Tag Archives: askelkyykky

Pankkikyykky

    Kun vuosia sitten menin pankkiin anomaan ensimmäistä asuntolainaa, tein sen empien ja vähän pelokkaana. Pankkisalin loisto toi mieleen ruhtinaan palatsin. Mahtavien puitteiden oli kai tarkoitus osoittaa rahoittajan vakavaraisuus, mutta samalla se pisti pienen ihmisen nöyräksi. Tavallinen tallaaja ymmärsi varmasti, kuka on isäntä ja kuka renki. Neuvottelutilanteessa virkailija esitti tiskin takaa ehdot enkä tohtinut niistä purnata.

Askelkyykky.

Askelkyykky.

    Tämän päivän pankit eivät lymyile mahtisaleissa. Jos harvalukuisten konttoreiden ovet ylipäätään ovat avoinna meille hiekkaa lattioille kantaville perusasiakkaille, tila on pieni huone, joka nopeasti täyttyy jonottajista. Lainaa ei enää anota, sitä yksinkertaisesti haetaan. Mieluiten se tapahtuu sähköisesti, koska sillä tavalla pankkikonttorin siistijä pääsee vähemmällä.

    Pohjoismaiden suurimmaksi finanssipalvelukonserniksi itseään kutsuva rahoituslaitos avautuu verkkosivuilla arvoistaan. Sanojensa mukaan se on vastuullinen yritys, joka panostaa asiakaslähtöiseen toimintatapaan. Pankin tarkoituksena on varmistaa, että asiakkaille jää asioinnista positiivinen kokemus.

    Se kai tarkoittaa, että pankin kanssa asiat hoituvat minun etuni huomioiden ja hyvillä mielin. Kuulostaa loistavalta, koska käytännössä jonkun pankin asiakas on pakko olla. Kaupankäynti ja rahaliikenne ovat menneet sellaisiksi, että ilman tilinumeroa ei pärjää. Jopa palkan saaminen ilman numeroriviä on työlästä, lähes mahdotonta.

Haarakyykky.

Haarakyykky.

    Nuori tuttavapariskunta avasi yllä mainitussa finanssipalvelukonsernissa valtion tukeman asuntosäästötilin ja saavutti säästötavoitteen ihanneajassa. Kun sopiva ensiasunto löytyi, tuttavani kävivät pankissa sopimassa lainasummasta ja sen korosta. Kolmea muuta pankkia kilpailutettiin pyytämällä vastaavanlaiset lainatarjoukset, mutta alkuperäinen oli edullisin.

    Lainan nostopäivän aamuna pankista soitettiin tutuilleni, että heidän asioitaan hoitava virkailija vaihtuu. Uusi virkailija ilmoitti ensimmäiseksi, että lainasumma on sovittua pienempi ja korkoprosentti korkeampi. Asunnon kauppakirja oli tarkoitus allekirjoittaa heti seuraavaksi, joten pariskunnalla ei juuri ollut muuta mahdollisuutta kuin tyrmistyneenä hyväksyä yllättäen heikennetyt ehdot.

    Pankki tiesi tarkalleen, että ystävilläni oli säästötilillä tuo lainasta uupuva rahasumma, joten asunnon kauppahinta saatiin kasaan. Mutta nuo rahat oli varattu uuden asunnon remonttiin. Lainan korko nousi, mutta vain sen verran, että siitä oli mahdollisuus selvitä kunnialla. Tämäkin tieto oli rahoittajan käytössä pariskunnan tilien aikaisempien rahavirtojen perustella.

    Pankin toiminta ystävieni asuntolainan otossa muistuttaa parasiittien käytöstä. Viisaat loiset eivät tapa. Ne riistävät uhriltaan vain sen verran, että se pysyy kunnossa ja toimintakykyisenä. Jos ottaisi enemmän, uhri voisi menehtyä ja se tietäisi myös loisen kuolemaa.

Pankkikyykky.

Pankkikyykky.

    Lehtitietojen mukaan sama pankkikonserni kehittää edelleen asiakaslähtöisiä palveluitaan. Parhaillaan se suunnittelee asettavansa meille rivikansalaisille käyttökattoa pankkiautomaatteihin. Tulevaisuudessa rahaseinällä saa käydä maksutta korkeintaan neljä kertaa kuukaudessa. Jos tarvetta on useammin, ylimenevästä käytöstä menee maksu. Viimeisin ehdotus on ryhtyä perimään kahden euron kuukausimaksua tavallisista pankkitileistä. Kun korko on nolla prosenttia, pelkästä rahojen makuuttamisesta tilillä joutuu maksamaan.

    Maailma muuttuu ja rahalaitokset sen mukana, mutta yksi on ja pysyy: asiakkaan kyykytys. Tuttavieni pankki taitaa tosissaan panostaa asiakaslähtöiseen toimintaan, mutta se ei tarkoita asiakkaan etua. Päinvastoin. Pienasiakas on se, jolta otetaan, kun pankki haluaa enemmän.

Valokuvat JKivinen