Meillä on yhteinen osoite kettuperheen kanssa. Asun kerrostalossa suomalaisittain suuren kaupungin keskustassa. Keväällä kettuemo perusti perheen rappusten alle.
Aluksi pihalla vilahti vain emo, silloin tällöin saalis suussa. Sopivasti vartuttuaan neljä pentua ilmestyi pesäkolosta ja alkoi kulkea perässä.
Valtaosa asukkaista ihastelee ja valokuvaa jälkikasvua, mutta isosta talosta löytyy myös soraääniä. Joku julkaisi kotitalomme tarkan osoitteen Facebookin julkisilla sivuilla pyytäen jotakuta tulemaan ja loukuttamaan villit koiraeläimet.
Toistaiseksi citykettujen uusi sukupolvi on selvinnyt hyvin. Pahiten niitä uhkaavat lähikadulla kulkevat autot. Toinen vaara on ilkivalta.
Oman pihan ketuilla on kuitenkin hintansa. Niiden saapumisen jälkeen nurmelta ovat kadonneet edelliset villin luonnon edustajat, rusakot ja sepelkyyhkyt.
Kaupunki vaikuttaa käytökseen
Ketut ovat erinomaisen sopeutumiskykyisiä, koska ovat jokseenkin kaikkiruokaisia eivätkä aseta tiukkoja vaatimuksia elinympäristölleen. Kun metsissä ravinto alkoi olla vähissä tai naapurin elinpiiri tuli liian lähelle, rohkeimmat siirtyivät rakennettuihin taajamiin.
Citykettuja on asunut kaupungeissa vuosikymmenien ajan. Ei ole ihme, että ihmisen naapuruus on vaikuttanut niiden käyttäytymiseen ja jopa ulkonäköön.
Skotlantilaiset tutkijat totesivat parisen vuotta sitten, että kettujen ihmispelko on vähentynyt. Citykettujen naapurina sen voi itsekin todeta. Jos osutaan pihamaalle yhtä aikaa, eläimet voivat jäädä muutaman metrin päähän seuraamaan, mitä on meneillään.
Ulkonäkö muuttuu
Toisessa tutkimuksessa Lontoon cityketuista löydettiin ulkonäön muutoksia. Siirryttyään maalta kaupunkiin kettujen kuono oli lyhentynyt ja leventynyt.
Muutoksen tarkkaa syytä ei tiedetä. Oletus on, että se johtui erilaisesta ravinnosta, jota ihmisen läheisyydessä oli tarjolla. Ruoantähteiden tonkiminen sujui paremmin toisenlaisella kuonolla.
Aikaisemmin susissa on todettu samansuuntainen kehitys, jonka katsottiin olevan domestikaation ensimmäisiä merkkejä. Asiantuntijat eivät ole välttyneet kutkuttavalta kysymykseltä, ovatko cityketut domestikoitumassa? Susista tuli koiria, voisiko ketuista kehittyä uudenlainen kotieläin koirien rinnalle?