Tag Archives: stressi

Mielenterveyden palvelut on saatava osaksi terveydenhuollon peruspalveluita

Mielenterveydestä puhutaan, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? MIELI (Suomen Mielenterveys ry) määrittelee sen myönteiseksi kokonaisuudeksi, johon sisältyy voimavaroja ja toimintakykyä. Kun mielenterveys on kunnossa, ihminen tunnistaa kykynsä ja selviytyy niiden avulla arjen haasteista.

Työelämän kiristyvät vaatimukset ja niiden sovittaminen yksityiselämään eivät aina onnistu toivotulla tavalla. Digitaalisuus mahdollistaa yhteydenpidon vuorokauden ympäri, mutta siihen saattaa liittyä olettamus olla koko ajan tavoitettavissa.

Pitkään jatkuessaan stressi ja riittämättömyyden tunne voivat johtaa yleisiin mielialahäiriöihin, ahdistukseen ja masennukseen.

Myös koulua käyvät nuoret ovat ahdistuneita ja he masentuvat aikuisten tavoin. Lisäksi heitä vaivaa yksinäisyys. Koronapandemiasta aiheutunut etäopetus on lisännyt erityisesti toisen asteen oppilaiden mielenterveyshäiriöitä.

Aikainen tunnistaminen nopeuttaa toipumista

Ensimmäisten mielenterveyshäiriöiden havaitseminen ja varhainen puuttuminen niihin ovat ensiarvioisen tärkeitä. Samalla ehkäistään tilanteen pahenemista ja nopeutetaan toipumista. Samalla vähennetään inhimillistä kärsimystä. Nopea apu tulee myös yhteiskunnalle edullisemmaksi, joten siihen todella kannattaa panostaa.

Tavoitteen saavuttamiseksi mielenterveyden palvelut pitää liittää terveydenhuollon peruspalveluihin. Terveyskeskuksiin, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon pitäisi palkata mielialahäiriöihin perehtyneitä hoitajia, jotka tunnistavat ongelmien oireet.

Kannattaisi kokeilla myös avoimien, maksuttomien mielenterveysklinikoiden perustamista. Kuka tahansa voisi kävellä niihin sisään, kun tuntuu, ettei enää jaksa. Klinikat voisivat myös järjestää mielenterveyden ensiapukursseja, joissa opitaan tunnistamaan omia tai toisten alkavia mielenterveysongelmia.

Lisäksi palveluiden pitäisi olla helposti saavutettavissa Varsinais-Suomen jokaisessa kolkassa. Se on mahdollista digitaalisten palveluiden avulla. Puhelin on melkein kaikkien käytössä ja etäterapia on tutkitusti tehokasta.

Sote-uudistuksen myötä koulujen psykologit ja kuraattorit siirtyvät oppilaitosten palkkalistoilta hyvinvointialueen työntekijöiksi. Työnantajan vaihtumisesta huolimatta on pidettävä huolta, että koulut tarjoavat heille oppilaitoksen alueella sijaitsevat ja tarkoitukseen sopivat työskentelytilat, joihin oppilailla on helppo pääsy ilman ennakkovarausta.

Voisi myös pohtia mielenterveystaitojen liittämistä osaksi koulujen opetusohjelmaa. Lääkärin tekemään terveystarkastukseen verrattavissa oleva, psykologin suorittama mielenterveystarkastus voisi olla harkinnan arvoinen.

Välitunneilla, koulumatkalla ja somessa tapahtuva koulukiusaaminen johtaa helposti kiusattujen oppilaiden jaksamisen ja mielenterveyden heikkenemiseen. Kiusaamisvilkun kehittäminen voisi tuoda kiusaamistilanteet näkyviin. Koulun pihalle asennettavaa sähkökäyttöistä vilkkunappulaa voisi painaa, jos näkee jotakuta kiusattavan tai joutuu itse kohteeksi.

Viikon terapiatakuu myös mielenterveyshäiriöille

Erityisen tärkeää on ulottaa viikon terapiatakuu koskemaan myös mielenterveyshäiriöitä. Hoidon tarpeen arviointi pitäisi tehdä samana päivänä. Jokaiselle asiakkaalle pitäisi suunnitella sujuva hoitopolku, joka huomioi yhtäläisesti terveys- ja sosiaalipalvelut. Ne pitäisi saada samasta osoitteesta yhden luukun periaatteella. Asiakkaiden juoksuttaminen paikasta toiseen ei ole kenenkään etu.

Erityisryhmien mielenterveyteen pitää myös kiinnittää huomiota. Vammaissosiaalityön asiakkaiden pääsy mielenterveyspalveluihin on tällä hetkellä haasteellista, eivätkä hoitopolut toimi. Palveluita pitää tarjota kaikille yhdenvertaisesti.

Yhteistyö järjestöjen ja yksityisten yritysten kanssa on kaikkien etu. Sen vuoksi tavoitteellisen ja kustannustehokkaan yhteistyön kehittämisen pitäisi sisältyä hyvinvointialueen toimintojen suunnitteluun jo alkuvaiheessa.

Sote-uudistus ei sellaisenaan takaa parempia palveluita, mutta se antaa siihen hyvän mahdollisuuden. Tavoitteen onnistuminen riippuu valituksi tulleen aluevaltuuston osaamisesta.

 

PS Olen Varsinais-Suomen vihreiden aluevaaliehdokas 2022. Tämä kirjoitus on osa vaalikampanjaani.

Miksi paratiisi on vihreä?

Kiertelen vanhassa vehreässä puutarhassa, jonka kaariportti on puoliksi villiviinin tukkima. Ikääntyneiden omePuutarhavierailusta on vuosia, mutta edelleen muistan, miten paikka tuntui oikealta paratiisilta.napuiden katveessa perennat kirjovat komean taustan yksivuotisille istukkaille. Sammaleen täplittämä kivetty polku hiipii ujona kukkapenkkien lomitse. Mikään ei ole ihan viimeisen päälle, mutta kaikki on rehevää ja vehreää.

Myös se alkuperäinen Paratiisi eli Eedenin puutarha kuvataan Raamatun kertomuksissa suureksi puutarhaksi, johon Jumala istutti kauniita puita, jotka tuottivat syötäviä hedelmiä. Ei niin kaukana omasta kokemuksestani.

Vihreä ympäristö nostaa asunnon arvoa

Asuntokaupoilla kulkeva ostaja syynää tarkasti asunnon pohjapiirustuksen ja rakennuksen oleelliset kuntotiedot, mutta samalla hän kurkistaa, millaiset ovat näkymät ikkunoista. Vihreästä puistosta saa taatusti maksaa enemmän kuin naapuritalon seinästä.

Joillakin on kakkosasunto käytössä tai ainakin sellaisen hankintaa pohditaan. Ne sijaitsevat lähes yksinomaan maaseudulla puiden katveessa ja mielellään järven tai meren rannalla. Aurinko paistaa pisimpään etelään viettävillä tonteilla ja läntiset rinteet ovat auringonlaskun ihailijoiden unelmapaikkoja. Moni ostaja niitä tavoittelee, mikä näkyy myös hinnoissa.

Ihminen on osa luomakuntaa

Kehittynyt teknologia ja monimuotoinen kulttuuri erottavat meidät muista eläinlajeista, mutta biologiaa ei voi kumota. Olemme edelleen osa sitä samaa luomakuntaa, jossa varhaiset esi-isät elelivät lajina muiden joukossa.

Oma kokemus ja lukuisat tutkimukset vahvistavat, että metsässä liikkuminen rentouttaa, vähentää stressiä ja auttaa palautumaan arjen haasteista. Kyselytutkimusten tulokset on vahvistettu mittauksilla, joissa rentoutuminen on todennettu stressihormoni kortisolin pitoisuuden ja sydämen sykkeen madaltumisena.

Koska yli puolet väestöstä asuu kaupungeissa, myös rajoitetun kaupunkiluonnon vaikutuksista on alettu ottaa entistä tarkemmin selvää.

Puiden lähellä kannattaa asua

Viime vuoden lopulla julkaistussa tieteellisessä artikkelissa verrattiin saksalaisen Leipzigin kaupungin asukkaille kirjoitettujen masennusreseptien lukumäärää siihen, miten paljon heidän kotinsa läheltä löytyi puita.

Tulokset osoittivat, että asukkaat käyttivät vähemmän masennuslääkkeitä, jos korkeintaan sadan metrin säteellä asunnosta kasvoi puita. Sen perusteella rohkenen tehdä johtopäätöksen, että kaupungissa puun istuttaminen kannattaa. Se tukee hyvinvointia. Mutta terveyshyödyn takeeksi puut pitää sijoittaa tarpeeksi lähelle koteja.

Kaupungin kaavoittajilla iso vastuu

Kaupungin julkisissa tiloissa ei voi noin vain istuttaa yhtään mitään. Siksi kaavoittajien ja kaupunkiympäristöstä vastaavien pitäisi huolehtia, että puita on tarpeeksi joka puolella kaupunkia.  Ihannetilanteessa asukkaat näkevät ne heti kotioven avattuaan.

Kaikesta ihmisen ja yhteiskunnan edistyksestä huolimatta luonto on lajinmukainen elinympäristömme. Sen vuoksi viihtyisä ja terveellinen kaupunki on vihreä.

PS Olen vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa. Tämä kirjoitus on osa vaalikampanjaani.

Voikukan opetuksia koronakeväänä

Useamman viikon kotoilu ja töiden tekeminen etänä sujuivat kohtuullisen hyvin. Kunnes. Epämukavuus alkoi kylmyyden, pilvien ja sateiden väistyttyä. Sinisen taivaankannen kultainen valopallo lämmittää jo sen verran, että lasein suojatulla parvekkeella on melkein kuuma.

Pakko lähteä ulos kokemaan kevät. Moni muukin on tehnyt samoin, eivätkä kaikki piittaa kanssakulkijoista. Viranomaisten ohjeen mukainen parin metrin etäisyys muihin kutistuu helposti vaaksan mittaiseksi.

Lenkkipolun varrelta löytyi maalattuja kiviä. Tekijästä ei ole tietoa, mutta kiitos hänelle. Pienellä teolla hän puhuttelee meitä tuntemattomia.

Ehkä kulkuväylien keskellä järkähtämättä etenevät ovat turtuneet koronaviruksen tartuntavaaraan. He ovat kuin tulivuoren juuren asukkaat. Laavavyöry ei pelota, koska sen mahdollisuus on osa arkea. Paikalle sattuvien matkailijoiden takaraivossa pelko kuitenkin kolkuttaa koko ajan. 

Tai sitten he ovat vapaamatkustajia, jotka eivät välitä. He saattavat kokea elävänsä omaa elämäänsä ja antavansa myös toisten elää.  Yhteisvastuu pandemian selättämisestä ei heille merkitse mitään. Ei minuun mikään tartu, enkä tartuta muita. Muut voivat hypellä tien sivuun ja piilotella maskien takana, jos niin haluavat. Minä kuljen missä mielin.

Kotini lähellä virtaavan joen rannalla joku on ajatellut toisin. Hän on halunnut ilahduttaa ulkoilureitillä kulkijoita. Polun varteen on tuotu värikkäitä kiviä. En tiedä, kuka sen on tehnyt, mutta pysähdyn katsomaan. Kiviin on maalattu eläinhahmoja. Ei kovin taitavia, mutta mukavan värisiä. Tuntematon rohkaisee tuntemattomia virusten välttelijöitä.

Kivilöydön jälkeen tunnen tarvetta vaihtaa suuntaa. Etsiydyn vähemmän ruuhkaisille kulkureiteille. Se tarkoittaa, että pitää poistua poluilta ja siirtyä päällystetyille jalkakäytäville. Minkä maisemissa menettää, se korvautuu siedettävällä välillä muihin ulkoilijoihin.

Voikukka puskee esiin kivien välistä tupakantumpin viereen. Pitää ihailla sen sitkeyttä ja elämänhalua.

Sitten odottamaton sattuu kohdalle. Kevään ensimmäinen voikukka puskee pikkuaurinkoaan ylös kasvojani kohti. Taas kävely taukoaa. Sinnikäs kasvi hyödyntää sen vähän, mitä sillä on. Sentin parin leveydeltä maanpintaa. Vieressä tupakantumppi pitää seuraa, kunnes siivotaan pois. On myös mahdollista, että joku nyppäisee irti voikukan, mutta sille ei voi mitään. Kaupunkiympäristö on ankara.

Palaan kotiin. Tartuntariskeistä piittaamattomat ihmiset ärsyttävät ja sen vuoksi olen usein lenkin jälkeen stressaantunut. Tällä kerralla on toisin. Vaatimattomasti maalatut pikkukivet ja ensimmäinen voikukka muuntuivat hyvän olon tunteeksi.

Vaikeissa oloissa voikukka tyytyi vähään ja kukoisti. Se ei ärsyyntynyt nikotiinin kyllästämästä lähinaapuristaan. Ehkä minun kannattaisi ottaa siitä esimerkkiä. Olla tyytyväinen pieneen omaan tilaan ja jatkaa muiden väistelyä. Jaloillani voin astua mahdollisimman kauas eteeni sylkevien ja naaman vieressä purkkapalloja paukuttelevien vapaamatkustajien tieltä. Voikukalla ei sitä vaihtoehtoa ole.

Koukussa itsensä mittaamiseen

Terveyssuositukset kehottavat liikkumaan enemmän. Tavoitteena on tarpoa vähintään 10 000 askelta joka päivä. Se vastaa noin seitsemän ja puolen kilometrin taivalta. Yltiöpäisimmät uskovat vasta 17 000 päivittäisen askeleen tuottavan todellista terveyshyötyä.

Aloin pohtia omia rutiineita, mutta en kyennyt minkäänlaiseen arvioon askeleina mitattavan liikunnan määrästä. Käyn ohjatussa ryhmäliikunnassa useamman kerran viikossa, mutta senkään tuottamista askelmääristä ei ollut arviota.

Aktiivisuusmittari asettui kellon viereen ranteeseen. Kello on tarpeeton, koska ajan näkee aktiivisuusmittarista, mutta en malttanut siitä luopua.

Älypuhelimesta löysin sattumalta askelmittarin, jonka lukemia aloin seurata. Puhelimen rekisteröimät askelmäärät jäivät vaatimattomiksi, joinakin päivinä saavutin vain kymmenesosan tavoitteesta. Syynä on, etten kanna puhelinta mukana. Töissä ja kotona se lojuu suurimman osan ajasta pöydällä. Lasketut askeleet ovat peräisin ajalta, jonka puhelin on olkalaukussa ja laukku olkapäällä. 

Pari viikkoa sitten rannekelloni sai vierelleen kilpailijan. Kiinnitin ranteeseen aktiivisuusmittarin. Sen perusnäytössä on askelluvun lisäksi kellonaika. Lyhyen kokemuksen perusteella aktiivisuusmittarin kellossa on se etu, että kesäaikaan siirryttäessä se päivittyi automaattisesti.

Kun aloin käyttää aktiivisuusmittaria, ensimmäiseksi kerroin sille tietoja itsestäni: pituus, paino ja syntymäpäivä. Nämä tiedot syötin mittarin kanssa yhteydessä olevaan älypuhelimen sovellukseen. Välttämättömien perustietojen jälkeen aktiivisuumittari antoi ensimmäisen suosituksen päivittäiseksi askelmääräksi.

Suositukseni oli 7150 askelta. Algoritmi suhteuttaa liikkumisen määrän ikään. Normia alhaisemmasta lukemasta voi päätellä, että tukevassa keski-iässä ollaan. Saavutin tavoitteen melko helposti ja heti seuraavana päivänä se oli korkeampi. Näin on käynyt joka päivä. Jos liikun tarpeeksi, seuraava tavoite on suurempi. Asia toimii myös toisinpäin. Jos tavoite ei täyty, seuraavana päivänä löydän aktiivisuusmittarista vähän pienemmän lukumäärän. Algoritmi näyttää osaavan kannustamisen taidon. Tavoite ei koskaan ole toivottoman kaukana.  

Oranssi väri kertoo, että mittauspäivänä olen ollut melkoisen stressaantunut koko ajan. Sininen väri merkitsee lepoa.

Käytän vain askelmittaria, mutta laite osaa eritellä muun muassa kävelyn, juoksun, pyöräilyn ja uinnin. Halutessa näkyviin saa myös noustujen rappusten lukumäärän. Itse voin vielä lisätä muita urheilusuorituksia, joita haluan seurata. En ole testannut, miten laite mittaa joogaa tai pilatesta.

Askellaskurin pakollisena kylkiäisenä saan tiedon sykkeestä ja sykevälivaihtelusta. Jälkimmäistä käytetään stressin määrän arviointiin. Ajoittain huvittelen kurkkaamalla, onko stressitasoni melko vai hyvin korkea. Lepolukemia saan vain ollessani makuulla. Itsensä tarkkailu teknologian avulla ei oikeastaan ole minun juttuni.

En tarvitse laitetta kertomaan, miten nukuin. Jos takana on hyvin tai huonosti nukuttu yö, tunnen sen aamulla jo ennen kuin avaan silmäni. Siitä huolimatta aktiivisuusmittari on alkanut kiehtoa. Se koukuttaa kuin some, mutta tirkistelyn kohteena ovat omat ruumiintoiminnot.

Uusi tieto siirtää eläinten inhimillistämisen rajoja

Kissan katse on tutkimaton. Olisi mielenkiintoista edes hetken ajatella ja kokea kuin kissa.

    Perheen kaksi kattia ovat sisäkissoja. Veljekset ovat eläneet toistensa seurassa syntymästään saakka. Jos toinen lähtee eläinlääkäriin, kotiin jäänyt ryhtyy etsimään toveriaan. Se kulkee huoneesta toiseen ja päästelee kutsuvia kurkkuääniä. Kissat naukuvat vain ihmisille, eivät toisilleen.

    Mirrin poikkeava käytös on osoitus johdonmukaisesta reaktiosta ympäristön muutokseen. Kun veli yllättäen on kadonnut, sitä pitää etsiä.

    En tarkkaan tiedä, miten yksinäinen viiksiniekka kokee tilanteen, mutta jotain erityistä sen mielessä liikkuu, koska se toiminta on niin määrätietoista. Ihmiseltä voidaan vastaavassa tilanteessa tiedustella, miltä hänestä tuntuu. Eläimen kyseessä ollen voimme vain tarkkailla sen käytöstä ja yrittää siitä päätellä. Ehkä kotona olija on hämmentynyt omasta puolestaan, kun on yllättäen jäänyt omilleen.  Tai ehkä se on jotenkin huolissaan kumppanistaan, mihin se on joutunut.

Koira ymmärtää ihmisen ilmeitä ja eleitä muita eläimiä paremmin. Kuva Pixabay.

    Tässä vaiheessa monet moittivat, että eläinten tunteista puhuminen on niiden inhimillistämistä. He tarkoittavat, että annamme eläimille ominaisuuksia, joita on vain ihmisillä. Tunteiden osalta väite ei kuitenkaan päde. Ihmisillä ja muilla eläinlajeilla on tunteiden kaltaisia mielentiloja.

    Viimeisten vuosien aikana tiedeyhteisö on tutkimusnäytön perusteella hyväksynyt tosiasian, että eläimillä on tunteita. Yksimielisyys kohdistuu nimenomaan evoluution aikana jo varhain muodostuneisiin niin sanottuihin perustunteisiin. Eläimet voivat kokea pelkoa, vihaa ja surua, mutta myös iloa tai ainakin jonkinlaista mielihyvää. Elämykset eivät välttämättä ole samanlaisia kuin omamme, mutta lähellä niitä.

    Asia on järkeenkäypä. Tunteet ohjaavat käytöstä ja auttavat meitä elämään muiden seurassa. Jos tuttu ihminen puhkuu kiukusta, lähestymme häntä eri tavoin kuin hänen leveästi hymyillessään. Ääritapauksessa luovumme kokonaan lähestymisyrityksestä juuri sillä hetkellä ja päätämme palata asiaan myöhemmin.

    Sama pätee eläimiin. Jos koira tahtoo mennä lähelle uhkaavasti murisevaa lajitoveria, se tekee sen eri tavalla kuin kohdatessaan häntää heiluttavan karvakuonon.

    Toisen yksilön tunteiden tulkinta ja oman käytöksen sopeuttaminen sen mukaiseksi toimii myös lajien välillä. Vihaiselta näyttävää koiraa varomme, mutta ystävällisesti katselevaa nelijalkaista menemme ehkä tervehtimään.

Leikkivän ihmisen ja koiran ilon tunne on samankaltainen. Kuva Pixabay.

    Koirat puolestaan ovat ylivertaisia tulkitessaan oman lajimme eleitä ja kasvojen ilmeitä. Erityisesti tavatessaan tutun ihmisen, koira toimii ihmisessä havaitsemansa tunnetilan mukaisesti. Se voi esimerkiksi ehdottaa leikkiä, vetäytyä syrjään tai pelkästään mennä luokse.

    Eläinten inhimillistämisen mahdollisuus on edelleen olemassa. Inhimillistämistä on, jos kuvittelemme eläimille ominaisuuksia, joita ei niillä ole tutkimuksissa osoitettu. Sellainen on esimerkiksi kostokäyttäytyminen.

    Nykyisen käsityksen mukaan eläimet eivät ole kostonhimoisia. Jos koira pissaa sisälle sen jälkeen, kun sitä on rangaistu, kyse ei ole kostosta. Lätäkkö lattialla lienee stressaantuneen eläimen reaktio rankaisuun, jonka syytä se ei ehkä ymmärtänyt. Koira voi myös olla peloissaan. Eläimen huomaamatta jääneet tulehdukset tai erilaiset kiputilat saattavat toisinaan aiheuttaa pissan lirahtamisen sopimattomaan paikkaan.

    Mitä paremmin ymmärrämme eläinten käyttäytymisestä, sitä vähäisemmiksi käyvät erot ihmisiin. Enemmän on kyse ominaisuuksien ja kykyjen aste-eroista kuin niiden puuttumisesta. Tämä tosiasia kannattaa hyväksyä, vaikka ottaisi koville.