Tag Archives: luontoarvo

Kansallispuistossa kannattaa käydä

Tuttujen seurassa ajauduin päiväretkelle Kurjenrahkan kansallispuistoon. Se sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Turun kauppatorilta, josta turkulaiset mittaavat kaikki etäisyydet. Paikalle pääsee linja-autolla tai omalla kulkuvälineellä. Parkkipaikkoja riittää.

Käynti oli elämäni ensimmäinen, vaikka olen asunut lähellä koko ikäni. Niin se on. Floridan suot ja rämeet on tullut nähtyä, mutta omien nurkkien suojelualueisiin en ole ehtinyt tutustua. Lähellä oleva on tuntunut liian tavanomaiselta.

Keidassuota Kurjenrahkan kansallispuistossa. Lumi on vasta sulanut, joten uutta kasvillisuutta ei vielä ole näkyvissä.

Suojelualue muodostuu pääasiassa suomaasta ja ikivanhasta luonnontilaisesta metsästä. Suot ovat tyypiltään keidassoita, joissa mättäät ja niiden väliset pienet lampareet muodostavat sattumanvaraisen mosaiikin. Soiden keskiosa on jonkin verran laitoja korkeammalla. Sen vuoksi ympäristöstä ei kulkeudu ravinteita valumavesien myötä vaan kasvuston on tultava toimeen sillä, mitä sateet mukanaan tuovat. Ei siis paljon mitään. Se ilmenee kasvivalikoimassa, joka talven jälkeen näyttää tavanomaista ankeammalta.

Ympäröivät metsät ovat kangasmaita. Paikoilleen jääneet kaatuneet puut ja moninaiset tiheät kasvustot tekevät etenemisen vaikeaksi muualla kuin merkityillä reiteillä. Ne ovat kuluneita polkuja, joihin paljaiksi hankautuneet puiden juuret lisäävät askellukseen haastavuutta. Samalla ne kuitenkin tehokkaasti estävät hoidetun puiston vaikutelman.

Kurjet ovat luonnollisesti Kurjenrahkan tunnuseläimiä. Niitä ei kuitenkaan näkynyt, koska oli vasta kevättalvi. Kurjet palaavat talvehtimisalueiltaan jonkin verran myöhemmin. Suonsilmien ympärillä törröttävien kuivien korsien välissä kuitenkin vilahteli kirkkaan keltainen välähdys. Sitruunaperhonen lepatti hetken vieraanamme kuin kevään ensi henki.

Paikoitellen pitkospuut jäivät jäähileisen veden alle. Kengät kädessä paljain jaloin oli neuvokas tapa edetä.

Vetisellä suolla pitkospuut ovat ainoa mahdollisuus edetä turvallisesti. Kiitän kansallispuistoa ylläpitävää metsähallitusta vasta lumen alta paljastuneiden pitkospuiden melkoisen hyvästä kunnosta.

Laturaivon kaltaista pitkospuuraivoa en kohdannut, vaikka kulkijoita oli paljon. Oikeastaan liian paljon, koska neljän tunnin reissun aikana melkein koko ajan oli muita kulkijoita näkö- tai ainakin kuulomatkan päässä. Pisimmillä pitkopuilla edettiin jonossa.

Kansallispuistot ja muut tarpeeksi laajat luonnonsuojelualueet antavat meille näytteen, millaista luonto oli ennen kuin lajimme alkoi sitä voimallisesti muokata tarpeidensa mukaiseksi. Samalla ne tarjoavat ehkä viimeisen paikan eläimille ja kasveille, jotka elinympäristön muutosten vuoksi eivät muualla enää selviä.

Suojelluissa metsissä ei saa tehdä metsänhoidollisia töitä. Niitä on Suomessa enemmän kuin muualla Euroopassa. Siitä huolimatta itsetyytyväisyyteen ei ole varaa. Yhteiskunnan pitää suojella luontoa tehokäytöltä niin paljon kuin mahdollista. Suojelupäätös ei ole peruuttamaton. Luonnontilainen voidaan myöhemmin ottaa hyötykäyttöön, jos siihen on painavia syitä. Hyötykäyttöön otetun luontoalueen palauttaminen koskemattomaan muotoon ei enää myöhemmin onnistu.