Yhtenä iltana kissat paiskoivat lattialle pudonnutta pussinsulkijaa. Sellaista kahdesti koukkuun taitettua valkoista nauhanpätkää, jossa on muovilla tai paperilla päällystetty taipuisa rautalankaydin. Kooltaan sulkija sopi mainiosti kissan suuhun ja permantoa pitkin heitettynä se piti kivasti kutsuvaa rapinaa.
Koltiaiset heittelivät leikkikaluaan ja välillä nappasivat sen hampaiden väliin niin, että kolisi. Pyrin pitämään sulkijat poissa kissojen ulottuvilta, koska nieltyinä niistä voi tulla harmia. Sulkijoiden jäykkä koukkuinen rakenne juuttuu helposti johonkin suoliston mutkaan aiheuttaen vakavaa vahinkoa. Oikeastaan pussinsulkijat ovat kiellettyjä leluja, mutta silloin tällöin niitä kuitenkin putoilee lattialle. Joskus käyvät sellaisen itse pöydältä nappaamassa.
Kissat rakastavat pussinsulkijoita.
Seurasin kattien leikkiä, joka sattumanvaraisesti siirtyi huoneesta toiseen. Kun toinen pedoista tömähti kyljelleen pianon ääreen ja yritti tavoittaa jotain sen alta, arvasin sulkijan lennähtäneen mirrien ulottumattomiin.
Yleensä jään vain katsomaan, miten mirrien yritykset tavoittaa kadonnut tavara matalasta tilasta onnistuu. Kissaeläinten etujalat venyvät odottamattoman pitkälle. Toimettomuuteeni liittyy kasvatuksellinen näkökulma: nenän eteen laskettu lelu kiinnostaa, mutta sen etsiminen ja löytäminen omin voimin on varmasti palkitsevampia.
Nyt kuitenkin päätin auttaa. Hain puolimetrisen kepin, jonka päähän oli aikoinaan ollut kiinnitettynä muovinen perhonen. Kokemuksesta tiesin, että väline soveltui hyvin kadonneiden tavaroiden etsintään matalista paikoista.
Pianon alla kepin pää kolisi soittimen jalkoihin ja niiden takaiseen lattialistaan. Muutamalla viuhkamaisella liikkeellä onnistuin siirtämään näkyviin kaikenlaista piiloon joutunutta. Vaikutuin saaliista, vaikka pussinsulkija jäi löytymättä. Lienee liukunut kepillä tavoittamattomaan paikkaan.
Mustaan aukkoon on vuoden kuluessa kertynyt lattialla ajelehtivaa roinaa.
Jalkojeni edessä lojui kaksi kuivunutta herneenpalon kuorta edelliseltä kesältä. Herneet oli aikoja sitten syöty, mutta kun ajattelin kesäistä hernehetkeä, niiden tuoreen maun muisto tulvahti suuhun. Lähituottajan palkoja ei mikään voita. Niitä on tarjolla liian harvoin. Tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita on kaupoissa ympäri vuoden, mutta tuoreita kotimaisia syöntiherneitä ei saa ollenkaan satokauden ulkopuolella.
Kulmani kurtistuivat, kun tunnistin ruukussa itse kasvattamani chilin hedelmän. Se oli piispanhattu-lajiketta, myöskin peräisin edellisen kesän sadosta. Öisin kissat olivat käyneet omin luvin nappaamassa chilipensaan oksilla hiljalleen huojuvia palkoja. Tämä oli yksi kadonneista.
Ruusunmarjan olin poiminut suoraan puskasta juoksulenkin aikana. Tarkoituksena oli viedä sisäkissojen haisteltavaksi näyte villistä ulkomaailmasta. Varpuset olivat istuneet juuri tämän marjan äärellä, kun lähestyin pensasruusujen kasvupaikkaa juoksupolun mutkassa. Kukinta-aikaisen hetken palautuminen mieleen melkein hiveli hajuhermoja. Hentoinen ruusuntuoksu, joka muutaman sekunnin ajan tavoitti hikisen hölkkääjän sieraimet.
Hauraan, kuivuneen kasvinlehden tunnistaminen vei hetken, mutta sitten sain lajinmäärityksen tehtyä. Joulutähti. Jokaisen vuoden ensimmäinen joulukukka, jonka ilmaantuminen kotiin aloitti tiiviin joulun odotuksen. Punaisten tähtien seuraksi sytytettiin myös ensimmäiset jouluvalot. Nyt elettiin kesän alkua, mutta aloin jo odottaa seuraavaa joulua.
Limsapullon oranssisen korkin tarinaa en tiennyt, mutta siitä viis. Aikuisten perheessä tapahtui jatkuvasti asioita ilman, että olin niistä tietoinen. Pianon alta yllättäen löytynyt musta aukko osoittautui muistikirjaksi perheen edellisen vuoden elämästä. Vähemmän perusteellisella siivouksella on etunsa.
