Tag Archives: Aaltola

Arvio kirjasta Eläimet yhteiskunnassa

Eläimet yhteiskunnassa
Elisa Aaltola & Sami Keto (toim.)
I
nto Kustannus Oy, 2015 

Eläimet yhteiskunnassa

Eläimet yhteiskunnassa.

    Eläinten hyvinvointi on viime aikoina tullut luontevaksi osaksi julkista keskustelua. Siksi on tärkeää, että kotimaisin voimin on tuotettu kirja, joka pohtii eläinten asemaa nimenomaan suomalaisista lähtökohdista.

    Ihmisen biologinen ja yhteiskunnallinen asema muiden eläinlajien joukossa on murrosvaiheessa. Biologi Jussi Viitala todistaa ominaisuus kerrallaan, miten ihminen on hyvin tyypillinen nisäkäs. Kaikilla meillä on vastaavat ruumiinosat, joiden tehtävät ja toiminnot ovat samankaltaisia. Tämä koskee myös aivoja, joten on hyvin mahdollista, että samankaltaisuus liittyy myös mielen toimintaan. Emme taida olla niin ainutlaatuisia kuin ehkä haluamme uskoa.

    Filosofiassa ihminen on määritelty sellaiseksi, mitä eläin ei ole, toteaa sosiologi Salla Tuomivaara. Kun eläimiä on tieteellisen tutkimuksen avulla opittu paremmin tuntemaan, varsinaiset ominaisuuksien eroavuudet ovat kadonneet ja niiden tilalle on tullut pelkkiä aste-eroja. Ikivanha tapa ja tottumus pitävät meidät kuitenkin edelleen erillään muista eläimistä.

    Maanviljelys pysyvine asutuksineen toi mukanaan eläinten kasvattamisen. Samalla meihin juurtui hierarkkisen eläinsuhteen perusta, joka mahdollisti kotieläinten alistamisen pelkiksi tuotantovälineiksi. Filosofian dosentti Elisa Aaltola kysyy, kuinka me moraaliset ihmiset kykenemme hyväksymään tavat, joilla muita eläinlajeja yhteiskunnassamme kohdellaan? Hänen vastauksensa on itsepetos. Sen kourissa me tiedämme jotain, mitä emme halua tietää, ja lopulta arkielämässä toimimme kuin emme tietäisi. Itsepetos myös tekee meistä passiivisia emmekä sen vuoksi halua nostaa esiin kiusallisia asioita eläinten kärsimyksistä.

    Lihatalot ovat mainonnassaan muovanneet lihan syömisestä nationalistisen kysymyksen väittämällä, että jokaisella on oikeus syödä suomalaista lihaa. Näin toteaa poliittisen historian tutkija Noora Kotilainen. Kansallisuusaatteeseen liittyvä muukalaisvihamielinen ulottuvuus on myynnin edistämiseksi yhdistetty eläinten hyväksikäyttöä oikeuttavaan lajisortoiseen ajattelutapaan. Sen valossa eläin esitetään kansakunnan elinehtona, jonka ruumiin syöminen pitää talouden pyörät pyörimässä.

    Kaltaiselleni rivikansalaiselle lienee vaikeinta tulkita kirjailija ja teatterintekijä Laura Gustafssonin sekä kuvataiteilija Terike Haapojan kirjoitusta ’Mistä ei voi puhua – taide, eläin ja kielen ulkopuolinen’. Ripaus lisää yleistajuisuutta helpottaisi jokamiehen lukukokemusta. Kirjoittajien sinänsä ansiokas analyysi lähtee siitä, että puhekyvyn puuttuminen pudottaa eläimet merkitysten ulkopuolelle, tekee niistä merkityksettömiä. Ajankohtainen keskustelu eläinten asemasta yhteiskunnassa on kiinnostava, koska se haastaa kielen roolin ihmislajia rajaavana ominaisuutena. Voiko esimerkiksi lainsäädännössä sana subjekti eli teon tekijä tarkoittaa myös eläintä?

    Yllä oleva marinani tekstin haasteista ei johdu vain siitä, etteikö pelkän biologisen peruskoulutuksen saanut tumppu voisi ymmärtää ’taideasioita’. Kyllä voi, kun kirjoittaja niin haluaa. Kotimaisen kirjallisuuden tutkija Karoliina Lummaan ’Picoides tridactylus -lajin poeettinen kuvaus’ on suorastaan hurmaava erittely kolmen runoilijan pohjantikkarunoista. Vieläkin lausun ääneen esimerkkiriimejä.

    Suosittelen lukemaan kirjan, jossa kokeneet tekstinikkarit ovat asiantuntevasti paneutuneet oman alansa eläinkysymyksiin. Tuloksena on mielenkiintoinen valikoima näkemyksiä eläimistä yhteiskunnassamme. Erityisen hyvänä pidän lähdeluetteloa, josta voi tarkistaa tiedon alkuperän ja mahdollisesti löytää uusia. Kirja alkaa ja päättyy runoilla, joiden pelkistetty muoto korostaa erinomaisesti teoksen eläinsuojelullista näkökulmaa.