Tag Archives: kasvisruoka

Hyönteisruokaa pukkaa

    Lihansyönnistä on tullut ongelma. Nykyisen kaltainen eläintuotanto ei anna eläimille mahdollisuutta käyttäytyä, kuten ne luontaisesti haluaisivat. Lehmä ei voi vapaasti laiduntaa, sika ei voi tonkia ruokaa maasta, kana ei voi hiekkakylpeä auringonpaisteessa.  Sen vuoksi eläinten pitoon sisältyy selkeitä hyvinvointihaasteita.

Suolalla ja viinietikalla maustettuja kotisirkkoja.

    Naudat röyhtäilevät ilmakehään metaania, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Karjan ruokkimiseksi raivataan lisää peltoalaa, mikä supistaa hiilinieluina toimivia luonnonvaraisia viheralueita. Sikalat haisevat ja sikojen lannan levittäminen pelloille tuottaa naapureille hajuhaittoja. Nykyisen kaltaisesta lihantuotannosta seuraa ympäristöongelmia lähialueilla ja maailmanlaajuisesti.

    Kasvisten puputtaminen on vaihtoehto, joka vähentää sekä tuotantoeläinten kärsimyksiä että elinympäristön tuhoja. Nyt hyönteisruoka on tulossa vegen rinnalle. Tavoitteena on korvata hyönteisproteiinilla ainakin osa selkärankaisista saadusta valkuaisaineesta.

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira työstää ohjeita, miten hyönteisiä saa kasvattaa ja valmistaa elintarvikkeeksi. Kiinnostuneet ovat ennakoineet lainsäädännön muutokset: verkosta löytyy osoitteita, joista itikoita voi tilata ruoaksi heti, kun se on sallittua.

    Maailmanmatkaajat ovat hyönteissyönnin konkareita. Kaukomailla selkärangattomat ötökät kuuluvat tavanomaiseen ruokavalioon. Arvion mukaan kolmannes maailman ihmisistä ainakin ajoittain ravitsee itseään hyönteisillä. Ei siis mikään globaalisti uusi asia.

Kissakin tykkää maustetuista kotisirkoista.

    Pari viikkoa sitten nautin ensimmäisen hyönteisateriani. Ateria ei ole tarkka ilmaisu kohtaamisesta lautasella keikkuvien kokonaisten kotisirkkojen kanssa. Soittoniekoista oli tehty välipaloja, suolalla ja viinietikalla maustettuja raksuja. Ei hullumpia. Haukatessa rouskahtivat ja suutuntuma oli mukavan rapea. Jonkin verran suolaisia, jälkimaku vähän tunkkainen.

    Possun, naudan ja lintujen lihan korvaaminen hyönteisillä kuulostaa hyvältä. Vähennetään tuotannon ympäristövaikutuksia ja samalla päästään kiusallisesta eettisestä kysymyksestä, kärsivätkö tuotantoeläimet?

    Ravintoasiantuntijat ovat pitkään suositelleet syömään enemmän kalanlihaa. Terveellisyyden lisäksi perusteena on ollut, että vesiviljely poistaa yhden ongelman. Kalat eivät kipuile. Kuluneena vuosikymmenenä tiedeyhteisö on kuitenkin hyväksynyt tosiasian, että myös kalat tuntevat kipua ja ne voivat kärsiä. Ympäristöhaittojen lisäksi kalojen kasvatus kasseissa ja altaissa aiheuttaa niille sairauksien lisäksi stressiä.

Skorpionit ovat makeita. Ainakin tikkarissa.

    Viimeiset vuodet on tutkittu myös hyönteisiä. Niiltä on löydetty samankaltaisia kipua lieventäviä järjestelmiä kuin selkärankaisilta. Lajinkehityksen tuloksena elimistön rakenteilla on tarkoitus. Hyönteisten mahdollisesti kipua kontrolloiva järjestelmä antaa syyn kysyä, voivatko ne kokea jonkinlaista kipua ja siihen liittyvää kärsimystä?

    Hyönteisruoka voi vähentää lihantuotannon ja kalankasvatuksen ympäristöongelmia, mutta eläintenpidon eettiset kysymykset ovat entistä kimurantimpia.