Tag Archives: koronavirus

Itseään on vaikea myydä

Lähtiessäni Turun vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi 2021 koronavirus rajoitti vielä vahvasti arkea. Puhuttiin tulossa olevista digivaaleista, joihin kaltaiseni vähäpuheinen ja uusia sosiaalisia tilanteita karttava noviisi voisi jotenkin solahtaa mukaan.

Demokratian ydintä ovat vapaat ja riippumattomat vaalit, joihin jokaisella on oikeus asettua ehdolle. Mutta miten ehdolle asettumisen yhdenvertaisuus toteutuu, kun vaalitapa vääjäämättä suosii ulospäin suuntautuneita henkilöitä?

Arviot väestön intro- ja ekstroverttien persoonallisuustyyppien määristä vaihtelevat. Yhden tutkimuksen perusteella ekstroverttejä on enemmän, toisen arvion mukaan molempia on suunnilleen saman verran.

Näistä lähtökohdista ja kokemukseen perustuen voisi spekuloida, että yhteisistä asioista päättävät luottamushenkilöt ovat useammin sosiaalisia ja ulospäin suuntautuneita kuin sisäänpäin kääntyneitä.

Kun ujo introvertti yllättää itsensä ryhtymällä kuntavaaliehdokkaaksi, hän on heti pois mukavuusalueeltaan. Sometilien profiilikuvien vaihtaminen kissan kasvoista omaan naamaan oli ensimmäinen stressitesti.

Noviisiehdokas aloitti digivaalien kampanjan vaihtamalla sometilien profiilikuvan kissan kasvoista omaan naamaan.

Tein digivaalikampanjan kotona sosiaalisen median sähköisillä alustoilla, Facebookissa ja Instagramissa. Somekiusaamisen mahdollisuus oli tiedossa alusta asti.

Kun sain ensimmäisen viestin, että sinun kaltaisiasi ihmisiä ei pitäisi olla olemassa, tuohduin, mutta vain hetkeksi. Ehkä olin samaa mieltä kirjoittajasta, mutta en kertonut sitä hänelle. Henkisen ja teknisen vertaistuen avulla opin nopeasti piilottamaan öyhöttäjien kommentit.

Kun alkuperäinen huhtikuun vaalipäivä siirrettiin terveysturvallisuuden vuoksi kesäkuuhun, myös kampanjointiaika pidentyi parilla kuukaudella. Se merkitsi itsensä mainostamisen jatkumista ja kustannusten kasvua.

Lähellä uutta äänestyspäivää koronatilanne helpottui sen verran, että vaalityötä voitiin tehdä ulkona. Tuntemattoman henkilön pysäyttäminen kadulla politiikasta puhumista varten oli noviisille aikamoinen haaste, mutta vertaistuella pääsin alkuun.

Kaduilla kohtaamani vieraat ihmiset osoittautuivat mukaviksi ja muutamien kanssa sukeutui rakentava keskustelu. Rajallisesta kokemuksestani huolimatta ehdin kuulla monenlaisia ehdotuksia kaupunkiympäristön ja asumiskokemuksen parantamisesta. Viheralueista ja maksuttomista parkkipaikoista ei haluttu luopua.

Tein vaalikampanjan lähes yksin ilman kampanjapäällikköä tai vaalitiimiä. Somen käytöstä sain vinkkejä lähisukulaiselta. Nyt tiedän enemmän hakukoneiden logiikasta ja Facebookin algoritmien toiminnasta.

Maksoin kampanjani kulut omasta pussista. Virallisen vaalirahoitusilmoituksen voi lukea Valtiontalouden tarkastusviraston sivuilta.

Vaikka itseään on vaikea myydä, suosittelen kuntavaaliehdokkaaksi ryhtymistä neljän vuoden kuluttua. Vakuudeksi lainaan filosofi Friedrich Nietzschen lentävää lausetta: mikä ei tapa, se vahvistaa.

Rokotejonon häntäpäästä huudellaan

Koronavirus riehuu Suomessa. Kuulun väestöryhmään, joka rokotetaan viimeisenä viruksen aiheuttamaa sairautta vastaan. Synkistelyyn taipuvainen tekisi johtopäätöksen, että olen yhteiskunnassa niitä vähiten arvostettuja häntäpään kansalaisia. Positiivisemmin asiaa voi lähestyä ajattelemalla, että en kuulu riskiryhmiin työn, perussairauksien tai iän puolesta.

Koronarokotteet kehitettiin kansainvälisenä yhteistyönä ennätyksellisen nopeasti noin vuodessa. Rokotteiden tehosta ja turvallisuudesta vastaavat viranomaiset vakuuttavat, että tautipaineesta huolimatta käyttöön hyväksyttyjen valmisteiden laatuvaatimuksista ei ole tingitty.  

Luotan viranomaisten tekemiin lupapäätöksiin, mutta jokaiseen uuteen markkinoille tulevaan rokotteeseen (ja lääkkeeseen) liittyy aina ennalta tuntemattomien sivuvaikutusten riski. Vaikka riski on hyvin pieni, se on kuitenkin olemassa.

Koronavirus pani ihmiskunnan polvilleen. Siitä tuskin päästään kokonaan eroon edes rokotuksilla. Todennäköisesti korona jää harmiksemme tautina, jonka useimmat sairastavat jo lapsena. Nuorena hankittu immuniteetti suojaa sairaudelta aikuisiässä. Kuva Pixabay.

Rokotejonon häntäpäähän sijoitettuna lohduttaudun, että vuoroni tullessa pari kolme miljoonaa suomalaista on jo piikitetty ennen minua. Niin suuressa joukossa rokotteen aiheuttamat harvinaiset haitalliset vaikutukset ehtivät tulla ilmi.

Syksyllä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi aikataulun, joka ajoitti vuoroni tämän vuoden loppuun. Siinä suunnitelmassa rokotteiden saatavuus ei ollut ongelma. Niitä oli EU:n yhteistilauksen kautta tulossa tarpeeksi jokaiselle suomalaiselle.

Muutaman viime viikon aikana on kuitenkin käynyt ilmi, että rokotteita ei tule maahan sovittua määrää sovitussa aikataulussa. Kyse on rokotteiden valmistamiseen liittyvistä ongelmista. Näillä näkymin rokotukseni on siirtymässä seuraavaan vuoteen.

Koronavirusta on joka puolella maailmaa ja rokotteista pulaa, joten ikävää tilannetta ei voi paeta mihinkään. Silloin viranomaisten ohjeiden noudattaminen tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta. Pysy kotona, älä tapaa perheen ulkopuolisia ihmisiä, jos se ei työn vuoksi ole pakko. Pese kädet, käytä maskia. Älä lipsu ohjeista, vaikka mieli tekisi.

Ajoittain tajunnanvirtaan putkahtaa ajatus, että poistun rokotusjonosta vapaaehtoisesti ja annan vuoroni seuraavalle. Toisin sanoen kieltäydyn rokotteesta ja ryhdyn laumasuojan vapaamatkustajaksi. Viranomaisohjeet pysyisivät muuttumattomina, mutta rokotusajan jatkuva siirtyminen lakkaisi kismittämästä.

En kuitenkaan. Ihmiskunta selviää koronapandemiasta vain yhteistyöllä, jossa jokainen tekee osansa. Maailman jokaisesta ihmisestä muodostuvassa virustorjuntaverkostossa kohdalleni sattunut vastuu on kuuliainen nököttäminen rokotusjonossa. Niin se vain on.

Voikukan opetuksia koronakeväänä

Useamman viikon kotoilu ja töiden tekeminen etänä sujuivat kohtuullisen hyvin. Kunnes. Epämukavuus alkoi kylmyyden, pilvien ja sateiden väistyttyä. Sinisen taivaankannen kultainen valopallo lämmittää jo sen verran, että lasein suojatulla parvekkeella on melkein kuuma.

Pakko lähteä ulos kokemaan kevät. Moni muukin on tehnyt samoin, eivätkä kaikki piittaa kanssakulkijoista. Viranomaisten ohjeen mukainen parin metrin etäisyys muihin kutistuu helposti vaaksan mittaiseksi.

Lenkkipolun varrelta löytyi maalattuja kiviä. Tekijästä ei ole tietoa, mutta kiitos hänelle. Pienellä teolla hän puhuttelee meitä tuntemattomia.

Ehkä kulkuväylien keskellä järkähtämättä etenevät ovat turtuneet koronaviruksen tartuntavaaraan. He ovat kuin tulivuoren juuren asukkaat. Laavavyöry ei pelota, koska sen mahdollisuus on osa arkea. Paikalle sattuvien matkailijoiden takaraivossa pelko kuitenkin kolkuttaa koko ajan. 

Tai sitten he ovat vapaamatkustajia, jotka eivät välitä. He saattavat kokea elävänsä omaa elämäänsä ja antavansa myös toisten elää.  Yhteisvastuu pandemian selättämisestä ei heille merkitse mitään. Ei minuun mikään tartu, enkä tartuta muita. Muut voivat hypellä tien sivuun ja piilotella maskien takana, jos niin haluavat. Minä kuljen missä mielin.

Kotini lähellä virtaavan joen rannalla joku on ajatellut toisin. Hän on halunnut ilahduttaa ulkoilureitillä kulkijoita. Polun varteen on tuotu värikkäitä kiviä. En tiedä, kuka sen on tehnyt, mutta pysähdyn katsomaan. Kiviin on maalattu eläinhahmoja. Ei kovin taitavia, mutta mukavan värisiä. Tuntematon rohkaisee tuntemattomia virusten välttelijöitä.

Kivilöydön jälkeen tunnen tarvetta vaihtaa suuntaa. Etsiydyn vähemmän ruuhkaisille kulkureiteille. Se tarkoittaa, että pitää poistua poluilta ja siirtyä päällystetyille jalkakäytäville. Minkä maisemissa menettää, se korvautuu siedettävällä välillä muihin ulkoilijoihin.

Voikukka puskee esiin kivien välistä tupakantumpin viereen. Pitää ihailla sen sitkeyttä ja elämänhalua.

Sitten odottamaton sattuu kohdalle. Kevään ensimmäinen voikukka puskee pikkuaurinkoaan ylös kasvojani kohti. Taas kävely taukoaa. Sinnikäs kasvi hyödyntää sen vähän, mitä sillä on. Sentin parin leveydeltä maanpintaa. Vieressä tupakantumppi pitää seuraa, kunnes siivotaan pois. On myös mahdollista, että joku nyppäisee irti voikukan, mutta sille ei voi mitään. Kaupunkiympäristö on ankara.

Palaan kotiin. Tartuntariskeistä piittaamattomat ihmiset ärsyttävät ja sen vuoksi olen usein lenkin jälkeen stressaantunut. Tällä kerralla on toisin. Vaatimattomasti maalatut pikkukivet ja ensimmäinen voikukka muuntuivat hyvän olon tunteeksi.

Vaikeissa oloissa voikukka tyytyi vähään ja kukoisti. Se ei ärsyyntynyt nikotiinin kyllästämästä lähinaapuristaan. Ehkä minun kannattaisi ottaa siitä esimerkkiä. Olla tyytyväinen pieneen omaan tilaan ja jatkaa muiden väistelyä. Jaloillani voin astua mahdollisimman kauas eteeni sylkevien ja naaman vieressä purkkapalloja paukuttelevien vapaamatkustajien tieltä. Voikukalla ei sitä vaihtoehtoa ole.

Koronaepidemia sumputtaa ihmisiä ulkoilureitillä

Kuluneen viikon aikana Suomi sulkeutui. Valmiuslaki otettiin käyttöön. Ihmiset siirtyivät etätöihin, jos tehtävät sen suinkin sallivat. Minä muiden mukana. Työskentelen yliopistossa. Yhden viikonlopun aikana opetus ja opiskelu siirtyivät verkkoon. Uusi opetusteknologia runnottiin kerralla käyttöön, koska vaihtoehtoja ei ollut. Digitalisaatio otti vähintään kolmiloikan. Metsien maassa myös vessapaperi loppui supermarkettien hyllyistä.

Halisten koski on kuntolenkin kääntöpaikka. Maaliskuussa vettä vielä riittää.

Kotikaupunkini keskusta on tyhjentynyt ihmisistä. Kauppakadut ovat autioita. Vain torin laidalla, suositun ruokakaupan liepeillä, muutama urhoollinen puskee eteenpäin rollaattoriin tukeutuen.

Koska kuntosalit ovat kiinni, liikuntatavat ovat menneet uusiksi. Pyrin ulkoilemaan päivittäin. Se on mahdollista, koska en ole varsinaisesti karanteenissa. Myös alkamassa oleva kevät houkuttaa luonnon äärelle kurkkimaan, missä jo mennään.

Sunnuntaiaamuna lähden liikkeelle melko varhain. Ajattelen, että toiset vielä juovat aamukahviaan. Olin väärässä. Moni muukin on päätynyt samaan ratkaisuun. Näyttää siltä, että kansalaiset ovat siirtyneet kaupungin kaduilta luontokohteisiin. Vakituisella lenkkipolullani ihmisiä riittää ruuhkaksi asti. Enemmän kuin kesällä.

Aamuauringon haaleassa kilossa kuljen joen vartta ylävirtaan. Savimaalla vesi virtaa syvässä uomassa, joten penkat ovat korkeita ja jyrkkiä. Siksi kaupunki on rakentanut osittain penkalle, osittain veden päälle pitkiä, rantaa myötäileviä puulaitureita. Leveyttä kulkuväylällä on vajaan parin metrin verran.

Kosken alajuoksulla on mahdollisuus kalastaa. Vain onkiminen on kielletty.

Edessäni kävelee isokokoinen pariskunta käsikädessä. Kumpikin kulkee puusillan laitaa omassa reunassaan. Käsivarret sulkevat keskitien. Heitä ei mahdu ohittamaan, koska toisella puolella on aita ja joki, toisella jyrkkä ryteikköinen piennar.

Me jäljestä tulevat jumiudumme pariskunnan taakse. Kukaan ei kehtaa sanoa heille mitään. Metrin tai parin etäisyyttä muihin kulkijoihin on vaikea säilyttää. Ihmistiheys neliömetrillä vastaa kaupan kassajonoa alennusmyynnin aikaan. Koronavirukset kiittävät. Tilanne laukeaa, kun puulaituri vaihtuu joentörmän hiekkatieksi.

Lähes luonnontilaisia rantapenkereitä kattavat heinikot ja isokokoiset pensaat. Talitiaisilla taitaa olla laulukisat menossa. Ti-tyy, ti-tyy. Linnut ovat uskomattomia. Miten pienestä kehosta saa lähtemään niin suuren äänen? Yhtäkkiä jähmetyn. Ti-ti-tyy. Yhden pensaan tietyssä pisteessä lintu päästää suustaan koko vanhanaikaisen värssyn. Tunnistan sellaisen vuosien takaa.

Hymyilyttää pandemiasta huolimatta.