Pokémon Go – esimakua tulevasta

    Sain tunnustusta, koska olin kävellyt kymmenen kilometriä. Virtuaalinen mitali poksahti älypuhelimen näytölle kesken Pokémon Go -pelin. Kaikenlaisen pelikokemuksen puutteesta huolimatta olin ladannut sovelluksen heti kun se julkaistiin Suomessa. Tein sen, koska olin utelias selvittämään itse, mikä teki puhelin tanassa hortoilusta niin suositun. Aloittelijan kisa lähti helposti käyntiin.

Kotinurkkien lähimmän puiston nimi paljastui Pokémo Go -pelin tuoksinassa.

Kotinurkkien lähimmän puiston nimi paljastui Pokémo Go -pelin tuoksinassa.

    Idea lisätystä todellisuudesta on osoittautunut nerokkaaksi, vaikka ei kovinkaan uudeksi. Monenlaisia tajunnan avartajia on ollut käytössä vuosituhansia. Menetelmät ovat kuuluneet salatietoon, joka on siirtynyt asiaan vihkiytyneeltä seuraavalle. Heitä on kutsuttu esimerkiksi poppamiehiksi tai shamaaneiksi tai tietäjiksi tai velhoiksi.

    Tämän päivän laajentunut todellisuus on jokaisen kiinnostuneen koettavissa ainakin silmälasien tapaan toimilla virtuaalilaseilla sekä tietysti älykännykän pelisovelluksena.

    Pokémon Go:ssa pelaaja yrittää ottaa kiinni taskuhirviöitä eli Pokémoneja. Hirviösaaliin kasvaessa pelaaja siirtyy tasolta toiselle. Kun on riittävän kokenut, voi halutessaan alkaa kamppailla muiden pelaajien kanssa. Välineet taskuhirviöiden nappaamiseen pitää hakea pokestopeista, jotka ovat virtuaalisia pelipisteitä. Ne ovat niitä paikkoja, joihin pelaajat kaduilla kerääntyvät.

Kohtasin taskuhirviön kauppakeskuksessa. Sain sen kiinni.

Kohtasin taskuhirviön kauppakeskuksessa. Sain sen kiinni.

    Alussa peli oli niin yksinkertainen, että sitä saattoi pelata kesken arkiaskareiden. Pokémon-hahmon ilmestyminen eteeni kauppareissulla kutkutti mieltä. Pysähdyin, laskin kauppakassin maahan ja taskuhirviön pyydystäminen alkoi. Ihmiset ympärillä ymmärsivät, jotkut ohikulkijat osoittivat mielipiteensä joko hymyilemällä tai pudistamalla päätään.

    Koska Pokémon Go:ta pelataan ulkona, sen suosio näkyy katukuvassa. Päivässä parissa tiedotusvälineet kokosivat sivuilleen eri alojen asiantuntijoiden mielipiteitä ja löysiä analyysejä. Filosofian professori ilmaisi oppineen mielipiteensä, että katupeli oli vain lisätodiste ihmisten elämän tyhjyydestä. Peliä puoltava näkökulma olisi ollut yllätys toisin kuin teilaaminen.

    Pelaajien omat kokemukset ovat olleet pääosin positiivisia. Autistisista oireista kärsivä nuori lähti ulos muiden joukkoon ja alkoi keskustella ventovieraiden kanssa pelaajien kokoontumispaikoilla. Selkärankareumasta kärsivä ei kivun vuoksi liikkunut, mutta kun peli pakotti kävelemään, kipu helpotti. Väestötasolla mobiilipeli teki sen, mikä ei terveysvalistukselta onnistunut: istuva väki lähti liikkeelle.

Pelin vihje paikasta, josta löytyy pelivarusteita.

Poikapatsas on pelin vihje paikasta, josta löytyy pelivarusteita.

    Suurin riski ovat liikennevälineiden eteen säntäilevät lapset ja myös vanhemmat pelurit. Onnettomuuksilta on vältytty, mutta ’vähältä piti’ tilanteita on varmasti sattunut useita. Pelisovelluksen avautuessa se kehottaa varovaisuuteen, mutta eihän sitä kukaan muista.

    Kun olin päässyt kahdeksannelle tasolle, pelaamiseni loppui yhtä äkisti kuin oli alkanut. Syynä oli sovelluksen takkuilu. Siihen saakka peli oli toiminut moitteettomasti, mutta nyt ongelmat kasaantuivat. Paikkatiedot katosivat, sovelluksen kompassi sekosi, en voinut ladata lisää pelivälineitä sieltä, missä piti. Myös itse Pokémonit puuttuivat.

    Suljin sovelluksen ja avasin uudelleen, mutta se ei auttanut. Kytkin virran pois puhelimesta, mutta avaamisen jälkeen ongelmat pysyivät entisellään. Sama jatkui seuraavana päivänä. ’Yritä myöhemmin uudestaan’ oli kehotus, joka lopullisesti poltti päreeni. Suoratoistopalvelu Netflix herjaa täsmälleen samoin (Netflix-kokemuksista tarkemmin tässä) enkä halunnut nähdä sanoja yhtään lisäkertaa.

    Uutta massailmiötä on kiva mollata. Siten voi osoittaa älykkään kriittisyytensä ja ikään kuin asettua muiden yläpuolelle. Asenteessa piilee myös analyyttinen ansa. Ihminen on siitä vinkeä otus, että se tekee kaiken, mikä on mahdollista. Filosofit kutsuvat ominaisuutta kategoriseksi imperatiiviksi. Siksi myös virtuaaliteknologia kehittyy ja takuuvarmasti se nivoutuu entistä tiukemmin jokapäiväiseen elämäämme.

    Pokémon Go:n pelaamisen voi ottaa ensiaskeleena tulevaisuuteen, jossa lisätty todellisuus on laajempi ja merkityksellisempi kuin tällä hetkellä osaamme kuvitella. Kuka haluaa jäädä kehityksestä jälkeen?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *