Tag Archives: some

Tekoäly inhimillistää eläimiä

Söpöt eläinkuvat ovat sosiaalisen median huomiomagneetteja, joihin voi uppoutua milloin vain on hetki aikaa irtautua arjen rutiineista. Algoritmit oppivat nopeasti ja syöttävät silmien eteen entistä enemmän pörröisiä palleroita. Katseltava ei lopu.

Lutuisuuden tuoman positiivisen tunne-elämyksen lisäksi kuvista voi oppia. Lepakoita näkee harvemmin luonnossa, mutta Facebook-ryhmässä niitä riittää. Siivekkäitä nisäkkäitä voisi luulla pieniksi koiriksi. Isoja hedelmälepakoita kutsutaankin lentäviksi koiriksi.

Eläinten näkyminen somessa on lähtökohtaisesti hyvä asia, koska se opettaa tuntemaan ja ymmärtämään toislajisten elämää.

Tekoäly ei tuota luontodokumentteja

Helppokäyttöisen tekoälyn tultua jokaisen ulottuville somekanaviin on pulpahdellut uudenlaisia otoksia eläimistä. Nopeasti katsomalla ne näyttävät valokuvilta, mutta lähempi tarkastelu osoittaa niissä virheitä ja epätarkkuuksia.

Lentävä koira lepäilee pää alaspäin puun oksalla takajaloista roikkuen. Valokuva Shutterstock.

Ruumiinosien mittasuhteet voivat olla väärin tai asento luonnoton. Suosittua näyttää olevan kasvojen ilmeen muuttaminen inhimilliseksi, ihmisen kaltaiseksi.

Kysyin Bing-hakukoneen tekoälyltä, ovatko sen piirtämät eläinkuvat saman arvoisia kuin aidot valokuvat? Ohjelma tunnusti, että sen tuotokset ovat mielenkiintoisia, mutta eivät samanarvoisia kuin aitojen valokuvien taltioimat hetket.

Kone myös puolusti luomuksiaan toteamalla, että sen piirrokset tarjoavat uudenlaisen tavan ilmaista luovuutta ja visuaalisuutta.

Tämä lienee totta, mutta siinä piilee vaara. Eläimet eivät välttämättä ilmaise itseään ihmisen tavoin, joten niiden ilmeitä ja tunteita tulkitaan helposti väärin.

Merkintä tekoälystä estää väärinkäsitykset

Eläimiä ei pidä inhimillistää, jotta emme ala pitää niitä pieninä ihmisinä ja kohdella sen mukaisesti. Lajien pitää voida elää niille ominaisella tavalla, oli se juoksemista, kaivamista, uimista, kiipeämistä, jyrsimistä, ryömimistä, lentämistä tai jotain muuta.

Tekoäly inhimillistää eläimiä. Tekoälyn tuottama kuva käskyllä ’Piirrä valokuvan kaltainen kuva hedelmälepakosta, joka lepää puun oksalla’. 

Somen kuvien tavoitteena ei ole kertoa tosiasioita ympäröivästä maailmasta vaan kerätä mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Niitä saadaan tunteisiin vetoavilla eläinkuvilla riippumatta siitä, ovatko ne aitoja vai tietokoneohjelman kokoamia.

Väärän ja mahdollisesti vahingollisen tiedon leviäminen voidaan helposti estää liittämällä algoritmien tuottamiin kuviin tieto alkuperästä.

Aitojen valokuvien ja koneen piirtämien erottaminen on meidän ja eläinten yhteinen etu.

Facebookin niskalenkki ahdistaa

Kun mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Facebook toistakymmentä vuotta sitten tarjosi mahdollisuutta pitää yhteyttä ystäviin, tuttuihin ja yhteisöihin, liityin joukkoon. Maksuttomuus lausui uudet asiakkaat tervetulleeksi, vaikka melko nopeasti hinnaksi paljastui pakollinen mainosten tuijottelu ystävien kommenttien ohella.

En ole kovin aktiivinen somettaja, mutta ystävien ja tuttujen kanssa on helppo ja mukava vaihtaa kuulumisia pitkienkin välimatkojen päästä. Teen päivityksiä, kun sattuu olemaan aikaa tai inspiraatiota, aina ei ole.

Meta alkaa syyttää yhteisösääntöjen rikkomuksista

Runsas puoli vuotta sitten sain Metalta – Facebookin emoyhtiöltä – viestin, että tilini sisällöstä on tullut runsaasti ilmiantoja. Olen rikkonut yhteisön sääntöjä. Mikä oli rike, sitä ei kerrottu. Meta pyysi lähettämään kopion passistani, jotta voin jatkaa palvelun käyttöä. Niin tein.

Pyynnöstä kopio piti lähettää vielä neljä viisi kertaa muutaman viikon välein. Samalla Metan viestien sävy tiukentui. Tilini uhattiin sulkea, koska siitä tuli jatkuvasti niin paljon ilmiantoja sääntöjen rikkomisesta.

Meta sulki Facebook-tilini, koska väitti minun toistuvasti rikkovan yhteisösääntöjä. Uusi tili avattiin sen jälkeen, kun lähetin itsestäni kasvokuvan. Ehkä epäiltiin, etten ole henkilö, joka sanon olevani. Kuvakaappaus Metan sivuilta.

Meta sulkee tilin

Lopulta tuli tyly viesti: tilisi on suljettu jatkuvien rikkomusten vuoksi.

En uskonut, että niin voisi tapahtua, koska olen ollut huolellinen kuvien ja tekstien sisällöstä ja tekijänoikeuksista. Julkaisen vain asiallista tekstiä sekä sellaista, mihin minulla varmasti on oikeus.

Facebook-tilin sulkemisen jälkeen Meta yllätti antamalla yhden mahdollisuuden reklamoida. Se tapahtui lähettämällä selkeä valokuva kasvoistani, ei muuta. Pistin kuvan menemään.

Sen jälkeen algoritmi nähtävästi uskoi, että olen henkilö, joka sanon olevani, ja avasi tilini. Se ei kuitenkaan ollut vanha suljettu, vaan aivan uusi ja ihan tyhjä.

Vaikea valinta

Uutta tiliä olen rakennellut vanhan kopioksi, mutta kaikilta osin se ei ole onnistunut. Joihinkin suljettuihin ryhmiin liittyminen toista kertaa ei ole ollut mahdollista. Se vaikeuttaa erityisesti harrastuksia, joissa viestit ja muut yhteydet kulkevat Facebookissa.

Jotkut tutut eivät ole hyväksyneet minua uudestaan ystäväkseen, koska ovat luulleet pyyntöäni valeprofiilin tekemäksi.

Meta ja muut teknologiayhtiöt ovat ikävästi ottaneet meistä tavallisista somettajista tiukan niskalenkin. Kismittää, miten riippuvaiseksi olen tullut. Salaa kadehdin ystäviäni, jotka alusta asti ovat vältelleet yhteisöpalveluiden houkutuksia.

Pohdin päivittäin, haluanko roikkua mukana ja kuinka pitkään?

Itseään on vaikea myydä

Lähtiessäni Turun vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi 2021 koronavirus rajoitti vielä vahvasti arkea. Puhuttiin tulossa olevista digivaaleista, joihin kaltaiseni vähäpuheinen ja uusia sosiaalisia tilanteita karttava noviisi voisi jotenkin solahtaa mukaan.

Demokratian ydintä ovat vapaat ja riippumattomat vaalit, joihin jokaisella on oikeus asettua ehdolle. Mutta miten ehdolle asettumisen yhdenvertaisuus toteutuu, kun vaalitapa vääjäämättä suosii ulospäin suuntautuneita henkilöitä?

Arviot väestön intro- ja ekstroverttien persoonallisuustyyppien määristä vaihtelevat. Yhden tutkimuksen perusteella ekstroverttejä on enemmän, toisen arvion mukaan molempia on suunnilleen saman verran.

Näistä lähtökohdista ja kokemukseen perustuen voisi spekuloida, että yhteisistä asioista päättävät luottamushenkilöt ovat useammin sosiaalisia ja ulospäin suuntautuneita kuin sisäänpäin kääntyneitä.

Kun ujo introvertti yllättää itsensä ryhtymällä kuntavaaliehdokkaaksi, hän on heti pois mukavuusalueeltaan. Sometilien profiilikuvien vaihtaminen kissan kasvoista omaan naamaan oli ensimmäinen stressitesti.

Noviisiehdokas aloitti digivaalien kampanjan vaihtamalla sometilien profiilikuvan kissan kasvoista omaan naamaan.

Tein digivaalikampanjan kotona sosiaalisen median sähköisillä alustoilla, Facebookissa ja Instagramissa. Somekiusaamisen mahdollisuus oli tiedossa alusta asti.

Kun sain ensimmäisen viestin, että sinun kaltaisiasi ihmisiä ei pitäisi olla olemassa, tuohduin, mutta vain hetkeksi. Ehkä olin samaa mieltä kirjoittajasta, mutta en kertonut sitä hänelle. Henkisen ja teknisen vertaistuen avulla opin nopeasti piilottamaan öyhöttäjien kommentit.

Kun alkuperäinen huhtikuun vaalipäivä siirrettiin terveysturvallisuuden vuoksi kesäkuuhun, myös kampanjointiaika pidentyi parilla kuukaudella. Se merkitsi itsensä mainostamisen jatkumista ja kustannusten kasvua.

Lähellä uutta äänestyspäivää koronatilanne helpottui sen verran, että vaalityötä voitiin tehdä ulkona. Tuntemattoman henkilön pysäyttäminen kadulla politiikasta puhumista varten oli noviisille aikamoinen haaste, mutta vertaistuella pääsin alkuun.

Kaduilla kohtaamani vieraat ihmiset osoittautuivat mukaviksi ja muutamien kanssa sukeutui rakentava keskustelu. Rajallisesta kokemuksestani huolimatta ehdin kuulla monenlaisia ehdotuksia kaupunkiympäristön ja asumiskokemuksen parantamisesta. Viheralueista ja maksuttomista parkkipaikoista ei haluttu luopua.

Tein vaalikampanjan lähes yksin ilman kampanjapäällikköä tai vaalitiimiä. Somen käytöstä sain vinkkejä lähisukulaiselta. Nyt tiedän enemmän hakukoneiden logiikasta ja Facebookin algoritmien toiminnasta.

Maksoin kampanjani kulut omasta pussista. Virallisen vaalirahoitusilmoituksen voi lukea Valtiontalouden tarkastusviraston sivuilta.

Vaikka itseään on vaikea myydä, suosittelen kuntavaaliehdokkaaksi ryhtymistä neljän vuoden kuluttua. Vakuudeksi lainaan filosofi Friedrich Nietzschen lentävää lausetta: mikä ei tapa, se vahvistaa.

Aluelehtien maksumuurit pois ennen kuntavaaleja

Huhtikuun kuntavaalien siirtämisestä syksyyn keskustellaan . Puoluejohtajat eivät tue siirtoa. Oikeusministeriön mukaan vaalit voidaan järjestää sovitusti, jos koronatilanne pysyy ennallaan. Jos se pahenee, sitten arvioidaan uudelleen. Tätä kirjoitettaessa tuota uudelleen arviointia tehdään.

Koronapandemiasta aiheutuneet sosiaaliset rajoitukset estävät ehdokkaiden ja äänestäjien tapaamiset kasvokkain, joten vaalikampanjat toteutuvat pääasiassa verkossa.  Se ei ole uusi tapa vaikuttaa äänestäjiin, mutta nyt se on lähes ainoa keino. Siltä osin yhteiskunta on ottamassa varsinaisen harppauksen digivaaleihin.

Äänestäjän osana on löytää ehdokkaista henkilö, joka parhaiten voisi edistää hänen hyväksi katsomiaan asioita. Osa tietää jo ennakolta, mitä puoluetta äänestää. Ehkä myös ehdokas on katsottuna.

Suuri osa äänestäjistä kuitenkin etsii valittuaan vaalikoneiden avulla ja selaamalla sähköisiä viestimiä. Valinta ei ole helppo. Kuntapäättäjät eivät ole yhtä tunnettuja kuin esimerkiksi kansanedustajat tai europarlamentaarikot. Heitä ei ehkä tunnista, jos sattuvat kadulla kävelemään vastaan.

Sosiaalisen median valta valintojen ohjailijana on kasvanut entisestään. Sen vuoksi ehdokkaista ja heidän edustamistaan puolueista olisi tarpeen saada laajempaa taustatietoa kuin vaalimainokset välittävät. Verkossa on jonkin verran vapaasti luettavia taustoittavia kirjoituksia, mutta ne keskittyvät suurelta osin valtakunnalliseen puoluepolitiikkaan, eivät paikallisiin asioihin, joista kuntavaaleissa on kyse.

Kunnallisesta päätöksenteosta ja alueellisista kysymyksistä uutisoivat julkaisut ovat usein tilattavia. Äänestäjän pitää maksaa, jotta pääsee niitä lukemaan. Olisi hyvä, jos paikalliset ja alueelliset lehdet poistaisivat maksumuurinsa joksikin aikaa ennen kuntavaaleja. Sillä tavalla lukijat pääsisivät käsiksi journalistisin periaattein toimitettuihin uutisiin asuinkuntansa päätöksenteosta.

Avoin ja luotettava tiedonsaanti oman kotiseudun asioista auttaa sen oikean ehdokkaan löytämisessä. Demokraattiset vaalit perustuvat avoimuuteen.

PS Olen vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa. Tämä kirjoitus liittyy vaalikampanjaani.

 

Koukussa itsensä mittaamiseen

Terveyssuositukset kehottavat liikkumaan enemmän. Tavoitteena on tarpoa vähintään 10 000 askelta joka päivä. Se vastaa noin seitsemän ja puolen kilometrin taivalta. Yltiöpäisimmät uskovat vasta 17 000 päivittäisen askeleen tuottavan todellista terveyshyötyä.

Aloin pohtia omia rutiineita, mutta en kyennyt minkäänlaiseen arvioon askeleina mitattavan liikunnan määrästä. Käyn ohjatussa ryhmäliikunnassa useamman kerran viikossa, mutta senkään tuottamista askelmääristä ei ollut arviota.

Aktiivisuusmittari asettui kellon viereen ranteeseen. Kello on tarpeeton, koska ajan näkee aktiivisuusmittarista, mutta en malttanut siitä luopua.

Älypuhelimesta löysin sattumalta askelmittarin, jonka lukemia aloin seurata. Puhelimen rekisteröimät askelmäärät jäivät vaatimattomiksi, joinakin päivinä saavutin vain kymmenesosan tavoitteesta. Syynä on, etten kanna puhelinta mukana. Töissä ja kotona se lojuu suurimman osan ajasta pöydällä. Lasketut askeleet ovat peräisin ajalta, jonka puhelin on olkalaukussa ja laukku olkapäällä. 

Pari viikkoa sitten rannekelloni sai vierelleen kilpailijan. Kiinnitin ranteeseen aktiivisuusmittarin. Sen perusnäytössä on askelluvun lisäksi kellonaika. Lyhyen kokemuksen perusteella aktiivisuusmittarin kellossa on se etu, että kesäaikaan siirryttäessä se päivittyi automaattisesti.

Kun aloin käyttää aktiivisuusmittaria, ensimmäiseksi kerroin sille tietoja itsestäni: pituus, paino ja syntymäpäivä. Nämä tiedot syötin mittarin kanssa yhteydessä olevaan älypuhelimen sovellukseen. Välttämättömien perustietojen jälkeen aktiivisuumittari antoi ensimmäisen suosituksen päivittäiseksi askelmääräksi.

Suositukseni oli 7150 askelta. Algoritmi suhteuttaa liikkumisen määrän ikään. Normia alhaisemmasta lukemasta voi päätellä, että tukevassa keski-iässä ollaan. Saavutin tavoitteen melko helposti ja heti seuraavana päivänä se oli korkeampi. Näin on käynyt joka päivä. Jos liikun tarpeeksi, seuraava tavoite on suurempi. Asia toimii myös toisinpäin. Jos tavoite ei täyty, seuraavana päivänä löydän aktiivisuusmittarista vähän pienemmän lukumäärän. Algoritmi näyttää osaavan kannustamisen taidon. Tavoite ei koskaan ole toivottoman kaukana.  

Oranssi väri kertoo, että mittauspäivänä olen ollut melkoisen stressaantunut koko ajan. Sininen väri merkitsee lepoa.

Käytän vain askelmittaria, mutta laite osaa eritellä muun muassa kävelyn, juoksun, pyöräilyn ja uinnin. Halutessa näkyviin saa myös noustujen rappusten lukumäärän. Itse voin vielä lisätä muita urheilusuorituksia, joita haluan seurata. En ole testannut, miten laite mittaa joogaa tai pilatesta.

Askellaskurin pakollisena kylkiäisenä saan tiedon sykkeestä ja sykevälivaihtelusta. Jälkimmäistä käytetään stressin määrän arviointiin. Ajoittain huvittelen kurkkaamalla, onko stressitasoni melko vai hyvin korkea. Lepolukemia saan vain ollessani makuulla. Itsensä tarkkailu teknologian avulla ei oikeastaan ole minun juttuni.

En tarvitse laitetta kertomaan, miten nukuin. Jos takana on hyvin tai huonosti nukuttu yö, tunnen sen aamulla jo ennen kuin avaan silmäni. Siitä huolimatta aktiivisuusmittari on alkanut kiehtoa. Se koukuttaa kuin some, mutta tirkistelyn kohteena ovat omat ruumiintoiminnot.