Avoimina virtaavat purot ovat kaupungin aarteita

Kaupunkiluonnon vaikutuksia asukkaiden hyvinvointiin on tutkittu runsaasti. Luonnonvarakeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen noin sadan tutkimuksen tuore yhteenveto toteaa, että luonto vähentää stressiä ja tukee mielenterveyttä.

Turussa lymyää varsinaisia luontoaarteita, avoimina virtaavia puroja, jotka jäävät helposti huomaamatta lymytessään puiden ja pensaiden suojissa. Ne kuitenkin ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta samalla kun tukevat lähialueen asukkaiden hyvinvointia.

Merkittävä osa Turun purojen vedestä tulee rakennetuilta alueilta, joten käytännössä ne toimivat myös osana kaupungin hulevesiverkostoa.

Hulevesien mukana niihin valuu paljon ravinteita, kiintoaineita ja roskia, jotka heikentävät kaupunkipurojen elinvoimaa. Kaupunki tiedostaa tilanteen ja ennallistaa avopurojen uomia lähiympäristöineen.

Turku ennallistaa kaupunkipuroja

Jo pari vuosikymmentä sitten Jaaninojaa alettiin muovata ravuille ja kaloille suotuisaksi. Samalla puroa paikoitellen levennettiin, jotta tulvavesiä olisi helpompi hallita.

Myös Kuninkojaan on luotu virtaavien vesien asukkaille mieluisia elinympäristöjä lisäämällä koski- ja virta-alueille kaloille tärkeitä kiviä. Samalla istutettiin vesisammalkasvustoa, joka tarjoaa suojaa useille lajeille. Näillä toimilla jokiravut ja mereltä puroon vaeltavat taimenet ovat palanneet Kuninkojaan.

Kunnostettujen purojen varsille on istutettu alueen luontaista puustoa ja kitketty vieraslajeja, kuten jättipalsamia. Samalla kunnostustoimet ovat parantaneet purojen muodostaman ekosysteemin kykyä pidättää ravinteiden kulkeutumista mereen.

Ennallistetun Kovasojan koskipaikka. Jokirapujen ja meritaimenen toivotaan palaavaan kunnostettuun kaupunkipuroon, melkein keskelle Turkua.

Parhaillaan kaupunki ennallistaa Karjalaiskylän lävitse solisevaa Kovasojaa. Sen uomaa lähiympäristöineen pidetään maisemallisesti ja luontoarvoiltaan merkittävänä. Kovasoja laskee Saukonojaan, joka virtaa avoimena lehtipuiden katveessa Kähärin puistotielle varatun viheralueen laidalla. Vaelluskalojen reitti mereltä Kovasojaan kulkee juuri Saukonojan kautta.

Suunnitteilla uusi autoväylä avopuron kylkeen

Aluevaraus Kähärin puistotietä varten tehtiin vuosikymmeniä sitten. Tavoitteena oli suoran autoväylän rakentaminen Satakunnantieltä Vakka-Suomentielle. Yhteiskunnan arvot ja päämäärät ovat noilta ajoilta muuttuneet, joten vanhan päätöksen tarkoituksenmukaisuutta kannattaisi uudelleenarvioida.

Nykyisen kaupunkiliikkumisen tavoitteena on pyöräilyn ja kävelyn olosuhteiden parantaminen sekä joukkoliikenteen tehostaminen. Kevyen liikenteen suosiminen olisi oikea suunta myös Kähärin puistotien alueen kehittämiseksi.

Kestävän kaupunkirakenteen suunnittelussa kaupungin aarteita, avoimina virtaavia puroja, kannattaisi hyödyntää täysimääräisesti, mutta samalla niiden hyvinvointi pitäisi turvata.

PS Kirjoitus julkaistiin (väliotsikoita lukuun ottamatta) Turun Sanomien Mielipiteet-osassa 29.1.2025. Sen voi lukea täältä.

Kissaviha voi paksusti

Kissat ovat itsenäisiä ja arvoituksellisia eläimiä, joita kautta aikojen on joko arvostettu tai vihattu.

Rinnakkainen elämämme alkoi todennäköisesti silloin, kun esi-isämme metsästäjäkerääjät asettuivat aloilleen viljelläkseen maata ja kasvattaakseen karjaa. Varastoihin koottu vilja kiinnosti jyrsijöitä, joiden kurissa pitämiseen vapaana kulkeva kissa oli tehokkain käytössä oleva menetelmä.

Kissojen asema yhteiskunnassa

Faaraoiden Egyptissä kissat olivat arvossaan. Viljasiiloja suojelevia kissoja palvottiin jumalina ja niiden ruumiit palsamoitiin kuten ylhäisten ihmisten. Mirrien arvoa korosti, että niiden vienti maasta oli kielletty. Jos joku yritti, faarao lähetti hakemaan viiksiniekat takaisin.

Euroopassa noitia vainottiin keskiajalla ja myöhemminkin. Usein heidän seuralaisikseen mainittiin huonoa onnea tuottava musta kissa.

Suomalaisessa kansanperinteessä noidat koettiin positiivisessa roolissa tietäjinä ja parantajina, mutta musta kissa on meilläkin säilyttänyt maineensa epäonnen tuojana.

Tämä turkulaiskissa eli 1500-luvulla. Joko se kuoli kivitalon kellarissa tai sen eloton ruumis heitettiin sinne. Kuva on otettu Aboa vetus -museon kokoelmista.

Keskiajalla Suomen Turussa asui luonnollisesti myös kissoja. Ne kulkivat vapaina toimittamassa ikiaikaista tehtäväänsä hiirestäjinä. Vuosisatoja vanhoista asuinrakennusten raunioista on löytynyt kissojen luurankoja. Niitä voi käydä katsomassa Aboa vetus -museossa Aurajoen rannalla.

Nykyisin kissan hankintahinta on jokseenkin pieni, eläimen voi saada jopa ilmaiseksi. Eläinsuojelujärjestöt pyrkivät lisäämään kattien arvostusta kehottamalla antamaan niitä uusille omistajille vain maksua vastaan. Kun eläimellä on edes jonkinlainen hinta, sitä toivon mukaan kohdellaan paremmin.

Karmivan esimerkin piittaamattomuudesta antoi suomalainen kuvataiteilija, joka haki eläinsuojeluyhdistykseltä kissan ja kidutti sen kuoliaaksi kirveellä. Hän kuvasi tappoperformanssin ja julkaisi videon ’taiteena’. Takuuvarma keino puskea itsensä suuren yleisön tietoisuuteen.

Taiteilija maksoi eläinrääkkäyksestä saamansa sakot, joten yhteiskunnan silmissä hän on sovittanut rikoksensa. Sen jälkeen hän on vuosikymmeniä jatkanut uraansa, joka perustui kissan kidutukseen. En arvosta minkään alan eläinrääkkääjiä.

Kissat eivät ole syy lintukantojen taantumiseen

Julkisuudessa kissaviha kukkii. Mediasta löytyy etsimättä kirjoituksia, joissa surraan pikkulintukantojen taantumista. Takuuvarmasti syylliseksi osoitetaan vapaana kulkeva kissa, joka vaaditaan talutushihnaan ulkona olon ajaksi. Tekstit eivät aina muista mainita, että lintujen luontaisten elinympäristöjen tuhoutuminen ja ilmastonmuutos ovat suurin syy kantojen heikkenemiseen.

Vuonna 2019 hollantilainen tutkija vaati EU:lta kissojen vapaan liikkumisen kieltämistä lintukatoon vedoten.  EU vastasi selkeästi puoltavansa kissojen vapautta liikkua ulkona (linkki uutiseen).

Suomessa kiertää parhaillaan kansalaisaloite, jossa vaaditaan kissojen vapaana kulkemisen kieltämistä lainsäädännöllä. Perusteena on, että kissat tappavat vuosittain miljoonia luonnonvaraisia eläimiä. Tapettujen hiirien ja rottien lukumääriä ei eritellä.

Saa nähdä, miten käy.

Ketut muuttivat metsästä kaupunkiin

Meillä on yhteinen osoite kettuperheen kanssa. Asun kerrostalossa suomalaisittain suuren kaupungin keskustassa. Keväällä kettuemo perusti perheen rappusten alle.

Aluksi pihalla vilahti vain emo, silloin tällöin saalis suussa. Sopivasti vartuttuaan neljä pentua ilmestyi pesäkolosta ja alkoi kulkea perässä.

Valtaosa asukkaista ihastelee ja valokuvaa jälkikasvua, mutta isosta talosta löytyy myös soraääniä. Joku julkaisi kotitalomme tarkan osoitteen Facebookin julkisilla sivuilla pyytäen jotakuta tulemaan ja loukuttamaan villit koiraeläimet.

Toistaiseksi citykettujen uusi sukupolvi on selvinnyt hyvin. Pahiten niitä uhkaavat lähikadulla kulkevat autot. Toinen vaara on ilkivalta.

Oman pihan ketuilla on kuitenkin hintansa. Niiden saapumisen jälkeen nurmelta ovat kadonneet edelliset villin luonnon edustajat, rusakot ja sepelkyyhkyt.

’Meidän’ ketunpennut leikkivät pihamaalla kesäkuisena aamuna.

Kaupunki vaikuttaa käytökseen

Ketut ovat erinomaisen sopeutumiskykyisiä, koska ovat jokseenkin kaikkiruokaisia eivätkä aseta tiukkoja vaatimuksia elinympäristölleen. Kun metsissä ravinto alkoi olla vähissä tai naapurin elinpiiri tuli liian lähelle, rohkeimmat siirtyivät rakennettuihin taajamiin.

Citykettuja on asunut kaupungeissa vuosikymmenien ajan. Ei ole ihme, että ihmisen naapuruus on vaikuttanut niiden käyttäytymiseen ja jopa ulkonäköön.

Skotlantilaiset tutkijat totesivat parisen vuotta sitten, että kettujen ihmispelko on vähentynyt. Citykettujen naapurina sen voi itsekin todeta. Jos osutaan pihamaalle yhtä aikaa, eläimet voivat jäädä muutaman metrin päähän seuraamaan, mitä on meneillään.

Ulkonäkö muuttuu

Toisessa tutkimuksessa Lontoon cityketuista löydettiin ulkonäön muutoksia. Siirryttyään maalta kaupunkiin kettujen kuono oli lyhentynyt ja leventynyt.

Muutoksen tarkkaa syytä ei tiedetä. Oletus on, että se johtui erilaisesta ravinnosta, jota ihmisen läheisyydessä oli tarjolla. Ruoantähteiden tonkiminen sujui paremmin toisenlaisella kuonolla.

Aikaisemmin susissa on todettu samansuuntainen kehitys, jonka katsottiin olevan domestikaation ensimmäisiä merkkejä. Asiantuntijat eivät ole välttyneet kutkuttavalta kysymykseltä, ovatko cityketut domestikoitumassa? Susista tuli koiria, voisiko ketuista kehittyä uudenlainen kotieläin koirien rinnalle?

Robottiruohonleikkuri ei tunnista siiliä

Kesän tietää saapuneen, kun robottiruohonleikkurit ilmestyvät pihanurmikoille mönkimään kuin suuret kilpikonnat. Teknologian avulla nurmimatto pysyy lyhyenä ja siistinä melkein itsestään.

Sähkökäyttöiset leikkurit ovat vaivattomia ja jokseenkin äänettömiä, joten työskennellessään ne eivät häiritse pihapatiolla rentoutuvien asukkaiden korvia. Kun akku alkaa olla lopussa, laitteet osaavat itse palata latausasemalle hakemaan lisää virtaa.

Itsenäisesti toimivan ruohonleikkurin työala määritetään ja varmistetaan rajakaapelilla, joka asennetaan hoidettavan nurmikon reunoille. Tavoitteena on, että koko haluttu alue tulee hoidettua, mutta samalla varmistetaan, ettei kone livahda muualle.

Valmistajat korostavat robottileikkureiden turvallisuutta

Omatoimisesti liikkuva robotti voi vaurioittaa ympäristöä. Sen vuoksi leikkureiden turvallisuuteen on panostettu. Laitevalmistajat vakuuttavat automaattileikkureiden turvaominaisuuksien takaavan, etteivät ne aiheuta vahinkoa käyttäjille, kotieläimille tai muulle ympäristölle.

Robottien esteenvälttämiskyvyt ohjaavat laitteen kiertämään reitille sattuvat esteet. Mainosten mukaan niitä voivat olla puut, kivet ja työskentelyalueella kulkevat lemmikit. Älykäs ruohonleikkuri tunnistaa ja väistää ne turvallisesti.

Erityiset kallistus- ja nostotunnistimet varmistavat, että kone pysähtyy ja leikkaavat terät lakkaavat pyörimästä, jos laite kallistuu liikaa tai se nostetaan maasta.

Silti siilit silpoutuvat

Monista edistyneistä antureistaan huolimatta robottiruohonleikkurit eivät taida tunnistaa siiliä. Sen voi päätellä lukuisista some- ja lehtikirjoituksista, joissa surraan piikikkäiden symppisten kohtaloa. Ruohonleikkurit silpovat siilejä niin pahasti, että yleensä ainoaksi keinoksi jää uhrin nopea tappaminen, jos se ei jo ole menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Siili on hyönteissyöjä, jonka ravinto koostuu pääasiassa selkärangattomista eläimistä. Niitä se etsii nurmikoilta. Kuva Shutterstock.

Siilit eivät välttämättä huomioi robottileikkurien hiljaista ääntä, joten ne eivät osaa poistua uhkaavan koneen tieltä. Myös siilien luontainen tapa puolustautua voi lisätä törmäyksiä. Pelästyessään siili kiertyy kerälle, jonka yli leikkuri ajaa helposti.

Jostain syystä törmäyksiä estävät anturit eivät tunnista siiliä, vaikka tarvittava teknologia lienee saatavissa. Uusi herkkä anturi todennäköisesti nostaisi laitteen hintaa, joten suunnittelupöydän ääressä se on päätetty jättää pois.  Valmistajat eivät taida uskoa, että siilien ystävien joukosta löytyisi tarpeeksi kiinnostuneita asiakkaita.

Vähintä mitä leikkurirobottia käynnistäessään voi tehdä, on leikattavan ruohoalan tarkastaminen siilien varalta. Jos piikikkäitä löytyy, olisi asiallista siirtää leikkurin käyttöä myöhemmäksi.

Voisi myös pohtia, olisiko vähemmän hoidettu kukkaniitty lyhyeksi kynittyä ruohomattoa luontoystävällisempi vaihtoehto. Siilien lisäksi myös pölyttäjät kiittäisivät.

Pöytävaraus nosti ruoka-annokseni hintaa lähes kolmanneksen

Kaveriporukkamme käy kerran kuukaudessa yhteisellä lounaalla. Viimeisin syötiin vasta uusiin tiloihin muuttaneessa Brahen Kellarissa. Meillä oli verkon kautta tehty pöytävaraus. Kokemuksesta olemme oppineet, että kuuden hengen seurueelle sellainen kannattaa tehdä, jos mahdollista.

Saavuimme ajoissa klo 13 ja asetuimme pöytään. Ravintolasali oli remontin jäljiltä viihtyisä ja tunnelma rauhallinen. Jälkimmäinen saattoi johtua osittain siitä, että pöytiä oli enemmän tyhjinä kuin ruokailijoiden käytössä.

Uuden Brahen Kellarin ravintolasali. Kuva on kuvakaappaus ravintolan verkkosivuilta, tehty 16.5.2024.

Lounaslista ei ollut näkyvillä, joten hetken odottelun jälkeen menin kysymään sitä tarjoilijalta. Hän tuli pöytäämme ja esitteli listan suullisesti. Lounasruokia oli tarjolla kolme, kokoliha, jauheliha ja kala. Samassa yhteydessä tarjoilija kertoi selkeästi annosten hinnat, jotka vaihtelivat 13,50 € ja 17,90 € välillä.

Kasvisruoka puuttui lounaslistalta

Jäin kaipaamaan kasvisvaihtoehtoa, joka odottamatta puuttui listalta. En kuitenkaan tohtinut kysyä sitä vaan valitsin kalan, kuten yleensä vastaavissa tilanteissa. Tällä kertaa tarjolla oli savulohipasta ja tillillä maustettua kurkkua.

Maukas alkusalaatti tuli jokseenkin nopeasti keittiön tervehdyksenä. Toisin sanoen sitä ei voinut valita.

Salaatin jälkeen ruoka-annoksia ei tarvinnut odotella ja ne ehtivät pöytään lämpiminä. Savulohipasta oli periaatteessa ihan hyvää, mutta turhan suolaista. Se ei ollut yllättävää, koska melkein kaikilla savulohiruoilla on sama ominaisuus.

Jälkiruoka ja kahvi haettiin itsepalveluna kassan viereiseltä pöydältä.

13,50 € olikin 19 €, koska pöytävaraus

Ruokailun päättyessä meille jo tuttu tarjoilija tuli tuomaan laskut, jokaiselle omansa. Siinä vaiheessa koimme yllättävän pettymyksen. Pöytävarauksen vuoksi jokaisen lounas maksoi 19 €. Ruokani listahinta oli 13,50 €, mutta se maksoikin 19 €. Tämän tarjoilija oli jättänyt mainitsematta, kun esitteli lounaslistan.

Tieto pöytävarauksen vaikutuksesta hintoihin on kuulemma verkossa. Kuitenkaan se ei löydy kohdasta, josta pöytävaraukset tehdään. Ei voi olettaa, että jokainen asiakas käy ravintolan verkkosivut läpi tarkastaakseen mahdolliset poikkeukselliset ehdot.

Kun tarjoilija ruokia tilatessamme oli kertonut normaalit listahinnat, hän ei maininnut mitään pöytävarauksen vaikutuksesta. Pöydässämme oli selkeä kyltti ’varattu’, joten hän ei voinut olla siitä tietämätön.

Jos ravintola ei halua pöytävarauksia lounasruuhkan ajaksi, niitä ei yksinkertaisesti pidä ottaa vastaan.

Jos tarkoitus on korkeamman hinnan avulla opettaa asiakkaat koettamaan onneaan ja tulemaan ilman varausta, menetelmä toimii aivan päinvastoin: asiakkaat eivät tule ollenkaan.

Pettynyt asiakas on entinen asiakas.

EDIT. 19.5.2024

Lähetin ravintolaan yllä olevan palautteen. Ravintoloitsijan rakentava vastine tuli nopeasti. Toivotan onnea ja menestystä Brahen Kellarille.

Tekoäly inhimillistää eläimiä

Söpöt eläinkuvat ovat sosiaalisen median huomiomagneetteja, joihin voi uppoutua milloin vain on hetki aikaa irtautua arjen rutiineista. Algoritmit oppivat nopeasti ja syöttävät silmien eteen entistä enemmän pörröisiä palleroita. Katseltava ei lopu.

Lutuisuuden tuoman positiivisen tunne-elämyksen lisäksi kuvista voi oppia. Lepakoita näkee harvemmin luonnossa, mutta Facebook-ryhmässä niitä riittää. Siivekkäitä nisäkkäitä voisi luulla pieniksi koiriksi. Isoja hedelmälepakoita kutsutaankin lentäviksi koiriksi.

Eläinten näkyminen somessa on lähtökohtaisesti hyvä asia, koska se opettaa tuntemaan ja ymmärtämään toislajisten elämää.

Tekoäly ei tuota luontodokumentteja

Helppokäyttöisen tekoälyn tultua jokaisen ulottuville somekanaviin on pulpahdellut uudenlaisia otoksia eläimistä. Nopeasti katsomalla ne näyttävät valokuvilta, mutta lähempi tarkastelu osoittaa niissä virheitä ja epätarkkuuksia.

Lentävä koira lepäilee pää alaspäin puun oksalla takajaloista roikkuen. Valokuva Shutterstock.

Ruumiinosien mittasuhteet voivat olla väärin tai asento luonnoton. Suosittua näyttää olevan kasvojen ilmeen muuttaminen inhimilliseksi, ihmisen kaltaiseksi.

Kysyin Bing-hakukoneen tekoälyltä, ovatko sen piirtämät eläinkuvat saman arvoisia kuin aidot valokuvat? Ohjelma tunnusti, että sen tuotokset ovat mielenkiintoisia, mutta eivät samanarvoisia kuin aitojen valokuvien taltioimat hetket.

Kone myös puolusti luomuksiaan toteamalla, että sen piirrokset tarjoavat uudenlaisen tavan ilmaista luovuutta ja visuaalisuutta.

Tämä lienee totta, mutta siinä piilee vaara. Eläimet eivät välttämättä ilmaise itseään ihmisen tavoin, joten niiden ilmeitä ja tunteita tulkitaan helposti väärin.

Merkintä tekoälystä estää väärinkäsitykset

Eläimiä ei pidä inhimillistää, jotta emme ala pitää niitä pieninä ihmisinä ja kohdella sen mukaisesti. Lajien pitää voida elää niille ominaisella tavalla, oli se juoksemista, kaivamista, uimista, kiipeämistä, jyrsimistä, ryömimistä, lentämistä tai jotain muuta.

Tekoäly inhimillistää eläimiä. Tekoälyn tuottama kuva käskyllä ’Piirrä valokuvan kaltainen kuva hedelmälepakosta, joka lepää puun oksalla’. 

Somen kuvien tavoitteena ei ole kertoa tosiasioita ympäröivästä maailmasta vaan kerätä mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Niitä saadaan tunteisiin vetoavilla eläinkuvilla riippumatta siitä, ovatko ne aitoja vai tietokoneohjelman kokoamia.

Väärän ja mahdollisesti vahingollisen tiedon leviäminen voidaan helposti estää liittämällä algoritmien tuottamiin kuviin tieto alkuperästä.

Aitojen valokuvien ja koneen piirtämien erottaminen on meidän ja eläinten yhteinen etu.

Talvikeleillä pyöräilijöitä palvellaan jalankulkijoita paremmin

Talvisen lumituiskun tuprutessa aurauskalusto ilmestyy kaduille ja teille. Erikokoiset ja -näköiset lumentorjuntalaitteet valtaavat ensin pääväylät siirtyen sen jälkeen vähemmän tärkeille. Kevyen liikenteen reitit jäävät hännille. Vihoviimeisinä puhdistetaan jalankulkuväylät – jos puhdistetaan.

Autoteiden avoimena pitämistä perustellaan prioriteeteilla, yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan turvaamisella.

Suolaharjaus on tullut pyöräteiden talvihoitoon

Talvipyöräilyn suosion kasvaessa on alettu satsata myös pyöräteiden hoitoon. Pelkän lumenluonnin rinnalle on tuotu suolaharjaus, jota käytetään erityisesti kaupunkiympäristöissä.

Lumi harjataan pois ja puhtaalle pinnalle, yleensä asfaltille, sirotellaan puhdistettua suolan sekaista hiekkaa. Seoksesta on poistettu hienojakoisin aines, joten se pölyää vähemmän. Hiekanjyvät ovat kooltaan pieniä, läpimitaltaan muutaman millimetrin, joten niiden ei pitäisi vahingoittaa pyörien kumeja.

Suolalisä alentaa veden jäätymispistettä asteen tai pari nollan alapuolelle. Oma kokemus osoittaa menetelmän toimivan muutamassa pakkasasteessa, mutta sitä kylmemmässä tien pinta vääjäämättä jäätyy.

Suolaharjaus tuplaa tavanomaisen auraukseen hinnan, joten sitä on käytetty pääasiassa siellä, missä pyörää polkevia ja jalkaa toisen eteen siirtäviä liikkuu paljon.

Jalkakäytävillä tai muilla vain kävelyyn tarkoitetuilla reiteillä suolaharjausta ei ole näkynyt.

Jalankulkijoihin kannattaisi panostaa

Usein toinen puoli kevyen liikenteen väylistä on varattu kävelijöille, mutta talvikunnostus painottuu pyörää suosiville. Omin jaloin liikkuvat saavat tarpoa heikommissa olosuhteissa.

Kuvassa suolaharjattua kevyen liikenteen väylää. Vasemmalla sula asfalttipinta pyöräilijöille. Jääkuori ja vesilätäköt oikealla ovat kävelijöiden kaistaa.

Jalankulkijoiden turvallisuuteen kannattaisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota. Hyvin hoidetut kaistat vähentäisivät kaatumisia, ensiapuasemien ruuhkia, sairaspoissaoloja, korvausvaatimuksia ja inhimillistä kärsimystä.

Kävely on ihmisen lajinmukaista siirtymistä paikasta toiseen. Se on halpaa, hiilineutraalia ja tasa-arvoista, koska ei vaadi erityisiä välineitä. Siinä lieneekin osa ongelmaa, läpeensä mekanisoitu yhteiskuntamme ei arvosta luonnollisuutta.

Ilman teknisiä laitteita liikkuvien kansalaisten tarpeet ovat yhtä tärkeitä kuin teknologiaan turvautuvien. Yhdenvertainen kohtelu on kirjattava väylien kunnossapitosuunnitelmiin.

Jalkaisin kulkevien reitit on pidettävä yhtä hyvässä kunnossa kuin pyöräilijöiden.

Facebookin niskalenkki ahdistaa

Kun mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Facebook toistakymmentä vuotta sitten tarjosi mahdollisuutta pitää yhteyttä ystäviin, tuttuihin ja yhteisöihin, liityin joukkoon. Maksuttomuus lausui uudet asiakkaat tervetulleeksi, vaikka melko nopeasti hinnaksi paljastui pakollinen mainosten tuijottelu ystävien kommenttien ohella.

En ole kovin aktiivinen somettaja, mutta ystävien ja tuttujen kanssa on helppo ja mukava vaihtaa kuulumisia pitkienkin välimatkojen päästä. Teen päivityksiä, kun sattuu olemaan aikaa tai inspiraatiota, aina ei ole.

Meta alkaa syyttää yhteisösääntöjen rikkomuksista

Runsas puoli vuotta sitten sain Metalta – Facebookin emoyhtiöltä – viestin, että tilini sisällöstä on tullut runsaasti ilmiantoja. Olen rikkonut yhteisön sääntöjä. Mikä oli rike, sitä ei kerrottu. Meta pyysi lähettämään kopion passistani, jotta voin jatkaa palvelun käyttöä. Niin tein.

Pyynnöstä kopio piti lähettää vielä neljä viisi kertaa muutaman viikon välein. Samalla Metan viestien sävy tiukentui. Tilini uhattiin sulkea, koska siitä tuli jatkuvasti niin paljon ilmiantoja sääntöjen rikkomisesta.

Meta sulki Facebook-tilini, koska väitti minun toistuvasti rikkovan yhteisösääntöjä. Uusi tili avattiin sen jälkeen, kun lähetin itsestäni kasvokuvan. Ehkä epäiltiin, etten ole henkilö, joka sanon olevani. Kuvakaappaus Metan sivuilta.

Meta sulkee tilin

Lopulta tuli tyly viesti: tilisi on suljettu jatkuvien rikkomusten vuoksi.

En uskonut, että niin voisi tapahtua, koska olen ollut huolellinen kuvien ja tekstien sisällöstä ja tekijänoikeuksista. Julkaisen vain asiallista tekstiä sekä sellaista, mihin minulla varmasti on oikeus.

Facebook-tilin sulkemisen jälkeen Meta yllätti antamalla yhden mahdollisuuden reklamoida. Se tapahtui lähettämällä selkeä valokuva kasvoistani, ei muuta. Pistin kuvan menemään.

Sen jälkeen algoritmi nähtävästi uskoi, että olen henkilö, joka sanon olevani, ja avasi tilini. Se ei kuitenkaan ollut vanha suljettu, vaan aivan uusi ja ihan tyhjä.

Vaikea valinta

Uutta tiliä olen rakennellut vanhan kopioksi, mutta kaikilta osin se ei ole onnistunut. Joihinkin suljettuihin ryhmiin liittyminen toista kertaa ei ole ollut mahdollista. Se vaikeuttaa erityisesti harrastuksia, joissa viestit ja muut yhteydet kulkevat Facebookissa.

Jotkut tutut eivät ole hyväksyneet minua uudestaan ystäväkseen, koska ovat luulleet pyyntöäni valeprofiilin tekemäksi.

Meta ja muut teknologiayhtiöt ovat ikävästi ottaneet meistä tavallisista somettajista tiukan niskalenkin. Kismittää, miten riippuvaiseksi olen tullut. Salaa kadehdin ystäviäni, jotka alusta asti ovat vältelleet yhteisöpalveluiden houkutuksia.

Pohdin päivittäin, haluanko roikkua mukana ja kuinka pitkään?

Turkistarhat ovat riski kansanterveydelle

Lintuinfluenssa leviää voimakkaasti Suomen luonnonvaraisissa linnuissa. Erityisen paljon tartuntoja on havaittu lokeissa, mutta myös petolintuja on sairastunut. Raadoista on eristetty korkeapatogeeninen H5N1-tyypin virus. Korkeapatogeenisuus tarkoittaa, että viruksella on geneettinen kyky aiheuttaa vakava tauti.

Suomessa ei ole tänä vuonna todettu siipikarjassa lintuinfluenssaa. Sen sijaan virusta on löytynyt useiden turkistarhojen nisäkkäiltä. Sairastuneet ovat olleet kettuja, minkkejä ja supikoiria. Tartunta on todennäköisesti tullut lokkien mukana.

Turkistarhat eivät suojaa eläimiä tarpeeksi hyvin

Tarhattuja turkiseläimiä pidetään verkkopohjaisissa varjotaloissa. Ne ovat sivuilta avoimia katoksia, joihin eläinten häkit on sijoitettu pitkiksi riveiksi. Periaatteessa varjotalojen pitäisi olla rakenteeltaan sellaisia, etteivät linnut ja muut eläimet pääse kosketuksiin tarhaeläinten kanssa.

Käytännössä näin ei välttämättä ole, koska lintuinfluenssa on päässyt leviämään moniin turkistarhoihin. Vakavassa tilanteessa Suomen riistakeskus myönsi tarhureille poikkeusluvan 9 600 luonnon linnun ampumiseen. Asiantuntijat eivät pidä toimenpidettä järkevänä, koska ampuminen saattaa pahentaa tarhan tautitilannetta. Kun tapettuja linnunraatoja kerätään pois, mahdollinen taudinaiheuttaja pääsee helposti leviämään.

Lokit ovat muuttolintuja, mutta osa jää talvehtimaan Suomeen. Kuvan lokit ovat kokoontuneet Aurajoen jäälle.

Koronapandemian aiheuttanut SARS-CoV-2-virus onnistui siirtymään ihmisistä tarhaminkkeihin, koska minkkien ja ihmisten keuhkot ovat kudoksiltaan samankaltaisia. Tuolloin viruksen pelättiin muuttuvan minkeissä entistä tarttuvammaksi ja samalla oppivan kiertämään rokotteilla tuotettuja vasta-aineita. Virusmuunnoksen pelossa Tanskassa tapettiin 17 miljoona tarhaminkkiä.

Elokuun alussa Ruokavirasto teki samansuuntaisen päätöksen: kaikki minkit lopetetaan turkistarhoilla, jos niillä todetaan lintuinfluenssatartunta. Päätökset kettujen ja supikoirien lopetuksesta Ruokavirasto tekee tapauskohtaisesti.

Tähän mennessä 30 000 minkkiä ja 40 000 kettua on määrätty lopetettavaksi.  Niiden omistajille maksetaan eläinten täyden arvon mukainen korvaus valtion varoista.

Pandemia voi alkaa turkistarhoilta

Virustutkijat pitävät mahdollisena, että seuraava ihmisiä uhkaava pandemia saa alkunsa juuri turkistarhojen minkeistä. Arvostettu yhdysvaltalainen PNAS-tiedelehti tarttui aiheeseen ja julkaisi arvion tarhattujen turkiseläinten muodostamasta riskistä ihmiskunnan hyvinvoinnille.

Erityisenä pelkona on, että minkit saavat samanaikaisesti lintuinfluenssan ja hoitohenkilökunnalta ihmisen kausi-influenssan. Silloin on mahdollista, että näiden yhdistelmänä kehittyy entistä ärhäkämpi virus, joka tarttuu helposti yksilöstä ja lajista toiseen. Se voisi olla uuden pandemian alku.

Uuden pandemian estämiseksi turkistarhojen eläinten ja työntekijöiden tautisuojausta pitäisi kehittää paljon nykyistä paremmaksi. Sen lisäksi eläinten jatkuvaa tautiseurantaa pitäisi lisätä. Tehokkainta olisi, jos turkistarhat suljettaisiin.

 

Kirjoitus on julkaistu 7.8.2023 Turun Sanomien mielipidepalstalla (ilman väliotsikoita). Se löytyy täältä.

Kun on tunteet

Tunteet helpottavat selviytymistä arjen tilanteissa. Siksi on luontevaa, että ne ovat lajinkehityksen myötä syntyneet jo varhain. Erityisen merkityksellisiä tunteet ovat sosiaalisille lajeille, esimerkiksi ihmisille, muille kädellisille, norsuille ja koirille, jotka elävät ryhmissä ja joutuvat alituisesti tilanteisiin, joissa toisen tai omat tunteet on otettava huomioon.

Jokapäiväinen elämä lutviutuu sujuvammin, kun toisen tunnetilasta osaa päätellä, miten lähestyä ja toimia.

Tunteita on vaikea tutkia, koska niitä ei voi kovin helposti mitata. Ihmisiltä kysytään, miltä tuntuu. Tai myös, missä kohtaa kehoa tunteet tuntuvat. Mutta eläimiltä ei saa ymmärrettävää vastausta.

Tiedeyhteisö on yksimielinen ihmisten ja eläinten yhteisten perustunteiden olemassaolosta. Ne ovat ilo, suru, pelko, ahdistus, viha ja hämmästys. Koiran tai kissan kanssa samassa taloudessa elävät voivat helposti tunnistaa näitä omista eläimistään.

Toteamme tunnetilan helpoimmin kasvoista. Siksi tunnetiloja ilmaisevat yksinkertaiset naamaemojit ovat niin käyttökelpoisia. Esimerkiksi 😊 tai ☹.

Myös koirat tunnistavat tunteita ihmisten ja koirien kasvokuvista. Ne erottavat iloiset kasvot vihaisista ja neutraaleista sekä reagoivat sen mukaisesti. Jos koirilla itsellään ei olisi näitä tunnetiloja, ne tuskin tunnistaisivat niitä.

Koirien tunteita ja osaamisen rajoja tutkitaan, koska meitä kiinnostavat nelijalkaisen perheenjäsenen mielenliikkeet. Eivätkä tutkimustulokset aiheuta ongelmia koirataloudelle.

Emakon kärsä pilkistää häkin kaltereiden välistä. Kuva Shutterstock.

Toisin on tuotantoeläimillä. Sika on vähintään yhtä älykäs kuin koira. Sen kokemuksista ja tuntemuksista tiedämme kuitenkin paljon vähemmän, koska sikojen mielenliikkeisiin ei kohdistu samanlaista kiinnostusta. Jokainen tutkimus tarvitsee rahoituksen, eikä kukaan ole ollut halukas rahoittamaan sikojen mieleen perehtymistä.

Lihateollisuus kohtelee sikoja lähinnä raaka-aineena, jonka tunteilla ja tiedollisilla ominaisuuksilla ei ole merkitystä. Voi myös olla, ettei niistä edes haluta tietää. Eläinten tunteetonta kohtelua on helpompi jatkaa, kun ei tiedä, miten eläinyksilö sen kokee.

Entä mitä tuntee emakko, joka suljetaan pitkäksi aikaa pelkän seisomisen ja makuulla olon sallivaan häkkiin? Onko se iloinen, surullinen vai ahdistunut? Kun porsimisaika lähestyy, emakolla on voimakas tarve rakentaa pesä tuleville pienokaisilleen, mutta se ei voi sitä tehdä. Miltä se emosta tuntuu?

Yhteiskunta suhtautuu negatiivisesti koiranpentujen tehtailuun, joten toimintaa yritetään suitsia säädöksin. Ihan samalla tavalla emakot ovat porsastehtaita, joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin synnyttää mahdollisimman paljon uusia sikoja.

Pentutehtailu on pahasta, mutta porsastehtailu hyvästä. Eläinlajit eivät ole tasa-arvoisia keskenään.

 

PS Otsikko on lainattu Maria Jotunin vuonna 1913 julkaistulta samannimiseltä novellikokoelmalta.