Joulukoriste ei ole turvassa kissoilta edes ikkunan yläreunaan hilattuna.
Lähestyvä joulu hiipii kotiimme vaivihkaa, mutta vuosi toisensa jälkeen suunnilleen samanlaisena. Perheen joulutraditiot ovat muovautuneet meille sopiviksi ja kertovat eletystä elämästä.
Varhaisin joulukoriste otetaan esiin jo marraskuun alkupuolella. Se on tonttuhattuinen kissan kipsinaama, joka muistuttaa meitä nyt jo edesmenneestä lemmikistämme, joka eli kanssamme yli kaksikymmentä vuotta. Joulukissa on keikkunut keittiön ikkunassa suunnilleen yhtä monta kertaa. Tänä vuonna joulukatti ryömi esiin kätköstään tavanomaista myöhemmin eikä sen olo ikkunan yläkarmiin hilattuna ole ollut tavanomaisen rauhaisaa.
Ensimmäisenä adventtina jouluvalot syttyivät uuteen sähkökynttelikköön, joka ennakko-oletuksista poiketen osoittautui helposti kaatuvaksi. Myös monihaarainen jouluvalosarja asetettiin päältä avoimeen lasimaljaan. Montakaan valoisaa minuuttia ei ehtinyt kulua, kun lattialta löytyi pätkä irti purtua johtoa.
Tuli todistetuksi kaksi asiaa. Ensiksi, kissa ei saa minkäänlaista tärskyä, kun se puree poikki ledvalosarjan. Toiseksi, loput valosarjasta palaa moitteetta, vaikka yhden haaran loppupätkä puuttuu. Neljänsadan viidenkymmenen ledlampun sijasta meillä tuikkii nyt vain neljäsataaneljäkymmentäkuusi pikkuruista valonlähdettä.
Sähkökynttelikkö on helppo selättää. Tämän jälkeen se sidottiin pystyyn pöydän päälle.
Mirrien maailmasta katsottuna joulukuusi on suurin kissalelu, mitä kuvitella saattaa. Kiiltäviä, välkkyviä, kieppuvia koristeita on ripustettu kutsuvasti melkein joka oksan kärkeen. Nauhat ja pallot ja muu tilpehööri ovat niin kevyitä, että pienikin ilmavirta pistää ne liikkeelle. Ja liikettä kissapeto ei voi vastustaa.
Puun alla mahtuu myös kulkemaan. Jos häntä on jäänyt pystyyn, siihen korkeintaan tarttuu muutamia irtopiikkejä. Kuusen runko tuo vaihtelua raapimapuiden valikoimaan. Jos intoa piisaa, joulupuuhun kiipeäminen tarjoaa mitä mainiointa ruumiinharjoitusta. Sen lisäksi ylhäältä puusta näkee paremmin ja ulottuu uusiin liehuviin härpäkkeisiin.
Sisäkissojen virikkeet tai oikeastaan niiden puute puhuttavat ainakin meitä kissaihmisiä. Kotipedoille ei riitä pelkkä ruoka ja säänsuoja pahoja ilmoja vastaan. Eläimillä pitää olla myös mahdollisuus käyttäytyä kuin petoeläin, vaania, jahdata ja loikata saaliin kimppuun.
Kissa ehti pätkäistä valosarjasta palan, vaikka seisoin samassa huoneessa. Lamput siirrettiin välittömästi suljettuun kynttilälyhtyyn.
Joulukrumeluureihin pukeutuvasta kodista sukeutuu mukavasti kausiluontoinen virikkeillä rikastettu kissojen puuhamaa. Pienellä säätämisellä löytyy kyllä ratkaisuja, jotka tyydyttävät monilajisen kodin kaikkien asukkaiden tarpeet, mutta takaavat silti jokaisen turvallisuuden.
Rakkaista asioista voi myös joutua luopumaan yhteiseksi hyväksi. Meidän kissoille pitäisi ripustaa kaulaan lappu: ”Minä olen syy siihen, ettei meillä polteta eläviä kynttilöitä.”
