät korvamme rekisteröi niitä ilman apuvälineitä.

    OMAN lajimme ääntelyn olemme nimenneet puheeksi. Wikipedia määrittelee puheen ainoastaan ihmiselle ominaiseksi keinoksi koodata kielellisiä viestejä. Puheäänen tuottamiseen käytämme siihen tarkoitettuja anatomisia rakenteita ja fysiologisia ominaisuuksia, jotka muilta lajeilta puuttuvat.

    PUHEEN määritelmä rajaa sen avulla tapahtuvan viestinnän vain ihmisten väliseksi yhteydenpidoksi. Kuitenkin puhe on äänenkäyttöä samalla tavalla kuin naukuminen on kissan tai haukkuminen koiran. Oman lajimme sanomiset voimme ymmärtää, mutta lajien välinen kommunikointi on vaikeaa, koska tuskin osaamme edes alkeita eläinten ääni-ilmaisuista.

Kissa kertoo ajatuksistaan, mutta toisen lajin edustajana en sen ääniviestiä ymmärrä.

    PÄIVÄNÄ muutamana kissani käveli vastaan olohuoneessa. Kun ohitimme toisiamme, mirri kirahti sarjan siriseviä kurkkuääniä. En yllättynyt, koska tämä otus naukuu harvoin. Äänestä ja tilanteesta tunnistin, ettei kyseessä ollut tervehdys, mutta tarkempaa selkoa kotipedon viestistä en saanut.

    SANATTOMIEN eläinten kummalliselta kuulostavan ääntelyn sisältö ei ole kiinnostanut tutkijoita, joiden panostukset ovat kohdistuneet esimerkiksi rehuihin. Niitä on kehitetty tieteellisin menetelmin, jotta turvattaisiin paras mahdollinen kasvu ja tuotos.

    MYÖS eläinten pito-olosuhteita on tutkimuslähtöisesti muutettu paremmin vastaamaan niiden lajinmukaisia tarpeita. Nykyisin lehmät saavat liikkua ja sioille tarjotaan mahdollisuus tonkia ja puuhata.

    VIIMEISIMMÄT tieteelliset hankkeet ovat tuottaneet hyvinvoinnin mittareita, jotka ympäristön sijasta perustuvat eläimen käyttäytymisen ja sitä kautta sen oman kokemuksen arviointiin. Puuhakas eläin on todennäköisesti terve ja joltisenkin hyvinvoipa.

    VASTA viime vuosina on luonnontieteissä alettu laajemmin tutkia eläinten kognitiivisia eli tietoiseen tiedonkäsittelyyn liittyviä ominaisuuksia. Siksi meille on ehtinyt kertyä melko niukasti tietoa eläinten älystä. Yleisvaikutelma on, että eläimet ovat kyvykkäitä. Ne osaavat ja ymmärtävät enemmän kuin olemme luulleet.

    MUIDEN lajien äänenkäytön sisällöstä on kovin vähän tietoa. Pidämme eläimiä tyhminä, koska ne eivät ymmärrä puhetta, mutta tietämättömyys on suurta myös toisinpäin. Emme mekään ymmärrä, mitä eläimet ääntelyllään yrittävät kertoa. Mene ja tiedä. Ehkä ne vastaavasti pitävät meitä tyhminä.

    ELÄINTEN kuuloaistiin perustuvan kommunikoinnin tutkimiseen kannattaa panostaa. Kun ymmärrämme paremmin toislajisten ääniviestejä, voimme entistä kattavammin huomioida niiden tarpeet. Kylkiäisenä saamme syvempää tietoa myös itsestämme.

Karhut maalareina

    KÄVIN taidenäyttelyssä Karhupuiston laidalla nököttävässä Kallion kirjastossa. Esiin oli ripustettu karhujen tekemiä maalauksia sekä valokuvia itse maalareista. Näyttelyn oli koonnut karhujenhoitaja Pasi Jäntti.

    TAITEILIJOISTA tunnetuin on Juuso-karhu, joka asuu Kuusamon suurpetokeskuksessa. Sieltä löytyy myös taiteilijan työtila, joka on ulkona vapaasti auringonvalossa kylpevä kesäateljee. Muunlaista ei tarvita, koska talven Juuso nukkuu.

Juuso-karhu maalausharrastuken parissa.

    HARRASTUS alkoi sattumalta, kun pitkästymisen partaalla olevalle suurpedolle tarjottiin virikkeitä. Etukäteen ei ollut tietoa, mitä Juuso tekisi palalle vaneria ja värivalikoimalle. Lopputulos yllätti iloisesti, kun töitä alkoi syntyä.

    JUUSO maalaa silloin kun haluaa. Hän tekee maalaukset vaneriin kiinnitetylle akvarellipaperille käyttäen sormi- ja kasvovärejä. Karhut erottavat värejä ja hoitajien mukaan ne ovat taiteilijalle tärkeitä. Siniset ja punaiset tuntuvat olevan suosikkeja. Kontio on käyttänyt myös puolukoita ja mustikoita kuvien luomiseen.

    TYÖ muotoutuu tassuilla, poskella tai muuten vaan keskeneräisen maalauksen päällä kierimällä. Joskus raju viimeistely aiheuttaa sen, että akvarellit pitää kerätä pois vielä märkinä, kuivata ja silittää ennen varastoon siirtämistä.

    KOSKA maalaaminen on vapaaehtoista, mesikämmen voi pitää paussin milloin vain. Maalauspöydän lähellä sijaitsee lampare, jossa turkin voi tarvittaessa käydä kastamassa. Syynä rypemiseen voi olla taiteilijan oma mukavuus kesäkuumalla tai ehkä taiteen tekemisen vaatima työvälineen muokkaus.

Juuson teos. Työ on tehty syksyllä 2016.

    TEOKSIA on syntynyt useita ja ne miellyttävät myös toisen lajin taiteellista silmää. Juuson maalauksia on myyty karhutaiteen keräilijöille eri puolilla maata. Saaduilla rahoilla on kohennettu suurpetokeskuksen tiloja.

    EMME tiedä, mitä karhu maalatessaan ajattelee ja tuntee. Eläimen omasta halusta lähtöisin oleva toistuva toiminta kuitenkin osoittaa, että siihen liittyy positiivisia mielentiloja. Uudet tutkimustulokset osoittavat, että eläimet kykenevät tuntemaan ainakin perustunteita, iloa, pelkoa ja vihaa.

    KARHUA ei ole opetettu työstämään tietynlaisia kuvioita. Se mitä paperille syntyy, on pelkästään eläimen omasta päästä lähtöisin. Värien valitseminen ja lätkiminen vaalealle pinnalle antavat ymmärtää, että maalausrupeamaan voisi sisältyä hetkellistä harkintaa ja ajatustyötä. Sen määrästä ja laadusta ei voi sanoa mitään.

    ELÄINTEN opettaminen tai pakottaminen toimimaan ihmisten tavoin saattaa sisältää eettisiä ongelmia. Omaksi huvikseen maalaavan Juuso-karhun osalta niitä ei löydy. Juuso tuskin panee pahakseen, että jossain vaiheessa luomistyötä akvarellit kerätään pois ja myydään sen oman mukavuuden lisäämiseksi.

 

Lähteinä on käytetty Kuusamon suurpetokeskuksen sivuja sekä karhujenhoitaja Pasi Jäntin tiedotusvälineille antamia haastatteluja.

Kissojen kolmiulotteinen koti

Hattuhylly on oivallinen nukkumapaikka.

   KODISTA puhuessa kuvaamme mielellämme sen kokoa pinta-alamittoina. Tavallisin asumus lienee muutamasta kymmenestä runsaaseen sataan neliöön. Kämpän arvostus määräytyy sijainnin mukaan, mutta tarkennettu hinta perustuu pinta-alaan. Korkea sisätila voi olla myynti-ilmoituksen valtti, mutta sen merkitys asunnon lopulliseen arvoon on vähäinen.

   ELÄINASUKIT hyötyvät laajasta alasta. Mitä isompi elinpiiri, sitä enemmän mahtuu riehumaan. Ihmisten tavoin koirat elävät pääasiassa lattialla, mutta lepäilevät mielellään myös sohvalla ja sängyllä, jos ne ovat sopivan korkuisia eläimen kokoon nähden. Pieni ei pääse hyppäämään korkealle.

   KISSAT ovat toisenlaisia. Niiden maailma on selkeästi kolmiulotteinen. Taitavina kiipelijöinä ne hyödyntävät yhtä hyvin pystyjä kuin vaakasuoria pintoja. Ihmiskodin pystysuuntia ei kuitenkaan ole suunniteltu liikkumista varten. Sen vuoksi kissaperheissä syntyy erimielisyyttä, missä sopii kulkea.

Kiipelypönttö keskellä eteishallia on suosittu, koska siitä näkee moneen suuntaan.

    LEMMIKEISTÄ on tullut karvaisia perheenjäseniä, jotka jakavat hyvät ja huonot elintapamme. Urheilullisten ihmisten koirat liikkuvat paljon. Vastaavasti sohvaperunoiden joukon jatkona lojuu sohvaperunakoiria ja miksei myös kissoja.

    MUKAVISTA yhteisistä hetkistä huolimatta vastuullamme olevien eläinten pitäisi voida käyttäytyä kuten esi-isänsä. Synnynnäinen tarve lajinmukaiseen käytökseen ei ole poistunut, vaikka elinpiiri on vaihtunut luonnosta suojatuksi sisätilaksi.

    PIENET villit kissapedot kulkevat mielellään muuallakin kuin tasamaalla. Sen vuoksi hyppy tuolille ei välttämättä riitä täyttämään kotikatin kiipeilyn tarvetta. Jos ei muuta ole tarjolla, viiksiniekka kipuaa verhoja pitkin katon rajaan.

    MEILLÄ mirrit puskevat kirjahyllyissä kirjojen takana ja kääntyillessään pudottavat niitä, koska tuntuvat olevan huonoja peruuttamaan. Raapimapuut ovat hitusen helpottaneet kiipeilyvimmaa, mutta niitäkään ei voi olla ylettömästi. Myös ihmisten on kyettävä asumaan mukavasti.

Kissa käyttää kirjahyllyn päätyrakenteita tikapuina kiivetessään.

    KYNTENSÄ kissat teroittavat sopiviksi katsomiinsa kohteisiin. Jos parempaa ei ole tarjolla, koukut isketään lähimmän tuolin käsinojaan. Meidän kollit suosivat seinänkulman tapettia sohvan ja jääkaapin välisellä matkalla.

    RAAPIMAPUUT tai -laudat tuovat ensiapua asumuksen suojaamiseen. Kokemuksesta tiedän, että kynsienhoitovälineet pitää sijoittaa mirrien tavanomaisten kulkureittien varrelle. Pyyntivälineet kunnostetaan muiden toimien ohessa. Niitä ei varta vasten lähdetä huoneen perälle teroittamaan.

    TOIMIVIN ratkaisu kuitenkin lienee, että kissojen palveluskunta opettelee sietämään jatkuvaa paikkojen repsotusta yhteisessä kodissa.