Tag Archives: Helsinki

Wroclaw on tonttujen kaupunki, joka muistaa myös teuraseläimiä

Tieteelliset kongressit ovat keskeinen osa yliopistoihmisen elämää. Säännölliset tapaamiset saman alan tutkijoiden kanssa antavat mahdollisuuden keskustella kasvokkain tieteen tekoon liittyvistä isoista ja pienistä kysymyksistä. Vuosien kuluessa monista kollegoista on tullut tuttuja, jotka tuntee myös yksityishenkilöinä.

Wroclawin vanha keskusta on upeasti kunnostettu. (Varjoselfie ei ole vahinko.)

Useat kongressit pidetään kesäaikaan. Silloin yliopistoissa on vähemmän opetukseen liittyviä tehtäviä, koska suuri osa opiskelijoista pitää taukoa opinnoistaan. Kesäkuukausina tutkijat ehtivät paremmin keskittymään omaan tutkimustyöhön.

Puolan Wroclawissa järjestettiin eläinlääkkeisiin kohdistuva tieteellinen kongressi. Helsingin kokoinen kaupunki tarjosi kongressivieraille ihailtavaksi joen halkoman vanhan keskustan ja reilun vaaksan korkuista tonttupatsasta.

Vanhan keskustan rakennukset olivat kauniita ja hyvässä kunnossa. Usean kulmassa komeili EU:n tähtisymboli. Puolankielistä tekstiä en ymmärrä, mutta arvaan, että residenssit on viime vuosina kunnostettu EU:n rahoilla.

Wroclawista löytyy runsaan vaaksan korkuisia tonttupatsaita nelisensataa.

Tonttuja löytyi joka puolelta. Aluksi ne olivat seiniin piirrettyjä hahmoja vastalauseena 1980-luvun poliittiselle painostukselle. Nuoret opiskelijat ja taiteilijat perustivat vastarintaliikkeen, joka maalasi ironisia tonttukuvia vastustaakseen kommunistien propagandaa. Ensimmäinen patsaan muotoinen hiippalakki ilmestyi katukuvaan vuonna 2001. Tällä hetkellä niitä on nelisen sataa ja uusia syntyy edelleen.

Pikkupatsaiden poliittinen viesti on haalistunut samalla kun wroclawilaiset ovat tehneet niistä kaupunkinsa symbolin. Matkailijoille on tarjolla tonttukarttoja, joiden avulla niitä voi järjestelmällisesti etsiä. Myös vanhan keskustan kävelykierrosten oppaat käyttävät tonttujen vermeitä, jos ei muuta niin ainakin hiippalakkeja. Wroclawista on tullut tonttujen koti eikä sillä ole mitään tekemistä joulun kanssa.

Kaupunki on muistanut teuraseläimiä pystyttämällä niille patsaan samaan paikkaan, jossa aikaisemmin on myyty vastateurastettujen eläinten lihaa.

Kaupungin vanhimmalta kadulta löytyy lisää patsaita: teuraseläinten muistomerkki. Samalla paikalla myytiin vuosisatoja sitten asukkaiden tarpeiksi tuoretta lihaa. Vasikka, vuohi, hanhi, muna, kaniini, siat sekä muista erillään kiekuva kukko muistuttavat eläimistä, jotka aikojen kuluessa ovat ravinneet kaupungin asukkaita. Lihaa syövät ohikulkijat koskettavat patsaita. Sen vuoksi niiden pinta kiiltää.

Liikennesäännöt eivät koske kaikkia

Työpaikkani sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä kodista. Kuljen tuon matkan kaksi kertaa viikossa. Maanantaiaamuna lähden kotoa töihin ja palaan perjantaina illansuussa.

Sata lasissa. Vakionopeudensäädin takaa, etten aja ylinopeutta.

Ajan omalla pikkuautolla, koska se on joustavaa säästäen aikaa. Jos ei huomioi menopelin pääomakuluja, se on myös halvempaa. Bensalasku on pienempi kuin julkisten kulkuvälineiden lippujen hinnat. Viime vuosien roimat alennukset kohdistuvat vuoroihin, jotka eivät aikatauluuni sovi.

Ajoreitin suhteen olen onnekas. Pääosa työmatkasta joutuu pitkin Turku-Helsinki -moottoritietä, jota kutsutaan Suomen älykkäimmäksi ajoväyläksi. Tienvarren ilmoitustaulut varoittavat esimerkiksi huoltotöistä tai ajoradoilla liikkuvista eläimistä, mutta yhtään peltipoliisia sieltä ei löydy.

Valtaosa suomalaisista autoilijoista pitää itseään keskimääräistä taitavampana kuljettajana. Niin minäkin. Matemaattisesti se ei kuitenkaan ole mahdollista. Jos väestön ajotaidot noudattavat niin sanottua normaalijakaumaa, korkeintaan puolet kuljettajista voi olla keskimääräistä parempia, toinen puoli on keskimääräistä huonompi.

Aito tilanne. Linja-auto menee reippaasti ohi, vaikka ajan suurinta sallittua nopeutta.

Maantieraivo voi paksusti. Keräämieni tööttäysten, valojen vilkutusten ja kansainvälisten sormimerkkien määrästä päätellen kuulun kuskien huonompaan joukkoon, vaikka en sitä vapaaehtoisesti tunnusta. Usein kanssakulkijoiden kimpaantumisen syynä on liikennemerkkien ohjeiden seuraaminen, esimerkiksi nopeusrajoitusten noudattaminen. Lainkuuliaisuus ei ehkä kuulu niiden keskimääräistä parempien kuskien ominaisuuksiin.

Audien, bemarien ja mersujen lisäksi ohitseni jyräävät reittiajossa olevat linja-autot. Turun ja Helsingin välisellä moottoritiellä se on sääntö, ei poikkeus. Linja-autoja kuljettavat ammattikuskit, jotka eivät vahingossa tai huvikseen ajaa liian lujaa. Sen vuoksi johtopäätös on, että ylinopeuksien täytyy olla liikennöitsijöiden tiedossa ja hiljakseen hyväksymiä. Aikataulut ovat niin kireitä, ettei niitä kykene muuten pitämään. Nopeus voi myös olla kilpailuvaltti siinä kuin halpa hinta, vaikka sitä ei sanota ääneen.

Holtittomat ohitukset raivostuttavat, mutta yritän ymmärtää. Ehkä ajorata on kiireisen kuljettajan ainoa tapa päteä. Suoritan alkeellista meditointia laskemalla yhdestä kymmeneen niin monta kertaa kuin on tarpeen mielen tasapainon palauttamiseksi.

Kohta toinen reittiajossa oleva bussi ajaa ohi.

Kun on sata lasissa, kaikki temppuilu on tuomittavaa. Siitä huolimatta itsehillintä ajoittain pettää: iloisesti hymyillen vilkutan ohi suhahtavalle teiden ritarille saaden hänet selvästi ymmälleen. Ehkä tyypin oma kiukku sulaa sääliksi, koska olen niin tyhmä, etten ymmärrä hänen etuoikeutettua erinomaisuuttaan meidän tierahvaan joukossa.

Isoautoisia huippukuskeja tuskin mikään saa noudattamaan nopeusrajoituksia, mutta ammattiautoilijoiden hiljaa hyväksytty erioikeus rapauttaa yleistä liikennemoraalia. Jos kyse on liikennepoliittisesta päämäärästä hoputtaa yksityisautoilijoita käyttämään julkisia, menetelmä on väärä. Seuraavan kerran auton ratissa pistän ehkä nilkan suoraksi.

Terroristi iski kotikadulla

    Ajoin moottoritietä Helsingistä Turkuun radion ajankohtaisohjelmaa kuunnellen. Aiheena oli Barcelonassa edellispäivänä tapahtunut terrori-isku. Toivoin, että kaupungissa lomaileva työtoverini olisi kunnossa. Tuskin hän viettäisi aikaa turistien joukossa, koska oli sieltä kotoisin.

    Turvallisuusasiantuntija sanoi, ettei pidä pelätä. Paras tapa on, että hyväksyy odottamattoman väkivallan mahdollisuuden missä vain ja valmistautuu siihen. Hän neuvoi, että kun liikkuu terroriteolle otollisessa paikassa, kannattaa heti silmäillä ympärilleen ja painaa mieleen, mistä ja miten voisi paeta.

Kansalaiset kerääntyivät hiljaisina terroripaikalle Turun kauppatorilla. Asun taustalla näkyvän kadun varrella.

    Mieleen palautui kesäinen kaupunkiloma. Milanon katedraaliin, Duomoon, mentäessä vaatteet tarkastettiin metallinpaljastimella ja hellepäivän juomaveden aitous piti todistaa ottamalla pullosta kulaus. Siinä autossa istuessani yritin kuvitella, mihin olisin juossut, jos jotain odottamatta olisi sattunut. En ollut ihan varma, koska tarkat muistikuvat olivat jo hämärtyneet. Palauduin tähän hetkeen. Onneksi tunnen Turun eikä siellä tarvitse varautua mihinkään.

    Kaartaessani asuintaloni parkkipaikalle radiossa kerrottiin, että Turun puutorilta oli kuultu laukauksia, kolme ihmistä oli maassa ja yksi heistä makasi liikkumatta. Samassa lähestyvien hälytysajoneuvojen sireenit alkoivat ulvoa korvissa. Asun lähellä uutisen tapahtumapaikaa.

    Verkkoviestimistä kävi ilmi, että kolmen korttelin päässä Turun kauppatorilla oli riehunut puukottaja, joka oli paennut ja otettu kiinni puutorilla. Laukaukset liittyivät siihen. Mies ei ollut totellut virkavallan käskytystä ja sen vuoksi poliisi ampui häntä jalkaan. Se pysäytti epäillyn.

    Useampi henkilö oli saanut pistoja puukosta, uhreista yksi menehtyi torinkulmassa kotikatuni varrella. Poliisi kehotti ihmisiä poistumaan Turun keskustasta. Kaupat olivat kiinni. Ruokakauppaan ei voinut lähteä. Vakituinen kuntosalini lähetti tviitin, että se oli suljettu koko perjantai-illan.

Liput liehuvat puolitangossa kauppatorin varrella. Sade ja harmaa taivas vahvistavat apeaa tunnelmaa.

    Seuravana aamuna keskusta oli hiljainen ja yleensä vilkkaat myymäläkorttelit tyhjiä. Kauppatori oli jokseenkin autio tavanomaiseen lauantaipäivään verrattuna. Paikalle saapuneet olivat kokoontuneet hiljaisina murhapaikalle. He jättivät sinne kukkia ja palavia hautakynttilöitä.

    Myös torikauppiaita oli paikalla tavanomaista vähemmän. Hedelmien ja marjojen myyjät olivat jääneet kotiin. Vain ruusuja tarjoavan kukkakauppiaan myyntipöydän edessä kiemurteli jono. Liityin sen päähän.

    Puukottajan uhrien luku on kaikkiaan kymmenen, kahdeksan naista ja kaksi miestä. Miehet tulivat auttamaan veitsestä saaneita naisia tai he yrittivät muuten estää pahantekijää. Kaikki loukkaantuneet vietiin sairaalaan, jossa yksi heistä, nainen hänkin, kuoli. Myös ampuma-aseesta haavoittunut puukottaja saatettiin samaan paikkaan hoitoa saamaan.

    Keskusrikospoliisi tutkii tragediaa Suomen ensimmäisinä terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä. Kun suojelupoliisi jokin aika sitten nosti terrorin uhka-arviota, kuvittelin uhan olevan suurinta Helsingin seudulla. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui kuitenkin entinen pääkaupunki. Sanotaan, että sivistys tuli Suomeen Turun kautta. Nyt myös kansainvälinen terrorismi astui maahan samaa reittiä.

    Pelko on tunne, jonka tarkoituksena on suojata meitä uhkaavilta vaaroilta. Pelolle ei kuitenkaan pidä antaa valtaa. Juuri sitä terroristi haluaa. Kun ei anna pelon hallita, terroristi on epäonnistunut tavoitteessaan. Pelon rinnalla minussa rehottaa uhmakas kiukku. Periksi en anna. Elämä ja arki jatkuvat kotikadun terrori-iskusta huolimatta.