Luin ruotsalaisen kirjailijan Patrik Svenssonin teoksen Ankeriaan testamentti. Se luokitellaan kerronnalliseen tietokirjallisuuteen, jossa jokseenkin yksityiskohtaiset tietoiskut ankeriaan elämästä lomittuvat kertomukseen isän ja pojan suhteesta. Ankeriailla on siinä tietysti keskeinen rooli. Kirjan myötä innostuin salaperäisistä eväkkäistä, joita en ole koskaan niitä syönyt tai yrittänyt pyydystää.
Ankeriaat syntyvät Sargassomeressä, mutta jo ihan poikasina ne matkaavat useita tuhansia kilometrejä muun muassa Euroopan ja Pohjois-Amerikan jokiin ja järviin. Näissä makean veden vesistöissä ne viipyvät vuosikausia, jopa vuosikymmeniä ennen kuin palaavat takaisin syntypaikoilleen lisääntymään ja kuolemaan. Etsinnöistä huolimatta Sargassomerestä ei ole löydetty eläviä eikä kuolleita aikuisia ankeriaita. Vain pieniä poikasia.
Herkkusuiden suosikkina ankeriasta on kalastettu liikaa. Nykyään se on erittäin uhanalainen laji, jonka pyyntiä luonnonvesistä on rajoitettu voimakkaasti. Kasvatus viljelylaitoksissa voisi ratkaista ankeriaanlihan saatavuusongelman, mutta näitä käärmemäisiä kaloja ei yrityksistä huolimatta ole voitu kasvattaa, koska ne eivät lisäänny vankeudessa.
Vuosi sitten Kotkan Maretariumin ankeriasaltaassa tapahtui jotain yllättävää. Vanhan ankeriasnaaraan ulkonäkö alkoi muuttua. Sen pää litistyi, silmät suurenivat ja käärmemäisen ruumiin keskiosa pullistui. Lopulta kala kuoli.
Ruumiinavauksessa sen sisältä löytyi mätimunia. Näin ei tiedetä tapahtuneen vankeudessa koskaan aikaisemmin ilman hormonikäsittelyä. Mätimunat menivät kuitenkin hukkaan, koska mistään ei löytynyt vastaavassa lisääntymisvaiheessa olevaa urosta. Ehkä tapahtuma tuo toivoa ankeriaannälkäisille.
Loch Nessin kuuluisa järvi sijaitsee Skotlannin ylämailla. Silminnäkijöiden havaintoja järvessä asuvista hirviöistä on kuultu ainakin tuhat viisisataa vuotta. Ei siis ihan uusi juttu. Yhtä kauan ihmiset ovat yrittäneet todistaa, että hirviöitä joko asuu tai ei asu järvessä. Tutkimus jatkuu edelleen.
Muutamana vuotena uusiseelantilainen tutkimusryhmä keräsi järven eri kohdista satoja vesinäytteitä, joista etsittiin eläinten dna:ta. Dna kulkeutuu veteen ihosolujen, karvojen, sulkien, suomujen ja eritteiden mukana. Tutkijat löysivät ihmisten, koirien, lampaiden, mäyrien, myyrien, lintujen ja joidenkin kalojen dna:ta, mutta yllättäen melkein joka näytteestä paljastui ankeriaiden dna:ta.
Koska järvestä löytyy runsaasti ankeriaan dna:ta, se merkitsee, että siellä asustaa lukuisia ankeriaita. Paikallisten havaintojen mukaan ne voivat kasvaa jopa nelimetrisiksi ja olla olkavarren paksuisia. Vahvasti alkaa näyttää siltä, että Loch Nessin myyttiset hirviöt ovat olemassa, elävät ja voivat hyvin. Ehkä ne ovat jättimäisiä ankeriaita.