Kaupungissa asuvia, nuoria, koulutettuja naisia. Se on mielikuva vihreistä, mutta se ei ole koko totuus. Meitä vihreitä on kaiken ikäisiä. Jäin vuoden alusta eläkkeelle Helsingin yliopiston professorin tehtävästä, jossa tutkin ja opetin lääkkeiden käyttöä eläinlääketieteen opiskelijoille, tuleville kollegoille. Muualla vietetyistä työvuosista huolimatta kotini on aina ollut Turussa.
Turun vihreiden tavoitteena on kaupunki, joka huolehtii jokaisen hyvinvoinnista. Tulossa oleva sosiaali- ja terveyden huollon uudistus siirtää sote-palvelut valtion hoidettavaksi, mutta siitä huolimatta kaupungille jää monia tärkeitä vastuita asukkaiden hyvinvoinnin varmistamiseksi.
Kaupungin tarjoamien asumispalveluiden, kotiin annettavien palveluiden ja yleisen palveluohjauksen tulee olla helposti saavutettavissa huolimatta siitä, asuuko keskustassa vai lähiössä. Taloudellisesta tilanteesta riippumatta jokaisen on saatava tarvitsemansa apu ja hoiva.
Koska yhteistyö lisää toiminnan vaikuttavuutta, osa kaupungin kontolla olevista tehtävistä kannattaisi järjestää yhdessä järjestöjen, seurakuntien, yritysten ja muiden paikallisten osaajien kanssa. Järjestäjästä huolimatta kaikessa toiminnassa on tarpeen painottaa ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Inhimillisten syiden lisäksi ne ovat myös taloudellisesti kestäviä valintoja.
Nykyaikainen teknologia mahdollistaa monet palvelut verkossa ja etäyhteyden välityksellä. Niiden kehitys on ollut nopeaa. Sen vuoksi kaikki eivät ehkä ole halunneet tai osanneet pysyä edistyksen mukana ja silloin on vaara syrjäytyä. Vihreässä Turussa yhteiskunnan digitaalisiin haasteisiin vastataan tarjoamalla neuvontaa, henkilökohtaista ohjausta ja monipuolista apua sähköisten palvelujen käyttämiseen. Sen lisäksi varmistetaan, että palveluiden fyysinen vaihtoehto on aina olemassa.
Kaikenikäisten vihreä Turku tukee monenlaisia musiikki- kuvataide- ja muita kulttuuritapahtumia, jotta jokainen löytää niistä omansa. Tapahtumajärjestäjiä kannustetaan tuottamaan tilaisuuksia, joissa on mahdollisuus sukupolvet ylittävään yhteisöllisyyteen. Ennakkoluuloton eri-ikäisen kohtaaminen voi osoittautua kaikkia osapuolia rikastuttavaksi kokemukseksi.
Luonnon läheisyys tukee terveyttä ja hyvinvointia. Lähiluonto kuuluu kaikille ja parhaiten se toteutuu kaupungin tekemällä kaavoituksella. Käytännössä jokaisen turkulaisen pitäisi päästä vaivatta kotiovelta viheralueelle, puistoon, niitylle, kaupunkimetsään tai ainakin ison vihreän puun siimekseen. Kirjoitan aiheesta enemmän täällä.
Vihreä kaupunki pitää huolta eläinasukkaista olivat ne lemmikkejä tai luonnoneläimiä. Tarjolla on lähes parikymmentä koirapuistoa, joissa viihtyvät sekä ihmiset että koirat. Onnellisuushormoni oksitosiinin pitoisuus lisääntyy sekä koirissa että omistajissa yhteisen leikin melskeessä.
Luonnoneläinten elinehtojen turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää lajien ja luontotyyppien monimuotoisuuden säilymiseksi. Sen vuoksi Turku on ryhtynyt tekemään monimuotoisuusohjelmaa eli Lumoa. Siihen sisältyvät muun muassa viherkäytävät tai vihersillat, jotka helpottavat eläinten siirtymistä viheralueelta toiselle.
Kaiken kaupungin toiminnan pitää perustua kestävään taloudenpitoon ja avoimeen päätöksentekoon. Avoimuuden on toimittava molempiin suuntiin. Asukkaiden pitää saada tietoa kaupungin päätöksistä taustoineen, mutta myös asukkaita pitää kuulla ja heidän mielipiteensä huomioida päätöksiä tehtäessä.
Vihreiden Turku on hyvä paikka asua ja elää. Nuorille ja meille varttuneille.
PS Olen vihreiden kuntavaaliehdokas 2021 Turussa. Tämä kirjoitus liittyy vaalikampanjaani.