Katsoin HBO Nordic -suoratoistopalvelusta löytyvän brittidraaman Brexit: The Uncivil War. Briteille annettiin kesällä 2016 mahdollisuus äänestää, pysyäkö EU:ssa vai lähteäkö pois. Erohan siitä tuli. James Graham on kirjoittanut käsikirjoituksen tositapahtumiin perustuvaan elokuvaan, joka valmistui tänä vuonna.
Media on tuonut brexitin käänteet jokaisen ulottuville niin yksityiskohtaisesti, että joskus ne tuntuvat tutummilta kuin kotimaisen politiikan kiemurat.
Elokuvan keskiössä on brexiteerien jokseenkin tuntematon kampanjapäällikkö Dominic Cummings. Hänestä välittyy kuva omintakeisena taktikkona, joka vie asiaansa eteenpäin suurella vimmalla ja intohimolla. Välillä hän astuu suurille varpaille, mutta siitä huolimatta onnistuu jatkamaan työtä omalla tavallaan.
Cummingsia esittää Benedict Cumberbatch, joka parhaiten tunnetaan rooleistaan omintakeisena salapoliisina Sherlock Holmesina. Cumberbatch on hyvä valinta neuroottisen kampanjapäällikön rooliin eikä mielleyhtymä hänen aikaisempaan rooliinsa mitenkään häiritse.
Elokuvassa Cummingsin suuria oivalluksia oli vedota tunteisiin brexit-kampanjassa. Kansalaille vakuutettiin, että Britannia maksaa EU:lle 350 miljoonaa puntaa joka viikko. Jos tämä raha jäisi kotimaahan, sillä voitaisiin esimerkiksi kohentaa kansallista terveydenhuoltoa. Cummings sai tyytymättömät ihmiset uskomaan, että EU-eroa puoltamalla elinolosuhteissa tapahtuu muutos parempaan. Sen perusteella on helppo ymmärtää, miksi yli puolet äänestäjistä valitsi eron.
Vastapuoli sen sijaan perusti kampanjansa tietoon ja tosiasioihin EU:n eduista ja eron mahdollisista haitoista. Mutta tosiasiat eivät riittäneet puoltavan äänestyspäätöksen tekemiseen, koska samalla ei kyetty vakuuttamaan, että se oli äänestäjien oma etu. Kaikkiaan tilanne oli haasteellinen EU:ta puoltaville. Kehottamalla äänestämään EU:ssa pysymisen puolesta, äänestit sen puolesta, että asiat säilyivät ennallaan. Ja kaikki eivät olleet nykymenoon tyytyväisiä.
Cummingsin kynästä muotoutui EU-eron iskulause ’Take back control’, joka elokuvan tekstityksessä oli oivaltavasti suomennettu sloganiksi ’Ota valta takaisin’. Juuri se oli viestin ydin. Olemalla aktiivinen ja äänestämällä eroa kansalaiset saisivat takaisin vallan päättää, miten säästyneitä rahoja käytettäisiin omaksi eduksi.
Elokuvan katsomisen aikoihin Suomessa käytiin huhtikuun eduskuntavaalien kampanjaa. Ehkä se herkisti myös elokuvan tunnelmiin. Perussuomalaisten iskulause ’Äänestä Suomi takaisin’ alkoi jotenkin kuulostaa elokuvan sloganin kotimaiselta versiolta. Siinäkin kehotetaan olemaan aktiivinen ja äänestämään. Palkkiona saadaan takaisin valta Suomessa ja mahdollisesti jotain etua itselle.
Jäin pohtimaan, ja pohdin edelleen, oliko kyse sattumasta. Vai oliko puolue hakenut oppia ulkomailta, miten aktivoida ja puhua puolelleen tyytymättömät äänestäjät.
