Tag Archives: tunteet

Uusi tieto siirtää eläinten inhimillistämisen rajoja

Kissan katse on tutkimaton. Olisi mielenkiintoista edes hetken ajatella ja kokea kuin kissa.

    Perheen kaksi kattia ovat sisäkissoja. Veljekset ovat eläneet toistensa seurassa syntymästään saakka. Jos toinen lähtee eläinlääkäriin, kotiin jäänyt ryhtyy etsimään toveriaan. Se kulkee huoneesta toiseen ja päästelee kutsuvia kurkkuääniä. Kissat naukuvat vain ihmisille, eivät toisilleen.

    Mirrin poikkeava käytös on osoitus johdonmukaisesta reaktiosta ympäristön muutokseen. Kun veli yllättäen on kadonnut, sitä pitää etsiä.

    En tarkkaan tiedä, miten yksinäinen viiksiniekka kokee tilanteen, mutta jotain erityistä sen mielessä liikkuu, koska se toiminta on niin määrätietoista. Ihmiseltä voidaan vastaavassa tilanteessa tiedustella, miltä hänestä tuntuu. Eläimen kyseessä ollen voimme vain tarkkailla sen käytöstä ja yrittää siitä päätellä. Ehkä kotona olija on hämmentynyt omasta puolestaan, kun on yllättäen jäänyt omilleen.  Tai ehkä se on jotenkin huolissaan kumppanistaan, mihin se on joutunut.

Koira ymmärtää ihmisen ilmeitä ja eleitä muita eläimiä paremmin. Kuva Pixabay.

    Tässä vaiheessa monet moittivat, että eläinten tunteista puhuminen on niiden inhimillistämistä. He tarkoittavat, että annamme eläimille ominaisuuksia, joita on vain ihmisillä. Tunteiden osalta väite ei kuitenkaan päde. Ihmisillä ja muilla eläinlajeilla on tunteiden kaltaisia mielentiloja.

    Viimeisten vuosien aikana tiedeyhteisö on tutkimusnäytön perusteella hyväksynyt tosiasian, että eläimillä on tunteita. Yksimielisyys kohdistuu nimenomaan evoluution aikana jo varhain muodostuneisiin niin sanottuihin perustunteisiin. Eläimet voivat kokea pelkoa, vihaa ja surua, mutta myös iloa tai ainakin jonkinlaista mielihyvää. Elämykset eivät välttämättä ole samanlaisia kuin omamme, mutta lähellä niitä.

    Asia on järkeenkäypä. Tunteet ohjaavat käytöstä ja auttavat meitä elämään muiden seurassa. Jos tuttu ihminen puhkuu kiukusta, lähestymme häntä eri tavoin kuin hänen leveästi hymyillessään. Ääritapauksessa luovumme kokonaan lähestymisyrityksestä juuri sillä hetkellä ja päätämme palata asiaan myöhemmin.

    Sama pätee eläimiin. Jos koira tahtoo mennä lähelle uhkaavasti murisevaa lajitoveria, se tekee sen eri tavalla kuin kohdatessaan häntää heiluttavan karvakuonon.

    Toisen yksilön tunteiden tulkinta ja oman käytöksen sopeuttaminen sen mukaiseksi toimii myös lajien välillä. Vihaiselta näyttävää koiraa varomme, mutta ystävällisesti katselevaa nelijalkaista menemme ehkä tervehtimään.

Leikkivän ihmisen ja koiran ilon tunne on samankaltainen. Kuva Pixabay.

    Koirat puolestaan ovat ylivertaisia tulkitessaan oman lajimme eleitä ja kasvojen ilmeitä. Erityisesti tavatessaan tutun ihmisen, koira toimii ihmisessä havaitsemansa tunnetilan mukaisesti. Se voi esimerkiksi ehdottaa leikkiä, vetäytyä syrjään tai pelkästään mennä luokse.

    Eläinten inhimillistämisen mahdollisuus on edelleen olemassa. Inhimillistämistä on, jos kuvittelemme eläimille ominaisuuksia, joita ei niillä ole tutkimuksissa osoitettu. Sellainen on esimerkiksi kostokäyttäytyminen.

    Nykyisen käsityksen mukaan eläimet eivät ole kostonhimoisia. Jos koira pissaa sisälle sen jälkeen, kun sitä on rangaistu, kyse ei ole kostosta. Lätäkkö lattialla lienee stressaantuneen eläimen reaktio rankaisuun, jonka syytä se ei ehkä ymmärtänyt. Koira voi myös olla peloissaan. Eläimen huomaamatta jääneet tulehdukset tai erilaiset kiputilat saattavat toisinaan aiheuttaa pissan lirahtamisen sopimattomaan paikkaan.

    Mitä paremmin ymmärrämme eläinten käyttäytymisestä, sitä vähäisemmiksi käyvät erot ihmisiin. Enemmän on kyse ominaisuuksien ja kykyjen aste-eroista kuin niiden puuttumisesta. Tämä tosiasia kannattaa hyväksyä, vaikka ottaisi koville.

Varo Milanon äkäisiä hyttysiä!

 

    Puoli miljoonaa kesäkotia todistaa, että suomalaiset rakastavat maaseutua, saaristoa, enemmän tai vähemmän villiä luontoa. Metsässä kävely on suorastaan terapiaa. Vaikka arki eletään kaupungissa, lomalla ja vapaa-ajalla halutaan pois ruutukaava-alueelta sellaiseen ympäristöön, jossa kaikkea ihmisen luomaa on vähemmän.

    Mutta aina löytyy poikkeuksia. Jotkut viihtyvät kaupunkiympäristössä myös kesällä ja lomalla. Olen yksi heistä. Minulla ei ole edes vähäistä tarvetta vetäytyä maaseudun rauhaan. Asumattomat luontomaisemat ovat kauniita, mutta eivät puhuttele. Pelkkä ajatus vajaasti varustellusta mökistä ja kaikkialla kuhisevista hyttysistä tuottaa pitkän sarjan vilunväristyksiä.

Maurizio Catellanin veistos keskellä Milanon businesskortteleita. Teoksen sanoman voi jokainen keksiä itse, koska tekijä ei ole sitä kertonut.

    Suurkaupungit sen sijaan herättävät kiinnostuksen ja suorastaan kutsuvat käymään ja katsomaan. Miltä tuolla tuoksuu? Millaista siellä olisi asua? Tämän kesän matkakohteeksi valikoitui Milano, Pohjois-Italian Lombardiassa sijaitseva yli miljoonan asukkaan metropoli. Hyvät lentoyhteydet ja kiinnostus terveelliseen välimerelliseen ruokaan tekivät valinnan helpoksi.

    Matkaoppaat nimeävät kohteita, joissa on ihan pakko käydä. Milanossa itseoikeutettu ykkönen on keskustan katedraali, Duomo. Sen näkemällä turisti ikään kuin ottaa kaupungin haltuunsa. Euroopan toiseksi suurimpaan kirkkoon mahtuu kerralla 40 000 ihmistä. Saman verran kuin Raumalla on asukkaita. Pääsymaksun ja puolen tunnin jonotuksen jälkeen voin vahvistaa, että vaikuttava pyhättö.

    Kävelymatkan päästä löytyy Santa Maria delle Grazie kirkko, jonka vanhan ruokasalin päätyseinää koristaa yksi maailman kuuluisimmista maalauksista, Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen. Mestarin kovia kokenut työ osoittautui ennakkomaineensa veroiseksi. Kohtaamisen tunnelma oli melkein harras. Opin myös, että teos toi perspektiivin käsitteen ja ihmisten kasvoilla näkyvät tunteet maalaustaiteen historiaan.

    Jos aika ja tarmo antavat myöden, kannattaa tutustua Milanon kanaaleihin eli navigleihin, matkailijoita ohjataan edelleen. Vesiväylien rannat ovat pullollaan eritasoisia ravintoloita, joista jokainen taatusti löytää mieleistään purtavaa ja palan painiketta kukkarolleen sopivaan hintaan.

    Seurueemme otti vinkistä vaarin ja istahti illan suussa ravintolan terassille kokemaan vähitellen vilkastuvaa suurkaupungin iltaelämää kanaaleilla. Ssssss… sssss… ssss… sssss… Jokin hipaisi paljasta nilkkaa. Ssss… Toinen kontakti tuntui käsivarrella. Huitaisin jalkaa, läpsäytin käsivartta. Pienet pirulaiset olivat käyneet kimppuun.

Hävityn hyttyssodan lopputulos. Raivokkaasti syhyäviä puremia käsivarressa.

    Hyttysten hyökkäys tuli käsittämättömänä yllätyksenä. Ininä jatkui ja keskityin nappaamaan rauhanhäiritsijöitä hengiltä. Ponnekkaasta huitomisesta huolimatta onnistuin todistetusti nitistämään vain yhden verenimijän. Jälkeenpäin löysin itsestäni 17 puremaa, joten hävisin taistelun hyttysiä vastaan 17-1.

    Myöhemmin kävi ilmi, että röyhkeiden siivekkäiden saalistusmatkat olivat ravintolan tiedossa. Sen vuoksi sieltä olisi voinut löytyä torjuntavälineitä, esimerkiksi hyttyskarkottimia. Keskellä hyönteissotaa se ei kuitenkaan ehtinyt tulla mieleen. Puolustustaistelu vei kaiken huomion. Lopulta antauduimme ja poistuimme lyötyinä taistelutantereelta.

    Nyt on palautteen antamisen paikka muilta osin hyvin onnistuneesta lomamatkasta. Milanon matkaoppaista puuttuu oleellinen tieto: varokaa äkäisiä hyttysiä!