Tag Archives: kirja-arvostelu

Arvio kirjasta Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Plutarkhos

Gaudeamus 2015

Suomentaneet Tua Korhonen ja Liisa Kaski   

Plutarkhos: Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Plutarkhos: Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

    Plutarkhos oli kreikkalainen filosofi ja tuottelias kirjoittaja, joka eli luultavimmin vuosina 45 -120 jaa. Teksteissään Plutarkhos pohti muun muassa ihmisten ja eläinten välistä suhdetta. Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia -teokseen on koottu aiheeseen liittyviä osia hänen kolmesta dialogistaan.

    Suomentajat ovat varustaneet kirjan antoisilla lisäyksillä Plutarkhoksen ja antiikin ihmisen eläinsuhteesta yleensä. Ne taustoittavat Plutarkhoksen ajatusten polkuja hänelle, joka ei kovin hyvin tunne ensimmäisen vuosisadan kreikkalais-roomalaista yhteiskuntaa ja sen kulttuuria. Ympäristö- ja eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola on kirjoittanut teoksen jälkisanat.

    Dialogi on erinomainen esitysmuoto, koska se antaa kirjoittajalle mahdollisuuden kertoa samanvertaisesti vastakkaisista mielipiteistä paljastamatta henkilökohtaista näkemystään. Suomentajien selvitysosassa tuodaan esiin Plutarkhoksen mahdollisia omia näkökantoja, jotka eivät välttämättä selviä teoksen alkuperäisistä kirjoituksista. Todennäköisesti Plutarkhos edusti näkemystä, jonka mukaan eläimillä on järki ja mielikuvitus.

    Kirjan viininjuonnilla piristetyssä leikkimielisessä kilpaväittelyssä pohditaan, ovatko maa- vai vesieläimet älykkäämpiä, ja myös sitä, kumpien pyydystäminen vaatii enemmän taitoa.

    Maaeläimet tapoineen ovat tutumpia, koska elinympäristömme on samankaltainen. Mutta myös merielävät ovat älykkäitä ja taitavia, koska niiden saalistaminen on niin vaikeaa. Erityisesti ihailtiin delfiinien pyyteetöntä ystävällisyyttä ihmisiä kohtaa: vedessä hätään joutuneiden uimareiden kannattelu ja auttaminen rantaan oli tunnettua jo kaksi vuosituhatta sitten, vaikka useimpien tietoon se on tullut YouTube -videoista.

    Molemmat kilpailijat osoittivat eläinten olevan osallisia järjestä, koska ne osaavat suunnitella ja valmistautua, niillä on muisti ja tunteet sekä halu huolehtia jälkikasvusta. Sen lisäksi hyvä kohtelu aiheuttaa niissä kiitollisuutta, huono kohtelu kaunaa tuskan aiheuttajaa kohtaan.

    Yhtäläisten perusteluiden vuoksi kilpaväittely päättyi ratkaisemattomana. Kumpikaan eläinryhmä ei ollut toista parempi. Sen sijaan väittelyn tuomari totesi molempien puhujien yhdessä todistaneen niitä vastaan, jotka eivät suo eläimille järkeä ja ymmärrystä. Tuloksena oli, että sanailun tuoksinassa eläinten älykkyys tuli todistetuksi.

    Kirjoituksissa puhutaan paljon lihansyönnistä ja se oikeutuksesta. Aihe on hyvin ajankohtainen tälläkin hetkellä. Plutarkhos moittii, että ainoana eläinlajeista ihminen syö kaikkea. Lihansyöntimme ei johdu ravinnon hankinnan keinojen puutteesta vaan ylellisyydenhimosta ja kyllästymisestä perusravintoon. Sen vuoksi teurastamme eläviä olentoja paljon raaemmin kuin villeinkään petoeläin.

    Länsimaisen eläineettisen keskustelun vakionimiä ovat 1500-luvun viimeisinä vuosina syntynyt ranskalainen filosofi Rene Descartes, jonka lähti siitä, että eläimet olivat pelkkiä mekaanisia koneita. Hänen vastaparikseen ja nykyisen eläinsuojelun isäksi nimetään usein englantilainen Jeremy Bentham, 1700-luvulla vaikuttanut valistusfilosofi, jonka mukaan eläinten kyky kärsiä edellyttää, että kohtelemme niitä hyvin. Varhaisempia ajattelijoita huomioidaan harvoin tai sitten heitä ei tunneta, vaikka syytä olisi.

    Plutarkhoksen ajatuksiin tutustuessa ei voi olla hämmästymättä, miten osuvia hänen kirjoituksensa ovat edelleen, vaikka niiden tuottamisesta on kulunut kaksituhatta vuotta. Suosittelen kirjan lukemista jokaiselle asiasta kiinnostuneelle. Ajanlaskumme mittainen aika ei ole sumentanut eläimiä vahingoittavaan käytökseemme kohdistuvaa terävää analyysiä. Plutarkhoksen sanoin, joko luovumme tähänastisesta elämäntavastamme tai luovumme oikeudenmukaisuuden käsitteestä.

Arvio kirjasta Tautitehdas

 

Tautitehdas – Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?
Iris Pasternack
Atena Kustannus Oy, 2015

Tautitehdas - Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?

Tautitehdas – Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?

    Kirja ottaa terhakasti kantaa ristiriitaan: olemme terveempiä kuin koskaan, mutta samaan aikaan tautidiagnoosiemme määrä on karttunut ripeästi. Tautitehdas kertoo, mistä on kyse. Aikaisemmin ihmiskuntaa piinasivat henkeä uhkaavat vaivat, sellaiset kuin tarttuvat taudit ja syöpä. Kulkutaudit on tiedon ja kokemuksen myötä opittu hallitsemaan eikä niihin kuolla kuten ennen. Myös monien syöpäsairauksien osalta hoitotulokset ovat huomattavasti parantuneet. Kun vanhat vakavat sairaudet on saatu hallintaan, niiden tilalle luodaan aktiivisesti uusia tautinimikkeitä.

    Verenpaineen rutiinimittauksessa käytetään kahta raja-arvoa, yläpainetta ja alapainetta. Yläpaineen tavoitearvo on 120 elohopeamillimetriä ja alapaineen 80. Useimmilla meistä molemmat lukemat nousevat pikku hiljaa iän myötä. Kun paineet ovat yli 140/90, puhutaan lievästi kohonneesta verenpaineesta.

    Kohonnut verenpaine ei ole varsinainen sairaus vaan sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksen riskitekijä. Riskitekijälle on kuitenkin annettu diagnoosikoodi, joka on tehnyt siitä itsenäisen taudin. Ja lääketiede kehittyy. Parhaillaan ollaan tilanteessa, jossa kohonneen verenpaineen raja-arvoa halutaan siirtää entistä alemmas. Jos näin tapahtuu, ollaan jälleen luomassa uutta diagnoosia, esiverenpainetautia.

    Noin miljoona suomalaista käyttää verenpainelääkitystä. Kokemus on osoittanut, että potilaan alhainen verenpaine lääkityksen alussa vähentää hänen hoidosta mahdollisesti saamaansa terveydellistä etua. Karkeasti ottaen joka kymmenes joutuu lääkehaittojen vuoksi keskeyttämään pillereiden napsimisen.

    Verenpainelääkkeisiin käytetään vuosittain pyöreät sata miljoonaa euroa. Osa tästä summasta maksetaan Kelan kautta verovaroista. Jossain vaiheessa tullaan siihen, että kohonneen verenpaineen lääkehoidosta on kansanterveyden kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä. Viisaasti kirjoittaja jättää ottamatta kantaa, milloin tuo tila saavutetaan. Hän kuitenkin huomauttaa, että asetetut raja-arvot eivät ole luonnonvakioita. Lääketieteen asiantuntijat sopivat ne keskenään.

    Ei ole itsestään selvää, kenen etuja sairauksien raja-arvojen siirtäminen palvelee. Terveyspalveluita tuottavilla lääkäreillä, yrityksillä ja lääketeollisuudella on tietoa ja sen mukanaan tuomaa valtaa muokata asiakkaiden tarpeita. Huolenpitoon verhotuilla tietoiskuilla ja tarjouksilla on helppo kasvattaa tarjoamiensa palveluiden ja tuotteiden kysyntää. Terveysteollisuus poikkeaa muusta liiketoiminnasta siinä, että sen päämääränä pitäisi olla asiakkaiden lukumäärän vähentäminen.

    Kirjoittaja Iris Pasternack on koulutukseltaan lääkäri, joka työskentelee terveydenhuollon menetelmien arvioijana. Asiantuntijuus välittyy lukijalle selkeänä tekstinä, valittuina esimerkkeinä ja harkittuina perusteluina. Kirjoittaja ehdottaa meille terveystoimen asiakkaille lisää päätösvaltaa itseämme koskevissa asioissa. Voidaksemme potilaina punnita valintojamme tarvitsemme enemmän luotettavaa ja tasapainoista tietoa käsitettävässä muodossa.

    Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista, vaikka sitä tehdessä joutuisi poistumaan turvallisesta kuplastaan.