Tag Archives: lihansyönti

Hyönteisruokaa pukkaa

    Lihansyönnistä on tullut ongelma. Nykyisen kaltainen eläintuotanto ei anna eläimille mahdollisuutta käyttäytyä, kuten ne luontaisesti haluaisivat. Lehmä ei voi vapaasti laiduntaa, sika ei voi tonkia ruokaa maasta, kana ei voi hiekkakylpeä auringonpaisteessa.  Sen vuoksi eläinten pitoon sisältyy selkeitä hyvinvointihaasteita.

Suolalla ja viinietikalla maustettuja kotisirkkoja.

    Naudat röyhtäilevät ilmakehään metaania, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Karjan ruokkimiseksi raivataan lisää peltoalaa, mikä supistaa hiilinieluina toimivia luonnonvaraisia viheralueita. Sikalat haisevat ja sikojen lannan levittäminen pelloille tuottaa naapureille hajuhaittoja. Nykyisen kaltaisesta lihantuotannosta seuraa ympäristöongelmia lähialueilla ja maailmanlaajuisesti.

    Kasvisten puputtaminen on vaihtoehto, joka vähentää sekä tuotantoeläinten kärsimyksiä että elinympäristön tuhoja. Nyt hyönteisruoka on tulossa vegen rinnalle. Tavoitteena on korvata hyönteisproteiinilla ainakin osa selkärankaisista saadusta valkuaisaineesta.

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira työstää ohjeita, miten hyönteisiä saa kasvattaa ja valmistaa elintarvikkeeksi. Kiinnostuneet ovat ennakoineet lainsäädännön muutokset: verkosta löytyy osoitteita, joista itikoita voi tilata ruoaksi heti, kun se on sallittua.

    Maailmanmatkaajat ovat hyönteissyönnin konkareita. Kaukomailla selkärangattomat ötökät kuuluvat tavanomaiseen ruokavalioon. Arvion mukaan kolmannes maailman ihmisistä ainakin ajoittain ravitsee itseään hyönteisillä. Ei siis mikään globaalisti uusi asia.

Kissakin tykkää maustetuista kotisirkoista.

    Pari viikkoa sitten nautin ensimmäisen hyönteisateriani. Ateria ei ole tarkka ilmaisu kohtaamisesta lautasella keikkuvien kokonaisten kotisirkkojen kanssa. Soittoniekoista oli tehty välipaloja, suolalla ja viinietikalla maustettuja raksuja. Ei hullumpia. Haukatessa rouskahtivat ja suutuntuma oli mukavan rapea. Jonkin verran suolaisia, jälkimaku vähän tunkkainen.

    Possun, naudan ja lintujen lihan korvaaminen hyönteisillä kuulostaa hyvältä. Vähennetään tuotannon ympäristövaikutuksia ja samalla päästään kiusallisesta eettisestä kysymyksestä, kärsivätkö tuotantoeläimet?

    Ravintoasiantuntijat ovat pitkään suositelleet syömään enemmän kalanlihaa. Terveellisyyden lisäksi perusteena on ollut, että vesiviljely poistaa yhden ongelman. Kalat eivät kipuile. Kuluneena vuosikymmenenä tiedeyhteisö on kuitenkin hyväksynyt tosiasian, että myös kalat tuntevat kipua ja ne voivat kärsiä. Ympäristöhaittojen lisäksi kalojen kasvatus kasseissa ja altaissa aiheuttaa niille sairauksien lisäksi stressiä.

Skorpionit ovat makeita. Ainakin tikkarissa.

    Viimeiset vuodet on tutkittu myös hyönteisiä. Niiltä on löydetty samankaltaisia kipua lieventäviä järjestelmiä kuin selkärankaisilta. Lajinkehityksen tuloksena elimistön rakenteilla on tarkoitus. Hyönteisten mahdollisesti kipua kontrolloiva järjestelmä antaa syyn kysyä, voivatko ne kokea jonkinlaista kipua ja siihen liittyvää kärsimystä?

    Hyönteisruoka voi vähentää lihantuotannon ja kalankasvatuksen ympäristöongelmia, mutta eläintenpidon eettiset kysymykset ovat entistä kimurantimpia.

 

Korvikkeista tuli suosikkeja

    Lajinkehityksen aikana me ihmiset olemme sopeutuneet syömään ravintoa, joka koostuu kasvien varsista ja lehdistä, kukista, juurista, hedelmistä ja pähkinöistä. Ruokavaliota on tarpeen mukaan täydennetty eläinkunnasta peräisin olevilla aineksilla. Ne ovat olleet pääasiassa hyönteisiä ja toukkia, joita keräiltiin elinympäristöstä. Silloin tällöin saatettiin onnistua pyydystämään selkärankaisia saaliita joko maasta, vedestä tai ilmasta.

Nyhtökaurapaketti kiinnostaa kissaa.

Nyhtökaura-paketti kiinnostaa kissaa.

    Muinaisuudessa tapahtunut sekaravintoon sopeutuminen näkyy edelleen ihmislajin ruoansulatuselimistössä. Talttamaiset etuhampaat soveltuvat ruokapalan irrottamiseen. Koska leuat liikkuvat sivusuunnassa, leveät poskihampaat möyhentävät tehokkaasti haukatun kimpaleen helpommaksi niellä. Samalla siihen sekoittuu sylkeä, joka edistää ruoan sulamista. Suolistomme on suhteellisen lyhyt ja melkoisen tehokas kuten muilla sekaruokaa syövillä eläinlajeilla.

    Ihmisten nykyinen ruokavalio on kovasti erilainen. Aikojen saatossa lihasta on tullut niin keskeinen osa ateriaamme, että kansakuntien vaurauden voi päätellä lihankulutuksen määrästä ja laadusta. Mitä vauraampi maa, sitä paremmin liha maistuu.

    Kun yhteiskunnan olot alkavat vakiintua, lihan kulutus kasvaa. Aluksi lisääntyy punaisen lihan syönti, mutta varallisuuden edelleen parantuessa valkoinen liha syrjäyttää sen. Nykyisin suihin katoaa niin suuria lihamääriä, että niitä on mahdollista tuottaa vain teollisissa olosuhteissa.

Nyhtökaura teki oharit.

Nyhtökaura teki oharit.

    Viime vuosina entistä useampi on tiedostanut ylenmääräisen lihansyönnin moninaiset haitat ja ryhtynyt etsimään vaihtoehtoja. Ruokateollisuus on vastannut kysyntään.

    Kesän aikana ruokakauppoihin tuli muutaman kuukauden välein kaksi kotimaista kasvipohjaista lihan korviketta. Nyhtökaura muistuttaa ulkonäöltään revittyä nyhtöpossua, mutta on tehty kaurasta. Härkis on nimetty valmistusaineensa, härkäpavun, mukaan. Se on Suomessa yleisesti rehun raaka-aineeksi viljelty palkokasvi.

    Ensivaikutelma molemmista ennen näkemättömistä tuotteista ei välttämättä houkuttele: myyntirasian pohjalla lojuu tumman ruskeita kokkareita. Maistoin molempia kylmänä suoraan rasiasta. Härkiksestä pidän sellaisenaan, mieto pavun maku tuntuu mukavalta ainakin papuruokien ystävästä.

Härkis-paketti.

Härkis-paketti.

    Meidän keittiössä Härkiksestä syntyi maukas pastakastike ja nyhtökaura korvasi risotossa broilerin. Mausta ei kummassakaan tarvinnut tinkiä, mutta yllätys oli valmistuksen nopeus. Lihankorvikkeet ovat kypsiä ruokia, joten niitä ei enää tarvitse kypsentää, riittää että ne lämpiävät.

    Nyhtökaura tuli markkinoille ensimmäisenä ja sen vuoksi Härkistä näkyvämmin. Suuri osa tuttavistani tuntee sen vain nimeltä, koska kaupan hylly on nimikkeen kohdalta jatkuvasti tyhjä. Härkistä on ollut paremmin saatavilla, mutta takaiskuja on tullut. Myös Härkis voi odottamatta puuttua kantakaupan valikoimasta.

Vähän syöty Härkis-pasta-annos.

Vähän syöty Härkis-pasta-annos.

    Toivotan menestystä molemmille lihan korvikkeille. Niiden käyttö vähentää teollista lihan tuotantoa ja sitä kautta eläinten kärsimystä. Myös ilmasto- ja ympäristöongelmien kasvu taantuu. Ravintoa riittää entistä useammalle maapallon asukkaalle, kun kasvikset syödään sellaisenaan eikä niitä muuteta eläinten avulla lihaksi. Omakin terveys kohentuu.

Arvio kirjasta Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Plutarkhos

Gaudeamus 2015

Suomentaneet Tua Korhonen ja Liisa Kaski   

Plutarkhos: Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

Plutarkhos: Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia

    Plutarkhos oli kreikkalainen filosofi ja tuottelias kirjoittaja, joka eli luultavimmin vuosina 45 -120 jaa. Teksteissään Plutarkhos pohti muun muassa ihmisten ja eläinten välistä suhdetta. Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia -teokseen on koottu aiheeseen liittyviä osia hänen kolmesta dialogistaan.

    Suomentajat ovat varustaneet kirjan antoisilla lisäyksillä Plutarkhoksen ja antiikin ihmisen eläinsuhteesta yleensä. Ne taustoittavat Plutarkhoksen ajatusten polkuja hänelle, joka ei kovin hyvin tunne ensimmäisen vuosisadan kreikkalais-roomalaista yhteiskuntaa ja sen kulttuuria. Ympäristö- ja eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola on kirjoittanut teoksen jälkisanat.

    Dialogi on erinomainen esitysmuoto, koska se antaa kirjoittajalle mahdollisuuden kertoa samanvertaisesti vastakkaisista mielipiteistä paljastamatta henkilökohtaista näkemystään. Suomentajien selvitysosassa tuodaan esiin Plutarkhoksen mahdollisia omia näkökantoja, jotka eivät välttämättä selviä teoksen alkuperäisistä kirjoituksista. Todennäköisesti Plutarkhos edusti näkemystä, jonka mukaan eläimillä on järki ja mielikuvitus.

    Kirjan viininjuonnilla piristetyssä leikkimielisessä kilpaväittelyssä pohditaan, ovatko maa- vai vesieläimet älykkäämpiä, ja myös sitä, kumpien pyydystäminen vaatii enemmän taitoa.

    Maaeläimet tapoineen ovat tutumpia, koska elinympäristömme on samankaltainen. Mutta myös merielävät ovat älykkäitä ja taitavia, koska niiden saalistaminen on niin vaikeaa. Erityisesti ihailtiin delfiinien pyyteetöntä ystävällisyyttä ihmisiä kohtaa: vedessä hätään joutuneiden uimareiden kannattelu ja auttaminen rantaan oli tunnettua jo kaksi vuosituhatta sitten, vaikka useimpien tietoon se on tullut YouTube -videoista.

    Molemmat kilpailijat osoittivat eläinten olevan osallisia järjestä, koska ne osaavat suunnitella ja valmistautua, niillä on muisti ja tunteet sekä halu huolehtia jälkikasvusta. Sen lisäksi hyvä kohtelu aiheuttaa niissä kiitollisuutta, huono kohtelu kaunaa tuskan aiheuttajaa kohtaan.

    Yhtäläisten perusteluiden vuoksi kilpaväittely päättyi ratkaisemattomana. Kumpikaan eläinryhmä ei ollut toista parempi. Sen sijaan väittelyn tuomari totesi molempien puhujien yhdessä todistaneen niitä vastaan, jotka eivät suo eläimille järkeä ja ymmärrystä. Tuloksena oli, että sanailun tuoksinassa eläinten älykkyys tuli todistetuksi.

    Kirjoituksissa puhutaan paljon lihansyönnistä ja se oikeutuksesta. Aihe on hyvin ajankohtainen tälläkin hetkellä. Plutarkhos moittii, että ainoana eläinlajeista ihminen syö kaikkea. Lihansyöntimme ei johdu ravinnon hankinnan keinojen puutteesta vaan ylellisyydenhimosta ja kyllästymisestä perusravintoon. Sen vuoksi teurastamme eläviä olentoja paljon raaemmin kuin villeinkään petoeläin.

    Länsimaisen eläineettisen keskustelun vakionimiä ovat 1500-luvun viimeisinä vuosina syntynyt ranskalainen filosofi Rene Descartes, jonka lähti siitä, että eläimet olivat pelkkiä mekaanisia koneita. Hänen vastaparikseen ja nykyisen eläinsuojelun isäksi nimetään usein englantilainen Jeremy Bentham, 1700-luvulla vaikuttanut valistusfilosofi, jonka mukaan eläinten kyky kärsiä edellyttää, että kohtelemme niitä hyvin. Varhaisempia ajattelijoita huomioidaan harvoin tai sitten heitä ei tunneta, vaikka syytä olisi.

    Plutarkhoksen ajatuksiin tutustuessa ei voi olla hämmästymättä, miten osuvia hänen kirjoituksensa ovat edelleen, vaikka niiden tuottamisesta on kulunut kaksituhatta vuotta. Suosittelen kirjan lukemista jokaiselle asiasta kiinnostuneelle. Ajanlaskumme mittainen aika ei ole sumentanut eläimiä vahingoittavaan käytökseemme kohdistuvaa terävää analyysiä. Plutarkhoksen sanoin, joko luovumme tähänastisesta elämäntavastamme tai luovumme oikeudenmukaisuuden käsitteestä.