Kun vauva saa neuvolassa rokotuksen, hän purskahtaa itkuun neulan tehdessä lihakseen pienen käytävän ja rokotenesteen venyttäessä ympäröiviä kudoksia. Pidämme reaktiota kivun merkkinä, koska tiedämme kokemuksesta, että rokotus vähän nipistää. Koiranpentu vinkaisee ja lihakset jännittyvät, kun sille eläinlääkärin vastaanotolla annetaan ensimmäinen rokote. Luontevaa on tulkita myös pennun käytös kivun ilmaisuksi.
Kysymys eläinten kivuntunnosta on puhuttanut vuosisatoja. Tiedeyhteisö on perusteellisesti pohtinut, ovatko eläimet ylipäätään tarpeeksi kehittyneitä, jotta ne kykenevät kokemaan kivun ja siitä aiheutuvan kärsimyksen. Johtopäätös on ollut epävarma, koska suoraa vastausta Sattuuko? -kysymykseen ei voi saada. Eläimet kun eivät puhu emmekä me osaa eläinten kieltä.
Erityisesti selkärankaisten eläinten hyvinvointia, tunteita ja tiedollista suoriutumista on viimeisen vuosikymmenen aikana tutkittu tarmokkaasti. Mitä enemmän opimme eläinten kyvyistä, sitä vähemmän ne näyttävät meistä eroavan. Suoraa todistusta eläinten kipukokemuksesta ei vielä ole, mutta on vain ajan kysymys, milloin sellainen saadaan. Toiminnallinen magneettikuvaus on jo paljastanut, että samat kuuloärsykkeet aktivoivat jokseenkin samoja aivoalueita sekä koirilla että ihmisillä. Samalla menetelmällä eläinten kipu tulee näkyväksi.
Tiede rämpii edelleen kipukysymyksessä, mutta onneksi kaupunkilaisjärki ymmärtää paremmin. Vuonna 2009 EU:n päättäjät kirjasivat niin sanottuun Lissabonin sopimukseen yhteisen käsityksen siitä, että eläimet ovat tuntevia olentoja. Kansallinen eläinsuojelulakimme on parhaillaan uudistuksen kohteena. Pidän tärkeänä, että siihen saadaan mukaan EU:n viesti. Meidän pitää kunnioittaa eläimiä, koska ne ovat tuntevia olentoja.