Talvisen lumituiskun tuprutessa aurauskalusto ilmestyy kaduille ja teille. Erikokoiset ja -näköiset lumentorjuntalaitteet valtaavat ensin pääväylät siirtyen sen jälkeen vähemmän tärkeille. Kevyen liikenteen reitit jäävät hännille. Vihoviimeisinä puhdistetaan jalankulkuväylät – jos puhdistetaan.
Autoteiden avoimena pitämistä perustellaan prioriteeteilla, yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan turvaamisella.
Suolaharjaus on tullut pyöräteiden talvihoitoon
Talvipyöräilyn suosion kasvaessa on alettu satsata myös pyöräteiden hoitoon. Pelkän lumenluonnin rinnalle on tuotu suolaharjaus, jota käytetään erityisesti kaupunkiympäristöissä.
Lumi harjataan pois ja puhtaalle pinnalle, yleensä asfaltille, sirotellaan puhdistettua suolan sekaista hiekkaa. Seoksesta on poistettu hienojakoisin aines, joten se pölyää vähemmän. Hiekanjyvät ovat kooltaan pieniä, läpimitaltaan muutaman millimetrin, joten niiden ei pitäisi vahingoittaa pyörien kumeja.
Suolalisä alentaa veden jäätymispistettä asteen tai pari nollan alapuolelle. Oma kokemus osoittaa menetelmän toimivan muutamassa pakkasasteessa, mutta sitä kylmemmässä tien pinta vääjäämättä jäätyy.
Suolaharjaus tuplaa tavanomaisen auraukseen hinnan, joten sitä on käytetty pääasiassa siellä, missä pyörää polkevia ja jalkaa toisen eteen siirtäviä liikkuu paljon.
Jalkakäytävillä tai muilla vain kävelyyn tarkoitetuilla reiteillä suolaharjausta ei ole näkynyt.
Jalankulkijoihin kannattaisi panostaa
Usein toinen puoli kevyen liikenteen väylistä on varattu kävelijöille, mutta talvikunnostus painottuu pyörää suosiville. Omin jaloin liikkuvat saavat tarpoa heikommissa olosuhteissa.
Kuvassa suolaharjattua kevyen liikenteen väylää. Vasemmalla sula asfalttipinta pyöräilijöille. Jääkuori ja vesilätäköt oikealla ovat kävelijöiden kaistaa.
Jalankulkijoiden turvallisuuteen kannattaisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota. Hyvin hoidetut kaistat vähentäisivät kaatumisia, ensiapuasemien ruuhkia, sairaspoissaoloja, korvausvaatimuksia ja inhimillistä kärsimystä.
Kävely on ihmisen lajinmukaista siirtymistä paikasta toiseen. Se on halpaa, hiilineutraalia ja tasa-arvoista, koska ei vaadi erityisiä välineitä. Siinä lieneekin osa ongelmaa, läpeensä mekanisoitu yhteiskuntamme ei arvosta luonnollisuutta.
Ilman teknisiä laitteita liikkuvien kansalaisten tarpeet ovat yhtä tärkeitä kuin teknologiaan turvautuvien. Yhdenvertainen kohtelu on kirjattava väylien kunnossapitosuunnitelmiin.
Jalkaisin kulkevien reitit on pidettävä yhtä hyvässä kunnossa kuin pyöräilijöiden.