Tag Archives: Tsernobyl

Kirjallisuusnobelistin tekstit koskettavat

 

    Vapun alla vuonna 1986 olin perheeni kanssa kävelyllä. Tulimme kodin lähellä sijaitsevan muistomerkin luokse ja pysähdyimme hetkeksi. Käänsin kasvot aurinkoon ja nautin lämmöstä ensi kertaa sinä keväänä. Valo kimmelsi monumentin jalustalla, tummasta kiillotetusta kivestä tehdyllä paadella. Kun siihen koski sormella, pintaan jäi raapaisun jäljet.

Tšernobylistä nousee rukous. Venäjänkielinen alkuteos ilmestyi 1997. Suomenkielinen laajennettu laitos 2015.

    Parin kolmen päivän kuluttua tuli tieto, että Ukrainan Tšernobylissä oli tapahtunut historian pahin ydinvoimalaonnettomuus ja radioaktiivista saastetta oli tuulten mukana kulkeutunut meille asti. Se oli ehtinyt saapua kotikulmilleni kävelyretken aikoihin. Selkäpiitä karmi, kun muistelin auringon kiloa tummalla kivellä. Olinko asettunut paistattelemaan radioaktiivisessa säteilyssä?

    Valko-Venäjän Minskissä asuva Svetlana Aleksijevitš kirjoitti tuosta ydinkatastrofista romaanin, Tšernobylistä nousee rukous, josta hänelle myönnettiin vuoden 2015 kirjallisuuden nobel-palkinto.

    Aleksijevitš oli kiertänyt haastattelemassa ihmisiä, joiden elämä ja kohtalot kiertyivät turman ympärille. Silminnäkijät ja heidän läheisensä kertovat kirjassa omalla äänellään, miltä silloin tuntui.

    Kokijoita oli monenlaisia, osa vakavasti säteilyn vammauttamia, osa sen aiheuttamista kroonisista sairauksista edelleen kärsiviä. Useat olivat menettäneet omaisiaan ja ystäviään. Tuhoutuneen voimalan lähistöllä asuneet joutuivat jättämään kotinsa, omaisuutensa ja eläimensä lähtiessään evakkoon. Mitään ei saanut ottaa mukaan, koska kaikki oli saastunutta. Myös ruoka ja vesi.

Sodalla ei ole naisen kasvoja. Venäjänkielinen alkuteos ilmestyi ensimmäisen kerran 1985. Uusi, laajennettu suomenkielinen laitos 2017.

    Radioaktiivisen säteilyn aiheuttama tuho ja kärsimys ovat niin kauheita ja kokonaisvaltaisia, ettei kaikkea millään voi tuoda esiin yhdessä teoksessa. Tšernobyliä kohdanneen täydellisen katastrofin kuvaus onnistuu kuitenkin valottamaan kattavasti yksittäisten ihmisten kokemusten kautta koko yhteisön tuntoja. Se ei esittele tapahtumia numeroina tai euroina, vaan tunteina ja ihmiskohtaloina. Siinä se onnistuu nobelin arvoisesti.

    Seuraava Svetlana Aleksijevitšin teos, Sodalla ei ole naisen kasvoja, julkaistiin suomeksi pari vuotta palkitun jälkeen, vaikka se on aikaisemmin kirjoitettu. Kirjan tekotapa on sama. Toiseen maailmansotaan osallistuneet naiset kertovat muistojaan ja tuntojaan.

    Miehisen sodan kuvaaminen naisten kokemusten kautta on tärkeää, mutta ei ainutlaatuista. Useat meistä ovat saaneet kuulla aikalaiskertomuksia sodassa olleilta naisilta. Lottana toiminut äitini osasi erottaa ilmakuvien perustella omat ja vihollisen sodan aikana käyttämät lentokoneet melkein elämänsä loppuun saakka.

    Naisten sota on nopeasti luettu loppuun. Viimeisen sivun jälkeen mieleen hiipii epäilys, että ilman kirjailijan saamaa kansainvälistä tunnustusta sitä tuskin olisi julkaistu suomeksi.

    Mielenkiintoisinta kertomusten joukossa ovat neuvostojoukkojen tunnelmat silloin, kun soditaan Suomea vastaan. Naisten elämä sodan jaloissa näyttää olleen samanlaista riippumatta siitä, millä puolella rintamaa elettiin.