Tag Archives: teknologia

Facebookin niskalenkki ahdistaa

Kun mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Facebook toistakymmentä vuotta sitten tarjosi mahdollisuutta pitää yhteyttä ystäviin, tuttuihin ja yhteisöihin, liityin joukkoon. Maksuttomuus lausui uudet asiakkaat tervetulleeksi, vaikka melko nopeasti hinnaksi paljastui pakollinen mainosten tuijottelu ystävien kommenttien ohella.

En ole kovin aktiivinen somettaja, mutta ystävien ja tuttujen kanssa on helppo ja mukava vaihtaa kuulumisia pitkienkin välimatkojen päästä. Teen päivityksiä, kun sattuu olemaan aikaa tai inspiraatiota, aina ei ole.

Meta alkaa syyttää yhteisösääntöjen rikkomuksista

Runsas puoli vuotta sitten sain Metalta – Facebookin emoyhtiöltä – viestin, että tilini sisällöstä on tullut runsaasti ilmiantoja. Olen rikkonut yhteisön sääntöjä. Mikä oli rike, sitä ei kerrottu. Meta pyysi lähettämään kopion passistani, jotta voin jatkaa palvelun käyttöä. Niin tein.

Pyynnöstä kopio piti lähettää vielä neljä viisi kertaa muutaman viikon välein. Samalla Metan viestien sävy tiukentui. Tilini uhattiin sulkea, koska siitä tuli jatkuvasti niin paljon ilmiantoja sääntöjen rikkomisesta.

Meta sulki Facebook-tilini, koska väitti minun toistuvasti rikkovan yhteisösääntöjä. Uusi tili avattiin sen jälkeen, kun lähetin itsestäni kasvokuvan. Ehkä epäiltiin, etten ole henkilö, joka sanon olevani. Kuvakaappaus Metan sivuilta.

Meta sulkee tilin

Lopulta tuli tyly viesti: tilisi on suljettu jatkuvien rikkomusten vuoksi.

En uskonut, että niin voisi tapahtua, koska olen ollut huolellinen kuvien ja tekstien sisällöstä ja tekijänoikeuksista. Julkaisen vain asiallista tekstiä sekä sellaista, mihin minulla varmasti on oikeus.

Facebook-tilin sulkemisen jälkeen Meta yllätti antamalla yhden mahdollisuuden reklamoida. Se tapahtui lähettämällä selkeä valokuva kasvoistani, ei muuta. Pistin kuvan menemään.

Sen jälkeen algoritmi nähtävästi uskoi, että olen henkilö, joka sanon olevani, ja avasi tilini. Se ei kuitenkaan ollut vanha suljettu, vaan aivan uusi ja ihan tyhjä.

Vaikea valinta

Uutta tiliä olen rakennellut vanhan kopioksi, mutta kaikilta osin se ei ole onnistunut. Joihinkin suljettuihin ryhmiin liittyminen toista kertaa ei ole ollut mahdollista. Se vaikeuttaa erityisesti harrastuksia, joissa viestit ja muut yhteydet kulkevat Facebookissa.

Jotkut tutut eivät ole hyväksyneet minua uudestaan ystäväkseen, koska ovat luulleet pyyntöäni valeprofiilin tekemäksi.

Meta ja muut teknologiayhtiöt ovat ikävästi ottaneet meistä tavallisista somettajista tiukan niskalenkin. Kismittää, miten riippuvaiseksi olen tullut. Salaa kadehdin ystäviäni, jotka alusta asti ovat vältelleet yhteisöpalveluiden houkutuksia.

Pohdin päivittäin, haluanko roikkua mukana ja kuinka pitkään?

Miksi paratiisi on vihreä?

Kiertelen vanhassa vehreässä puutarhassa, jonka kaariportti on puoliksi villiviinin tukkima. Ikääntyneiden omenapuiden katveessa perennat kirjovat komean taustan yksivuotisille istukkaille. Sammaleen täplittämä kivetty polku hiipii ujona kukkapenkkien lomitse. Mikään ei ole ihan viimeisen päälle, mutta kaikki on rehevää ja vehreää.

Puutarhavierailusta on vuosia, mutta edelleen muistan, miten paikka tuntui oikealta paratiisilta.napuiden katveessa perennat kirjovat komean taustan yksivuotisille istukkaille. Sammaleen täplittämä kivetty polku hiipii ujona kukkapenkkien lomitse. Mikään ei ole ihan viimeisen päälle, mutta kaikki on rehevää ja vehreää.

Myös se alkuperäinen Paratiisi eli Eedenin puutarha kuvataan Raamatun kertomuksissa suureksi puutarhaksi, johon Jumala istutti kauniita puita, jotka tuottivat syötäviä hedelmiä. Ei niin kaukana omasta kokemuksestani.

Vihreä ympäristö nostaa asunnon arvoa

Asuntokaupoilla kulkeva ostaja syynää tarkasti asunnon pohjapiirustuksen ja rakennuksen oleelliset kuntotiedot, mutta samalla hän kurkistaa, millaiset ovat näkymät ikkunoista. Vihreästä puistosta saa taatusti maksaa enemmän kuin naapuritalon seinästä.

Joillakin on kakkosasunto käytössä tai ainakin sellaisen hankintaa pohditaan. Ne sijaitsevat lähes yksinomaan maaseudulla puiden katveessa ja mielellään järven tai meren rannalla. Aurinko paistaa pisimpään etelään viettävillä tonteilla ja läntiset rinteet ovat auringonlaskun ihailijoiden unelmapaikkoja. Moni ostaja niitä tavoittelee, mikä näkyy myös hinnoissa.

Ihminen on osa luomakuntaa

Kehittynyt teknologia ja monimuotoinen kulttuuri erottavat meidät muista eläinlajeista, mutta biologiaa ei voi kumota. Olemme edelleen osa sitä samaa luomakuntaa, jossa varhaiset esi-isät elelivät lajina muiden joukossa.

Oma kokemus ja lukuisat tutkimukset vahvistavat, että metsässä liikkuminen rentouttaa, vähentää stressiä ja auttaa palautumaan arjen haasteista. Kyselytutkimusten tulokset on vahvistettu mittauksilla, joissa rentoutuminen on todennettu stressihormoni kortisolin pitoisuuden ja sydämen sykkeen madaltumisena.

Koska yli puolet väestöstä asuu kaupungeissa, myös rajoitetun kaupunkiluonnon vaikutuksista on alettu ottaa entistä tarkemmin selvää.

Puiden lähellä kannattaa asua

Viime vuoden lopulla julkaistussa tieteellisessä artikkelissa verrattiin saksalaisen Leipzigin kaupungin asukkaille kirjoitettujen masennusreseptien lukumäärää siihen, miten paljon heidän kotinsa läheltä löytyi puita.

Tulokset osoittivat, että asukkaat käyttivät vähemmän masennuslääkkeitä, jos korkeintaan sadan metrin säteellä asunnosta kasvoi puita. Sen perusteella rohkenen tehdä johtopäätöksen, että kaupungissa puun istuttaminen kannattaa. Se tukee hyvinvointia. Mutta terveyshyödyn takeeksi puut pitää sijoittaa tarpeeksi lähelle koteja.

Kaupungin kaavoittajilla iso vastuu

Kaupungin julkisissa tiloissa ei voi noin vain istuttaa yhtään mitään. Siksi kaavoittajien ja kaupunkiympäristöstä vastaavien pitäisi huolehtia, että puita on tarpeeksi joka puolella kaupunkia.  Ihannetilanteessa asukkaat näkevät ne heti kotioven avattuaan.

Kaikesta ihmisen ja yhteiskunnan edistyksestä huolimatta luonto on lajinmukainen elinympäristömme. Sen vuoksi viihtyisä ja terveellinen kaupunki on vihreä.

PS Olen vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa. Tämä kirjoitus on osa vaalikampanjaani.