Tag Archives: lounaslista

Pöytävaraus nosti ruoka-annokseni hintaa lähes kolmanneksen

Kaveriporukkamme käy kerran kuukaudessa yhteisellä lounaalla. Viimeisin syötiin vasta uusiin tiloihin muuttaneessa Brahen Kellarissa. Meillä oli verkon kautta tehty pöytävaraus. Kokemuksesta olemme oppineet, että kuuden hengen seurueelle sellainen kannattaa tehdä, jos mahdollista.

Saavuimme ajoissa klo 13 ja asetuimme pöytään. Ravintolasali oli remontin jäljiltä viihtyisä ja tunnelma rauhallinen. Jälkimmäinen saattoi johtua osittain siitä, että pöytiä oli enemmän tyhjinä kuin ruokailijoiden käytössä.

Uuden Brahen Kellarin ravintolasali. Kuva on kuvakaappaus ravintolan verkkosivuilta, tehty 16.5.2024.

Lounaslista ei ollut näkyvillä, joten hetken odottelun jälkeen menin kysymään sitä tarjoilijalta. Hän tuli pöytäämme ja esitteli listan suullisesti. Lounasruokia oli tarjolla kolme, kokoliha, jauheliha ja kala. Samassa yhteydessä tarjoilija kertoi selkeästi annosten hinnat, jotka vaihtelivat 13,50 € ja 17,90 € välillä.

Kasvisruoka puuttui lounaslistalta

Jäin kaipaamaan kasvisvaihtoehtoa, joka odottamatta puuttui listalta. En kuitenkaan tohtinut kysyä sitä vaan valitsin kalan, kuten yleensä vastaavissa tilanteissa. Tällä kertaa tarjolla oli savulohipasta ja tillillä maustettua kurkkua.

Maukas alkusalaatti tuli jokseenkin nopeasti keittiön tervehdyksenä. Toisin sanoen sitä ei voinut valita.

Salaatin jälkeen ruoka-annoksia ei tarvinnut odotella ja ne ehtivät pöytään lämpiminä. Savulohipasta oli periaatteessa ihan hyvää, mutta turhan suolaista. Se ei ollut yllättävää, koska melkein kaikilla savulohiruoilla on sama ominaisuus.

Jälkiruoka ja kahvi haettiin itsepalveluna kassan viereiseltä pöydältä.

13,50 € olikin 19 €, koska pöytävaraus

Ruokailun päättyessä meille jo tuttu tarjoilija tuli tuomaan laskut, jokaiselle omansa. Siinä vaiheessa koimme yllättävän pettymyksen. Pöytävarauksen vuoksi jokaisen lounas maksoi 19 €. Ruokani listahinta oli 13,50 €, mutta se maksoikin 19 €. Tämän tarjoilija oli jättänyt mainitsematta, kun esitteli lounaslistan.

Tieto pöytävarauksen vaikutuksesta hintoihin on kuulemma verkossa. Kuitenkaan se ei löydy kohdasta, josta pöytävaraukset tehdään. Ei voi olettaa, että jokainen asiakas käy ravintolan verkkosivut läpi tarkastaakseen mahdolliset poikkeukselliset ehdot.

Kun tarjoilija ruokia tilatessamme oli kertonut normaalit listahinnat, hän ei maininnut mitään pöytävarauksen vaikutuksesta. Pöydässämme oli selkeä kyltti ’varattu’, joten hän ei voinut olla siitä tietämätön.

Jos ravintola ei halua pöytävarauksia lounasruuhkan ajaksi, niitä ei yksinkertaisesti pidä ottaa vastaan.

Jos tarkoitus on korkeamman hinnan avulla opettaa asiakkaat koettamaan onneaan ja tulemaan ilman varausta, menetelmä toimii aivan päinvastoin: asiakkaat eivät tule ollenkaan.

Pettynyt asiakas on entinen asiakas.

EDIT. 19.5.2024

Lähetin ravintolaan yllä olevan palautteen. Ravintoloitsijan rakentava vastine tuli nopeasti. Toivotan onnea ja menestystä Brahen Kellarille.