Älykäs suunnittelu ei vedä vertoja evoluutiolle

    Uusin teknologia tuottaa elollisten kaltaisia koneita. Mekaaniset työntekijät ahertavat uupumatta tehtaiden liukuhihnoilla tehden erehtymätöntä millintarkkaa työtä paremmin kuin ihmiset. Itseään ohjaavat autot liikkuvat jo teillä

    Koneet voivat saada myös eläimen hahmon. Silloin ne korvaavat elävät pörröturkit esimerkiksi vanhusten viihdyttäjinä. Pehmeän, lämpimän, liikkuvan ja ääntelevän koneen rapsuttaminen tuo samankaltaista mielihyvää kuin oikean lemmikin paijaaminen. ’Elävät’ koneet ovat insinöörien älykkään suunnittelun tulosta.

Histidiini on aminohappo, yksi ensimmäisiä orgaanisia molekyylejä maapallolla. Kuva Wikipedia.

    Teknisen tiedon kehittymisestä huolimatta aidon elämän synty on pysynyt mysteerinä. Ensimmäiset eläviksi kutsutut orgaaniset aineet ilmestyivät maapallolle nelisen miljardia vuotta sitten. Tiedeyhteisö pitää todennäköisenä, että ne syntyivät meressä, jossa oli otollista materiaalia ja sopivasti elektronien liikkumisen tuottamaa energiaa, sähköä. Energialähteet saattoivat olla salamaniskuja, komeettoja tai vaikka merenpohjan kuumia lähteitä. Otollisissa olosuhteissa syntyivät aminohapot, ensimmäiset elämän molekyylit.

    Miljardien vuosien takaisten tapahtumien tarkka selvittäminen voi olla mahdotonta, mutta sitä luonnontieteilijät kuitenkin yrittävät. Tieteellinen tutkimus on paras tunnettu menetelmä tuottaa luotettavaa tietoa. Tutkimustulosten julkaisukäytäntö alistaa johtopäätökset kaikkien lukutaitoisten arvioitavaksi. Jos tuloksissa on virheitä, ne huomataan.  Tieteelliselle tiedolle on ominaista, että se korjaa itse itseään.

    Vuosia sitten istuin opiskelijoiden järjestämässä tiedepaneelissa. Tilaisuus alkoi asiantuntijan perusteellisella esityksellä älykkäästä suunnittelusta. Silloin oivalsin, että kyse ei ollut insinööriopiskelijoiden illasta. Olin altavastaajana kreationistien tilaisuudessa. Edustin siellä tiedeuskoa.

    Kreationismi eli luomisusko perustuu ajatukseen, että kaikki olevainen on älykkään suunnittelun tulosta. Luonnon monimuotoisuus ja ihmisen kyvyttömyys ratkaista esimerkiksi elämän arvoitus, ovat siitä selkeä todiste.

Leonardo da Vincin maalaus Viimeinen ehtoollinen kuvaa kristinuskon keskeistä tapahtumaa.

    Paneelikeskustelu meni jotenkin niin, että lajimme tiedollinen osaamattomuus edellytti jonkin ylivertaisen olemassaoloa. Huomautin, etteivät elämän ratkaisemattomat arvoitukset todistaneet mitään ylivertaisesta suunnittelijasta. Ne olivat osoitus tieteen kehittymättömyydestä, vääristä menetelmistä ja huonosti suunnitelluista tutkimuksista. En saanut ymmärrystä.

    Luomisuskon mukaan ihminen ilmestyi maapallolle jumalan luomistyön tuloksena. Väitettä ei voi todistaa vääräksi. Voisi ajatella, että sen vuoksi väite on totta. Mutta juuri mahdottomuus osoittaa vääräksi on epätiedon eli huuhaan tunnusmerkki. Samaan kategoriaan kuuluvat muun muassa horoskoopit. Niiden todistaminen vääräksi ei onnistu.

    Viime aikoina julkisuuden toimijat ovat aktivoituneet uskonasioissa. Yksi heistä on Paavo Väyrysen perustaman kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen. Hän ei hyväksy koulujen evoluution opetusta, jos samalla ei opeteta luomiskertomusta tasavertaisena vaihtoehtona. Kilpeläinen uskoo, että ihminen on luotu jumalan kuvaksi, eikä muita perusteluja tarvita. Hämmentävää, jos perustelemattomat uskomukset alkavat syrjäyttää tieteellisen tiedon poliittisten päätösten teossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *