Tag Archives: laminaattinen työtaso

Keittiökaupassa taso ei tarkoita tasoa

    Vanhan keittiön laminaattinen työtaso oli käytössä kulunut erityisesti niistä kohdista, joissa eniten työskenneltiin. Nuhruisimmista paikoista valkoisen värin läpi paistoi tumma lastulevyrunko. Pöydän pinta näytti likaiselta, vaikka olisi kuinka jynssännyt. Sen vuoksi se päätettiin vaihtaa uuteen samanlaiseen.

Kissa mittailee uutta työtasoa, joka ei ole taso.

Kissa mittailee uutta työtasoa, joka ei ole taso.

    Työtaso on L-kirjaimen muotoinen. Se on koottu kolmesta osasta, neliön muotoisesta kulmapalasta ja kahdesta pitkästä siivestä. Rakentaminen kahdesta palasta ei onnistu, koska siinä tapauksessa pidempi osa olisi niin pitkä, ettei se mahtuisi sisään ovista.

    Rautakaupoista ja verkosta voi ostaa melkein mitä vain, jos tietää, mitä haluaa, millaista, miten paljon ja mistä kannattaa hakea ja tilata. Minulla ei ollut halua alkaa etsiä taivereunaisia keittiötasoja, joten menin suureen kotimaiseen liikkeeseen, joka on erikoistunut keittiöiden rakentamiseen. Bonuksena tuli, että asennuksen sai tilata samasta paikasta.

    Keittiökaupassa odotti yllätys. Myyjän mukaan laminaatista ei voinut tehdä neliömäistä kulmakappaletta. Väite kuulosti oudolta, koska vanhassa tasossa myös kulmapala oli laminaattia. En ihan ymmärtänyt, miksi se oli mahdotonta.

    Myyjä vakuutti, että ainoa ratkaisu oli valmistaa kulmapala valkaistusta pähkinäpuusta. Epäröin, mutta kaupat kuitenkin syntyivät ja jäin odottamaan ilmoitusta päivästä, jolloin levyjen vaihto tehtäisiin.

    Asennuspäivänä sain töihin puhelun. Työtason asentaja kysyi varovasti, onko tosiaan tarkoitus, että kulmapala on sentin siipiä korkeampi? Sanoin, ettei ole, mutta pyysin konsultoimaan tason valinnutta myyjää. Tulos oli odotettu, korkea kulmapala laitettiin paikoilleen.

    Kyllä, olin hyväksynyt tarjouksen, mutta en ollut huomannut tarkistaa, että kaikki kolme tilattua palasta olisivat saman paksuisia. Myyjän oletettu asiantuntemus oli ollut syy, miksi asioin liikkeessä, joten olin jättänyt yksityiskohtien varmistamisen hänen vastuulleen.

Kotimaisen keittiöliikkeen huippusuunnittelun tulos: kissankupit vinossa.

Kotimaisen keittiöliikkeen huippusuunnittelun tulos: kissankupit vinossa.

    Wikipedian mukaan tasolla tarkoitetaan mitä hyvänsä pintaa, joka on tasainen ja riittävän laaja, esimerkiksi työtaso. Suomalaisessa keittiöliikkeessä sillä on eri merkitys, taso tarkoittaa erikorkuisia pintoja ja kalliimman materiaalin pakkomyyntiä.

    Valkoiseksi maalattu pähkinäpuu on osoittautunut rumaksi, pinnaltaan karkeaksi, roskia ja pölyä kerääväksi, vaikeasti puhdistaa eikä se kestä yhtään keittoastioiden lämpöä. Harmittaa, että annoin periksi keittiöliikkeen suunnittelijan uusavuttomuuden edessä.

    Ongelma kuulostaa vaatimattomalta, mutta kyse on periaatteesta, osaamisesta ja työn laadusta. Tavoitteena ei ollut luoda jotain ennen näkemätöntä vaan toistaa se, mikä oli onnistuneesti tehty aikaisemmin. Keittiön rakentajilta on vuosien saatossa kadonnut olennaista tietoa ja taitoa, kun kolmen laminaattipalan yhdistämisestä on tullut ylivoimainen tehtävä.