Joogaharrastukseni alkoi uteliaisuudesta satoja, ehkä tuhansia vuosia vanhaan intialaiseen harjoitusmenetelmään, jonka tavoitteena on mielen, ruumiin ja hengityksen välisen tasapainon löytäminen. Sellaiseen lajiin on sukupolvien aikana täytynyt kertyä paljon kokemusperäistä viisautta harmonian saavuttamisesta.
Ennakkoluuloiset suhtautuvat joogaharjoituksiin nuivasti, koska eivät halua tulla liitetyksi uskonnon harjoittamiseen tai ryhmämeditaatioon. Pelko on turha, sillä liikuntakeskuksissa harjoitettava länsimainen versio joogasta on kehon ja mielen huoltoa ilman syvempiä hengellisiä päämääriä.
Vuosien aikana olen tehnyt joogaharjoituksia usean ohjaajan johdolla. Heidän neuvonsa ovat yksityiskohdissaan poikenneet toisistaan, mutta koen sen rikkautena. Olen oppinut, että saman päämäärän voi saavuttaa useaa eri reittiä. Evästysten runsaus antaa myös vapauden poimia joukosta itselle mieluisimmat.
Venyttelevä koira. Etujalat ojossa, ranteet suorina, polkuanturat maata vasten. Asento muistuttaa joogaharjoitetta. Kuva Pixabay
Joogaharjoituksien asanoista eli asennoista suosikkini on alaspäin katsova koira. En tiedä, mistä nimi juontuu, mutta varmasti joskus jossain koira on venytellyt samalla tavalla: takapuoli pystyssä ja rinta maata kohden taipuen, etujalat ojossa ja polkuanturat maata vasten painuen. Erojakin on. Joogaajan pään on tarkoitus roikkua rentona kaulan varassa, mutta venyttelevä koira näyttää usein katsovan eteenpäin.
Asanassa selän suoruus on keskeinen tavoite, joka varmistetaan kääntämällä istuinluut kattoa kohden. Napa vedetään selkärankaan ja imaistaan sitten kylkiluiden alle. Tai ainakin se on mielikuva siitä, mitä pitäisi keskivartalon syvissä lihaksissa tapahtua. Harjoituksen aikana alaselkää tukevat myös lihaslukot: juurilukko ja alavatsan lukko, jotka saadaan aikaan kiristämällä jalkovälin ja alavatsan lihaksia.
Käsivarret ojennetaan eteenpäin, jolloin ranteet voivat suoristua mahdollisimman paljon. Se vähentää niihin kohdistunutta rasitusta. Kyynärpäät kuitenkin ovat pehmeät ja kyynärtaipeet käännettyinä toisiaan kohden. Kämmenet ja eteenpäin osoittavat sormet tarttuvat maahan kuin imukupit, joilla työnnetään kehon painoa pois käsiltä.
Jooga-asana alaspäin katsova koira.
Sääret ovat suorat ja jalkaterät noin jalanmitan päässä toisistaan, kantapäät maassa ja polvilumpiot ylös vedettyinä. Lievä sisäkierto voi olla avuksi.
Alaspäin katsovassa koirassa pysytään usein kolmen tai viiden hengityksen ajan, mutta varsinaisia sääntöjä ei ole. Hyvä ohje on, että niin pitkään kuin tuntuu, että on tarpeen.
Joogahengitys on luku sinänsä. Se on voimakasta mutta suhteellisen äänetöntä niin sanottua lateraali- tai syvähengitystä, jossa keuhkot sekä täytetään että tyhjennetään aktiivisella lihastyöllä. Kun ilma virtaa keuhkoihin, se ohjataan hengityslihasten, pallean ja kylkiluiden välilihasten, avulla keuhkolohkojen ulkoreunoille. Se pullistaa rintakehää sivusuunnassa.
Monimutkaiselta kuulostava alaspäin katsova koira on itseasiassa lepoasento, jonka aikana kerätään voimia. Samalla se venyttää reisien takaosia. Lihasten lisäksi painovoima vetää mukavasti selkärankaa pidemmäksi ja suurentaa siten selkänikamien välistä tilaa. Erityisesti alaselän välilevyt kiittävät. Jos paino on oikeaoppisesti pois käsiltä, ranteet eivät väsy.
Yleinen käsitys on, että ihminen vain jäykistyy, kun vuosia karttuu. Valtavirtaa vastaan voi potkia monella tavalla. Minun aseeni on jooga, jonka ansiosta taivun ja väännyn ja kierryn enemmän kuin koskaan.