Sydäntalven pitopöytiä on muutaman vuosisadan hallinnut kinkku, pala noin puolivuotiaan sian reittä ja pakaraa. Tapa syntyi aikana, jolloin liha ei kuulunut keskiverto suomalaisen arkiruokiin. Suurta juhlaa, joulunaikaa, haluttiin juhlistaa syömällä parasta mahdollista, lihaa.
Parikiloinen kypsä joulukinkku. Kun lihakimpale on kooltaan pieni, yhdestä sian takajalasta riittää useampaan joulupöytään.
Yhteiskunnan vaurastumisen myötä liharuoasta on tullut jokapäiväistä. Usean suomalaisen mielestä kunnollinen ravitseva ateria sisältää aina jonkin eläimen lihaskudosta.
Lihaa tuottavien eläinten pitoon liittyy kuitenkin moninaisia ongelmia. Elukoiden popsimalla energiamäärällä ruokittaisiin useampi ihminen kuin eläimestä joskus saatavalla lihalla. Rehupeltojen ja laidunmaiden tieltä kaadetaan luontoarvoiltaan suuria ja hiilidioksidia itseensä sitovia vihernieluja. Jokainen nautaeläin röyhtäilee metaania ja kiiruhtaa siten ilmastonmuutosta. Eläinten hyödyntämiseen liittyvät eettiset kysymykset ovat niin mittavia, ettei niihin toistaiseksi ole löydetty kaikkia tyydyttäviä vastauksia.
Pikkupossuilla on vielä koko lyhyt elämä edessä. Kuva Pixabay.
Viralliset ravitsemussuositukset seuraavat ajan ja varallisuuden muutoksia. Tällä hetkellä ne kehottavat syömään enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Kasvissyönnistä on pikku hiljaa tullut valtavirtaa. Nykyään työpaikkaruokaloissa on aina tarjolla kasvisvaihtoehtoja. Kasvisravintoloita nousee nopeammin kuin niissä ehtii käydä. Tasavallan presidentti tunnusti haastattelussa syövänsä lihaa vain kerran viikossa. Kasvispohjaiset lihankorvikkeet härkis ja nyhtökaura ovat lyöneet myyntiennätyksiä ja pitkän aikaa kaupoissa myytiin ei-oota.
Ruoasta puhuminen on trendikästä ja useat kuluttajat tekevät tiedostavia ostopäätöksiä. Sen seurauksena kasvisten syönti lisääntyy, mutta ristiriitaisesti myös lihankulutus kasvaa. Kansalaiset ovat kuunnelleet ravinto-oppineita ja siirtyneet joukolla popsimaan niin sanottua valkoista lihaa, siis broilereiden ja kalkkunoiden lihaksia. Samaan aikaan myös kasvissyöjien lukumäärä on lisääntynyt, joten lihankulutuksen kasvu johtunee siitä, että lihaa syövät mättävät sitä suuhunsa yhdellä aterialla entistä enemmän.
Joulu on fleksaajille haasteellinen. Syömme pääasiassa kasviksia, mutta myös lihaa erityisissä sosiaalisissa tilanteissa. Kinkku on meidän perheen joulupöydän ehdoton keskipiste. Seitakinkku ja muut sian takajalan korvikkeet eivät ole uskottavia vaihtoehtoja. Ainakaan vielä.
Lihasikojen tehtävänä on kasvattaa itselleen isot, mureat lihakset. Kuvan siat eivät ole kotimaisia, koska niiltä on katkaisu hännänpäät. Kuva Pixabay.
Kun perheen poika tuli täysi-ikäiseksi, pyysin häntä nimeämään ikävän lapsuudenmuiston. Vastaus oli selkeä. Meillä kotona ei ole koskaan paistettu joulukinkkua. Jälkikasvulta uupuivat oman kodin muistot kinkun paiston vaiheista, hajusta ja rasvasta.
Anoppi, suvun erinomainen kokki, oli valmistanut juhlapöydän liharuoan omassa kodissaan. Pikkupoika oli viettänyt aikaa mummonsa luona ja osallistunut jouluruokien tekoon, myös kinkun paistoon, mutta se ei ollut sama asia kuin kotona tehty.
Samaisella nuorella miehellä on vuosikausia ollut oma koti, mutta joka joulu paistan kinkun päivän pari ennen aattoa. Illalla poika tulee haistelemaan tuoksuja ja maistamaan tuoretta pitopöydän herkkua. Tällä ikään kuin korjataan ja parannetaan lapsuuden kokemuksia. En ole kysynyt, miten myöhästyneet jouluvalmistelut ovat vaikuttaneet muistoihin, ovatko lapsuudentraumat lientyneet? Tapa kuitenkin jatkuu. Luomukinkku on tilattu.
