Joulupöydän kunkku on kinkku – pala sian reittä ja pakaraa

 

    Sydäntalven pitopöytiä on muutaman vuosisadan hallinnut kinkku, pala noin puolivuotiaan sian reittä ja pakaraa. Tapa syntyi aikana, jolloin liha ei kuulunut keskiverto suomalaisen arkiruokiin. Suurta juhlaa, joulunaikaa, haluttiin juhlistaa syömällä parasta mahdollista, lihaa.

Parikiloinen kypsä joulukinkku. Kun lihakimpale on kooltaan pieni, yhdestä sian takajalasta riittää useampaan joulupöytään.

    Yhteiskunnan vaurastumisen myötä liharuoasta on tullut jokapäiväistä. Usean suomalaisen mielestä kunnollinen ravitseva ateria sisältää aina jonkin eläimen lihaskudosta.

    Lihaa tuottavien eläinten pitoon liittyy kuitenkin moninaisia ongelmia. Elukoiden popsimalla energiamäärällä ruokittaisiin useampi ihminen kuin eläimestä joskus saatavalla lihalla. Rehupeltojen ja laidunmaiden tieltä kaadetaan luontoarvoiltaan suuria ja hiilidioksidia itseensä sitovia vihernieluja. Jokainen nautaeläin röyhtäilee metaania ja kiiruhtaa siten ilmastonmuutosta. Eläinten hyödyntämiseen liittyvät eettiset kysymykset ovat niin mittavia, ettei niihin toistaiseksi ole löydetty kaikkia tyydyttäviä vastauksia.

Pikkupossuilla on vielä koko lyhyt elämä edessä. Kuva Pixabay.

    Viralliset ravitsemussuositukset seuraavat ajan ja varallisuuden muutoksia. Tällä hetkellä ne kehottavat syömään enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Kasvissyönnistä on pikku hiljaa tullut valtavirtaa. Nykyään työpaikkaruokaloissa on aina tarjolla kasvisvaihtoehtoja. Kasvisravintoloita nousee nopeammin kuin niissä ehtii käydä. Tasavallan presidentti tunnusti haastattelussa syövänsä lihaa vain kerran viikossa. Kasvispohjaiset lihankorvikkeet härkis ja nyhtökaura ovat lyöneet myyntiennätyksiä ja pitkän aikaa kaupoissa myytiin ei-oota.

    Ruoasta puhuminen on trendikästä ja useat kuluttajat tekevät tiedostavia ostopäätöksiä. Sen seurauksena kasvisten syönti lisääntyy, mutta ristiriitaisesti myös lihankulutus kasvaa. Kansalaiset ovat kuunnelleet ravinto-oppineita ja siirtyneet joukolla popsimaan niin sanottua valkoista lihaa, siis broilereiden ja kalkkunoiden lihaksia. Samaan aikaan myös kasvissyöjien lukumäärä on lisääntynyt, joten lihankulutuksen kasvu johtunee siitä, että lihaa syövät mättävät sitä suuhunsa yhdellä aterialla entistä enemmän.

    Joulu on fleksaajille haasteellinen. Syömme pääasiassa kasviksia, mutta myös lihaa erityisissä sosiaalisissa tilanteissa. Kinkku on meidän perheen joulupöydän ehdoton keskipiste. Seitakinkku ja muut sian takajalan korvikkeet eivät ole uskottavia vaihtoehtoja. Ainakaan vielä.

Lihasikojen tehtävänä on kasvattaa itselleen isot, mureat lihakset. Kuvan siat eivät ole kotimaisia, koska niiltä on katkaisu hännänpäät. Kuva Pixabay.

    Kun perheen poika tuli täysi-ikäiseksi, pyysin häntä nimeämään ikävän lapsuudenmuiston. Vastaus oli selkeä. Meillä kotona ei ole koskaan paistettu joulukinkkua. Jälkikasvulta uupuivat oman kodin muistot kinkun paiston vaiheista, hajusta ja rasvasta.

    Anoppi, suvun erinomainen kokki, oli valmistanut juhlapöydän liharuoan omassa kodissaan. Pikkupoika oli viettänyt aikaa mummonsa luona ja osallistunut jouluruokien tekoon, myös kinkun paistoon, mutta se ei ollut sama asia kuin kotona tehty.

    Samaisella nuorella miehellä on vuosikausia ollut oma koti, mutta joka joulu paistan kinkun päivän pari ennen aattoa. Illalla poika tulee haistelemaan tuoksuja ja maistamaan tuoretta pitopöydän herkkua. Tällä ikään kuin korjataan ja parannetaan lapsuuden kokemuksia. En ole kysynyt, miten myöhästyneet jouluvalmistelut ovat vaikuttaneet muistoihin, ovatko lapsuudentraumat lientyneet? Tapa kuitenkin jatkuu. Luomukinkku on tilattu.

Joulunalus on kissaperheessä testiaikaa

Kissat osallistuvat innolla pöytäliinojen valintaan. Mittanauha pitää pelastaa hampailta heti alkuunsa.

    Kesäloman loppuminen aiheuttaa stressin, josta selviän parhaiten keskittämällä ajatukset puolen vuoden päästä koittavaan jouluun. Menneitä muistellen mietin, miten kokemukset voisivat ohjata seuraavan juhla-ajan päätöksiä. Ratkaistavat kysymykset ovat yksinkertaisia: tehdäänkö, ostetaanko vai eikö ollenkaan syödä perinteisiä laatikkoruokia.

    Aterioiden sisällön lisäksi joulunajan pohdintoihin kuuluvat ruoan esillepano ja kodin koristelu. Meillä juhlakattauksiin liittyvät olennaisesti pöytäliinat, joita muuten käytetään niukasti. Se johtuu enemmän laiskuudesta kuin minimalistisen tyylin tavoittelusta. Liinavaatekaappiin on silti kertynyt melkoinen valikoima, sukulaisilta tulleita pellavaliinoja, lahjoina saatuja tyykejä sekä itse valittuja kirjokankaita.

    Joulukuun alkupuolella alan sovitella isoja koko pöydän peittäviä sekä pienempiä koristeliinoja erilaisten kynttilävalikoimien ja kukkien kera. Valitsen sellaisia, jotka sopivat läheisteni mieltymyksiin ja elämäntilanteisiin. Mittaan, käännän ja väännän, jotta sopiva asetelma löytyisi.

Yöllä kissat kaatoivat kukkamaljakon. Vesi kastoi pöytäliinan, kukat jäivät kuiville, pöytä ja lattia kärsivät vedestä. Tämä yhdistelmä ei selvinnyt kissatestistä.

    Uteliaat kissat osallistuvat aktiivisesti joululiinojen valintaan. Yksikään kangas ei suoristu pöydälle ilman viiksekkäitä tarkastajia. Kun hyvä yhdistelmä on esillä, sen kissankestävyys testataan seuraavana yönä.

    Aamulla voin nopeasti todeta, kannattaako edellisen illan suunnitelmia jatkaa. Lähes poikkeuksetta liinavaate löytyy rutussa pöydän päästä tai lattialta. Pöytäliinan koolla ei oikeastaan ole väliä, koska sekä suuret että pienet kankaat ruttaantuvat riehuvien kissojen kynsissä. Parhaiten paikallaan pysyy vahakangas, mutta sen arkinen olemus ja muovinen haju eivät saattele juhlamielelle.

    Eniten olen huolissani kukista, jotka voivat vaurioitua nelijalkaisten vauhdissa. Mirrit eivät välttämättä koske kasveihin, ovat sen oppineet, mutta liinat ryppyyn pistävä vauhti siirtää, kaataa tai pudottaa kaikenkokoiset kukkamaljakot ja pienehköt ruukut.

Aikuinen kissa osaa varoa palavan kynttilän liekkiä. Siihen ei kuitenkaan pidä luottaa vaan tulta on vartioitava koko ajan.

    Myös kynttilöiden polttaminen on ongelmallista. Aikuiset kissat toki osaavat varoa kuumaa liekkiä, mutta riehumispuuskan tiimellyksessä kattikaksikolta unohtuvat opitut taidot. Kynttilöitä voi meillä polttaa vain silloin, kun joku istuu vieressä vahtimassa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta valkean vartiointi helposti unohtuu, kun on paljon väkeä koolla.

    Joulukodin pitää olla kissankestävä ja turvallinen. Ajoittain pysähdyn huokaisemaan. Miksi pidän kissoja, vaikka niiden vuoksi on luovuttava monista kivoista asioista?

    Vastaus on yksinkertainen. Kissojen kanssa eläminen on palkitsevaa. Niiden itsetietoinen läsnäolo ja vähäeleinen kiintymys ovat niin vahvoja, että jouluisten krumeluurien puuttuminen tuntuu enemmän saamiselta kuin luopumiselta.

Sota on alkanut!

 

Kissa ja chili ottavat aurinkokylpyjä parvekkeella.

    Kotipuutarhani viljelyala ei päätä huimaa. Muutama neliödesimetri multaa useassa ruukussa. Kasvatan turkinpippureita eli chilejä, ikivanhoja vihannes- ja maustekasveja. Chilien sisältämä kapsaisiini erottaa ne tavallisista paprikoista.

    Kasvattajana olen noviisi. Vasta toinen vuosi on menossa. Kesän lajike oli Jamaican bell, piispanhattu. Se kasvaa reilusti toista metriä pitkäksi harvaoksaiseksi pensaaksi. Nimi kuvaa marjojen eli podien hattumaista muotoa.

    Kahden taimen alkukasvatus sujui hyvin. Versot venyivät monta senttiä viikossa. Kukinta alkoi reippaasti ja päivittäin etsin oksistosta minikokoisia chilinalkuja. Niitä löytyi, mutta kerran silmiin iski verkkorakennelma, joka veti lehden käppyrään kuin kumilanka. Vihannespunkkeja!

    Harrastuksen virallinen haaste on säätää mullan laatu, lannoitus, kastelu ja valaistus chilikasvin toiveiden mukaiseksi. Siinä hehkutuksessa kukaan ei puhu viljelijän ykkösvihollisista, tuskin silmin näkyvistä ötököistä.

    Vihannespunkit ovat pikkuruisia seittejä kutovia hämähäkkieläimiä, joiden hyökkäykseen havahtuu siinä vaiheessa, kun kasveille aiheutettu tuho tulee ilmeiseksi. Punkinpirulaiset asustavat suojassa lehtien alapinnoilla. Jos osaa katsoa, niiden läsnäolon havaitsee pieninä vaaleina pisteinä, kuin hienojakoisena jauhona.

Vihannespunkin kutoma verkko on vetänyt chilin lehden käppyrään.

    Tuholaiset viihtyvät kuivassa, joten käytin chilit suihkussa. Kastelin erityisesti hyönteisten suosimat lehtien alapinnat läpimäriksi. Lisäsin tehoa toistuvilla vesi-iskuilla suihkupullosta. Punkkien häätö vedellä oli odottamattoman tehokasta, sillä uusia seittejä ei ilmaantunut. Toinen kasvi toipui ja jatkoi kukkimista. Toinen ei enää jaksanut, joten sen heitin pois.

    Vihannespunkeilta ei voi välttyä. Niitä on kaikkialla ympäristössä, terveeltä näyttävissä kasveissa ja mullassa. Tartunta voi kulkeutua ulkoa sisälle vaatteiden ja jalkineiden mukana. Petopunkit olisivat tehokkaita torjumaan hyötykasveja pilaavia serkkujaan, mutta niiden hankkiminen ja levittäminen kotiin tuntuu kaltaisestani harrastelijasta hallitsemattomalta.

    Myös kemiallisia torjunta-aineita on saatavilla, mutta ne eivät oikein mahdu chilien pienimuotoisen kotikasvatuksen luomuajatukseen. Ei ainakaan harrastuksen tässä vaiheessa.

Chilikasvissani asuvien vihannespunkkien vihollinen numero 1.

    Kavahdan vihannespunkkeja. Luultavasti tunne on molemminpuolinen, koska teen kaikkeni, jotta ne eivät eläisi ja viihtyisi kasvieni lehdillä. Tuholaisten näkökulmasta olen se paha mörkö, joka karkottaa niitä pois lokoisilta kotikulmilta toistuvilla vesisuihkuilla.

    Seuraavia chilintaimia aion vahtia tarkkaan, niin tarkkaan, etteivät kavalat vihulaiset pääse yllättämään. Vihannespunkit huomio, hankin suurennuslasin nähdäkseni teidät paremmin. Sota on alkanut!

Hyönteisruokaa pukkaa

    Lihansyönnistä on tullut ongelma. Nykyisen kaltainen eläintuotanto ei anna eläimille mahdollisuutta käyttäytyä, kuten ne luontaisesti haluaisivat. Lehmä ei voi vapaasti laiduntaa, sika ei voi tonkia ruokaa maasta, kana ei voi hiekkakylpeä auringonpaisteessa.  Sen vuoksi eläinten pitoon sisältyy selkeitä hyvinvointihaasteita.

Suolalla ja viinietikalla maustettuja kotisirkkoja.

    Naudat röyhtäilevät ilmakehään metaania, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Karjan ruokkimiseksi raivataan lisää peltoalaa, mikä supistaa hiilinieluina toimivia luonnonvaraisia viheralueita. Sikalat haisevat ja sikojen lannan levittäminen pelloille tuottaa naapureille hajuhaittoja. Nykyisen kaltaisesta lihantuotannosta seuraa ympäristöongelmia lähialueilla ja maailmanlaajuisesti.

    Kasvisten puputtaminen on vaihtoehto, joka vähentää sekä tuotantoeläinten kärsimyksiä että elinympäristön tuhoja. Nyt hyönteisruoka on tulossa vegen rinnalle. Tavoitteena on korvata hyönteisproteiinilla ainakin osa selkärankaisista saadusta valkuaisaineesta.

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira työstää ohjeita, miten hyönteisiä saa kasvattaa ja valmistaa elintarvikkeeksi. Kiinnostuneet ovat ennakoineet lainsäädännön muutokset: verkosta löytyy osoitteita, joista itikoita voi tilata ruoaksi heti, kun se on sallittua.

    Maailmanmatkaajat ovat hyönteissyönnin konkareita. Kaukomailla selkärangattomat ötökät kuuluvat tavanomaiseen ruokavalioon. Arvion mukaan kolmannes maailman ihmisistä ainakin ajoittain ravitsee itseään hyönteisillä. Ei siis mikään globaalisti uusi asia.

Kissakin tykkää maustetuista kotisirkoista.

    Pari viikkoa sitten nautin ensimmäisen hyönteisateriani. Ateria ei ole tarkka ilmaisu kohtaamisesta lautasella keikkuvien kokonaisten kotisirkkojen kanssa. Soittoniekoista oli tehty välipaloja, suolalla ja viinietikalla maustettuja raksuja. Ei hullumpia. Haukatessa rouskahtivat ja suutuntuma oli mukavan rapea. Jonkin verran suolaisia, jälkimaku vähän tunkkainen.

    Possun, naudan ja lintujen lihan korvaaminen hyönteisillä kuulostaa hyvältä. Vähennetään tuotannon ympäristövaikutuksia ja samalla päästään kiusallisesta eettisestä kysymyksestä, kärsivätkö tuotantoeläimet?

    Ravintoasiantuntijat ovat pitkään suositelleet syömään enemmän kalanlihaa. Terveellisyyden lisäksi perusteena on ollut, että vesiviljely poistaa yhden ongelman. Kalat eivät kipuile. Kuluneena vuosikymmenenä tiedeyhteisö on kuitenkin hyväksynyt tosiasian, että myös kalat tuntevat kipua ja ne voivat kärsiä. Ympäristöhaittojen lisäksi kalojen kasvatus kasseissa ja altaissa aiheuttaa niille sairauksien lisäksi stressiä.

Skorpionit ovat makeita. Ainakin tikkarissa.

    Viimeiset vuodet on tutkittu myös hyönteisiä. Niiltä on löydetty samankaltaisia kipua lieventäviä järjestelmiä kuin selkärankaisilta. Lajinkehityksen tuloksena elimistön rakenteilla on tarkoitus. Hyönteisten mahdollisesti kipua kontrolloiva järjestelmä antaa syyn kysyä, voivatko ne kokea jonkinlaista kipua ja siihen liittyvää kärsimystä?

    Hyönteisruoka voi vähentää lihantuotannon ja kalankasvatuksen ympäristöongelmia, mutta eläintenpidon eettiset kysymykset ovat entistä kimurantimpia.

 

Koiratutkimus edistää ihmisen hyvinvointia

    Koira asuu, nukkuu ja syö isäntäväkensä seurassa joka viidennessä suomalaisessa kodissa. Ei ihme, koska muihin eläimiin verrattuna koiran suhde ihmiseen on erityinen. Yhteinen historiamme yli 30.000 vuoden ajalta on vaikuttanut molempien perimään samansuuntaisesti. Ihmisen ja koiran aineenvaihdunta, kognitiiviset eli tiedolliset ominaisuudet ja jotkin sairaudet muistuttavat toisiaan enemmän kuin useimpien muiden eläinten.

Koiran työskentely agility-radalla on erinomainen esimerkki lajien välisestä yhteistyöstä.

    Vasta viime aikoina tiedeyhteisö on havahtunut, että läheisyydestään huolimatta koirasta on suhteellisen vähän tutkimukseen perustuvaa tietoa. Jokaisella koiran kanssa elävällä on paljon kokemuksia ja käsityksiä oman lemmikkieläimensä kyvyistä, mutta niitä havaintoja ei voi yleistää koskemaan muita koiria ilman hyväksi koettuja lähestymistapoja.

    Tutkimusryhmäni on käyttänyt tieteellisiä menetelmiä sen selvittämiseen, miten koirat hahmottavat ympärillään eläviä ihmisiä ja lajitovereitaan. Osoitimme koiran katsovan sekä ihmisen että toisen koiran kasvoja ja tulkitsevan niillä näkyviä ilmeitä ja tunteita samaan tapaan kuin me ihmiset. Todistimme myös, ettei sellainen kyky ole ’vaistoa’ vaan koiran aivoilla on kyky erotella kasvojen yksityiskohtia ja tehdä niistä tunnetilaan liittyviä johtopäätöksiä. Tutkimuksessa koirat näkivät kasvokuvia tietokoneen näytöltä, joten ne eivät hyödyntäneet erinomaista hajuaistiaan.

    Laumaeläimenä koiraa kiinnostavat yksilöiden väliset sosiaaliset kohtaamiset. Yhdessä tutkimuksessa totesimme, että erilaisista sosiaalisista tilanteista koirat olivat kiinnostuneimpia kasvokkain tapahtuvasta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Koirat näyttävät ymmärtävän ihmisten välisiä suhteita. Se voi olla yksi syy, miksi ne ovat niin suosittuja lemmikkejä.

    Perustunteet, kuten pelko, viha, ilo ja suru, ovat ohjanneet käyttäytymistä jo varhain lajinkehityksen alkuhämärissä. Tunteet auttavat meitä ja muita ryhmissä eläviä yksilöitä mukautumaan vaihtuviin sosiaalisiin tilanteisiin. Esimerkiksi viha ihmisen tai koiran kasvoilla on varoittava signaali, joka kertoo, että tätä yksilöä kannattaa varoa. Sen vuoksi oli luontevaa, kun yhdessä koeasetelmassa totesimme, että koirat tutkivat tarkasti vihaisia kasvoja ja kaikkein tarkimmin toisen koiran vihaa uhkuvaa naamataulua.

Yhteinen miellyttävä hetki edistää sekä koiran että ihmisen hyvinvointia.

    Tunnetilat voivat tarttua lajista toiseen. Koiran silittäminen ja paijaaminen lisäävät koiran omistajan hyvänolon tunnetta ja laskevat verenpainetta. Samanaikaisesti myös koira tuntee mielihyvää. Tutkimus osoitti, että kuvatun kaltaisessa koetilanteessa onnellisuushormoniksi nimitetyn oksitosiinin erittyminen lisääntyi kummallakin. Positiivinen yhdessäolo vaikutti molempiin lajeihin samalla tavalla.

    Joskus koira omistajineen käyvät toistensa hermoille. Esimerkiksi koira leikkii mattoa repien, ihminen kieltää ääntään korottaen, mutta leikki jatkuu. Silloin on selvää, että ensin ihminen ja kieltohuutojen jälkeen myös koira stressaantuvat. Voi myös olla, että stressaantunut ihminen aiheuttaa vastaavan reaktion koirassa ilman erityistä tilannetta tai yhteenottoa. Stressi tarttuu ihmisestä koiraan. Sama voinee tapahtua myös toisinpäin, stressaantunut koira aiheuttaa stressireaktion omistajassa.

    Olemme uuden haasteen edessä. Koiran huonovointisuus voi välillisesti vähentää myös ihmisen hyvinvointia. Jotta saamme tieteellisen näytön ihmisen ja koiran väliselle tarttuvalle hyvinvoinnin heikentymiselle, tarvitsemme lisää koiratutkimusta.

Älykäs suunnittelu ei vedä vertoja evoluutiolle

    Uusin teknologia tuottaa elollisten kaltaisia koneita. Mekaaniset työntekijät ahertavat uupumatta tehtaiden liukuhihnoilla tehden erehtymätöntä millintarkkaa työtä paremmin kuin ihmiset. Itseään ohjaavat autot liikkuvat jo teillä

    Koneet voivat saada myös eläimen hahmon. Silloin ne korvaavat elävät pörröturkit esimerkiksi vanhusten viihdyttäjinä. Pehmeän, lämpimän, liikkuvan ja ääntelevän koneen rapsuttaminen tuo samankaltaista mielihyvää kuin oikean lemmikin paijaaminen. ’Elävät’ koneet ovat insinöörien älykkään suunnittelun tulosta.

Histidiini on aminohappo, yksi ensimmäisiä orgaanisia molekyylejä maapallolla. Kuva Wikipedia.

    Teknisen tiedon kehittymisestä huolimatta aidon elämän synty on pysynyt mysteerinä. Ensimmäiset eläviksi kutsutut orgaaniset aineet ilmestyivät maapallolle nelisen miljardia vuotta sitten. Tiedeyhteisö pitää todennäköisenä, että ne syntyivät meressä, jossa oli otollista materiaalia ja sopivasti elektronien liikkumisen tuottamaa energiaa, sähköä. Energialähteet saattoivat olla salamaniskuja, komeettoja tai vaikka merenpohjan kuumia lähteitä. Otollisissa olosuhteissa syntyivät aminohapot, ensimmäiset elämän molekyylit.

    Miljardien vuosien takaisten tapahtumien tarkka selvittäminen voi olla mahdotonta, mutta sitä luonnontieteilijät kuitenkin yrittävät. Tieteellinen tutkimus on paras tunnettu menetelmä tuottaa luotettavaa tietoa. Tutkimustulosten julkaisukäytäntö alistaa johtopäätökset kaikkien lukutaitoisten arvioitavaksi. Jos tuloksissa on virheitä, ne huomataan.  Tieteelliselle tiedolle on ominaista, että se korjaa itse itseään.

    Vuosia sitten istuin opiskelijoiden järjestämässä tiedepaneelissa. Tilaisuus alkoi asiantuntijan perusteellisella esityksellä älykkäästä suunnittelusta. Silloin oivalsin, että kyse ei ollut insinööriopiskelijoiden illasta. Olin altavastaajana kreationistien tilaisuudessa. Edustin siellä tiedeuskoa.

    Kreationismi eli luomisusko perustuu ajatukseen, että kaikki olevainen on älykkään suunnittelun tulosta. Luonnon monimuotoisuus ja ihmisen kyvyttömyys ratkaista esimerkiksi elämän arvoitus, ovat siitä selkeä todiste.

Leonardo da Vincin maalaus Viimeinen ehtoollinen kuvaa kristinuskon keskeistä tapahtumaa.

    Paneelikeskustelu meni jotenkin niin, että lajimme tiedollinen osaamattomuus edellytti jonkin ylivertaisen olemassaoloa. Huomautin, etteivät elämän ratkaisemattomat arvoitukset todistaneet mitään ylivertaisesta suunnittelijasta. Ne olivat osoitus tieteen kehittymättömyydestä, vääristä menetelmistä ja huonosti suunnitelluista tutkimuksista. En saanut ymmärrystä.

    Luomisuskon mukaan ihminen ilmestyi maapallolle jumalan luomistyön tuloksena. Väitettä ei voi todistaa vääräksi. Voisi ajatella, että sen vuoksi väite on totta. Mutta juuri mahdottomuus osoittaa vääräksi on epätiedon eli huuhaan tunnusmerkki. Samaan kategoriaan kuuluvat muun muassa horoskoopit. Niiden todistaminen vääräksi ei onnistu.

    Viime aikoina julkisuuden toimijat ovat aktivoituneet uskonasioissa. Yksi heistä on Paavo Väyrysen perustaman kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen. Hän ei hyväksy koulujen evoluution opetusta, jos samalla ei opeteta luomiskertomusta tasavertaisena vaihtoehtona. Kilpeläinen uskoo, että ihminen on luotu jumalan kuvaksi, eikä muita perusteluja tarvita. Hämmentävää, jos perustelemattomat uskomukset alkavat syrjäyttää tieteellisen tiedon poliittisten päätösten teossa.

Terroristi iski kotikadulla

    Ajoin moottoritietä Helsingistä Turkuun radion ajankohtaisohjelmaa kuunnellen. Aiheena oli Barcelonassa edellispäivänä tapahtunut terrori-isku. Toivoin, että kaupungissa lomaileva työtoverini olisi kunnossa. Tuskin hän viettäisi aikaa turistien joukossa, koska oli sieltä kotoisin.

    Turvallisuusasiantuntija sanoi, ettei pidä pelätä. Paras tapa on, että hyväksyy odottamattoman väkivallan mahdollisuuden missä vain ja valmistautuu siihen. Hän neuvoi, että kun liikkuu terroriteolle otollisessa paikassa, kannattaa heti silmäillä ympärilleen ja painaa mieleen, mistä ja miten voisi paeta.

Kansalaiset kerääntyivät hiljaisina terroripaikalle Turun kauppatorilla. Asun taustalla näkyvän kadun varrella.

    Mieleen palautui kesäinen kaupunkiloma. Milanon katedraaliin, Duomoon, mentäessä vaatteet tarkastettiin metallinpaljastimella ja hellepäivän juomaveden aitous piti todistaa ottamalla pullosta kulaus. Siinä autossa istuessani yritin kuvitella, mihin olisin juossut, jos jotain odottamatta olisi sattunut. En ollut ihan varma, koska tarkat muistikuvat olivat jo hämärtyneet. Palauduin tähän hetkeen. Onneksi tunnen Turun eikä siellä tarvitse varautua mihinkään.

    Kaartaessani asuintaloni parkkipaikalle radiossa kerrottiin, että Turun puutorilta oli kuultu laukauksia, kolme ihmistä oli maassa ja yksi heistä makasi liikkumatta. Samassa lähestyvien hälytysajoneuvojen sireenit alkoivat ulvoa korvissa. Asun lähellä uutisen tapahtumapaikaa.

    Verkkoviestimistä kävi ilmi, että kolmen korttelin päässä Turun kauppatorilla oli riehunut puukottaja, joka oli paennut ja otettu kiinni puutorilla. Laukaukset liittyivät siihen. Mies ei ollut totellut virkavallan käskytystä ja sen vuoksi poliisi ampui häntä jalkaan. Se pysäytti epäillyn.

    Useampi henkilö oli saanut pistoja puukosta, uhreista yksi menehtyi torinkulmassa kotikatuni varrella. Poliisi kehotti ihmisiä poistumaan Turun keskustasta. Kaupat olivat kiinni. Ruokakauppaan ei voinut lähteä. Vakituinen kuntosalini lähetti tviitin, että se oli suljettu koko perjantai-illan.

Liput liehuvat puolitangossa kauppatorin varrella. Sade ja harmaa taivas vahvistavat apeaa tunnelmaa.

    Seuravana aamuna keskusta oli hiljainen ja yleensä vilkkaat myymäläkorttelit tyhjiä. Kauppatori oli jokseenkin autio tavanomaiseen lauantaipäivään verrattuna. Paikalle saapuneet olivat kokoontuneet hiljaisina murhapaikalle. He jättivät sinne kukkia ja palavia hautakynttilöitä.

    Myös torikauppiaita oli paikalla tavanomaista vähemmän. Hedelmien ja marjojen myyjät olivat jääneet kotiin. Vain ruusuja tarjoavan kukkakauppiaan myyntipöydän edessä kiemurteli jono. Liityin sen päähän.

    Puukottajan uhrien luku on kaikkiaan kymmenen, kahdeksan naista ja kaksi miestä. Miehet tulivat auttamaan veitsestä saaneita naisia tai he yrittivät muuten estää pahantekijää. Kaikki loukkaantuneet vietiin sairaalaan, jossa yksi heistä, nainen hänkin, kuoli. Myös ampuma-aseesta haavoittunut puukottaja saatettiin samaan paikkaan hoitoa saamaan.

    Keskusrikospoliisi tutkii tragediaa Suomen ensimmäisinä terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä. Kun suojelupoliisi jokin aika sitten nosti terrorin uhka-arviota, kuvittelin uhan olevan suurinta Helsingin seudulla. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui kuitenkin entinen pääkaupunki. Sanotaan, että sivistys tuli Suomeen Turun kautta. Nyt myös kansainvälinen terrorismi astui maahan samaa reittiä.

    Pelko on tunne, jonka tarkoituksena on suojata meitä uhkaavilta vaaroilta. Pelolle ei kuitenkaan pidä antaa valtaa. Juuri sitä terroristi haluaa. Kun ei anna pelon hallita, terroristi on epäonnistunut tavoitteessaan. Pelon rinnalla minussa rehottaa uhmakas kiukku. Periksi en anna. Elämä ja arki jatkuvat kotikadun terrori-iskusta huolimatta.

Kissat ei nirsoile kiusallaan

 

    Kissat sen osaavat: nopea nuuhkaisu, tiukka käännös ja määrätietoinen kävely pois ruoan ääreltä. Kun kärjestään taipunut pysty häntä tekee pari pientä nykäisyä menosuuntaan, verenpaineeni nousee kuin kantoraketti lähtötelineistään. Tämäkään sapuska ei kelvannut.

    Vaihtoehtoisesti nuuhkaisua seurannut tyytymättömyys osoitetaan pyyhkimällä etutassulla lattiaa eineen suuntaan ikään kuin peittäisi suolen tuotosta hiekkalaatikossa. Viesti tuli perille. Et pidä muonasta, jonka pistin eteesi.

Kissoilla on omia tapoja. Ne syövät yhdestä astiasta, vaikka samaa ruokaa on tarjolla kahdella lautasella.

    Kattien nirsoilu ärsyttää, mutta sillä on hyviäkin puolia. Kissa arvioi ateriaa hajun perusteella, mitä laatua on tarjolla, onko se tuoretta? Kissojen aineenvaihdunta ei ole kovin hyvä käsittelemään elimistöön joutuneita vieraita aineita, joten sen kannattaa olla tarkka siitä, mitä suuhunsa pistää.

    Tympääntyminen yhteen ruokaan yleensä takaa, että seuraava kattaus on erilainen. Muuntelu puolestaan varmistaa, että tulee syötyä monipuolisesti. Kaupallisten kissanruokien valmistajat väittävät, että niiden rehut sisältävät kaiken kissan tarvitseman, mutta mistä sen tietää. Tarpeita on kovin erilaisia.

    Vaihtelunhalussaan mirrikansa ei ole yksin. Myös ihmisillä on taipumus mättää suuhunsa eri ruokia eri päivinä. Jos on keittänyt ison satsin lempikeittoa, se ei enää kolmantena päivänä maistu yhtä hyvältä kuin ensimmäisellä syömäkerralla.

    Ihmisten ruokavaliossa suositaan tuoreita ja vähän prosessoituja elintarvikkeita. Jos samaa ohjetta soveltaa kissoihin, viiksiniekkojen ruokapöydän pitäisi sisältää muutakin kuin teollisia valmisruokia. Sen vuoksi yritän koota omien kissojen ruokavalion puoleksi valmisruoista ja puoleksi raakaruoasta.

Kissojen aterian hintalappu. Liha on laadultaan ihmisravinnoksi kelpaavaa, joten sen pitäisi sopia myös kissoille.

    Viimeksi mainitusta usein varoitellaan, koska siinä voi muhia ikäviä bakteereista. Meidän kotipedoille tarjottava tuore liha on sitä samaa, mitä myydään ihmisille, joten ainakin hygieeniseltä laadultaan se on moitteetonta. Hintakin on usein melko kilpailukykyinen teollisiin ruokiin verrattuna.

    Rasvasta ja sidekudoksesta putsattu lihaskudos on erinomainen valkuaisen lähde, mutta muilta ravintoarvoiltaan köyhää, joten pelkästä puhtaasta lihasta kissa ei saa kaikkia välttämättömiä ravintoaineita. Runsaasti vitaminoidut valmisruoat lihan rinnalla takaavat kuitenkin tarvittavien hiven- ja kivennäisaineiden sekä kissoille välttämättömän foolihapon riittävän saannin.

    Uskon nälkäisen syövän, vaikka ei ihan lempisapuska olisikaan nenän edessä. Jos yksi laatu ei kelpaa, sen sijalle en tarjoa toista. Odotetaan yhdessä kissojen kanssa seuraavaa ruoka-aikaa. Jos silloinkaan tarjottu erilainen menú ei kelpaa, odotellaan taas seuraavaa muonitushetkeä. Jossain vaiheessa nälkä on ehtinyt sellaiseksi, että vähän huonomminkin maistuva ruoka tulee syödyksi.

    Uuvutustaistelu vaatii isäntäväeltä kärsivällisyyttä. On jaksettava vastustaa jaloissa kiehnääviä, kerjääviä, perässä kulkevia, silmiin katsovia ja jääkaapin eteen linnoittautuvia, joskus äänekkäitäkin kotipetoja. Ruokaa metsästävät kissat ovat tunnetusti kärsivällisiä otuksia, joten on mahdollista, että ne vetävät pitemmän korren lajien välisessä henkien taistelussa. Silloin avaan uuden kissanruokapurkin ajankohdasta piittaamatta.

Varo Milanon äkäisiä hyttysiä!

 

    Puoli miljoonaa kesäkotia todistaa, että suomalaiset rakastavat maaseutua, saaristoa, enemmän tai vähemmän villiä luontoa. Metsässä kävely on suorastaan terapiaa. Vaikka arki eletään kaupungissa, lomalla ja vapaa-ajalla halutaan pois ruutukaava-alueelta sellaiseen ympäristöön, jossa kaikkea ihmisen luomaa on vähemmän.

    Mutta aina löytyy poikkeuksia. Jotkut viihtyvät kaupunkiympäristössä myös kesällä ja lomalla. Olen yksi heistä. Minulla ei ole edes vähäistä tarvetta vetäytyä maaseudun rauhaan. Asumattomat luontomaisemat ovat kauniita, mutta eivät puhuttele. Pelkkä ajatus vajaasti varustellusta mökistä ja kaikkialla kuhisevista hyttysistä tuottaa pitkän sarjan vilunväristyksiä.

Maurizio Catellanin veistos keskellä Milanon businesskortteleita. Teoksen sanoman voi jokainen keksiä itse, koska tekijä ei ole sitä kertonut.

    Suurkaupungit sen sijaan herättävät kiinnostuksen ja suorastaan kutsuvat käymään ja katsomaan. Miltä tuolla tuoksuu? Millaista siellä olisi asua? Tämän kesän matkakohteeksi valikoitui Milano, Pohjois-Italian Lombardiassa sijaitseva yli miljoonan asukkaan metropoli. Hyvät lentoyhteydet ja kiinnostus terveelliseen välimerelliseen ruokaan tekivät valinnan helpoksi.

    Matkaoppaat nimeävät kohteita, joissa on ihan pakko käydä. Milanossa itseoikeutettu ykkönen on keskustan katedraali, Duomo. Sen näkemällä turisti ikään kuin ottaa kaupungin haltuunsa. Euroopan toiseksi suurimpaan kirkkoon mahtuu kerralla 40 000 ihmistä. Saman verran kuin Raumalla on asukkaita. Pääsymaksun ja puolen tunnin jonotuksen jälkeen voin vahvistaa, että vaikuttava pyhättö.

    Kävelymatkan päästä löytyy Santa Maria delle Grazie kirkko, jonka vanhan ruokasalin päätyseinää koristaa yksi maailman kuuluisimmista maalauksista, Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen. Mestarin kovia kokenut työ osoittautui ennakkomaineensa veroiseksi. Kohtaamisen tunnelma oli melkein harras. Opin myös, että teos toi perspektiivin käsitteen ja ihmisten kasvoilla näkyvät tunteet maalaustaiteen historiaan.

    Jos aika ja tarmo antavat myöden, kannattaa tutustua Milanon kanaaleihin eli navigleihin, matkailijoita ohjataan edelleen. Vesiväylien rannat ovat pullollaan eritasoisia ravintoloita, joista jokainen taatusti löytää mieleistään purtavaa ja palan painiketta kukkarolleen sopivaan hintaan.

    Seurueemme otti vinkistä vaarin ja istahti illan suussa ravintolan terassille kokemaan vähitellen vilkastuvaa suurkaupungin iltaelämää kanaaleilla. Ssssss… sssss… ssss… sssss… Jokin hipaisi paljasta nilkkaa. Ssss… Toinen kontakti tuntui käsivarrella. Huitaisin jalkaa, läpsäytin käsivartta. Pienet pirulaiset olivat käyneet kimppuun.

Hävityn hyttyssodan lopputulos. Raivokkaasti syhyäviä puremia käsivarressa.

    Hyttysten hyökkäys tuli käsittämättömänä yllätyksenä. Ininä jatkui ja keskityin nappaamaan rauhanhäiritsijöitä hengiltä. Ponnekkaasta huitomisesta huolimatta onnistuin todistetusti nitistämään vain yhden verenimijän. Jälkeenpäin löysin itsestäni 17 puremaa, joten hävisin taistelun hyttysiä vastaan 17-1.

    Myöhemmin kävi ilmi, että röyhkeiden siivekkäiden saalistusmatkat olivat ravintolan tiedossa. Sen vuoksi sieltä olisi voinut löytyä torjuntavälineitä, esimerkiksi hyttyskarkottimia. Keskellä hyönteissotaa se ei kuitenkaan ehtinyt tulla mieleen. Puolustustaistelu vei kaiken huomion. Lopulta antauduimme ja poistuimme lyötyinä taistelutantereelta.

    Nyt on palautteen antamisen paikka muilta osin hyvin onnistuneesta lomamatkasta. Milanon matkaoppaista puuttuu oleellinen tieto: varokaa äkäisiä hyttysiä!

Juupas-eipäs asbestista

 

    Asun muovihuppuun kiedotussa talossa. Rakennuksessa on kuusi kerrosta ja neljä rappua, jokaisessa parisen kymmentä kotia. Aika suuri paketti. Yli viisikymmenvuotiaan asumuksen ulkoseinät ovat pikku hiljaa rapautuneet ja alkaneet tulla elinkaarensa päähän. Sen vuoksi yhtiökokous päätti tehdä reippaan remontin. Seinien rappauksen lisäksi korjaussuunnitelmaan sisällytettiin parvekkeiden purkaminen ja rakentaminen uudestaan.

    Ruljanssin kestoksi on arvioitu yksitoista kuukautta. Se merkitsee, että asuntoni ikkunat on peitetty paksulla muovilla ja ajoittain myös vanerilevyillä melkein vuoden. Yhden kämpän kohdalla remontti viipyy vain murto-osan koko urakan ajasta, joten suurimmaksi osaksi ikkunoiden suojaamisesta meille asukkaille aiheutuva haitta on turhaa.

Parvekkeen ovi on jäänyt remontin ajaksi sulkematta ulkopuolelta. Tästä pääsee rakennustelineitä pitkin suoraan kadulle.

    Saneerausyhtiön kannalta on tietysti käytännöllistä, ettei asumismukavuutta tarvitse huomioida. Remppa voi olla levällään koko työmaan alueella, vaikka kerrallaan töitä paiskitaan vain muutamassa pisteessä. Asukkaat maksavat ja kärsivät, jotta yhtiön etu toteutuu. Olemme nöyrä kansa.

    Ennen töiden alkua meille asukkaille järjestettiin pari tiedotustilaisuutta, joissa olivat läsnä taloyhtiön, remontin suunnittelijoiden sekä urakoitsijan edustajat. Ensimmäisessä tapaamisessa mainittiin ohimennen, että asbestia on, mutta se hoidetaan asianmukaisesti. Toisessa infossa kysyin, miten meidät asunnoissa majailevat suojattaisiin asbestipölyltä purkutyön aikana? Urakoitsija totesi kuitenkin lyhyesti, ettei asbestia ole. Haitallinen aines oli muutamassa viikossa kadonnut.

    Kun parvekkeiden purkaminen alkoi, rappukäytävän ulko-oveen ilmestyi nimetön viesti. Siinä väitettiin, että nyt puretaan asbestia sisältävää materiaalia. Otin lapusta valokuvan ja lähetin sen isännöitsijälle kysyen, mistä voisi olla kyse? Vastaus tuli urakoitsijalta, joka totesi homman olevan hanskassa. ”Se siitä”, päättyi lyhyt ja jokseenkin ylimielinen viesti.

    Viikon kuluttua rappukäytävän seinään oli teipattu kopio ely-keskuksen tarkastusraportista. Sen mukaan purkutyömaalla oli asbestia, mutta sitä käsiteltiin asianmukaisesti. Urakoitsijan laiminlyönti oli asbestityömaasta varoittavan kyltin puuttuminen. Myöskään asukkaille ei oltu tiedotettu, vaikka tarkastajalle niin oli vakuutettu.

Viidennen kerroksen parvekkeet ilman väliseiniä ja vanhoja kaiteita muodostavat jännittävän käytävän.

    En tiedä, mitkä ovat saneerausfirmojen toimintaohjeet. Oliko meidän talon kohtelussa kyse yhtiön sisäisestä informaatiokatkoksesta vai tahallinen ongelman väistely? Asukkaille kuitenkin syntyi vahva epäluottamus sellaista yritystä kohtaan, joka ensin kertoo, että asbestia on, sitten kieltää sen, sitten väittää asian olevan kunnossa ja lopuksi pistää esille viranomaisen tarkastuskertomuksen asbestin käsittelystä.

    Jos urakoitsija on toiminut siinä luulossa, ettei asbestia ole, kytee ensimmäisenä epäilys, ovatko asukkaat – ja remonttimiehet – voineet vahingossa altistua pahamaineiselle rakennusmateriaalille? Talon koneellinen ilmastointi toimii melkoisen hyvin, jos mittarina käytetään märkien pyykkien kuivumista yön aikana. Ilman kiertämisestä huolehtiva huippuimuri on surissut normaalisti koko rempan ajan. Korvausilma otetaan ikkunoiden yläosien venttiileistä. Korvausilma on tullut asuntoihin suoraan asbestinpurkutyömaalta.

    Soitin ely-keskuksen asbestiasioista vastaavalle virkamiehelle, koska en enää luota urakoitsijaan. Mutta virkamies ei halunnut ottaa kantaa yksittäisen työmaan asioihin. En myöskään saanut vastausta, miten paljon asunnoissa remontin aikana asuvat ihmiset mahdollisesti olivat altistuneet asbestille. Virkamiehen mukaan asia oli todennäköisesti kunnossa, koska tarkastus oli tehty. En ole siitä niin varma.

    Käsitykseni mukaan vanhat parvekekaiteet olivat asbestilevyä. Jos olin altistunut keuhkosyöpää aiheuttavalle purkujätteelle, vahinko oli jo tapahtunut. En alun alkaenkaan etsinyt syyllistä, vaan tapaa välttyä vakavalta terveyshaitalta. Koska parvekkeet oli jo purettu, suojautumisesta ei enää ollut hyötyä. Asian selvittely jäi niin sanotusti vaiheeseen.

    Remontti on nyt suunnitelmien mukaisesti puolivälissä. Muutaman vuoden takaisesta putkien uusimisesta opin, että remppafirmat pitävät sopimussakkoja välttääkseen aikataulusta kiinni, mutta kiireen painaessa päälle ne alkavat luistaa laadusta. Työvirheitä korjataan jälkeenpäin pitkään. Odotan mielenkiinnolla, millaisia hutilointeja löydän uudesta asbestittomasta parvekkeestani.