Tag Archives: piparjuuritahna

Sushiutunut Suomi

    Nousevan auringon maan sinnikkyys herättää ihailua. Reippaassa puolessa vuosisadassa Japani on toipunut toisen maailmansodan kärsimyksistä. Samalla se on noussut onnistuneeseen imperiumin vastaiskuun, kaupalliseen ja kulttuuriseen maailmanvalloitukseen.

    Kuka on nähnyt muita kuin japanilaisia kameroita? Mangat jyräävät länsimaisia sarjakuvia. Vuodesta toiseen riisikupeiksi haukutut perheautot keikkuvat myyntitilastojen kärkisijoilla. Viimeisten saavutusten joukossa Nipponin ruoka on vallannut makuhermomme.

Erli tavalla täytettyjä makirullia.

Erli tavalla täytettyjä makirullia.

    Välimeren ruokavaliota suitsutetaan maailman terveellisimmäksi, mutta heti sen perässä porisee japanilainen keittiö. Saarivaltiossa on luontevasti kehittynyt ruokalajeja, jotka monipuolisesti hyödyntävät ympäröivän meren antimia. Sushi tunnetaan valmiina annospaloina, jotka koostuvat pääasiassa merilevästä, riisistä, kalasta, äyriäisistä ja vihanneksista.

    Susheja on monenlaisia, mutta suosituimpia lienevät nori-levään käärityt riisitäyteiset makit ja muotissa tai kämmenessä pieniksi riisipötköiksi muotoillut nigirit. Sushit pistetään suuhun syömäpuikoilla, mutta myös sormien käyttö on sallittua. Viisipiikkistä tarvitaan harvoin, koska ainakin suomalaisessa sushiravintolassa kantaväestöön kuuluvat ruokailijat käyttävät puikkoja taitavasti.

Isolle porukalle tarvitaan paljon makeja.

Isolle porukalle tarvitaan paljon makeja.

    Sushit valmistetaan ehdottoman tuoreista aineista. Se on varmasti syy niiden maukkauteen. Tasokkaassa ravintolassa annos valmistetaan asiakkaan tilauksen mukaan ja parhaassa tapauksessa hänen silmiensä alla.

    Meillä sushin riisi tarjotaan lähes aina maustamatonta, vaikka sana sushi on alun perin tarkoittanut etikalla maustettuun riisiin perustuvaa ruokalajia.

    Makirullat ovat perheeni suosikkeja. Valmistamme ne erityisestä sushiriisistä ja keitämme tarkasti pakkauksen ohjeita noudattaen. Kuuliaisuus takaa, että makit pysyvät hyvin kasassa.

    Emme lisää riisiviinietikkaa valmiiseen riisiin vaan jätämme päätöksen sen käytöstä ruokailijoille. Unohdamme myös suolan, koska suolainen soijakastike riittää maustamiseen.

    Makien kaltaisten palaruokien valtti on, että jokainen voi valita mausteet makunsa mukaan. Meikäläistä väkiviinaetikkaa laimeamman riisiviinietikan kaadan pullosta valmiin suupalan päälle. Soijakastikkeen ja piparjuuresta valmistetun wasabi-tahnan määrällä säädän suupalani tulisuuden.

Neljälle katettu sushipöytä. Kuva AKivinen

Neljälle katettu kotoinen sushipöytä. Kuva AKivinen

    Käytännön kautta olen oppinut, että nesteet imeytyvät hyvin makirullan riisiosaan. Jos riisiä on paljon, niitä imeytyy enemmän ja nopeammin. Jos muita täytteitä on runsaasti, silloin riisiin mahtuu vähemmän vahvoja makuaineita. Ero on kuitenkin sen verran vähäinen, että riisin määrästä riippumatta jokaisen suupalan saa maustettua makunsa mukaan.

    Runsas ja monipuolinen ravintoaineiden saatavuus on tehnyt meistä valikoivia. Ison pöydän äärellä riittää mielihaluja ja periaatteita. Joku ei halua syödä lihaa, toinen ei syö kalaa, yksi ei koske äyriäisiin. Aterian kasaaminen sekalaiselle sakille aiheuttaa kokille päänvaivaa, mutta sushi pelastaa päivän.

    Erilaisilla raaka-aineilla täytettyjen palojen joukosta jokainen löytää makuhermoilleen, vatsalleen, arvoilleen ja periaatteilleen sopivan appeen. Suupalat ovat lisäksi maukkaita, terveellisiä ja itse tehtynä kohtuuhintaisia. Sushi sopii kaikille.