Erikoistuminen on pitkällä. Rasvoja silmien ympäristöön ja muualle kasvoihin käytettäväksi eri vuorokauden aikoina.
Suihkun jälkeen levitän kropalleni vartalovoidetta, mutta en ajattele kehon suurimman elimen olevan käsittelyn kohteena. Itseni ja ympäröivän todellisuuden rajapintana toimiva iho ei ole pelkkä kuori, joka suojaa ympäristön haitallisilta vaikutuksilta. Terve ja ehjä hipiä estää elimistön kuivumisen samalla, kun se säätelee ruumiinlämpöä ja toimii hikipisaroiden reittinä ulkomaailmaan.
Iho on myös aistinelin, jonka tarkkuus vaihtelee paikasta toiseen. Sormissa ja huulissa tunto on erityisen herkkä. Sormenpäillä koskettelemalla saamme parhaiten selville erilaisia muotoja ja pintojen rosoisuuksia. Joissakin tilanteissa kosketustunto voi korvata jopa silmät. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun näkövammaiset lukevat pistekirjoitusta sormillaan.
Katseet pysähtyvät ihoon, joka on oikea juorukello. Se suorastaan liputtaa, miten kauan se on meitä suojannut. Iho pysyy paikallaan kiinnittymällä alustaansa sidekudoksella, jonka kimmoisuus pikku hiljaa vähenee. Kimmo-ominaisuus toimii kuin kuminauha, joka löystyessään päästää ihon roikkumaan. Ajan kuluessa erityisesti naamanahka alkaa näyttää liian suurelta ja mahtuakseen kasvoillemme se ajautuu rypyille samalla kun roikkua lerpattaa leukapielistä.
Ihmeaine, jonka pitäisi peittää tummat renkaat silmien alta.
Sen lisäksi iho ilmiantaa monenlaisia asioita terveydestä ja elintavoista. Elokuvissa ihon paljastuksia korostetaan meikkaamalla sairaat kalpeiksi ja vaikutelma liian vähäisestä unesta tuotetaan silmien alle piirtyvillä tummilla renkailla. Rusketus puolestaan kertoo reippaasta ulkoilmaelämästä tai ainakin oleskelusta solariumissa tai ihomaaliruiskun kantomatkan etäisyydellä.
Kaunis hipiä huomataan ja muistetaan. Runoilijat ylistävät liljanvalkoista kaulaa tai helmenhohtoista otsaa. Sen vuoksi ei ole ihme, että haluamme huolehtia ulkopintamme kunnosta parhain mahdollisin keinoin.
Kosmetiikkateollisuus on osunut ehtymättömään kultasuoneen nuoruutta ja kauneutta palvovassa kulttuurissamme. Sen voi todeta käymällä tavarataloissa, joiden kosmetiikkatarjonnan kasvulla ei näytä olevan rajoja. Usein tuotteet vielä sijoitetaan niin, että muille ostoksille on mentävä rasva- ja ihomaaliosaston läpi.
Ainakin vartalolle, käsille, jaloille, kasvoille ja huulille on jo kauan ollut omat tököttinsä. Ja koko ajan kauneusteollisuus työskentelee puolestamme kehittämällä meille uusia tarpeita. Sen tuloksena pelkkä kasvorasva ei enää riitä vaan kasvojen eri osille on kehitetty omat salvansa, joiden tehon tieteellinen näyttö muistuttaa homeopatiaa: muutoksia ihon kunnossa näkee ken haluaa.
Aito silmäpussi. SIlmänympärysvoide ja mustien renkaiden häivyttäjä eivät tehoa, kun haaste on tämän näköinen.
Jotkut tuotteet oikeasti vähentävät ryppykuilujen syvyyttä, mutta se tapahtuu ihon alla olevaa kudosta turvottamalla ja siten altapäin kuilun pohjaa nostamalla. Matalampi ryppy merkitsee sileämpää pintaa. Ihon kimmoisuus ei siis oikeasti palaudu, vaikka siltä näyttää. Eikä tulos ole pysyvä.
Joka tapauksessa kalliit voiteet tuntuvat iholla hyvältä. Tiedän kokemuksesta. Vaikutus voi olla oikeasti ravitseva ja siten ihon hyvinvointia edistävä. Ihan yhtä usein aivot tekevät meille tempun, meistä vain tuntuu, että tämän elegantin tölkin sisällön avulla ihoni ja minä voimme paremmin ja olemme kauniimpia. Kokemusta ei silti pidä väheksyä. Se on arjen luksusta ja mielenterveystyötä.
Jos silmät ovat sielun peili, niin vastaavalla tavalla iho on kehon kuvastin.