Tunnustan pitäväni eläintarhoista. Vierailen niissä tilaisuuden tullen, joskus myös ihan työasioissa. En voi vastustaa mahdollisuutta päästä näkemään suuria, outoja tai vaarallisia eläimiä, joihin olen aikaisemmin tutustunut vain luontodokumenteissa.
Korkeasaaressa asuva aasianleijona syömässä.
Läheltä, mutta turvallisesti kalteriaidan takaa kumuava leijonan karjunta on todella vaikuttavaa, kun voi tuntea miten melkein maa jytisee valtavan kissaeläimen äänen voimasta. Ärjyntä on äänimagneetti, joka vetää eläintarhan vieraita luokseen, vaikka villissä luonnossa teho olisi päinvastainen. Naapuriaitauksen elätit eivät kiinnitä siihen huomiota. Ovat tottuneet, ettei vaaran ääni tarkoita mitään.
Villieläimiä on vangittu ja tuotu tarhoihin ihmisten ihasteltavaksi ja kauhisteltavaksi vuosituhansia. Vaarallisten ja voimakkaiden eläinten pyydystäminen ja hallitseminen olivat osoitus hallitsijan mahdista. Kun kykeni pitämään valtansa alla leijonia ja tiikereitä, oli varmasti pätevä johtamaan myös ihmisiä.
Ensimmäinen nykyaikainen ja edelleen toimiva eläintarha perustettiin Wieniin yli kaksi ja puoli vuosisataa sitten. Kaupallisesti kannattava toiminta on mahdollista, koska nykyisen tiedonvälityksen suomista mahdollisuuksista huolimatta pedot livenä kiinnostavat.
Amurintiikeri torkkuu Korkeasaaressa.
EU:n lainsäädäntö ei hyväksy villieläinten näytteillä pitämistä pelkästään rahan ansaitsemista varten. Eläintarhojen on tehtävä lajien säilymiseen ja hyvinvointiin liittyvää tutkimus- ja opetustyötä. Tutkimus ei välttämättä näy tarhassa vierailevalle katsojalle, mutta lajeja esittelevät infotaulut täyttävät tiedon välityksen velvoitteen.
Jokunen vuosi sitten vierailin San Diegon eläintarhassa Kaliforniassa. Se on useasti valittu maailman parhaaksi. Hyvässä eläintarhassa eläimet voivat kätkeytyä silloin kun haluavat. Maksavien asiakkaiden kannalta se merkitsee, että aina ei näe sitä, mitä on tullut katsomaan. Kun eläimillä on mahdollisuus valita, ne usein piiloutuvat meidän katseiltamme ja läsnäololtamme. Näin on San Diegossa.
Toinen eteläkalifornialainen eläintarha sijaitsee Los Angelesissa. Se on pieni ja soma. Kävijöitä hemmotellaan pikkusievällä ympäristöllä, jossa hyvin hoidetut kävelytiet mutkittelevat kulkemaan houkuttavasti. Eläimiä on helppo nähdä, koska niiden häkit tai tarhat ovat pieniä eivätkä ne juuri muualle pääse. Ihmiset viihtyvät, mutta eläinten tilasta en tiedä.
Päiväunilta noussut lumileopardi Korkeasaaressa.
Kotoisessa Korkeasaaressa voi tavata muun muassa lumileopardeja, koska eläintarha osallistuu kansainväliseen lumileopardien suojeluohjelmaan. Isojen kissojen tarina on se tavanomainen. Niiden luonnollinen asuinalue on Himalajan vuoristossa, mutta elinympäristön jatkuvasti kaventuessa laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.
Eläinkokoelman pitäminen näytteillä maksua vastaan on aikansa elänyt. Tarhoissa pidettävät villieläimet eivät ole kesyjä. Ihmisen läheisyys aiheuttaa niille stressiä. Suojelutyö on perusteena eläintarhojen olemassaololle, mutta suojelu ei edellytä nykyisten kaltaisia vankilamaisia oloja.
Suojeltaville eläinlajeille pitäisi järjestää suuria asuinalueita, jotka muistuttaisivat niiden luonnollista elinympäristöä. Kylmien ja lumisten seutujen eläimille pitäisi tarjota kotitienoiden kaltaiset olot. Lämpimien vyöhykkeiden kylmänarkoja lajeja ei pitäisi viedä viileille leveysasteille.
Turistit Schönbrunnin eläintarhassa Wienissä poseeraavat norsupatsaan ympärillä. Se on parempi vaihtoehto kuin oikea norsu.
Opastetuilla retkillä olisi mahdollisuus käydä tutustumassa suojeluohjelmissa oleviin eläimiin. Voisi myös ideoida uudenlaisia turvaväyliä, joita pitkin maksavat asiakkaat voisivat itsekseen vaeltaa alueella. Eläimille pitää kuitenkin jättää mahdollisuus päättää, milloin haluavat tulla nähdyksi.