Tag Archives: musta kissa

Kissaviha voi paksusti

Kissat ovat itsenäisiä ja arvoituksellisia eläimiä, joita kautta aikojen on joko arvostettu tai vihattu.

Rinnakkainen elämämme alkoi todennäköisesti silloin, kun esi-isämme metsästäjäkerääjät asettuivat aloilleen viljelläkseen maata ja kasvattaakseen karjaa. Varastoihin koottu vilja kiinnosti jyrsijöitä, joiden kurissa pitämiseen vapaana kulkeva kissa oli tehokkain käytössä oleva menetelmä.

Kissojen asema yhteiskunnassa

Faaraoiden Egyptissä kissat olivat arvossaan. Viljasiiloja suojelevia kissoja palvottiin jumalina ja niiden ruumiit palsamoitiin kuten ylhäisten ihmisten. Mirrien arvoa korosti, että niiden vienti maasta oli kielletty. Jos joku yritti, faarao lähetti hakemaan viiksiniekat takaisin.

Euroopassa noitia vainottiin keskiajalla ja myöhemminkin. Usein heidän seuralaisikseen mainittiin huonoa onnea tuottava musta kissa.

Suomalaisessa kansanperinteessä noidat koettiin positiivisessa roolissa tietäjinä ja parantajina, mutta musta kissa on meilläkin säilyttänyt maineensa epäonnen tuojana.

Tämä turkulaiskissa eli 1500-luvulla. Joko se kuoli kivitalon kellarissa tai sen eloton ruumis heitettiin sinne. Kuva on otettu Aboa vetus -museon kokoelmista.

Keskiajalla Suomen Turussa asui luonnollisesti myös kissoja. Ne kulkivat vapaina toimittamassa ikiaikaista tehtäväänsä hiirestäjinä. Vuosisatoja vanhoista asuinrakennusten raunioista on löytynyt kissojen luurankoja. Niitä voi käydä katsomassa Aboa vetus -museossa Aurajoen rannalla.

Nykyisin kissan hankintahinta on jokseenkin pieni, eläimen voi saada jopa ilmaiseksi. Eläinsuojelujärjestöt pyrkivät lisäämään kattien arvostusta kehottamalla antamaan niitä uusille omistajille vain maksua vastaan. Kun eläimellä on edes jonkinlainen hinta, sitä toivon mukaan kohdellaan paremmin.

Karmivan esimerkin piittaamattomuudesta antoi suomalainen kuvataiteilija, joka haki eläinsuojeluyhdistykseltä kissan ja kidutti sen kuoliaaksi kirveellä. Hän kuvasi tappoperformanssin ja julkaisi videon ’taiteena’. Takuuvarma keino puskea itsensä suuren yleisön tietoisuuteen.

Taiteilija maksoi eläinrääkkäyksestä saamansa sakot, joten yhteiskunnan silmissä hän on sovittanut rikoksensa. Sen jälkeen hän on vuosikymmeniä jatkanut uraansa, joka perustui kissan kidutukseen. En arvosta minkään alan eläinrääkkääjiä.

Kissat eivät ole syy lintukantojen taantumiseen

Julkisuudessa kissaviha kukkii. Mediasta löytyy etsimättä kirjoituksia, joissa surraan pikkulintukantojen taantumista. Takuuvarmasti syylliseksi osoitetaan vapaana kulkeva kissa, joka vaaditaan talutushihnaan ulkona olon ajaksi. Tekstit eivät aina muista mainita, että lintujen luontaisten elinympäristöjen tuhoutuminen ja ilmastonmuutos ovat suurin syy kantojen heikkenemiseen.

Vuonna 2019 hollantilainen tutkija vaati EU:lta kissojen vapaan liikkumisen kieltämistä lintukatoon vedoten.  EU vastasi selkeästi puoltavansa kissojen vapautta liikkua ulkona (linkki uutiseen).

Suomessa kiertää parhaillaan kansalaisaloite, jossa vaaditaan kissojen vapaana kulkemisen kieltämistä lainsäädännöllä. Perusteena on, että kissat tappavat vuosittain miljoonia luonnonvaraisia eläimiä. Tapettujen hiirien ja rottien lukumääriä ei eritellä.

Saa nähdä, miten käy.

Mustan kissan kirous

Musta väri korostaa kissaeläimen sulavia linjoja.

Musta väri korostaa kissaeläimen sulavia linjoja. Valokuva AKivinen

    ”Jos mustan kissan saisin, mä sitä rakastaisin”, lurittelee 70-luvun suosittu lastenlaulu. Viisussa musta kissa on toivottu toveri, jolle laulaja lupaa leikkiä, tanssia ja kissanpäiviä. Sanoitus on reipas vastakohta vanhalle uskomukselle, jonka mukaan mustat viiksiniekat tuottavat epäonnea. Jokainen tuntee uhkauksen tien yli kulkevasta mustasta mirristä. Jos sellainen osuu kohdalle, pitää sylkäistä olan yli kolme kertaa, jotta välttää julman kirouksen. Kyllä, olen sylkenyt.

    Kansantarun mukaan noidat kerääntyivät pääsiäisenä Kyöpelinvuorelle viettämään sapattia, keittämään taikajuomia ja juhlimaan paholaisen kanssa. Rumat koukkunokat saapuivat juhlapaikalle ratsastaen luudalla kuin konsanaan Tylypahkassa. Mustanpuhuva kahvipannu killui ajoneuvon varressa ja tarakalla keikkui musta kissa. Sen uskottiin olevan paholaisen kätyri tai jopa kissan hahmon ottanut paholainen itse. Ei ihme, että katteja kammottiin.

    Pyhäinpäivän aikoihin vietettävän halloweenin rantautuminen Suomeen on tuonut mukanaan uudenlaista kauhurekvisiittaa, kurpitsalyhtyjen lisäksi myös aaveet, vainajat ja vampyyrit.  Joukkoon mahtuvat vielä noidat mustine kissoineen. Kammottavasta ilmiasustaan huolimatta halloween-juhlat ovat iloisia tilaisuuksia, joita mukavan kamalat yllätykset höystävät. Irtosormia löytyy mistä vain, lepakot väijyvät ohikulkijaa, savuavassa boolissa lilluu verinen silmämuna, hämähäkit ryömivät paidan kauluksesta, märkäänsä ammottava haava jomottaa naapurin otsassa. Mustat kissat eivät enää erotu synkän juhlakrääsän joukosta.

    Me nykyihmiset emme ole taikauskoisia. Perinteiset tarinat mustista kissoista pahanilmanlintuina eivät meitä hetkauta. Mutta miten asia oikeastaan on? Perheettömille eläimille koteja välittävissä eläinsuojissa tiedetään, että mustia löytökissoja adoptoidaan melkein puolta vähemmän kuin muun värisiä. Syytä ei ole selvitetty. Todennäköisesti olemme altistuneet vanhoille uskomuksille mustien kattien kataluudesta ja tarut vaikuttavat tiedostamatta, kun olemme valitsemassa uutta eläimellistä perheenjäsentä.

    Kodin puuttumisen vuoksi Suomessa lopetetaan vuosittain ainakin kymmenentuhatta tervettä löytökissaa. Mustien korvaparien lukumäärä noiden onnettomien joukossa on tuntematon. Black Cat Rescue on yhdysvaltalainen vapaaehtoistyöhön perustuva eläinsuojelujärjestö, joka on keskittynyt kotien etsimiseen pelkästään mustille kissoille. Yhdistyksen verkkosivuille pääsee täältä. Black Cat Rescue on sitoutunut kotiuttamaan ihan jokaisen toimintansa piiriin tulevan terveen eläimen. Karvatassuja ei lopeteta muista kuin eläinlääketieteellisistä syistä.

Kylään tullut musta kissa tutustuu pullojukkaan.

Kylään tullut musta kissa tutustuu pullojukkaan.

    Ensimmäinen lemmikkini oli selkäpuolelta musta ja vatsasta valkoinen. Ei siis oikea musta kissa. Sain kuitenkin ensikosketuksen mustan kissan kiroukseen. Se toteutuu hetkenä, jolloin tarttuu kameraan. Valokuvasta löytyy usein musta reikä, jolla on kissan muoto. Hyvällä tuurilla lävessä hohtaa kaksi maagista silmää.  Tarvitaan taitoa ja tuuria, jotta kissaeläimen luontainen kauneus muuttuu hyvin järjestäytyneiksi biteiksi. Mustia kissoja on vaikea kuvata, mutta jos onnistuu, tallennetuksi tulee täydellinen olento.