Tag Archives: eläin

Kalajuttu valottaa vain toisen osapuolen kokemuksia

Tuttujen seurassa kuuntelin tarinaa isosta vonkaleesta, joka uuvuttavan taistelun jälkeen pääsi pakoon. Toinen huomautti, ettei kamppailu kai oikeasti voinut niin raju olla. Kommentti koski kertojan kokemusta.

Kalajutut eivät ole harvinaisia. Tuhansien järvien maassa lähes kaksi miljoonaa suomalaista harrastaa kalastusta (Suomen vapaa-ajan kalastajat). Se merkitsee, että joka kolmas meistä rentoutuu kaloja narraamalla.

Kalojakin riittää. Suomen vesissä elää noin 70 eri lajia, joita voi tavoitella muun muassa onkimalla, uistimella, pilkillä tai perholla.

Ihminen ja kala ottavat mittaa toisistaan

Kalajuttu alkaa, kun saalis on tarttunut syöttiin. Seuraavaksi se väsytetään, vedetään lähemmäs ja lopulta nostetaan vedestä.

Joskus kala rimpuilee itsensä irti ja katoaa takaisin syvyyteen. Kertojaa harmittaa, ja samalla toisen osapuolen kokemukset jäävät kokonaan huomaamatta.

Kesän iloja. Pojat onkivat laiturilla ja onnistuvat saamaan kalan koukkuun. Kalan kohtalo on kärsiä ja kuolla. Kuva Shutterstock.

On helppo kuvitella, että irti päässyt vonkale on taistelusta uuvuksissa, ja koukku tai koukut ovat vahingoittaneet sen kudoksia. Siinä tilassa eläin on erityisen altis vedessä vaanivien muiden saalistajien hyökkäyksille. Se tarvitsee aikaa toipuakseen taistelusta koukkuja vastaan.

Kalat tuntevat kipua ja kärsimystä. Tähän tietoon perustuen kalastuslaki (379/2015, löytyy täältä) antaa ohjeita, miten saaliiksi saatuja kaloja pitää kohdella.

Säädökset edellyttävät, että kalat lopetetaan mahdollisimman pian tai ainakin ne pitää tainnuttaa ennen lopullista kuolemaa. Vaihtoehtona on säilyttää niitä sumpussa tai vastaavassa tilassa.

Kalat tukehtuvat joutuessaan hengittämään ilmaa

Eläviä ja tuntoisia kaloja ei pidä jättää veneen pohjalle tai rantakiville, koska niiden kidukset hyödyntävät huonosti ilman happea. Vedestä nostamisen jälkeen kalat pikkuhiljaa tukehtuvat kuoliaaksi. Lajista ja olosuhteista riippuen se voi kestää kymmeniä minuutteja.

Nisäkkäissä ja linnuissa hapenpuute aiheuttaa pahoinvointia ja vahvaa ahdistusta. Siitä on tehty johtopäätös, ettei tukehduttaminen ole hyväksyttävä eläinten lopetusmenetelmä.

Kaloja on vähemmän tietoa, mutta ei ole syytä olettaa, että ne kokisivat kuoliaaksi tukehtumisen vähemmän epämiellyttäväksi.

Virkistyskalastusta pidetään mukavana tapana rentoutua ja kokea aitoja luontoelämyksiä, mutta se on huvia vain toiselle osapuolelle.

Kaloille kyse on elämästä ja kuolemasta.

Turun on pidettävä huolta eläinasukkaista

Lähes kolme vuotta toimin eläinsuojelusta vastaavana läänineläinlääkärinä Turussa. Kokemus osoitti, että eläinten puolestapuhujia tarvitaan. Vaikutelmani eläinsuojelutarkastuksista voi olla vinoutunut, koska läänineläinlääkäri meni paikalle vasta, kun kärsivien eläinten lukumäärä oli suuri ja kunto surkea.

Suojelutoimien tehostamiseksi ehdotetaan usein valvonnan lisäämistä. Valvontaa tarvitaan, mutta se kykenee puuttumaan eläinten tilaan vasta, kun asiat ovat huonosti. Vaikuttavuudeltaan tehokkainta, eettisesti hyväksyttävintä ja kustannuksiltaan edullisinta on ennaltaehkäisy.

Turussa huomattava eläinsuojeluongelma liittyy kissoihin. Kaupungin alueella asustaa puolivillejä kissayhdyskuntia, joihin voi kuulua useita kymmeniä eläimiä. Niillä ei ole omistajaa tai sitten omistajuus on nimellistä. Joku ruokkii silloin tällöin, mutta ei juuri muuta. Kissoilla voi olla mahdollisuus jonkinlaiseen säänsuojaan, mutta ei välttämättä.

Isossa ryhmässä kehkeytyy terveysongelmia. Kissoilla on sisä- ja ulkoloisia sekä erilaisia virusten ja bakteerien aiheuttamia sairauksia. Sen näkee siitä, että silmät vuotavat, korvat kutiavat ja paikoitellen iho punottaa. Eläimet myös lisääntyvät vapaasti. Kissojen lukumäärä suurenee nopeasti ja uudet pennut voivat olla sukusiitoksen tulosta.

Eläinsuojeluyhdistykset loukuttavat kissoja, hoitavat sairaudet, rokottavat ja leikkaavat tulokkaat. Sen jälkeen kissat totutetaan ihmisen läheisyyteen ja sijaiskodissa ne oppivat kotikissan tavoille.  Onnekkaimmille löytyy oma loppuelämän koti. Vähemmän onnekkaat lopetetaan.

Turun kaupunki on vuosien varrella myöntänyt yksityishenkilöille luvan ampua alueellaan harmiksi koettuja eläimiä. Lupa on koskenut lintuja, kuten harakoita, variksia, naakkoja ja kesykyyhkyjä, mutta myös supikoiria, minkkejä ja villiintyneitä kissoja. Ne ovat kissoja, joita saa luvalla ampua.

Kissojen hallitsematon lisääntyminen on helposti estettävissä leikkaamalla kaikki kissat, joita ei käytetä siitokseen. Näin ei kuitenkaan tapahdu ja syitä on monia. Kissoista vastuussa oleva henkilö ei ehkä tiedosta sterilisaation ja kastraation merkitystä tai sitten toimenpiteen suorittamisen esteenä on monia käytännön syitä. Kissoja ei saa kiinni, niitä on liian monta, ei ole kuljetusta eläinlääkäriin, leikkaus maksaa paljon.

Kaikkien kannalta olisi hyvä, jos kaupunki järjestäisi ainakin muutaman kerran vuodessa edullisen mahdollisuuden kissojen sterilisaatioon ja kastraation. Samassa yhteydessä kissat olisi hyvä siruttaa tunnistamisen helpottamiseksi ja tarpeen mukaan myös rokottaa.

Leikkaus- ja sirutuskampanjat olisi tarkoituksenmukaista organisoida yhteistyössä eläinsuojelujärjestöjen kanssa. Se takaisi toiminnan parhaan vaikuttavuuden ja mahdollistaisi jatkuvuuden. Ensi alkuun kaupungin pitäisi nimetä eläinsuojelun yhteistyöryhmä kissaongelman ratkaisemiseksi.

PS Olen vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa. Tämä kirjoitus on osa vaalikampanjaani.

Keskikesän luontouutisia kaupungista

Lapsen kädessä olevaan jäätelötötteröön kohdistuu lokkiparven äänekäs hyökkäys. Tilanne on paikallisten kaupunkiuutisten vakiokamaa. Vanhemmat paheksuvat lintujen röyhkeyttä. Lapsi ehkä säikähtää lähelle tulevia siipeilijöitä, mutta yhtä hyvin myös aikuisten voimakkaita reaktioita.

Lokit eivät kuitenkaan ole röyhkeitä. Ne toimivat kuten perimä säätää ja lajitoverit ovat opettaneet. Ruoka on itse hankittava sieltä missä sitä on. Lokkilintujen lajinmukaista ravintoa ovat pienet kalat ja muut eliöt, joita ne napsivat vedestä tai rannoilta. Ihminen on kuitenkin ottanut omaan käyttönsä lokkien luonnollisia asuinalueita, joten niiden elintila on kaventunut. Sopeutuvaiset lokit ovat alkaneet hyödyntää ruoantähteitä. Niistä on pikkuhiljaa tullut kaltaisiamme kaikkiruokaisia.

Roope-lokki (edessä) on päivystänyt kauppatorin kalatiskin edessä vuosikausia. Lintua ei ole rengastettu, joten sen tunnistaminen aina samaksi yksilöksi ei ole täysin varmaa.
Roope-lokki (edessä) on päivystänyt kauppatorin kalatiskin edessä vuosikausia. Lintua ei ole rengastettu, joten sen tunnistaminen aina samaksi yksilöksi ei ole täysin varmaa.

Lajina lokit ovat äänekkäitä muuttolintuja. Kevääni alkaa, kun ensimmäiset lokit kuuluvasti kirkuvat kotikaupunkini kaduilla. Nimenomaan kuulen tulokkaat, voi kulua muutama päivä ennen ensimmäistä näköhavaintoa. Ihmisen korvissa ei niin kaunis ääni kaikaa kauas. Se on kuitenkin viesti. Lajitoverit varmasti ymmärtävät kovaäänisen ulostulon meitä paremmin.

Kuluvalla viikolla kotikaupunkini valtalehti julkaisi kesäuutisen oudosta lokkiparvesta: se oli täysin hiljainen. Omakotitalon yllä oli kierrellyt kolmisenkymmentä lokkia ääntä pihauttamatta. Asukkaat olivat asiasta huolestuneet ja lehti oli pyytänyt lintuspesialistin mielipidettä poikkeukselliseen ilmiöön.

Tämän kesän lokinpoikaset paistattelevat päivää kaupunkia halkovan joen rannalla. Ruskea on hyvä suojaväri nuorukaisille. Kuva JKivinen

Asiantuntijan mukaan hiljaiset linnut olivat todennäköisesti etsimässä ravintoa. Lokit kuulemma pitävät mansikoista, joten voi olla, että olivat etsimässä puutarhasta kypsiä punaposkia. Uutinen päättyi siihen. Hiljainen lokkiparvi todennäköisesti siirtyi muualle.

Niukka tietämys eläinten lajinominaisuuksista vaikeuttaa niiden käyttäytymisen ymmärtämistä. Tunnetusti äänekkäiden lintujen äänettömyys pihamaan yllä aiheutti asukkaille turhaa huolta. En tiedä, miten tieto ongelmasta kulkeutui sanomalehteen. Toivottavasti asiasta puhuminen kuitenkin vähensi asianomaisten villilintuihin kohdistuvaa epäluuloa.

Liian usein eläinten käyttäytymistä ymmärtämättömät kansalaiset ottavat yhteyttä viranomaisiin ja vaativat häiritseviksi kokemiensa yksilöiden poistamista. Ihmiset ja muut eläimet muodostavat yhdessä luonnon kokonaisuuden. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus elää.

Kyllä, eläimet tahtovat elää!

Maapallolla asustaa miljoonia eläinlajeja. Osa on sellaisia, joita ihminen ei vielä ole kertaakaan kohdannut ja nimennyt. Osasta löytyy vain jäänteitä, koska eläviä yksilöitä ei enää ole. Joitakin eläinlajeja emme ehkä pysty edes kuvittelemaan, koska ne ovat vasta kehittymässä. Evoluutio toimii koko ajan.

Lajien syntymisen ja elinvoimaisuuden perustana on lajiin kuuluvien yksilöiden geneettinen monimuotoisuus. 1970-luvulla Richard Dawkins popularisoi geenikeskeisen lajinkehityksen. Hän kirjoitti, että altruismi perustui geenien itsekkyyteen, geeneille oli eduksi suosia lähisukuisia geenejä. Myöhemmin hän on korjannut ajatustaan siihen suuntaan, että oikeastaan pitäisi puhua kuolemattomista geeneistä.

Kuolemattomuudella Dawkins tarkoittaa, että geenien tavoitteena on siirtyä sukupolvelta toiselle. Sen vuoksi jokaisen yksilön perimään on istutettu tarve omien geenien säilyttämiseen ja siirtämiseen uusille yksilöille. Jotta tavoite toteutuisi, yksilön on pysyttävä hengissä ainakin niin kauan, että ehtii lisääntyä.

Yksilöiden ja lajien olemassaolo perustuu sukupolvelta toiselle siirtyvään tietoon, joka on tallenettu DNA:han. Kuva Pixabay.

Yksilön säilyminen hengissä edellyttää lajille ominaisten taitojen oppimista, mutta se ei yksinään riitä. Pitää osata aktiivisesti välttää elinympäristön vaaroja. Pelko on se perustunne, joka pitää eläimet varuillaan. Pihapuun lintuparvi pyrähtää siivilleen äkillisen äänen säikäyttämänä. Yksilön ja lajin säilymiselle on edullista ponkaista lentoon turhan takia. Jos jää katsomaan, mistä on kysymys, se voi jäädä ainoaksi kerraksi.

Säikyteltynä lentoon lähtevät linnut osoittavat, että niiden perimään on kirjattu hengissä pysymisen taito. Sen taidon takana on halu ja tarve elää. Jos putoan laiturilta veteen, alan uida rantaa kohden. Vieraasta elementistä pois pyrkiminen on niin automaattista, etten edes ehdi ajatella muuta vaihtoehtoa. Saman pelastautumisen halun ajamana vahingossa veden varaan joutunut koira ui rantaan.

Muutama viikko sitten eläinsuojelujärjestöt myönsivät ohjelmajohtaja Jenni Haukiolle palkinnon eläinten hyväksi tehdystä työstä. Lehtitiedon mukaan hän totesi kiitospuheessaan, että ”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää.”

Näistä sanoista yli puoli Suomea säikähti ja suivaantui syvästi. Sen voi päätellä laajuudesta ja voimasta, jolla ohjelmajohtaja Haukion näkemyksiä kommentoitiin julkisuudessa. Useissa kirjoituksissa keskeisimmäksi arvostelun kohteeksi nousivat sanat: ”Niistä jokainen olisi halunnut elää.”

Haukiota syytettiin eläinten inhimillistämisestä. Inhimillistäminen tarkoittaa ihmisen ominaisuutta, jota eläimellä ei ole, mutta joka sille ihmisen mielessä annettaan. Eläimet eivät nykyisten tietojemme mukaan ymmärrä kuoleman käsitettä, mutta ne tahtovat elää, koska pelko ja hengissä säilymisen tahto on kirjoitettu niiden perimään vastaavalla tavalla kuin omaamme.

Elämisen halu ei ole inhimillistämistä vaan elollisten yksilöiden yhteinen ominaisuus.

Monikulttuurinen Lontoo on myös eläinten kaupunki

Kesälomalla liityin Lontoon kaduilla valuviin turistivirtoihin. Työasioissa olen pistäytynyt kaupungissa lukuisia kertoja, mutta varsinainen nähtävyyksien katselu on jäänyt vähälle. Lukiolaisena kävin Madame Tussaudsin vahakabinetissa kielikurssin kylkiäisenä.

Brittein saarilla ymmärretään eläimiä. Puistoissa ulkoleville ihmisille kerrotaan, että varikset saattavat puolustaa poikasiaan ärhäkästi. Se on niiden lajinmukaista toimintaa.

Saarivaltakunnan asukkaat ovat tunnettuja eläinrakkaudestaan. Nykyisen kaltainen organisoitu eläinsuojelutoiminta sai alkunsa juuri Brittein saarilla. Myös eläinlääkäreiden erityisosaamisen alue, kivunlievitys, kehittyi järjestäytyneeksi ammatilliseksi erikoisalaksi ensimmäiseksi juuri Britanniassa.

Ennen koneita hevoset olivat nopein tapa siirtyä paikasta toiseen. Hevosia ei enää tarvita matkantekoon tai raskaiden esineiden siirtämiseen, mutta upeat eläimet eivät ole kadonneet. Ne ovat ottaneet paikkansa ihmisten seuralaisina ja harrastuskavereina. Tuoreissa valokuvissa yli 90-vuotias kuningatar Elisabet II ratsastaa edelleen lempiratsullaan. Kamariherra seuraa vähän taaempana omalla hevosellaan.

Elävään kotieläinperinteeseen törmää myös Lontoon keskeisissä hallintokortteleissa, joissa sijaitsee muun muassa pääministerin virka-asunto kuuluisassa osoitteessa Downing Street 10. Jokainen lontoolainen ja kissanystävät ympäri maailman tuntevat noin kaksitoistavuotiaan Larry-kissan. Se hallinnoi residenssiä ja toimii virallisena päähiirestäjänä, joka pitää talon jyrsijätilanteen hallinnassa. Larry myös tviittaa ahkerasti nimeään kantavalla Twitter-tilillä.

Houshold Cavalryn ratsukot vastaavat hallitsijan turvallisuudesta. Uteliaille turisteille kerrotaan kyltissä, että elävät hevoset voivat potkia ja purra.

Lyhyen kävelymatkan päässä pääministerin ja Larryn kodista törmää vartiopaikallaan pönöttäviin ratsukoihin, jotka seisovat osaksi jalkakäytävällä. Hevoset ja ratsastajat kuuluvat Household Cavalryyn, jonkinlaiseen ratsain liikkuvaan henkivartiostoon. Se on yksi brittiarmeijan vanhimpia osastoja, jonka tehtävänä on turvata hallitsijan turvallisuus.

Nykyisin Household Cavalryn osallistuminen lienee enemmän seremoniallista, mutta hevosvartiosto sijaitsee edelleen ihan Lontoon keskustassa kivenheiton verran parlamenttitalosta ja sen kellosta, Big Benistä. Muodollisia perinteitä vuosisatoja vaalinut organisaatio otti viime vuonna suuren askeleen kohti nykyaikaa: naiset hyväksyttiin Cavalryyn. Nykyään hevosen selässä vahdissa istuvat yhtä lailla miehet kuin naiset.

Lontoon kävijät tietävät, että puistot ja viheralueet ovat kaupungille tunnusomaisia. Keskustassa sijaitsevat Hyde Park ja Kensington Gardens muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa voi viettää tuntikausia ihmisiä ja eläimiä ihmettelemässä. Jos hyvin sattuu, siellä voi törmätä meluisaan parveen pieniä vihreitä papukaijoja, jotka ovat oppineet hyödyntämään turistien anteliaisuutta. Linnut istahtavat käsivarrelle, jos niille tarjoaa hedelmiä syötäväksi.

Koira lepää Physical Energy -patsaan jalustalla Hyde Parkissa.

Hyde Parkin puolella sijaitsee 1800-luvun lopussa valmistunut fyysisen energian patsas (Physical Energy Statue). Siinä lihaksikas mies istuu voimakkaan hevosen selässä ja molempien katseet kohdistuvat jonnekin kauas. Patsas on vertauskuva ihmisrodun tarpeesta aina vain etsiä uusia haasteita eikä sen sanoma ole vanhentunut yhtään.

Eläinten Lontoo on iso, meluisa, kallis ja vilisee taskuvarkaita. Samalla se on tuttu ja tuntuu turvallisesta, koska kaikkialla pärjää englannin kielellä. Ensimmäinen turistimatka ei jää viimeiseksi.

Arvio kirjasta Olemmeko riittävän älykkäät tunnistamaan, kuinka älykkäitä eläimet ovat?

Kirjoittanut Frans de Waal                                                                                                        Suomentanut Juha Pietiläinen                                                                                                  Terra Cognita 2018

Kirjoittaja on alun perin hollantilainen etologi ja vertailevan kognition tutkija, joka jo uransa varhaisessa vaiheessa siirtyi työskentelemään Yhdysvaltoihin ja vaikuttaa siellä edelleen. Esipuheessa hän huomauttaa, ettei pyri kattavaan tai järjestelmälliseen evolutiivisen kognitiotieteen yleisesitykseen. Tavoitteena on ollut tutkijan oman innostuksen välittäminen lukijalle.

Heti aluksi kirjoittaja vastaa otsikon kysymykseen: kyllä. Sen jälkeen hän keskittyy perustelemaan vastaustaan. Rivikansalaisten lisäksi teksti on kohdennettu niille eläintutkijoille, jotka ovat pitkään suhtautuneet skeptisesti eläinten älykkyyteen ja pitäneet niiden tarkoituksellisesta toiminnasta ja tunteista puhumista naiivina höpötyksenä.

Kirjan keskeiset teemat liittyvät yksilöiden kognitiivisiin ominaisuuksiin. Kognitio tarkoittaa aivojen tietoista tietojen käsittelyä. Siten siihen sisältyvät prosessit, joissa aistien tuottama informaatio muuttuu ympäristöä ja itseä koskevaksi tiedoksi, sekä tämän tiedon hyödyntämistä.

Lapsi kognitiivisessa testissä. Koehenkilö istuu vanhempansa sylissä, kun koettaa ohjaa aikuinen lajitoveri. Kirjan kuvistusta.

Perinteisen eläinten käyttäytymisen ja kognition tutkimuksen lähtökohtana on ollut vertailu ihmisiin. Me olemme olleet standardi, jonka mukaan muita lajeja on mitattu. Oikeampi tapa on tutkia ominaisuuksien vaihtelua eri lajien välillä järjestelmässä, jossa ihminen on yksi laji muiden joukossa. Toisin sanoen ihmisen kognitio on vain eläinkunnan erilaisten kognitioiden yksi muoto, ei sen mitta.

Eläinlajit käsittelevät ympäristöstä keräämiään tietoja joustavasti ja älynsä avulla ne kehittävät ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin. Olennaista on, että ne tekevät sen jokseenkin eri tavalla. Sen vuoksi ei pitäisi puhua älykkyydestä, koska sillä yleensä viitataan ihmiseen, vaan pitäisi puhua älykkyyksistä.

Jokaisella lajilla on oma älykkyytensä. Oravalta on epäreilua kysyä, osaako se laskea kymmeneen, koska se ei mitenkään liity sen elämästä selviytymiseen. Omassa ekologisessa lokerossaan oravat ovat älykkäitä, koska ne ovat verrattomia kiipeilijöitä ja erinomaisen taitavia löytämään ruokakätkönsä.

Ihmisapina kognitiivisessa testissä. Se suorittaa tehtävää yksin aidan takaa. Koetta ohjaa toisen lajin edustaja. Kirjan kuvitusta.

Kädelliset ovat olleet kognitiotieteilijöiden runsaan mielenkiinnon kohteena. Lapsia ja täysikasvuisia ihmisapinoita on testattu samoissa koeasetelmissa. De Waal kuitenkin pitää tällä tavalla toteutettuja vertailevia tutkimuksia jo lähtökohdiltaan virheellisinä, koska ne saattavat toisen testattavan lajin epäedulliseen asemaan.

Koetilanteessa lapset istuvat vanhempansa sylissä ja tutkija antaa ohjeita samassa tilassa. Ihmisapinat joutuvat ratkaisemaan testikysymyksen yksin väliseinän takaa. Suurin ero on kuitenkin siinä, että vain ihmisapinat työskentelevät toisen lajin edustajan kanssa. Lapset testataan lajikumppanien seurassa.

Kirja kannattaa lukea. Meidän on vaikea tietää, miten eläimet kokevat ympäröivän maailman. Asiaa on kuitenkin tärkeä selvittää tieteen keinoin. Tähän mennessä muodostettu ymmärrys voi olla virheellistä, mutta juuri sen vuoksi menetelmiä on kehitettävä, jotta käsityksemme eläinten todellisuudesta tarkentuu. Samalla paranee kykymme ymmärtää niitä ja niiden tarpeita. Toivottavasti se lisää kaikkien lajien hyvinvointia.

Kun Ähtärin eläintarhasta tuli Pandalandia

Vanhassa tarinassa harvinainen valkoinen elefantti oli aasialaisen hallitsijan poliittinen työväline. Pyhää eläintä ei voinut käyttää työntekoon, joten se vai oli. Kun hallitsija antoi lahjaksi valkoisen elefantin, sen ylläpitäminen tuli niin kalliiksi, etteivät lahjan saajan varat enää riittäneet sotaan varustautumiseen lahjoittajaa vastaan. Kierolla tavalla kallis lahja pönkitti antajan omaa valtaa.

Lumi-panda syö bambuja eläintarhan sisätiloissa.

Eläinlahjoilla tehdään politiikkaa edelleen. Kiinan kansantasavalta pitää Suomea niin ystävällismielisenä maana, että antoi meille lainaksi kaksi nuorta pandaa. Kiinalaisten positiiviseen arvioon vaikuttivat hyvät kauppasuhteet sekä meikäläisten vaitonaisuus kumppanin ihmisoikeuskysymyksistä.

Isopandat ovat uhanalainen laji, jonka suojelemiseksi kiinalaiset ovat löytäneet oivan keinon. Annetaan eläimiä muualle lainaksi ehdoilla, joilla vastaanottaja maksaa ylläpitokustannukset ja sen lisäksi vuosivuokraa siitä, että saa ylläpitää pörrökorvia. Tavoitteena on tuottaa pentuja, jotka palautetaan Kiinaan viimeistään aikuisuuden kynnyksellä.

Kesälomalla poikkesin Ähtärin eläintarhaan katsomaan näitä suojelutyön kohteena olevia karhueläimiä. Näyttävästi toteutettu tiedotus- ja mainoskampanja eläinten tulosta teki minut uteliaaksi kuten oli tarkoitus. Ostin kolmekymmentä euroa maksavan pääsylipun etukäteen verkosta varmistaakseni, että pääsin sisään pandataloon haluamaani kellonaikaan.

Pyry-panda köllöttää ulkona auringossa bambua rouskutellen.

Eläimet olivat hyvin katsojien nähtävillä. Vierailuni taisi osua ruoka-aikaan, koska molemmat mustavalkoiset otukset köllöttelivät selällään bambuja natustellen. Lumi-tyttö sisällä ja Pyry-poika ulkotarhassa. Ruokapuuhissa taitaakin kulua melkoinen tovi, koska tietoiskujen mukaan eläimet pistävät poskeen Hollannissa kasvatettuja bambuja noin kolmekymmentä kiloa päivässä. Pandojen elämä Suomessa alkaa muistuttaa valkoisia elefantteja, ylläpito on kallista.

Pandoja esille asettaneen Ähtärin eläintarhan tavoitteena on uusien lajien avulla lisästä kävijämäärää ja kasvattaa liiketoimintaa. Eläintarhan johto uskoo asiaansa, koska se otti ison lainan rakentaakseen uusille asukeilleen sopivat tilat. Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. Ähtärin kaupunki takasi lainan, mutta takauksesta tehtiin hallinto-oikeuteen valitus, joka meni läpi: kunta ei saa taata riskibisnestä. Riskistä huolimatta toiminta jatkuu.

Tulokkaisiin liittynyt keskustelu on kaihtanut kysymystä, miten pandat itse kokevat siirtymisen uuteen asuinpaikkaan, vieraiden ihmisten kohtaamisen ja toisenlaisen ilmanalan. Eläinten hyvinvointia on tapana mitata ulkokohtaisesti niiden käytöksen, ruokahalun, kasvun tai muun tuotoksen muodossa, mutta yksilöiden omaa kokemusta ei pohdita.

Vasta viime vuosina tiedeyhteisöön on vakiintunut käsitys eläinten tunteista. Ne kokevat iloa, surua, kipua, pelkoa ja vihaa vastaavalla tavalla kuin me. Siitä huolimatta kukaan ei ole kysynyt maahan muuttaneilta pörrökorvilta itseltään, miltä niistä tuntuu asua ja elää jatkuvasti lukuisten uteliaiden silmäparien tuijotuksessa. Myönnän, että vaikka kysyttäisiin, ne tuskin ymmärtäisivät kysymystä emmekä me saisi selkoa vastausta.

Pandoilla on omat ulkotarhat, jotka tarvittaessa yhdistetään. Komeat kiipeilytelineet voivat saada lapset kateellisiksi.

Kaikille eläintarhojen eläimille pitäisi järjestää mahdollisuus vetäytyä suojaan ihmisten melulta ja tuijotukselta. Tavoite on ristiriitainen. Eläimille hyvässä tilassa ne voivat halutessaan piiloutua, mutta sellaiset tarhat eivät ole katsojaystävällisiä. Jos on huono tuuri, asiakkaat eivät näe eläimiä eivätkä saa rahalleen vastinetta. Ihmisille hyvässä paikassa eläimet ovat takuuvarmasti nähtävissä, mutta ne stressaantuvat helposti, koska eivät halutessaan pääse melulta ja katseilta suojaan.

Toivotan menestystä ja hyvää elämää Lumille ja Pyrylle kaukana kotoa. Jos niiden maahanmuutto on taloudellisesti niin tuottoisaa, että pandalaina tulee maksetuksi suunnitelmien mukaan, vielä parempi. Siitä hyötyvät sekä eläimet että ihmiset.

Kodin musta aukko löytyi

Yhtenä iltana kissat paiskoivat lattialle pudonnutta pussinsulkijaa. Sellaista kahdesti koukkuun taitettua valkoista nauhanpätkää, jossa on muovilla tai paperilla päällystetty taipuisa rautalankaydin. Kooltaan sulkija sopi mainiosti kissan suuhun ja permantoa pitkin heitettynä se piti kivasti kutsuvaa rapinaa.

Koltiaiset heittelivät leikkikaluaan ja välillä nappasivat sen hampaiden väliin niin, että kolisi. Pyrin pitämään sulkijat poissa kissojen ulottuvilta, koska nieltyinä niistä voi tulla harmia. Sulkijoiden jäykkä koukkuinen rakenne juuttuu helposti johonkin suoliston mutkaan aiheuttaen vakavaa vahinkoa. Oikeastaan pussinsulkijat ovat kiellettyjä leluja, mutta silloin tällöin niitä kuitenkin putoilee lattialle. Joskus käyvät sellaisen itse pöydältä nappaamassa.

Kissat rakastavat pussinsulkijoita.

Seurasin kattien leikkiä, joka sattumanvaraisesti siirtyi huoneesta toiseen. Kun toinen pedoista tömähti kyljelleen pianon ääreen ja yritti tavoittaa jotain sen alta, arvasin sulkijan lennähtäneen mirrien ulottumattomiin.

Yleensä jään vain katsomaan, miten mirrien yritykset tavoittaa kadonnut tavara matalasta tilasta onnistuu. Kissaeläinten etujalat venyvät odottamattoman pitkälle. Toimettomuuteeni liittyy kasvatuksellinen näkökulma: nenän eteen laskettu lelu kiinnostaa, mutta sen etsiminen ja löytäminen omin voimin on varmasti palkitsevampia.

Nyt kuitenkin päätin auttaa. Hain puolimetrisen kepin, jonka päähän oli aikoinaan ollut kiinnitettynä muovinen perhonen. Kokemuksesta tiesin, että väline soveltui hyvin kadonneiden tavaroiden etsintään matalista paikoista.

Pianon alla kepin pää kolisi soittimen jalkoihin ja niiden takaiseen lattialistaan. Muutamalla viuhkamaisella liikkeellä onnistuin siirtämään näkyviin kaikenlaista piiloon joutunutta. Vaikutuin saaliista, vaikka pussinsulkija jäi löytymättä. Lienee liukunut kepillä tavoittamattomaan paikkaan.

Mustaan aukkoon on vuoden kuluessa kertynyt lattialla ajelehtivaa roinaa.

Jalkojeni edessä lojui kaksi kuivunutta herneenpalon kuorta edelliseltä kesältä. Herneet oli aikoja sitten syöty, mutta kun ajattelin kesäistä hernehetkeä, niiden tuoreen maun muisto tulvahti suuhun. Lähituottajan palkoja ei mikään voita. Niitä on tarjolla liian harvoin. Tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita on kaupoissa ympäri vuoden, mutta tuoreita kotimaisia syöntiherneitä ei saa ollenkaan satokauden ulkopuolella.

Kulmani kurtistuivat, kun tunnistin ruukussa itse kasvattamani chilin hedelmän. Se oli piispanhattu-lajiketta, myöskin peräisin edellisen kesän sadosta. Öisin kissat olivat käyneet omin luvin nappaamassa chilipensaan oksilla hiljalleen huojuvia palkoja. Tämä oli yksi kadonneista.

Ruusunmarjan olin poiminut suoraan puskasta juoksulenkin aikana. Tarkoituksena oli viedä sisäkissojen haisteltavaksi näyte villistä ulkomaailmasta. Varpuset olivat istuneet juuri tämän marjan äärellä, kun lähestyin pensasruusujen kasvupaikkaa juoksupolun mutkassa. Kukinta-aikaisen hetken palautuminen mieleen melkein hiveli hajuhermoja. Hentoinen ruusuntuoksu, joka muutaman sekunnin ajan tavoitti hikisen hölkkääjän sieraimet.

Hauraan, kuivuneen kasvinlehden tunnistaminen vei hetken, mutta sitten sain lajinmäärityksen tehtyä. Joulutähti. Jokaisen vuoden ensimmäinen joulukukka, jonka ilmaantuminen kotiin aloitti tiiviin joulun odotuksen. Punaisten tähtien seuraksi sytytettiin myös ensimmäiset jouluvalot. Nyt elettiin kesän alkua, mutta aloin jo odottaa seuraavaa joulua.

Limsapullon oranssisen korkin tarinaa en tiennyt, mutta siitä viis. Aikuisten perheessä tapahtui jatkuvasti asioita ilman, että olin niistä tietoinen. Pianon alta yllättäen löytynyt musta aukko osoittautui muistikirjaksi perheen edellisen vuoden elämästä. Vähemmän perusteellisella siivouksella on etunsa.

Uusi tieto siirtää eläinten inhimillistämisen rajoja

Kissan katse on tutkimaton. Olisi mielenkiintoista edes hetken ajatella ja kokea kuin kissa.

    Perheen kaksi kattia ovat sisäkissoja. Veljekset ovat eläneet toistensa seurassa syntymästään saakka. Jos toinen lähtee eläinlääkäriin, kotiin jäänyt ryhtyy etsimään toveriaan. Se kulkee huoneesta toiseen ja päästelee kutsuvia kurkkuääniä. Kissat naukuvat vain ihmisille, eivät toisilleen.

    Mirrin poikkeava käytös on osoitus johdonmukaisesta reaktiosta ympäristön muutokseen. Kun veli yllättäen on kadonnut, sitä pitää etsiä.

    En tarkkaan tiedä, miten yksinäinen viiksiniekka kokee tilanteen, mutta jotain erityistä sen mielessä liikkuu, koska se toiminta on niin määrätietoista. Ihmiseltä voidaan vastaavassa tilanteessa tiedustella, miltä hänestä tuntuu. Eläimen kyseessä ollen voimme vain tarkkailla sen käytöstä ja yrittää siitä päätellä. Ehkä kotona olija on hämmentynyt omasta puolestaan, kun on yllättäen jäänyt omilleen.  Tai ehkä se on jotenkin huolissaan kumppanistaan, mihin se on joutunut.

Koira ymmärtää ihmisen ilmeitä ja eleitä muita eläimiä paremmin. Kuva Pixabay.

    Tässä vaiheessa monet moittivat, että eläinten tunteista puhuminen on niiden inhimillistämistä. He tarkoittavat, että annamme eläimille ominaisuuksia, joita on vain ihmisillä. Tunteiden osalta väite ei kuitenkaan päde. Ihmisillä ja muilla eläinlajeilla on tunteiden kaltaisia mielentiloja.

    Viimeisten vuosien aikana tiedeyhteisö on tutkimusnäytön perusteella hyväksynyt tosiasian, että eläimillä on tunteita. Yksimielisyys kohdistuu nimenomaan evoluution aikana jo varhain muodostuneisiin niin sanottuihin perustunteisiin. Eläimet voivat kokea pelkoa, vihaa ja surua, mutta myös iloa tai ainakin jonkinlaista mielihyvää. Elämykset eivät välttämättä ole samanlaisia kuin omamme, mutta lähellä niitä.

    Asia on järkeenkäypä. Tunteet ohjaavat käytöstä ja auttavat meitä elämään muiden seurassa. Jos tuttu ihminen puhkuu kiukusta, lähestymme häntä eri tavoin kuin hänen leveästi hymyillessään. Ääritapauksessa luovumme kokonaan lähestymisyrityksestä juuri sillä hetkellä ja päätämme palata asiaan myöhemmin.

    Sama pätee eläimiin. Jos koira tahtoo mennä lähelle uhkaavasti murisevaa lajitoveria, se tekee sen eri tavalla kuin kohdatessaan häntää heiluttavan karvakuonon.

    Toisen yksilön tunteiden tulkinta ja oman käytöksen sopeuttaminen sen mukaiseksi toimii myös lajien välillä. Vihaiselta näyttävää koiraa varomme, mutta ystävällisesti katselevaa nelijalkaista menemme ehkä tervehtimään.

Leikkivän ihmisen ja koiran ilon tunne on samankaltainen. Kuva Pixabay.

    Koirat puolestaan ovat ylivertaisia tulkitessaan oman lajimme eleitä ja kasvojen ilmeitä. Erityisesti tavatessaan tutun ihmisen, koira toimii ihmisessä havaitsemansa tunnetilan mukaisesti. Se voi esimerkiksi ehdottaa leikkiä, vetäytyä syrjään tai pelkästään mennä luokse.

    Eläinten inhimillistämisen mahdollisuus on edelleen olemassa. Inhimillistämistä on, jos kuvittelemme eläimille ominaisuuksia, joita ei niillä ole tutkimuksissa osoitettu. Sellainen on esimerkiksi kostokäyttäytyminen.

    Nykyisen käsityksen mukaan eläimet eivät ole kostonhimoisia. Jos koira pissaa sisälle sen jälkeen, kun sitä on rangaistu, kyse ei ole kostosta. Lätäkkö lattialla lienee stressaantuneen eläimen reaktio rankaisuun, jonka syytä se ei ehkä ymmärtänyt. Koira voi myös olla peloissaan. Eläimen huomaamatta jääneet tulehdukset tai erilaiset kiputilat saattavat toisinaan aiheuttaa pissan lirahtamisen sopimattomaan paikkaan.

    Mitä paremmin ymmärrämme eläinten käyttäytymisestä, sitä vähäisemmiksi käyvät erot ihmisiin. Enemmän on kyse ominaisuuksien ja kykyjen aste-eroista kuin niiden puuttumisesta. Tämä tosiasia kannattaa hyväksyä, vaikka ottaisi koville.

Koiratutkimus edistää ihmisen hyvinvointia

    Koira asuu, nukkuu ja syö isäntäväkensä seurassa joka viidennessä suomalaisessa kodissa. Ei ihme, koska muihin eläimiin verrattuna koiran suhde ihmiseen on erityinen. Yhteinen historiamme yli 30.000 vuoden ajalta on vaikuttanut molempien perimään samansuuntaisesti. Ihmisen ja koiran aineenvaihdunta, kognitiiviset eli tiedolliset ominaisuudet ja jotkin sairaudet muistuttavat toisiaan enemmän kuin useimpien muiden eläinten.

Koiran työskentely agility-radalla on erinomainen esimerkki lajien välisestä yhteistyöstä.

    Vasta viime aikoina tiedeyhteisö on havahtunut, että läheisyydestään huolimatta koirasta on suhteellisen vähän tutkimukseen perustuvaa tietoa. Jokaisella koiran kanssa elävällä on paljon kokemuksia ja käsityksiä oman lemmikkieläimensä kyvyistä, mutta niitä havaintoja ei voi yleistää koskemaan muita koiria ilman hyväksi koettuja lähestymistapoja.

    Tutkimusryhmäni on käyttänyt tieteellisiä menetelmiä sen selvittämiseen, miten koirat hahmottavat ympärillään eläviä ihmisiä ja lajitovereitaan. Osoitimme koiran katsovan sekä ihmisen että toisen koiran kasvoja ja tulkitsevan niillä näkyviä ilmeitä ja tunteita samaan tapaan kuin me ihmiset. Todistimme myös, ettei sellainen kyky ole ’vaistoa’ vaan koiran aivoilla on kyky erotella kasvojen yksityiskohtia ja tehdä niistä tunnetilaan liittyviä johtopäätöksiä. Tutkimuksessa koirat näkivät kasvokuvia tietokoneen näytöltä, joten ne eivät hyödyntäneet erinomaista hajuaistiaan.

    Laumaeläimenä koiraa kiinnostavat yksilöiden väliset sosiaaliset kohtaamiset. Yhdessä tutkimuksessa totesimme, että erilaisista sosiaalisista tilanteista koirat olivat kiinnostuneimpia kasvokkain tapahtuvasta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Koirat näyttävät ymmärtävän ihmisten välisiä suhteita. Se voi olla yksi syy, miksi ne ovat niin suosittuja lemmikkejä.

    Perustunteet, kuten pelko, viha, ilo ja suru, ovat ohjanneet käyttäytymistä jo varhain lajinkehityksen alkuhämärissä. Tunteet auttavat meitä ja muita ryhmissä eläviä yksilöitä mukautumaan vaihtuviin sosiaalisiin tilanteisiin. Esimerkiksi viha ihmisen tai koiran kasvoilla on varoittava signaali, joka kertoo, että tätä yksilöä kannattaa varoa. Sen vuoksi oli luontevaa, kun yhdessä koeasetelmassa totesimme, että koirat tutkivat tarkasti vihaisia kasvoja ja kaikkein tarkimmin toisen koiran vihaa uhkuvaa naamataulua.

Yhteinen miellyttävä hetki edistää sekä koiran että ihmisen hyvinvointia.

    Tunnetilat voivat tarttua lajista toiseen. Koiran silittäminen ja paijaaminen lisäävät koiran omistajan hyvänolon tunnetta ja laskevat verenpainetta. Samanaikaisesti myös koira tuntee mielihyvää. Tutkimus osoitti, että kuvatun kaltaisessa koetilanteessa onnellisuushormoniksi nimitetyn oksitosiinin erittyminen lisääntyi kummallakin. Positiivinen yhdessäolo vaikutti molempiin lajeihin samalla tavalla.

    Joskus koira omistajineen käyvät toistensa hermoille. Esimerkiksi koira leikkii mattoa repien, ihminen kieltää ääntään korottaen, mutta leikki jatkuu. Silloin on selvää, että ensin ihminen ja kieltohuutojen jälkeen myös koira stressaantuvat. Voi myös olla, että stressaantunut ihminen aiheuttaa vastaavan reaktion koirassa ilman erityistä tilannetta tai yhteenottoa. Stressi tarttuu ihmisestä koiraan. Sama voinee tapahtua myös toisinpäin, stressaantunut koira aiheuttaa stressireaktion omistajassa.

    Olemme uuden haasteen edessä. Koiran huonovointisuus voi välillisesti vähentää myös ihmisen hyvinvointia. Jotta saamme tieteellisen näytön ihmisen ja koiran väliselle tarttuvalle hyvinvoinnin heikentymiselle, tarvitsemme lisää koiratutkimusta.