Tag Archives: liha

Hyödyllisiä ja hyödyttömiä eläimiä

    Muistat varmaan hempeän kesäillan, jonka lupaava tunnelma sortuu korvissa iniseviin hyttysiin. Käsien huitovan läiskinnän keskellä joku sadattelee ääneen, mitä hyötyä noista kiusallisista verenimijöistä voi olla? Jos seurueessa on eläintieteilijä, hän vastaa nopeasti, että esimerkiksi hyönteisiä syövät linnut ja lepakot syövät hyttysistä. Ikävät itikat ovat ravintoa suuremmilleen.

Vuohi tuottaa maitoa ja lihaa. Se on hyötyeläin. Kuva Pixabay.

    Lapsille opetetaan jo koulussa, että maatilojen perinteiset tuotantoeläimet ovat hyödyllisiä. Lehmistä saadaan maitoa ja lihaa ruokapöytään sekä nahkaa eri tarkoituksiin. Grillissä tirisevät kyljykset ja jouluaterian kinkut ovat sikojen panos ruokavalioomme.

    Kasvava joukko hamuaa appeeksi kevyempiä vaihtoehtoja. He hylkäävät punaisen lihan ja ryhtyvät siipikarjan tai kalan lihan kuluttajiksi. Hyötyeläimiä nekin.

    Sirkat ovat aterioidemme uusin eläinperäisen valkuaisen lähde. Hyödyllistä väkeä outoudestaan huolimatta.

    Turkiseläimiä kasvatetaan kauniin karvan vuoksi. Hyödymme niistä saamalla pehmeitä turkiksia, joista suurin osa päätyy asusteiden somisteiksi. Tieteellisissä tutkimuksissa elämäntyönsä tekevät laboratorioeläimet helposti unohtuvat keskustelusta. Virallisesti ne eivät ole tuotantoeläimiä, mutta kyllä nekin tuottavat: uutta tietoa. Sen vuoksi myös koe-eläimet ovat hyödyllisiä.

Hevosilla on kaksoisrooli. Ne voivat olla joko hyötyeläimiä tai harrastuseläimiä käyttötarkoituksesta riippuen. Kuva Pixabay.

    Hyödytön on hyödyllisen vastakohta. Koirat eivät lähtökohtaisesti kuulu hyötyeläimiin, joten niiden täytyy olla hyödyttömiä. Se tarkoittaa, etteivät ne tuota mitään konkreettista, jolla voisi ansaita rahaa. Opaskoirat sekä poliisin, armeijan, rajavartiolaitoksen ja tullin virkakoirat tuottavat palveluita. Sen vuoksi niitä nimitetäänkin hyötykoiriksi. Nimike tekee niistä muita koiria arvostetumpia.

    Faaraoiden Egyptissä kissat olivat viljavarastojen korvaamattomia työntekijöitä. Ne pitivät kurissa hiiret ja rotat, jotka hamusivat samoja ravintoaineita kuin ihmiset. Kissojen vienti pois Egyptistä oli kiellettyä ja salakuljetuksesta seurasi rangaistus. Kissojen arvostusta muinaisessa yhteiskunnassa kuvaavat meidän päiviimme säilyneet lukuisat kissamuumiot.

    Tämän päivän Suomessa kissojen asema on kovin toisenlainen. Kissoja ei juuri arvosteta. Ne ovat hyödyttömiä eläimiä, jotka on virallisesti julistettu tuholaisiksi. Maa- ja metsätalousministeriö on listannut kissan haittaa aiheuttavaksi vieraaksi maaselkärankaiseksi, jonka olemassaolo ja leviäminen pitää torjua. Kissavihan aiheuttaa sama ominaisuus, jota muinaiset egyptiläiset palvoivat: mestarillinen saalistustaito.

Kissa. Maa- ja metsätalousministeriö on luokitellut sen haittaa aiheuttavaksi vieraaksi maaselkärankaiseksi.

    Arvion mukaan miljoonassa suomalaisessa kodissa elää lemmikkinä koira tai kissa. Lisääntyvä tutkimustieto osoittaa, että niillä on sekä suora että välillinen positiivinen vaikutus isäntäväkensä terveyteen ja hyvinvointiin.

    Koiranomistajat ulkoilevat säännöllisesti ja solmivat samalla uusia tuttavuuksia. Liikunta kohentaa sekä ihmisen että mukana kulkevan karvaturrin ruumiinkuntoa ja mielen tasapainoa. Kävelylenkki on oiva esimerkki, miten yhdessä tekeminen edistää molempien osapuolien hyvää oloa. Erilajisuus ei ole este vaan positiivisen vuorovaikutuksen perusta.

    Jako hyötyeläimiin ja ei-hyötyeläimiin on keinotekoinen. Se ei tee oikeutta hyödyttömiksi julistetuille. Eläimet ovat tuntevia olentoja, joten ne ansaitsevat itseisarvon riippumatta siitä, mitä niistä nettoamme.

Joulupöydän kunkku on kinkku – pala sian reittä ja pakaraa

 

    Sydäntalven pitopöytiä on muutaman vuosisadan hallinnut kinkku, pala noin puolivuotiaan sian reittä ja pakaraa. Tapa syntyi aikana, jolloin liha ei kuulunut keskiverto suomalaisen arkiruokiin. Suurta juhlaa, joulunaikaa, haluttiin juhlistaa syömällä parasta mahdollista, lihaa.

Parikiloinen kypsä joulukinkku. Kun lihakimpale on kooltaan pieni, yhdestä sian takajalasta riittää useampaan joulupöytään.

    Yhteiskunnan vaurastumisen myötä liharuoasta on tullut jokapäiväistä. Usean suomalaisen mielestä kunnollinen ravitseva ateria sisältää aina jonkin eläimen lihaskudosta.

    Lihaa tuottavien eläinten pitoon liittyy kuitenkin moninaisia ongelmia. Elukoiden popsimalla energiamäärällä ruokittaisiin useampi ihminen kuin eläimestä joskus saatavalla lihalla. Rehupeltojen ja laidunmaiden tieltä kaadetaan luontoarvoiltaan suuria ja hiilidioksidia itseensä sitovia vihernieluja. Jokainen nautaeläin röyhtäilee metaania ja kiiruhtaa siten ilmastonmuutosta. Eläinten hyödyntämiseen liittyvät eettiset kysymykset ovat niin mittavia, ettei niihin toistaiseksi ole löydetty kaikkia tyydyttäviä vastauksia.

Pikkupossuilla on vielä koko lyhyt elämä edessä. Kuva Pixabay.

    Viralliset ravitsemussuositukset seuraavat ajan ja varallisuuden muutoksia. Tällä hetkellä ne kehottavat syömään enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Kasvissyönnistä on pikku hiljaa tullut valtavirtaa. Nykyään työpaikkaruokaloissa on aina tarjolla kasvisvaihtoehtoja. Kasvisravintoloita nousee nopeammin kuin niissä ehtii käydä. Tasavallan presidentti tunnusti haastattelussa syövänsä lihaa vain kerran viikossa. Kasvispohjaiset lihankorvikkeet härkis ja nyhtökaura ovat lyöneet myyntiennätyksiä ja pitkän aikaa kaupoissa myytiin ei-oota.

    Ruoasta puhuminen on trendikästä ja useat kuluttajat tekevät tiedostavia ostopäätöksiä. Sen seurauksena kasvisten syönti lisääntyy, mutta ristiriitaisesti myös lihankulutus kasvaa. Kansalaiset ovat kuunnelleet ravinto-oppineita ja siirtyneet joukolla popsimaan niin sanottua valkoista lihaa, siis broilereiden ja kalkkunoiden lihaksia. Samaan aikaan myös kasvissyöjien lukumäärä on lisääntynyt, joten lihankulutuksen kasvu johtunee siitä, että lihaa syövät mättävät sitä suuhunsa yhdellä aterialla entistä enemmän.

    Joulu on fleksaajille haasteellinen. Syömme pääasiassa kasviksia, mutta myös lihaa erityisissä sosiaalisissa tilanteissa. Kinkku on meidän perheen joulupöydän ehdoton keskipiste. Seitakinkku ja muut sian takajalan korvikkeet eivät ole uskottavia vaihtoehtoja. Ainakaan vielä.

Lihasikojen tehtävänä on kasvattaa itselleen isot, mureat lihakset. Kuvan siat eivät ole kotimaisia, koska niiltä on katkaisu hännänpäät. Kuva Pixabay.

    Kun perheen poika tuli täysi-ikäiseksi, pyysin häntä nimeämään ikävän lapsuudenmuiston. Vastaus oli selkeä. Meillä kotona ei ole koskaan paistettu joulukinkkua. Jälkikasvulta uupuivat oman kodin muistot kinkun paiston vaiheista, hajusta ja rasvasta.

    Anoppi, suvun erinomainen kokki, oli valmistanut juhlapöydän liharuoan omassa kodissaan. Pikkupoika oli viettänyt aikaa mummonsa luona ja osallistunut jouluruokien tekoon, myös kinkun paistoon, mutta se ei ollut sama asia kuin kotona tehty.

    Samaisella nuorella miehellä on vuosikausia ollut oma koti, mutta joka joulu paistan kinkun päivän pari ennen aattoa. Illalla poika tulee haistelemaan tuoksuja ja maistamaan tuoretta pitopöydän herkkua. Tällä ikään kuin korjataan ja parannetaan lapsuuden kokemuksia. En ole kysynyt, miten myöhästyneet jouluvalmistelut ovat vaikuttaneet muistoihin, ovatko lapsuudentraumat lientyneet? Tapa kuitenkin jatkuu. Luomukinkku on tilattu.

Kissat ei nirsoile kiusallaan

 

    Kissat sen osaavat: nopea nuuhkaisu, tiukka käännös ja määrätietoinen kävely pois ruoan ääreltä. Kun kärjestään taipunut pysty häntä tekee pari pientä nykäisyä menosuuntaan, verenpaineeni nousee kuin kantoraketti lähtötelineistään. Tämäkään sapuska ei kelvannut.

    Vaihtoehtoisesti nuuhkaisua seurannut tyytymättömyys osoitetaan pyyhkimällä etutassulla lattiaa eineen suuntaan ikään kuin peittäisi suolen tuotosta hiekkalaatikossa. Viesti tuli perille. Et pidä muonasta, jonka pistin eteesi.

Kissoilla on omia tapoja. Ne syövät yhdestä astiasta, vaikka samaa ruokaa on tarjolla kahdella lautasella.

    Kattien nirsoilu ärsyttää, mutta sillä on hyviäkin puolia. Kissa arvioi ateriaa hajun perusteella, mitä laatua on tarjolla, onko se tuoretta? Kissojen aineenvaihdunta ei ole kovin hyvä käsittelemään elimistöön joutuneita vieraita aineita, joten sen kannattaa olla tarkka siitä, mitä suuhunsa pistää.

    Tympääntyminen yhteen ruokaan yleensä takaa, että seuraava kattaus on erilainen. Muuntelu puolestaan varmistaa, että tulee syötyä monipuolisesti. Kaupallisten kissanruokien valmistajat väittävät, että niiden rehut sisältävät kaiken kissan tarvitseman, mutta mistä sen tietää. Tarpeita on kovin erilaisia.

    Vaihtelunhalussaan mirrikansa ei ole yksin. Myös ihmisillä on taipumus mättää suuhunsa eri ruokia eri päivinä. Jos on keittänyt ison satsin lempikeittoa, se ei enää kolmantena päivänä maistu yhtä hyvältä kuin ensimmäisellä syömäkerralla.

    Ihmisten ruokavaliossa suositaan tuoreita ja vähän prosessoituja elintarvikkeita. Jos samaa ohjetta soveltaa kissoihin, viiksiniekkojen ruokapöydän pitäisi sisältää muutakin kuin teollisia valmisruokia. Sen vuoksi yritän koota omien kissojen ruokavalion puoleksi valmisruoista ja puoleksi raakaruoasta.

Kissojen aterian hintalappu. Liha on laadultaan ihmisravinnoksi kelpaavaa, joten sen pitäisi sopia myös kissoille.

    Viimeksi mainitusta usein varoitellaan, koska siinä voi muhia ikäviä bakteereista. Meidän kotipedoille tarjottava tuore liha on sitä samaa, mitä myydään ihmisille, joten ainakin hygieeniseltä laadultaan se on moitteetonta. Hintakin on usein melko kilpailukykyinen teollisiin ruokiin verrattuna.

    Rasvasta ja sidekudoksesta putsattu lihaskudos on erinomainen valkuaisen lähde, mutta muilta ravintoarvoiltaan köyhää, joten pelkästä puhtaasta lihasta kissa ei saa kaikkia välttämättömiä ravintoaineita. Runsaasti vitaminoidut valmisruoat lihan rinnalla takaavat kuitenkin tarvittavien hiven- ja kivennäisaineiden sekä kissoille välttämättömän foolihapon riittävän saannin.

    Uskon nälkäisen syövän, vaikka ei ihan lempisapuska olisikaan nenän edessä. Jos yksi laatu ei kelpaa, sen sijalle en tarjoa toista. Odotetaan yhdessä kissojen kanssa seuraavaa ruoka-aikaa. Jos silloinkaan tarjottu erilainen menú ei kelpaa, odotellaan taas seuraavaa muonitushetkeä. Jossain vaiheessa nälkä on ehtinyt sellaiseksi, että vähän huonomminkin maistuva ruoka tulee syödyksi.

    Uuvutustaistelu vaatii isäntäväeltä kärsivällisyyttä. On jaksettava vastustaa jaloissa kiehnääviä, kerjääviä, perässä kulkevia, silmiin katsovia ja jääkaapin eteen linnoittautuvia, joskus äänekkäitäkin kotipetoja. Ruokaa metsästävät kissat ovat tunnetusti kärsivällisiä otuksia, joten on mahdollista, että ne vetävät pitemmän korren lajien välisessä henkien taistelussa. Silloin avaan uuden kissanruokapurkin ajankohdasta piittaamatta.

Korvikkeista tuli suosikkeja

    Lajinkehityksen aikana me ihmiset olemme sopeutuneet syömään ravintoa, joka koostuu kasvien varsista ja lehdistä, kukista, juurista, hedelmistä ja pähkinöistä. Ruokavaliota on tarpeen mukaan täydennetty eläinkunnasta peräisin olevilla aineksilla. Ne ovat olleet pääasiassa hyönteisiä ja toukkia, joita keräiltiin elinympäristöstä. Silloin tällöin saatettiin onnistua pyydystämään selkärankaisia saaliita joko maasta, vedestä tai ilmasta.

Nyhtökaurapaketti kiinnostaa kissaa.

Nyhtökaura-paketti kiinnostaa kissaa.

    Muinaisuudessa tapahtunut sekaravintoon sopeutuminen näkyy edelleen ihmislajin ruoansulatuselimistössä. Talttamaiset etuhampaat soveltuvat ruokapalan irrottamiseen. Koska leuat liikkuvat sivusuunnassa, leveät poskihampaat möyhentävät tehokkaasti haukatun kimpaleen helpommaksi niellä. Samalla siihen sekoittuu sylkeä, joka edistää ruoan sulamista. Suolistomme on suhteellisen lyhyt ja melkoisen tehokas kuten muilla sekaruokaa syövillä eläinlajeilla.

    Ihmisten nykyinen ruokavalio on kovasti erilainen. Aikojen saatossa lihasta on tullut niin keskeinen osa ateriaamme, että kansakuntien vaurauden voi päätellä lihankulutuksen määrästä ja laadusta. Mitä vauraampi maa, sitä paremmin liha maistuu.

    Kun yhteiskunnan olot alkavat vakiintua, lihan kulutus kasvaa. Aluksi lisääntyy punaisen lihan syönti, mutta varallisuuden edelleen parantuessa valkoinen liha syrjäyttää sen. Nykyisin suihin katoaa niin suuria lihamääriä, että niitä on mahdollista tuottaa vain teollisissa olosuhteissa.

Nyhtökaura teki oharit.

Nyhtökaura teki oharit.

    Viime vuosina entistä useampi on tiedostanut ylenmääräisen lihansyönnin moninaiset haitat ja ryhtynyt etsimään vaihtoehtoja. Ruokateollisuus on vastannut kysyntään.

    Kesän aikana ruokakauppoihin tuli muutaman kuukauden välein kaksi kotimaista kasvipohjaista lihan korviketta. Nyhtökaura muistuttaa ulkonäöltään revittyä nyhtöpossua, mutta on tehty kaurasta. Härkis on nimetty valmistusaineensa, härkäpavun, mukaan. Se on Suomessa yleisesti rehun raaka-aineeksi viljelty palkokasvi.

    Ensivaikutelma molemmista ennen näkemättömistä tuotteista ei välttämättä houkuttele: myyntirasian pohjalla lojuu tumman ruskeita kokkareita. Maistoin molempia kylmänä suoraan rasiasta. Härkiksestä pidän sellaisenaan, mieto pavun maku tuntuu mukavalta ainakin papuruokien ystävästä.

Härkis-paketti.

Härkis-paketti.

    Meidän keittiössä Härkiksestä syntyi maukas pastakastike ja nyhtökaura korvasi risotossa broilerin. Mausta ei kummassakaan tarvinnut tinkiä, mutta yllätys oli valmistuksen nopeus. Lihankorvikkeet ovat kypsiä ruokia, joten niitä ei enää tarvitse kypsentää, riittää että ne lämpiävät.

    Nyhtökaura tuli markkinoille ensimmäisenä ja sen vuoksi Härkistä näkyvämmin. Suuri osa tuttavistani tuntee sen vain nimeltä, koska kaupan hylly on nimikkeen kohdalta jatkuvasti tyhjä. Härkistä on ollut paremmin saatavilla, mutta takaiskuja on tullut. Myös Härkis voi odottamatta puuttua kantakaupan valikoimasta.

Vähän syöty Härkis-pasta-annos.

Vähän syöty Härkis-pasta-annos.

    Toivotan menestystä molemmille lihan korvikkeille. Niiden käyttö vähentää teollista lihan tuotantoa ja sitä kautta eläinten kärsimystä. Myös ilmasto- ja ympäristöongelmien kasvu taantuu. Ravintoa riittää entistä useammalle maapallon asukkaalle, kun kasvikset syödään sellaisenaan eikä niitä muuteta eläinten avulla lihaksi. Omakin terveys kohentuu.

Nakin syvin olemus

    Nakit kuuluvat lasten ja koirien lempiruokiin. Herkut valmistetaan lihasta ja muista teuraseläimen hyvinä pidetyistä osista. Sellaisia ovat esimerkiksi kieli, sydän tai maksa. Ainekset sekoitetaan ja pilkotaan niin pieniksi, että niistä muodostuu tasainen makkaramassa. Mausteita, suolaa, arominvahventeita ja säilöntäaineita roiskaistaan joukkoon maun ja tarpeen mukaan.

    Valmis massa tungetaan pitkään reiättömään putkiloon, josta tulee makkaran kuori. Nakin mittaisin välein kuoriputkilo kierretään itsensä ympäri. Tällä tavalla makkaranpätkät saadaan irralleen toisistaan. Lopputuloksena on nakeista muodostunut pitkä helminauha. Raa’at nakkirimpsut laskostetaan telineeseen ja siirretään uuniin kypsymään.

Nakki, jonka kuorena on aito teuraseläimen suoli.

Nakki, jonka kuorena on aito teuraseläimen suoli.

    Kuoriaineena käytetään oikeita eläimen suolia tai niiden teollisia jäljitelmiä. Oikeat suolikuoret jätetään kypsiin makkaroihin, mutta muoviset poistetaan, koska ne eivät tunnu mukavilta suussa. Riisutut makkarat tarjotaan meille kuluttajille toisistaan irrallisina kuorettomina nakkeina.

    Muodinmukaisena vaihtoehtona sisältömassa hakataan pelkistä kasvikunnan tuotteista. Keinotekoiset ei-eläinperäiset materiaalit ovat silloin johdonmukainen ratkaisu kuoren raaka-aineeksi. Siksi vegenakki on aina kuoreton.

    Makkara on ollut nerokas keksintö. Ensin eläin tapetaan ja sitten se säilötään omiin suoliinsa. Se on myös ollut erinomainen tapa hyödyntää ravintona sellaiset eläimen osat, jotka eivät houkuta syömään.  Repaleiset lihanpalat, sidekudos, rasva, jänteet ja nahka on helppo kätkeä makkaramassaan.

Kuoreton nakki, joka on parhaimmillaan nakkiruokiin pilkottuna.

Kuoreton nakki, joka on parhaimmillaan nakkiruokiin pilkottuna.

    Terveys- ja ympäristötietoisuus, eläinten suojelu ja globaali tasa-arvo ovat makkaranvastaisia megatrendejä. Tiedostamisen myötä nakkien syöntini on vähentynyt, yhdestä kahteen pötkylää menee vuodessa ja ne ovat ehdottomasti aitokuorisia.

    Syön ruokaa, josta tunnistaa, mitä suuhunsa pistää. Tavoitteena on myös hyödyntää tuoreita, lähellä tuotettuja raaka-aineita, joita käsitellään mahdollisimman vähän. Näillä asteikoilla nakit ja muut makkarat jäävät häntäpäähän.

    Tuoreet kasvikset ovat maukkaista ja ne pursuavat luonnollisia terveyttä ylläpitäviä vitamiineja, kivennäisiä ja erilaisia antioksidantteja. Kuumennettaessa suoja-aineet menettävät suuren osan tehostaan. Tekemällä kasviksista nakkien muotoisia kasvismassapatukoita, tuhoamme suuren osan niiden hyvistä ominaisuuksista.

Vegenakki on vaihtoehto lihaisalle serkulleen. Sopii jokaisen lautaselle.

Vegenakki on vaihtoehto lihaisalle serkulleen. Sopii jokaisen lautaselle.

    Vegenakeilla on silti paikkansa. Ruokakulttuurimme perustuu vahvasti lihaan ja muihin eläinperäisiin ravintoaineisiin. Grilleissä kyljykset ja makkarat tirisevät sovussa kasvisnakkien kanssa. Siinä on niiden ruokaekologinen lokero. Lihaa karttavan ei kerralla tarvitse kerralla muuttaa kaikkia ruokailurutiineita. Perinteisiin peijaisiin voi osallistua herättämättä suurempaa huomiota.

    Suutuntuma erottaa kuorelliset ja kuorettomat nakit välittömästi. Kuuma aitonakki rapsahtaa mukavasti hampaissa samalla kun rasvapisarat purskahtavat makuhermoihin. Raaka-aineista riippumatta kuorettomat nakit ovat velttoja lerppuja, jotka murtuvat helposti jo sormissa. Lämpötilasta riippumatta hampaissa jauhautuu vain yksitoikkoinen massa.

    Kuorettomat nakit eivät oikeastaan ole nakkeja ollenkaan, koska niiltä puuttuu nakin idea, haukatessa rouskahtava kuori. Siinä on elintarviketeollisuuden haaste: kehittää haukkausominaisuuksiltaan aidon suolen veroinen keinomateriaali makkarankuoreksi. Silloin kasvisnakki sattaa luiskahtaa myös lihaa syövän suuhun.

 

Metsästys on tappava harrastus

    Toisiin Euroopan maihin verrattuna Suomessa on paljon metsästyksen harrastajia. Noin kolmesataatuhatta henkilöä lunastaa metsästyskortin vuosittain. Yhtenä suosion syynä voi olla, että harrastus on melko helposti kansalaisten ulottuvilla. Kovin kaukana ei myöskään ole aika, jolloin eränkäynti oli melkein elinehto. Metsällä käytiin, jotta saatiin lihaa pöytään ja turkiksia maksuvälineeksi.

Metsästyksen estetiikka viehättää kansalaisia. Valokuva Ilta-Sanomista 30.1.2016.

Metsästyksen estetiikka viehättää kansalaisia. Valokuva Ilta-Sanomista 30.1.2016.

    Metsästys ei enää ole juuri kenenkään elinkeino, mutta silti villieläinten lahtaaminen huvin vuoksi on hyväksyttyä. Ainakaan tahallista jahtiporukoille aiheutettua haitantekoa ei tapahdu siinä määrin, että asia päätyisi julkisuuteen. Ehkä se heijastaa vanhoja arvoja ajalta, jolloin yhteiskunta eli vain maataloudesta.

    Jonkinlainen ujous metsästäjiä kuitenkin vaivaa. Puheessa eläimen tappaminen on etäännytetty sanavalinnoilla. Puhutaan eläinkannan hoidosta tai häirikköeläimen poistamisesta. Kyse on kuitenkin yksinkertaisesti siitä, että posautetaan elävä ja hengittävä yksilö pois päiviltä.

    Eläinten ampumista ei pelkästään hyväksytä, sitä myös arvostetaan. Metsästysporukoiden sosiaalinen ulottuvuus tunnustetaan laajasti. Mediassa eliitin ja julkkisten eräretkien eleganssia ihannoidaan.

    Uusien harrastajien värvääminen alkaa varhain. Suomen Metsästäjäliiton kotisivuilla annetaan kuvan kanssa ymmärtää, että ase kainalossa eläinten pyydystäminen sopii myös lapsille.

Suomen Metsästäjäliitto suosittelee lasten harrastukseksi eläinten tappamista. Kuvakaappaus järjestön kotisivuilta 23.1.2016.

Suomen Metsästäjäliitto suosittelee lasten harrastukseksi eläinten tappamista. Kuvakaappaus järjestön kotisivuilta 23.1.2016.

    Iästä riippumatta metsästäjän tavoitteena on tappaa elävä eläin. Jos kuolema tapahtuu heti, saaliin kärsimys jää lyhytaikaiseksi. Näin ei kuitenkaan aina käy. Jokaisella metsästyskaudella haavoittuneita eläimiä jää metsiin tai rannoille kitumaan. Jos saaliilla on hoidettavanaan jälkeläisiä, kärsimys kertautuu, koska yleensä nekin menehtyvät huoltajan mentyä. Silloin tällöin luoti voi vahingossa osua kotieläimiin, laiduntaviin lehmiin tai vaikka metsästyskoiraan.

    Muutaman viime vuoden aikana ihmisiin kohdistuneiden metsästysonnettomuuksien lukumäärä on ollut laskussa. Ikävä poikkeus sattui vuoden alussa. Nuori varsinaissuomalainen mies kuoli, kun ystävänsä vahingossa ampui kohti. Uhri menehtyi jo metsässä.

    Ampumataitoisille henkilöille on hyödyllistä käyttöä silloin, kun suurikokoisia koti- tai villieläimiä pitää lopettaa sairauden, loukkaantumisen tai muun syyn vuoksi. Metsästäjät avustavatkin poliisia liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden eläinten jäljestämisessä ja lopettamisessa. He myös suorittavat riistalaskentaa Luonnonvarakeskus LUKE:n apuna. On mielenkiintoista, että metsästäjien toteamat eläinmäärät ovat järjestään suurempia kuin LUKE:n havaitsemat. Suuriksi paisuneiden eläinmäärien pienentäminen onkin yleisimpiä syitä, jolla veristä harrastusta puolustetaan.

    Rentoutuminen metsästämällä on kulttuurinen jäänne, jonka perusteet pitää päivittää viimeistään nyt, kun uusi tieteellinen tieto on muuttanut käsityksemme eläimistä. Ne osaavat olla iloisia, vihaisia tai peloissaan ihan niin kuin me. Eläimet myös osoittavat empatiaa toisiaan kohtaan. Sen vuoksi metsästysoikeus pitäisi antaa vain sellaisille henkilöille, jotka käyttävät tappavaa taitoaan eläinsuojelullisesti ja yhteiskunnallisesti tarpeellisissa tilanteissa.

    Luonnossa liikkuminen tutkitusti edistää terveyttä ja hyvinvointia, mutta suolla tarpomisesta voi nauttia kainalossa jokin muu kuin tuliluikku. Kamera tai marjasanko ovat erinomaisia vaihtoehtoja. Ne eivät vie kenenkään henkeä.

Syötkö lihaa vai broileria?

    Tunnustan, syön porsaan, raavaan ja broilerin lihaa sekä meren elävistä erityisesti kalaa, joskus myös äyriäisiä ja pääjalkaisia, sellaisia kuin mustekalat. Hyönteisiä en ole maistanut, mutta innolla odotan ensimmäistä suutuntumaa. Samanlaista tehokkaan eläintuotannon tarjoamaa ravintoa löytyy valtaosan lautasilta, pelkillä kasviksilla vatsansa täyttää vain kolme tai neljä suomalaista sadasta.

    Fysiologisilta ominaisuuksiltani olen sekaruokaisen lajini tyypillinen edustaja. Purukalustoni ja suolistoni ovat samankaltaisia kuin muilla vastaavilla, esimerkiksi sioilla tai serkuillamme apinoilla. Etuhampaat leikkaavat ja poskihampaat jauhavat sen, mitä suuhuni pistän. Nielemisen jälkeen ruoka joutuu mahan kautta lyhyehköön suolistoon, josta jäljellä oleva ravintomassa poistuu joidenkin tuntien kuluessa.

    Ihmislaji on muiden kädellisten tavoin sopeutunut elinympäristöön, jossa pääasiallisena ravintona ovat olleet kasvien osat, lehdet, varret, juuret, hedelmät ja siemenet. Menyytä on täydennetty eläinperäisellä proteiinilla, toukilla ja hyönteisillä. Harvinaisina hetkinä ruokalistaan on voinut kuulua myös muiden nisäkkäiden lihaa. Hampaisto ja ruoansulatuselimistö sopeutuivat satoja tuhansia vuosia sitten puskemaan läpi paljon kasviksia ja vähän lihaa. Samankaltainen ruokavalio on edelleen meille ihmisille lajinmukaisinta, vaikka vinhasti vaihtuvien muotidieettien pyörityksessä sitä ei aina muista.

    Lihansyönnistä puhuminen nostattaa helposti tunteita puolesta ja vastaan. Perusteltuja syitä löytyy tukemaan molempia näkökantoja. Lopputulos, syökö lihaa vai ei, riippuu paljon arvoista, viitseliäisyydestä ja jonkin verran myös taloudellisesta tilanteesta. Ystäväni sanovat pitävänä kasviruokavaliota hyvänä asiana, mutta lihan valmistaminen vain on niin helppoa, kun siihen on pienestä saakka tottunut. Pelkkä kasvisruoka on saanut jäädä, koska siirtyminen vaatisi erityisiä ponnisteluja ennen kuin siitä tulisi sujuva rutiini.

Lihakanan rintalihaksia eli broilerin fileitä.

Lihakanan rintalihaksia eli broilerin file.

    Useat julkisuuden henkilöt ovat avautuneet ruokailutottumuksistaan. Olen toistuvasti kuullut tai lukenut, miten jotkut julkimoista ovat todenneet, etteivät syö lihaa, mutta kylläkin broileria ja kalaa. En osaa ratkaista, johtuvatko lausunnot täydellisestä tiedon puutteesta vai tavoittelevatko kellokkaat kasvissyöjän mainetta.

    Lihantuotannon ongelmia on puitu julkisesti runsaasti, joten voi olla, että vain kärsimysväittelyn keskiössä olleet sika ja nauta mielletään lihaa tuottaviksi eläimiksi. Lihakanoja eli broilereita ei oikein tunneta ja ehkä ne sen vuoksi rinnastetaan kaloihin, joita virheellisesti pidetään tunteettomina.

    Broilerin lihakset ovat lihaa siinä missä sian ja naudan lihakset. Tarkasti ottaen myös syödessämme kalaa pistämme suuhumme lihaksia, kalan lihaksia. Löysiä puhuvien ruokakeskustelijoiden olisi tarpeen päivittää tietonsa broilerin- ja kalanlihan alkuperästä ja myöntää, etteivät minkään eläimen lihakset sovi vegetaristin lautaselle. Broileriksi joutunut kanalintu kärsii siinä missä muutkin eläimet.