Tag Archives: työhyvinvointi

Siirryin istumatyöstä seisomatyöhön

    TOIMISTOTILOJA piti tiivistää ja siinä rytäkässä jouduimme työtoverieni kanssa muuttamaan pienempiin tiloihin. Muutosvastarinta oli voimakas ja sen murtamiseksi meille luvattiin jotain ekstraa, sähköllä säädettävät työpöydät jokaiselle.

Sähköllä toimiva työpöytä, jonka korkeuden voi säätää portaattomasti.

Sähköllä toimiva työpöytä, jonka korkeuden voi säätää portaattomasti.

    ENSIMMÄINEN päivä uusissa tiloissa kuulosti surisevalta ampiaispesältä, kun pöytien sopivia korkeuksia etsittiin. Monitoimitilassa ääni kulkee vapaasti sermeistä huolimatta.

    EN ole aikaisemmin tehnyt luku- ja kirjoitustöitä seisten, joten kokeileminen houkutti. Vähän yllättyneenä huomasin, että seisomatyö sopii kropalleni. Aluksi päivä alaraajojen päällä tuntui väsyttävän, mutta jalat tottuivat nopeasti.

    PARAS seisoma-asento on jokaisella erilainen ruumiinrakenteesta ja terveydentilasta riippuen. Minun on sellainen, jossa ruumiinpaino on yhtäläisesti molemmilla jaloilla. Jalkaterässä painopisteitä ovat kantapään lisäksi päkiän ulko- ja sisäsyrjät. Ne muodostavat kolmiot, joiden varassa pysyy hyvin pystyssä.

    KOKOLATTIAMATTO peittää avokonttorin lattian jokaisen neliösentin. Seison sen päällä sukkasillani. Valitun lattiamateriaalin puhtaudesta ja epäedullisista vaikutuksista terveyteen puhutaan paljon. Nukkaisen pinnan eduksi on sanottava, että se on jaloille mukava, lämmin ja pehmeä.

Tasapainolauta, jonka päällä voi harjoitella kehon hallintaa samalla kun tekee töitä näyttöpäätteellä. Satulatuoli on piilossa työpöydän alla satunnaista istumista varten.

Tasapainolauta, jonka päällä voi harjoitella kehon hallintaa samalla kun tekee töitä näyttöpäätteellä. Satulatuoli on piilossa työpöydän alla satunnaista istumista varten.

    AIVAN istuimeton ei työpisteeni ole. Satulatuoli on siltä varalta, että haluan istua. Näin tapahtuu harvoin, yleensä puhelinneuvotteluissa. Näköhavaintoon perustuva lukeminen ja kirjoittaminen sujuvat seisten, mutta kuuloaistiin perustuva yhteydenpito tehostuu, kun istuu. Aivojen evoluution tutkijoilla olisi tässä selvitettävää.

    ERILAISTEN terveyskenkien valmistajat kävivät tarjoamassa jalkineita, joissa on muutaman sentin korko. Olivat kuulemma parhaat seisoen työskentelyyn. Ohje perustunee enemmän myyntipäällikön toiveisiin kuin tutkimukseen. Ihmisen lajinmukaisin asento jalkojen päällä on takuulla kengätön.

    TYÖASENTOIHIN perehtyneet ergonomit varoittelevat koko päivän kestävistä istumasessioista. Ne pitäisi katkaista kerran tunnissa nousemalla seisomaan ja venyttelemään. Istuminen litistää reisien verisuonia, minkä vuoksi jalkojen verenkierto häiriytyy. Pidemmän päälle se on haitallista. Myös selkä rasittuu, jos istuma-asento on huono.

    TYÖNANTAJA puhuu paljon työhyvinvoinnin tukemisesta, mutta teot rajoittuvat vartin ohjattuun keppijumppaan kerran viikossa. Se vetreyttää hartioita yhtenä päivänä ja pakottaa nousemaan tuolilta kerran. Tuskin riittää ehkäisemään istumahaittoja.

Pyörivä lauta tasapainon ja vinojen vatsalihasten harjoittamista varten..

Pyörivä lauta tasapainon ja vinojen vatsalihasten harjoittamista varten..

    KORKEUDELTAAN portaattomasti säädettävien pöytien hinta on tullut edullisemmaksi viime vuosina. Tällä hetkellä se on suunnilleen sama kuin toimiston normipöydän, mutta työnantaja kitsastelee niiden hankkimisessa. Yleensä pitää tuoda terveydenhuollon ammattilaisen todistus, josta selviää, että terveydentila on sellainen, että kirjoituspöydän korkeutta pitää voida säädellä.

    TYÖKYVYSTÄ huolehtiminen olisi työnantajalle kannattavaa. Kun keho on kunnossa, myös tietotyöläisen aivot toimivat vilkkaammin. Omituista, että välineet parempaan työtulokseen eivät ole vapaasti kaikkien saatavilla.