Tag Archives: susi

Ketut muuttivat metsästä kaupunkiin

Meillä on yhteinen osoite kettuperheen kanssa. Asun kerrostalossa suomalaisittain suuren kaupungin keskustassa. Keväällä kettuemo perusti perheen rappusten alle.

Aluksi pihalla vilahti vain emo, silloin tällöin saalis suussa. Sopivasti vartuttuaan neljä pentua ilmestyi pesäkolosta ja alkoi kulkea perässä.

Valtaosa asukkaista ihastelee ja valokuvaa jälkikasvua, mutta isosta talosta löytyy myös soraääniä. Joku julkaisi kotitalomme tarkan osoitteen Facebookin julkisilla sivuilla pyytäen jotakuta tulemaan ja loukuttamaan villit koiraeläimet.

Toistaiseksi citykettujen uusi sukupolvi on selvinnyt hyvin. Pahiten niitä uhkaavat lähikadulla kulkevat autot. Toinen vaara on ilkivalta.

Oman pihan ketuilla on kuitenkin hintansa. Niiden saapumisen jälkeen nurmelta ovat kadonneet edelliset villin luonnon edustajat, rusakot ja sepelkyyhkyt.

’Meidän’ ketunpennut leikkivät pihamaalla kesäkuisena aamuna.

Kaupunki vaikuttaa käytökseen

Ketut ovat erinomaisen sopeutumiskykyisiä, koska ovat jokseenkin kaikkiruokaisia eivätkä aseta tiukkoja vaatimuksia elinympäristölleen. Kun metsissä ravinto alkoi olla vähissä tai naapurin elinpiiri tuli liian lähelle, rohkeimmat siirtyivät rakennettuihin taajamiin.

Citykettuja on asunut kaupungeissa vuosikymmenien ajan. Ei ole ihme, että ihmisen naapuruus on vaikuttanut niiden käyttäytymiseen ja jopa ulkonäköön.

Skotlantilaiset tutkijat totesivat parisen vuotta sitten, että kettujen ihmispelko on vähentynyt. Citykettujen naapurina sen voi itsekin todeta. Jos osutaan pihamaalle yhtä aikaa, eläimet voivat jäädä muutaman metrin päähän seuraamaan, mitä on meneillään.

Ulkonäkö muuttuu

Toisessa tutkimuksessa Lontoon cityketuista löydettiin ulkonäön muutoksia. Siirryttyään maalta kaupunkiin kettujen kuono oli lyhentynyt ja leventynyt.

Muutoksen tarkkaa syytä ei tiedetä. Oletus on, että se johtui erilaisesta ravinnosta, jota ihmisen läheisyydessä oli tarjolla. Ruoantähteiden tonkiminen sujui paremmin toisenlaisella kuonolla.

Aikaisemmin susissa on todettu samansuuntainen kehitys, jonka katsottiin olevan domestikaation ensimmäisiä merkkejä. Asiantuntijat eivät ole välttyneet kutkuttavalta kysymykseltä, ovatko cityketut domestikoitumassa? Susista tuli koiria, voisiko ketuista kehittyä uudenlainen kotieläin koirien rinnalle?

Miten tunkioita tonkivista susista jalostui koiria

Istuin ystäväni luona ruokapöydän ääressä, kun isäntäperheen isokokoinen koira istahti viereeni ja alkoi tuijottaa. Syvällä, tummalla, kiinteällä spanielinkatseella. Eläimen pää liikkui samassa tahdissa kuin haarukkani siirtyi lautaselta suuhun ja takaisin. Lopulta yllätin koiran työntämällä täydeksi lastatun haarukan sen kuonon eteen. Tai ehkä se ei ollut yllätys. Eläin ahmaisi haarukallisen ruokaa tottuneesti ja itseään vahingoittamatta.

Kolmenkymmenen tuhannen yhteisen vuoden aikana susi muuntui pelätystä pedosta ihmisen parhaaksi ystäväksi. Miten kaikki sai alkunsa? Siihen ei ole varmaa vastausta, mutta joka tapauksessa osapuolet hyötyivät yhteiselosta.

Susi on koiran kaukainen esi-isä. Yhteisen alun jälkeen myös sudet ovat muuttuneet, joten nykyiset sudet eivät ole samanlaisia kuin ne, joista koirat alkoivat kehittyä. (Kuva Pixabay)

Varhaisempi oletus lähti siitä, että ihminen aktiivisesti houkutteli satunnaisesti kohtaamiaan arkoja koiraeläimiä luokseen esimerkiksi jättämällä ravintoa ulos susien ulottuville. Ruokatarjoilusta hyötyneet sudet alkoivat vähitellen entistä paremmin sietää ihmisen läheisyyttä. Sudet alkoivat kesyyntyä.

Uudemman teorian mukaan aloite yhteiseloon tuli susilta, jotka ihmisasutuksiin törmätessään kiinnostuivat tunkioista. Niistä löytyi kasvis- ja eläinperäisen ravinnon tähteitä. Tavallinen susi ei silloin pystynyt, eikä vieläkään pysty, hyödyntämään kasvisten hiilihydraatteja, koska suolistosta puuttuvat hiilihydraattien pilkkomiseen tarvittavat entsyymit.

Jossain vaiheessa kuitenkin kävi niin, että jollakin susiyksilöllä tapahtui muutaman geenin mutaatio. Mutaation johdosta se kykeni tuottamaan hiilihydraatteja pilkkovia entsyymeitä ja siten hyödyntämään ravinnon kasviksia. Mutaatiot periytyivät sen jälkeläisille.

Mutaation omaavista susista oli tullut ihmisten kaltaisia sekaruokaisia. Sekaruokaiset sudet alkoivat majailla ihmisasutusten lähellä. Ehkä ne puolustivat reviiriään ja siinä samassa tunkion tuottaneita ihmisiä muilta susilta ja pedoilta. Vastavuoroisesti ihminen arvosti saamaansa suojelua. Suden domestikaatio koiraksi oli alkanut.

Ei ole tietoa, miten ihminen yhteiselon varhaisina aikoina vaikutti koirien luonnollisten ominaisuuksien muovaamiseen, vai vaikuttiko mitenkään. Lajillamme on taipumus muokata ympäristöä halumme ja tarpeidemme mukaisesti. Siksi on helppo ajatella, että jonkinlaista valintaa tapahtui. Parhaiten ihmisten toiveiden mukaisesti käyttäytyvien koirien todennäköisesti annettiin jatkaa sukua tai ainakin niitä ja niiden pentuja suosittiin.

Mopsi on hyväluontoinen ja mukava lemmikki. Olematon kuono vaikeuttaa sen hengitystä hereillä ollessa ja nukkuessa. Takaisinjalostuksen avulla on mahdollista palauttaa sille pidempi kuono ja parempi elämisen laatu. Kuva Pixabay.

Koirien tietynlaisten ominaisuuksien suosiminen oli eläinjalostusta, vaikka se saattoi olla tiedostamatonta ja perustua enemmän sattumaan kuin tavoitteelliseen valintaan. Nykyisenkaltaisen koiranjalostuksen ja rotukoiraharrastuksen katsotaan alkaneen 1800-luvun puolivälissä Britanniassa.

Jalostustyö on tuottanut maailmaan noin 450 koirarotua, joista osa kärsii vakavista terveysongelmista. Eurooppalaiset eläinlääkärijärjestöt ovat julkisesti kiinnittäneet huomiota jalostuksesta johtuviin rotukoirien terveysongelmiin. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan kehitys jatkuu. Kennelväen kammoamat roturisteytykset ja eräänlainen takaisinjalostus olisivat kokeilemisen arvoisia. Sillä tavalla äärimmäisiä rotupiirteitä voitaisiin lieventää ja samalla helpottaa niistä kärsivien koirien elämää.

Sudet eivät tainneet arvata, mihin ihmisten tunkioiden kaivelu johtaa.

Susia pelkäävät metsästäjät

    Vuosia siten pääsin jahtiporukan matkassa metsään. Tarkoituksena oli tutustua koiran toimintaan tositilanteessa. Taisin tuoda huonoa onnea, saalista ei tullut ja koirakin alkoi nilkuttaa. Jahtimailla saattoi kierrellä myös susia, mutta se ei huolettanut. Koira oli harvoin niin kaukana, ettei sen olinpaikkaa olisi tiedetty.

Susi halutaan pois ikiaikaisilta asuinmailtaan, jotta ihmiset ja koirat voisivat turvallisesti harrastaa muiden eläinten tappamista. Kuva Pixabay.

Susi halutaan pois ikiaikaisilta asuinmailtaan, jotta ihmiset ja koirat voisivat turvallisesti harrastaa muiden eläinten tappamista. Kuva Pixabay.

    Luin lehdestä, että asein varustautuneet eränkävijät eivät uskalla mennä metsään. Tulin uteliaaksi, mitä he pelkäävät ja miksi? Tuliaseiden hallussapitoa kun perustellaan juuri itsepuolustuksen mahdollisuudella. Kävi ilmi, että pyssymiehet pelkäävät susia.

    Metsästäjät jättävät jahdin väliin tai siirtävät sitä, jos alueella on tehty hukkahavaintoja. He eivät halua ottaa riskiä, että metsästyskoirat joutuvat kirjaimellisesti suden suuhun. Uhka on todellinen. Vuosittain korvausta haetaan keskimäärin kolmenkymmenen hurtan kuolemasta tai vahingoittumisesta.

    Koira on metsästäjän oiva apulainen, joka ansaitsee kaiken suojan petoja vastaan. Jahdista pidättäytyminen on tehokkainta. Metsästäjät eivät kuitenkaan halua loputtomiin siirtää pyyntimenoja peijaisineen. Siksi on tarkoituksenmukaista löytää muita keinoja koirien turvaksi.

    Peto-ongelma ei ole tuore ja vahingoilta suojaavia ratkaisuja on etsitty ennenkin. Jo pitkälti toista sataa vuotta sitten haukuille laitettiin kaulaan susipanta. Se koostui rautalenkeistä, joiden päät taivutettiin ulospäin pitkiksi piikeiksi, jotka estivät hallavaturkkia saamasta kunnon otetta. Susipannan teho ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta silti erilaisten kaulureiden suojaominaisuuksia kannattaisi kehittää edelleen.

    Kotieläimeen on mahdollista asentaa paikannuslaite, jolloin sen liikkeitä ja sijaintia voi seurata tarkemmin ja lähempää. Kukaan ei päästä koiraa valvomatta juoksemaan autojen sekaan. Miksi se pitäisi voida päästää valvomatta metsään?

Koira, jota halutaan suojella esi-isiltään. Kuva Pixabay.

Koira, jota halutaan suojella esi-isiltään. Kuva Pixabay.

    Ruotsissa metsästyskoirien suojausta on kehitetty aktiivisesti. Länsinaapurit käyttävät muun muassa susiliivejä, susikelloja ja hajusteita. Susiliivit eivät päästä läpi pedon hampaita, joten ne estävät hukkaa tarttumasta koiraan. Liiviin voi myös yhdistää ikävän kokemuksen, sähköiskun. Älykkäät harmaaturkit oppivat kerrasta, ettei sellaiseen saaliiseen kannata tarttua.

    Susikellot ovat kaulapantaan kiinnitettyjä kulkusia, jotka kilkatuksellaan karkottavat sudet. Ajavat ja haukkuvat koirat pitävät muutenkin ääntä, joten kellonkilinä ei karkota riistaeläimiä sen enempää kuin koiran aiheuttama yleinen rytinä. Anisöljyn tai muiden haisevien karkotteiden sively koiran varusteisiin pitää varovaiset ja outoja hajuja karttavat hukat loitolla.

    Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan puolessa suden aiheuttamista koiravahingoista koira on seurannut suden jälkiä. Koirastaan huolehtiva metsästäjä opettaa nelijalkaisen kaverinsa välttämään sellaista: jos kaukaisen esi-isän haju tulee nokkaan, silloin on paras kääntyä pois.

    Peiliin kurkistaminen voisi osaltaan edistää asiaa. Suomalainen metsästyskulttuuri on esimerkiksi Ruotsiin verrattuna kehittynyt vahvasti vapaana juoksevien metsästyskoirien käyttöä suosivaksi. Jahtimiesvaltaisempi tapa vähentäisi koirien määrää ja samalla tarvetta niiden suojaamisen. Harkintaan pitäisi ottaa myös, voisiko erällä käyttää lähempänä ihmistä toimivia koiria.

    Suojauskeinoista yleisin lienee kovaääninen vaatimus tappaa hallavaturkit metsämailta. Sudet kuitenkin asuttivat Suomen saloja ennen meitä ja metsästyskoiria. On kovin ihmiskeskeistä vaatia, että luonto pitää tyhjentää eläimistä, joista en pidä tai jotka mahdollisesti aiheuttavat vahinkoa minulle ja omaisuudelleni.

    Hyvä ratkaisu olisi, jos voisimme sietää elinpiirissämme vähän enemmän potentiaalisesti vaarallisia eläimiä ja samalla kehittäisimme metsästystapoja sekä varustaisimme koirat entistä paremmilla suojavälineillä. Se ei kuitenkaan taida olla mahdollista. Asenteet ja tahdon puute ovat suurin este villien ja kesyyntyneiden koiraeläinten rinnakkaiseloon.

 

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) työraporttia 49/2014. Se löytyy täältä. Vanhan susipannan tiedot ovat Stundarsin museon sivuilta.