Puoli miljoonaa kesäkotia todistaa, että suomalaiset rakastavat maaseutua, saaristoa, enemmän tai vähemmän villiä luontoa. Metsässä kävely on suorastaan terapiaa. Vaikka arki eletään kaupungissa, lomalla ja vapaa-ajalla halutaan pois ruutukaava-alueelta sellaiseen ympäristöön, jossa kaikkea ihmisen luomaa on vähemmän.
Mutta aina löytyy poikkeuksia. Jotkut viihtyvät kaupunkiympäristössä myös kesällä ja lomalla. Olen yksi heistä. Minulla ei ole edes vähäistä tarvetta vetäytyä maaseudun rauhaan. Asumattomat luontomaisemat ovat kauniita, mutta eivät puhuttele. Pelkkä ajatus vajaasti varustellusta mökistä ja kaikkialla kuhisevista hyttysistä tuottaa pitkän sarjan vilunväristyksiä.
Maurizio Catellanin veistos keskellä Milanon businesskortteleita. Teoksen sanoman voi jokainen keksiä itse, koska tekijä ei ole sitä kertonut.
Suurkaupungit sen sijaan herättävät kiinnostuksen ja suorastaan kutsuvat käymään ja katsomaan. Miltä tuolla tuoksuu? Millaista siellä olisi asua? Tämän kesän matkakohteeksi valikoitui Milano, Pohjois-Italian Lombardiassa sijaitseva yli miljoonan asukkaan metropoli. Hyvät lentoyhteydet ja kiinnostus terveelliseen välimerelliseen ruokaan tekivät valinnan helpoksi.
Matkaoppaat nimeävät kohteita, joissa on ihan pakko käydä. Milanossa itseoikeutettu ykkönen on keskustan katedraali, Duomo. Sen näkemällä turisti ikään kuin ottaa kaupungin haltuunsa. Euroopan toiseksi suurimpaan kirkkoon mahtuu kerralla 40 000 ihmistä. Saman verran kuin Raumalla on asukkaita. Pääsymaksun ja puolen tunnin jonotuksen jälkeen voin vahvistaa, että vaikuttava pyhättö.
Kävelymatkan päästä löytyy Santa Maria delle Grazie kirkko, jonka vanhan ruokasalin päätyseinää koristaa yksi maailman kuuluisimmista maalauksista, Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen. Mestarin kovia kokenut työ osoittautui ennakkomaineensa veroiseksi. Kohtaamisen tunnelma oli melkein harras. Opin myös, että teos toi perspektiivin käsitteen ja ihmisten kasvoilla näkyvät tunteet maalaustaiteen historiaan.
Jos aika ja tarmo antavat myöden, kannattaa tutustua Milanon kanaaleihin eli navigleihin, matkailijoita ohjataan edelleen. Vesiväylien rannat ovat pullollaan eritasoisia ravintoloita, joista jokainen taatusti löytää mieleistään purtavaa ja palan painiketta kukkarolleen sopivaan hintaan.
Seurueemme otti vinkistä vaarin ja istahti illan suussa ravintolan terassille kokemaan vähitellen vilkastuvaa suurkaupungin iltaelämää kanaaleilla. Ssssss… sssss… ssss… sssss… Jokin hipaisi paljasta nilkkaa. Ssss… Toinen kontakti tuntui käsivarrella. Huitaisin jalkaa, läpsäytin käsivartta. Pienet pirulaiset olivat käyneet kimppuun.
Hävityn hyttyssodan lopputulos. Raivokkaasti syhyäviä puremia käsivarressa.
Hyttysten hyökkäys tuli käsittämättömänä yllätyksenä. Ininä jatkui ja keskityin nappaamaan rauhanhäiritsijöitä hengiltä. Ponnekkaasta huitomisesta huolimatta onnistuin todistetusti nitistämään vain yhden verenimijän. Jälkeenpäin löysin itsestäni 17 puremaa, joten hävisin taistelun hyttysiä vastaan 17-1.
Myöhemmin kävi ilmi, että röyhkeiden siivekkäiden saalistusmatkat olivat ravintolan tiedossa. Sen vuoksi sieltä olisi voinut löytyä torjuntavälineitä, esimerkiksi hyttyskarkottimia. Keskellä hyönteissotaa se ei kuitenkaan ehtinyt tulla mieleen. Puolustustaistelu vei kaiken huomion. Lopulta antauduimme ja poistuimme lyötyinä taistelutantereelta.
Nyt on palautteen antamisen paikka muilta osin hyvin onnistuneesta lomamatkasta. Milanon matkaoppaista puuttuu oleellinen tieto: varokaa äkäisiä hyttysiä!
