Tag Archives: kaupunki

Vihreä rakentaminen on ennakoivaa hyvinvointipolitiikkaa

Varhaiset esi-isämme elivät vihreässä ympäristössä, viidakkoisissa metsissä ja savanneilla. Ravinnokseen he metsästivät ja keräsivät luonnon antimia. Maanviljelys ja karjanhoito sitoivat ihmiset paikoilleen runsas kymmenentuhatta vuotta sitten. Ensimmäiset kaupungit alkoivat muodostua paria vuosituhatta myöhemmin.

Kaupungistuminen on globaali megatrendi

Nykyisin yli puolet suomalaisista elää viimeisen teknologian ympäröimänä kaupungeissa, mutta kehityshistoriamme vuoksi olemme edelleen osa luomakuntaa. Se ilmenee niin, että mielellämme rentoudumme liikkumalla ulkona luonnossa, lajimme alkuperäisessä elinympäristössä. Vihreä rauhoittaa myös sisätiloissa. Sen vuoksi julkisten rakennusten sisäseinät on monesti maalattu vihreän sävyillä.

Tiivis kaupunkirakentaminen on kestävän kehityksen mukaista. Tarvitaan vähemmän rakennusmaata, kunnallistekniikka tulee edullisemmaksi ja liikkumisen välimatkat lyhenevät. Kääntöpuolena ympäristön vihreä ja kattamaton maa-ala supistuu, vaikka vettä imevä maanpinta on tärkeää sadevesien imeytymiselle ja lähiluonnon monimuotoisuudelle.

Vihertehokkuus on tärkeää

Koska rakentamisen ja luonnon säilyttämisen yhteensovittaminen on haastavaa, käyttöön on otettu suunnittelua helpottava käsite, vihertehokkuus. Sen tavoitteena on varmistaa tontilla tietty kasvillisuuden määrää suhteessa rakennetun alueen pinta-alaan. Turun kaupunki on päättänyt vihertehokkuuden käyttämisestä uusissa asemakaavoissa, mutta päätös on vain suositus, josta voi perustelluista syistä poiketa.

Vihertehokkuuslaskelmien vastustajien pelkona on, että erityisesti keskikaupungin täydennysrakentaminen vaikeutuu, jos tontille ei enää mahdu lisää vihreyttä. Pelko on turhaa, koska perinteiset viheralueet voidaan korvata esimerkiksi viherkatoilla ja viherseinillä. Ne kuitenkin nostavat rakentamisen hintaa ja sen myötä asumiskustannuksia.

Kuluerästä tuotto-odotuksiin

Kaupunkiluonto ei kuitenkaan ole pelkkä kuluerä, vaikka se sellaiseksi mielletään. Luonnossa liikkumisen terveyttä ja hyvinvointia tukevalle vaikutukselle on laskettavissa euromääräinen arvo. Valmiita lukuja ei juuri ole, mutta terveystaloustieteen avulla ne ovat saatavissa.

Esimerkiksi lasketaan, miten paljon luonnossa liikkuminen vähentää lääkärissä käyntejä.  Kun tämä tiedetään, kerrotaan se yhden lääkärikäynnin hinnalla ja saadaan yksi osa hinta-arvioon luonnossa liikkumisen terveyshyödyistä. Vähentyneiden sairaspoissaolojen määrä on vastaavasti todennettavissa ja muutettavissa euroiksi.

Lasten lisääntyneiden allergioiden uskotaan johtuvan liian puhtaasta elinympäristöstä. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että parhaiten lapsia suojaa allergioilta varhainen kosketus eläimiin ja maaperään. Maaperästä on eristetty bakteereita, jotka koulivat lasten kehittyvää immuunijärjestelmää ja sen myötä allergioita ilmaantuu entistä harvemmin. Lasten sairauksien estyminen vähentää suoraan heidän sairaanhoitokulujaan sekä välillisesti myös vanhempien poissaoloja työstä. Näillekin voidaan antaa rahallinen arvo.

Kaupunkiluonto on hyvinvointipolitiikkaa

Meidän pitää kehittää välineitä viherrakentamisen positiivisten terveys- ja hyvinvointivaikutuksien mittaamiseksi euroissa. Kun laskukaavat ovat olemassa, tulevissa hankkeissa voidaan verrata asuntorakentamisen kustannuksia ja viherrakentamisen välillisiä tuottoja. Ne syntyvät terveydenhuollon resurssien säästymisestä sekä työnteon tuottavuuden lisääntymisestä. Tulos voi yllättää. Pitkällä aikajänteellä vihreän kaupunkiympäristön terveys- ja hyvinvointihyödyt voivat kattaa tai jopa ylittää viherrakentamisesta aiheutuneet kustannukset.

PS Olen vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa. Tämä kirjoitus on osa vaalikampanjaani.

Ihmisen lyhyt luonnonhistoria

Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Kaikesta väestöstä jo yli puolet asuu kaupunkialueella, myös Suomessa. SYKE (Suomen ympäristökeskus) ennustaa, että suuntaus vain jatkuu. Koronapandemiasta johtuva etätöiden tekeminen vapaa-ajanasunnoilla ei merkittävästi vaikuta tilanteeseen.

Kaupungissa asumisen historia on kovin lyhyt, jos sitä vertaa ihmisen omaan kehitykseen osana luontoa. Alkuhistoriansa aikana lajimme vietti liikkuvaa elämää, jolloin ravinto saatiin keräämällä ja saalistamalla. Tuolloin metsien tai alavien maiden vihreä luonto ympäröi varhaisia esi-isiämme koko elinajan.

Paikoilleen asettuminen tapahtui maatalouden alkaessa muotoutua noin kymmenentuhatta vuotta sitten. Ensimmäiset kaupunkitaajamat syntyivät sen jälkeen.

Vaikka nykyisin elämme kivisissä kaupungeissa viimeisen teknologian ympäröimänä, kehityshistoriamme vuoksi olemme edelleen osa luontoa. Se on syy, miksi rentoudumme liikkumalla luonnossa, lajimme alkuperäisessä elinympäristössä. Myös pelkällä vihreällä värillä on meihin rauhoittava vaikutus. Siksi sairaaloiden ja julkisten rakennusten sisäseinät on usein maalattu vihreän sävyillä.

Myös ihmisen biologia on peräisin ajoilta, jolloin esi-isämme elivät tiiviissä kosketuksessa maapohjaan. Sen myötä heidän elimistönsä sopeutui siihen, että ympärillä oli jatkuvasti paljon muun muassa bakteereita. Elimistö kehitti niitä vastaan tehokkaan puolustuksen, immuunijärjestelmän.

Meidän aikanamme lasten allergiat ovat yleistyneet. Yhdeksi syyksi epäillään liian puhdasta elinpiiriä. Ikivanha puolustusjärjestelmämme on edelleen virittynyt kierroksille, joilla se kävi kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Jos tiivistä kosketusta maaperään ei ole, lasten kehittyvä immuunipuolustus etsii uusia toimintakohteita, jotka voivat olla esimerkiksi kasvien siitepölyä tai ruoka-aineita.

Tutkimustieto on paljastanut, että juuri tietyt maabakteerit koulivat lasten kypsyvää puolustusjärjestelmää. Sen vuoksi on välttämätöntä, että lasten puolustusjärjestelmä pääsee varhaiseen kosketukseen maaperän bakteereiden kanssa.

Kun rakennamme kaupunkeja, meidän pitää tiedostaa, että olemme osa luontoa ja tarvitsemme sitä päivittäin. Tiivis yhdyskunta on usein kaupunkirakenteen tavoitteena, koska siten rakennusmaa saadaan tehokkaaseen käyttöön, vesi- ja viemäriverkostot ovat edullisempia ja liikkumisen välimatkat lyhenevät.

Kaupunkisuunnittelun pitää tarjota jokaiselle asukkaalle mahdollisuus kävellä kotiovelta viheralueelle. Kaupunkiluontoa vastustetaan kustannusten vuoksi. Joko viheralueen muodostaminen ja ylläpitäminen aiheuttavat kuluja tai kyseinen alue on pois tuottoisalta rakentamiselta. Mutta vastahanka on lyhytnäköistä.

Jos arvioimme, miten monta sairaspoissaoloa kaupunkiluonnossa liikkuminen estää, saadaan vihreälle kaupunkitilalle laskennallista euromääräistä tuottoa. Myös allergialta säästyneet lapset vähentävät sairaanhoidon kuluja. Kaupunkien viheralueet eivät ole pelkkiä kuluja. Ne lisäävät asukkaiden hyvinvointia ja sen myötä alueen houkuttelevuutta ja tuottavuutta.

PS Olen vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa. Tämä kirjoitus liittyy vaalikampanjaani.

Keskikesän luontouutisia kaupungista

Lapsen kädessä olevaan jäätelötötteröön kohdistuu lokkiparven äänekäs hyökkäys. Tilanne on paikallisten kaupunkiuutisten vakiokamaa. Vanhemmat paheksuvat lintujen röyhkeyttä. Lapsi ehkä säikähtää lähelle tulevia siipeilijöitä, mutta yhtä hyvin myös aikuisten voimakkaita reaktioita.

Lokit eivät kuitenkaan ole röyhkeitä. Ne toimivat kuten perimä säätää ja lajitoverit ovat opettaneet. Ruoka on itse hankittava sieltä missä sitä on. Lokkilintujen lajinmukaista ravintoa ovat pienet kalat ja muut eliöt, joita ne napsivat vedestä tai rannoilta. Ihminen on kuitenkin ottanut omaan käyttönsä lokkien luonnollisia asuinalueita, joten niiden elintila on kaventunut. Sopeutuvaiset lokit ovat alkaneet hyödyntää ruoantähteitä. Niistä on pikkuhiljaa tullut kaltaisiamme kaikkiruokaisia.

Roope-lokki (edessä) on päivystänyt kauppatorin kalatiskin edessä vuosikausia. Lintua ei ole rengastettu, joten sen tunnistaminen aina samaksi yksilöksi ei ole täysin varmaa.
Roope-lokki (edessä) on päivystänyt kauppatorin kalatiskin edessä vuosikausia. Lintua ei ole rengastettu, joten sen tunnistaminen aina samaksi yksilöksi ei ole täysin varmaa.

Lajina lokit ovat äänekkäitä muuttolintuja. Kevääni alkaa, kun ensimmäiset lokit kuuluvasti kirkuvat kotikaupunkini kaduilla. Nimenomaan kuulen tulokkaat, voi kulua muutama päivä ennen ensimmäistä näköhavaintoa. Ihmisen korvissa ei niin kaunis ääni kaikaa kauas. Se on kuitenkin viesti. Lajitoverit varmasti ymmärtävät kovaäänisen ulostulon meitä paremmin.

Kuluvalla viikolla kotikaupunkini valtalehti julkaisi kesäuutisen oudosta lokkiparvesta: se oli täysin hiljainen. Omakotitalon yllä oli kierrellyt kolmisenkymmentä lokkia ääntä pihauttamatta. Asukkaat olivat asiasta huolestuneet ja lehti oli pyytänyt lintuspesialistin mielipidettä poikkeukselliseen ilmiöön.

Tämän kesän lokinpoikaset paistattelevat päivää kaupunkia halkovan joen rannalla. Ruskea on hyvä suojaväri nuorukaisille. Kuva JKivinen

Asiantuntijan mukaan hiljaiset linnut olivat todennäköisesti etsimässä ravintoa. Lokit kuulemma pitävät mansikoista, joten voi olla, että olivat etsimässä puutarhasta kypsiä punaposkia. Uutinen päättyi siihen. Hiljainen lokkiparvi todennäköisesti siirtyi muualle.

Niukka tietämys eläinten lajinominaisuuksista vaikeuttaa niiden käyttäytymisen ymmärtämistä. Tunnetusti äänekkäiden lintujen äänettömyys pihamaan yllä aiheutti asukkaille turhaa huolta. En tiedä, miten tieto ongelmasta kulkeutui sanomalehteen. Toivottavasti asiasta puhuminen kuitenkin vähensi asianomaisten villilintuihin kohdistuvaa epäluuloa.

Liian usein eläinten käyttäytymistä ymmärtämättömät kansalaiset ottavat yhteyttä viranomaisiin ja vaativat häiritseviksi kokemiensa yksilöiden poistamista. Ihmiset ja muut eläimet muodostavat yhdessä luonnon kokonaisuuden. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus elää.

Koronaepidemia sumputtaa ihmisiä ulkoilureitillä

Kuluneen viikon aikana Suomi sulkeutui. Valmiuslaki otettiin käyttöön. Ihmiset siirtyivät etätöihin, jos tehtävät sen suinkin sallivat. Minä muiden mukana. Työskentelen yliopistossa. Yhden viikonlopun aikana opetus ja opiskelu siirtyivät verkkoon. Uusi opetusteknologia runnottiin kerralla käyttöön, koska vaihtoehtoja ei ollut. Digitalisaatio otti vähintään kolmiloikan. Metsien maassa myös vessapaperi loppui supermarkettien hyllyistä.

Halisten koski on kuntolenkin kääntöpaikka. Maaliskuussa vettä vielä riittää.

Kotikaupunkini keskusta on tyhjentynyt ihmisistä. Kauppakadut ovat autioita. Vain torin laidalla, suositun ruokakaupan liepeillä, muutama urhoollinen puskee eteenpäin rollaattoriin tukeutuen.

Koska kuntosalit ovat kiinni, liikuntatavat ovat menneet uusiksi. Pyrin ulkoilemaan päivittäin. Se on mahdollista, koska en ole varsinaisesti karanteenissa. Myös alkamassa oleva kevät houkuttaa luonnon äärelle kurkkimaan, missä jo mennään.

Sunnuntaiaamuna lähden liikkeelle melko varhain. Ajattelen, että toiset vielä juovat aamukahviaan. Olin väärässä. Moni muukin on päätynyt samaan ratkaisuun. Näyttää siltä, että kansalaiset ovat siirtyneet kaupungin kaduilta luontokohteisiin. Vakituisella lenkkipolullani ihmisiä riittää ruuhkaksi asti. Enemmän kuin kesällä.

Aamuauringon haaleassa kilossa kuljen joen vartta ylävirtaan. Savimaalla vesi virtaa syvässä uomassa, joten penkat ovat korkeita ja jyrkkiä. Siksi kaupunki on rakentanut osittain penkalle, osittain veden päälle pitkiä, rantaa myötäileviä puulaitureita. Leveyttä kulkuväylällä on vajaan parin metrin verran.

Kosken alajuoksulla on mahdollisuus kalastaa. Vain onkiminen on kielletty.

Edessäni kävelee isokokoinen pariskunta käsikädessä. Kumpikin kulkee puusillan laitaa omassa reunassaan. Käsivarret sulkevat keskitien. Heitä ei mahdu ohittamaan, koska toisella puolella on aita ja joki, toisella jyrkkä ryteikköinen piennar.

Me jäljestä tulevat jumiudumme pariskunnan taakse. Kukaan ei kehtaa sanoa heille mitään. Metrin tai parin etäisyyttä muihin kulkijoihin on vaikea säilyttää. Ihmistiheys neliömetrillä vastaa kaupan kassajonoa alennusmyynnin aikaan. Koronavirukset kiittävät. Tilanne laukeaa, kun puulaituri vaihtuu joentörmän hiekkatieksi.

Lähes luonnontilaisia rantapenkereitä kattavat heinikot ja isokokoiset pensaat. Talitiaisilla taitaa olla laulukisat menossa. Ti-tyy, ti-tyy. Linnut ovat uskomattomia. Miten pienestä kehosta saa lähtemään niin suuren äänen? Yhtäkkiä jähmetyn. Ti-ti-tyy. Yhden pensaan tietyssä pisteessä lintu päästää suustaan koko vanhanaikaisen värssyn. Tunnistan sellaisen vuosien takaa.

Hymyilyttää pandemiasta huolimatta.  

KISS <3 MY TURKU

Kooltaan vähäinen Lönnrotin puisto sijaitsee Turun tuomiokirkkoa vastapäätä Aurajoen rannalla. Puiston laidalla, korkealla joentörmällä on pieni näköalatasanne, jolla voi istahtaa ihailemaan suomalaista kansallismaisemaa, Unikankareen kumpua ja sen päällä yli seitsemän vuosisataa kohonnutta uljasta kirkkoa. Levähdyspaikka on sen verran näkymätön, ettei sen olemassaolo ole kaikkien tiedossa. Asun niin lähellä, että kuljen päivittäin puiston syrjää.

Lönnrotin puistoon ilmestyi hämärinä joulun jälkeisinä päivinä suurikokoinen valomainos. Taustalla on Turun tuomiokirkko.

Joulun jälkeen keskelle Lönnrotin puiston kolmion muotoista nurmikkoa ilmestyi Turun kaupungin isokokoinen valomainos: KISS <3 MY TURKU. Nähdessäni sen ensimmäistä kertaa häkellyin. Talviajan pimeinä päivinä valomainoksen räikeys korostui.  Jäin paikalle pohtimaan, mitä ihmettä kaupungin markkinointiosaston brändinkehittäjät tavoittelivat?

Jos tarkoituksena oli lisätä Turun tunnettuutta ja kohentaa sen mainetta hyvänä asuinpaikkana ja vireänä kulttuurikaupunkina, olisi ehkä kannattanut harkita toinenkin kerta.

Minuun valomainos vaikuttaa päinvastoin. Paljasjalkaisena turkulaisena liikun kaupungissa kävellen ja mieluiten Aurajoen rantoja pitkin. Nyt on pakko poiketa toimivista rutiineista. Kierrän kaukaa valomainospuiston joka kerta, kun se on mahdollista. Aina ei ole.

Lönnrotin puistoon sijoitettu valomainos on kytketty sähköverkkoon jykevillä kaapeleilla. Niiden kauneus lienee katsojan silmissä.

Facebook-kaverini oli asiassa aloitteellinen ja otti yhteyttä kaupungin virkamiehiin. Hänelle kerrottiin, että Lönnrotin puisto on vain väliaikainen sijoituspaikka valomainokselle. Siitä se on tarvittaessa helppo siirtää muualle. Toistaiseksi sellaista tarvetta ei ole tullut.

Eikö Turun kaupungilla ole muuta mainosten säilytyspaikkaa kuin puisto keskellä kansallismaisemaa?

Jokseenkin ihmisen kokoinen Venetsia

Työmatka vei minut käymään Venetsiaan. Kanavien pilkkoman kaupungin suosio matkailukohteena on niin suuri, että se on ylittänyt asukkaiden sietokyvyn. Eikä ihme. Kun joka aamu puskee töihin turistiarmeijan läpi vastavirtaan, ymmärtää hyvin, miten sinänsä tuottoisa elinkeino haittaa paikallisten arkea. Osa kanaalialueen asukkaista onkin muuttanut Venetsian laguunin vastakkaisen rannan saarille, joihin turistit harvemmin eksyvät.

Venetsesian vanhassa keskustassa liikutaan jalan tai moottoriveneillä. Kuvassa on hotellin ja ’kotikanaalin’ parkkipaikka.

Matkailijoiden mielenkiinnon syy on ilmeinen. Vanhan keskustan tiheä kanaaliverkosto ja veden yli kurottavat kaarisillat muodostavat ennen kokemattoman kaupunkiympäristön. Illan hämärtyessä se vielä muuttaa muotoaan, kun heikosti valaisevat katulyhdyt syttyvät. Mereltä puskeva usva ja himmeä valaistus luovat tunnelman elämästä elokuvan kulisseissa.

Kanaalien varsilla eivät jyrise autot vaan vierailijoiden vedettävät matkalaukut. Kovasta muovista tehdyt pienet pyörät paukkuvat ja kaikuvat kivisillä jalkakäytävillä. Paikalliset tunnistaa siitä, että heidän vedettävissä ostoskärryissään tai pitkissä tavaroiden kuljetukseen käytettävissä työntökärryissään on isot kumipyörät. Ne pyörivät äänettömästi ja pomppivat kevyesti ylös ja alas kaarisiltojen lukemattomia rappusia. Venetsian keskustassa liikkumisen esteettömyys toteutuu huonosti.

Tervejalkainen pääsee kävelemällä kaikkialle kun vain osaa lukea karttaa. Toisinaan voi pärjätä myös ilman. Jos haluaa löytää tunnetun nähtävyyden, esimerkiksi Pyhän Markuksen torin, on helppoa liittyä jatkuvasti soljuvaan turistivirtaan ja toivoa, että se on menossa samaan kohteeseen.

Kondoleita huollossa vilkkaan kanaalin varrella.

Jos on tarkkaavainen, kävelymatkan aikana ehtii tehdä havaintoja vakinaisten asukkaiden arjesta. Kerran hypähdin muista matkailijoista erilleen seuratakseni puhtaanapitolaitoksen jätehuollon toimivuutta. Kotosalla roskalaatikot tyhjennetään niin, että niiden viereen ajaa roska-auto, joka nostaa laatikot yksi kerrallaan ilmaan ja tyhjentää sisuksiinsa. Kanaalien kaupungin roskia kuskasi roskavene. Se ajoi roskalaatikoiden viereen, nosti ne yksitellen ilmaan, siirsi veneeseen ja tyhjensi sisuksiinsa. Sama teknologia toimii sekä pyörillä että veden päällä kelluen.

Pienehköt moottoriveneet ovat joutuisin tapa kulkea Venetsian keskustassa ja sen vuoksi arkinen pienveneliikenne kapeilla vesiväylillä on vilkasta. Joissakin risteyksissä ei ole minkäänlaista näkyvyyttä toisesta suunnasta lähestyviin, joten veneilijät tööttäilevät varoituksia toisilleen. Täältä tullaan, huomioi minut.

Venetsia on kuuluisa lukuisista puluistaan. Kanaalin varrella aterioidessani jaoin tomaattispagettini pulun kanssa, vaikka niiden ruokkiminen on kielletty.

Kanavakaupungin symbolit, pitkät ja kapeat kondolit, soljuvat sulavasti eteenpäin satojen vuosien perinteen mukaisesti. Ne mahtuvat ohittamaan toisensa kapeikoissa eikä yksi ohjaava työntösauva vaadi samanlaista tilaa kuin esimerkiksi molemminpuoliset airot. Tänä päivänä kondolit kuljettavat pääasiassa turisteja, joita tuskin haittaa työntösauvaa lykkivän kondolieerin matkan aikainen kännykän räpläys.

Yhden jättimiinuksen kohtasin. Venetsiassa turistin tunnelman pilaavat hyttyset, joita kohtaa erityisesti yöaikaan sisätiloissa. Kooltaan pienet ja melkoisen äänettömästi lentävät vihulaiset pääsivät toistuvasti yllättämään. Kotimatkalla laskin saaneeni kymmenkunta kutisevaa matkamuistoa.

Seuraavalle Venetsian reissulle varaan mukaan runsaasti hyttysmyrkkyä.

Wroclaw on tonttujen kaupunki, joka muistaa myös teuraseläimiä

Tieteelliset kongressit ovat keskeinen osa yliopistoihmisen elämää. Säännölliset tapaamiset saman alan tutkijoiden kanssa antavat mahdollisuuden keskustella kasvokkain tieteen tekoon liittyvistä isoista ja pienistä kysymyksistä. Vuosien kuluessa monista kollegoista on tullut tuttuja, jotka tuntee myös yksityishenkilöinä.

Wroclawin vanha keskusta on upeasti kunnostettu. (Varjoselfie ei ole vahinko.)

Useat kongressit pidetään kesäaikaan. Silloin yliopistoissa on vähemmän opetukseen liittyviä tehtäviä, koska suuri osa opiskelijoista pitää taukoa opinnoistaan. Kesäkuukausina tutkijat ehtivät paremmin keskittymään omaan tutkimustyöhön.

Puolan Wroclawissa järjestettiin eläinlääkkeisiin kohdistuva tieteellinen kongressi. Helsingin kokoinen kaupunki tarjosi kongressivieraille ihailtavaksi joen halkoman vanhan keskustan ja reilun vaaksan korkuista tonttupatsasta.

Vanhan keskustan rakennukset olivat kauniita ja hyvässä kunnossa. Usean kulmassa komeili EU:n tähtisymboli. Puolankielistä tekstiä en ymmärrä, mutta arvaan, että residenssit on viime vuosina kunnostettu EU:n rahoilla.

Wroclawista löytyy runsaan vaaksan korkuisia tonttupatsaita nelisensataa.

Tonttuja löytyi joka puolelta. Aluksi ne olivat seiniin piirrettyjä hahmoja vastalauseena 1980-luvun poliittiselle painostukselle. Nuoret opiskelijat ja taiteilijat perustivat vastarintaliikkeen, joka maalasi ironisia tonttukuvia vastustaakseen kommunistien propagandaa. Ensimmäinen patsaan muotoinen hiippalakki ilmestyi katukuvaan vuonna 2001. Tällä hetkellä niitä on nelisen sataa ja uusia syntyy edelleen.

Pikkupatsaiden poliittinen viesti on haalistunut samalla kun wroclawilaiset ovat tehneet niistä kaupunkinsa symbolin. Matkailijoille on tarjolla tonttukarttoja, joiden avulla niitä voi järjestelmällisesti etsiä. Myös vanhan keskustan kävelykierrosten oppaat käyttävät tonttujen vermeitä, jos ei muuta niin ainakin hiippalakkeja. Wroclawista on tullut tonttujen koti eikä sillä ole mitään tekemistä joulun kanssa.

Kaupunki on muistanut teuraseläimiä pystyttämällä niille patsaan samaan paikkaan, jossa aikaisemmin on myyty vastateurastettujen eläinten lihaa.

Kaupungin vanhimmalta kadulta löytyy lisää patsaita: teuraseläinten muistomerkki. Samalla paikalla myytiin vuosisatoja sitten asukkaiden tarpeiksi tuoretta lihaa. Vasikka, vuohi, hanhi, muna, kaniini, siat sekä muista erillään kiekuva kukko muistuttavat eläimistä, jotka aikojen kuluessa ovat ravinneet kaupungin asukkaita. Lihaa syövät ohikulkijat koskettavat patsaita. Sen vuoksi niiden pinta kiiltää.

Varo Milanon äkäisiä hyttysiä!

 

    Puoli miljoonaa kesäkotia todistaa, että suomalaiset rakastavat maaseutua, saaristoa, enemmän tai vähemmän villiä luontoa. Metsässä kävely on suorastaan terapiaa. Vaikka arki eletään kaupungissa, lomalla ja vapaa-ajalla halutaan pois ruutukaava-alueelta sellaiseen ympäristöön, jossa kaikkea ihmisen luomaa on vähemmän.

    Mutta aina löytyy poikkeuksia. Jotkut viihtyvät kaupunkiympäristössä myös kesällä ja lomalla. Olen yksi heistä. Minulla ei ole edes vähäistä tarvetta vetäytyä maaseudun rauhaan. Asumattomat luontomaisemat ovat kauniita, mutta eivät puhuttele. Pelkkä ajatus vajaasti varustellusta mökistä ja kaikkialla kuhisevista hyttysistä tuottaa pitkän sarjan vilunväristyksiä.

Maurizio Catellanin veistos keskellä Milanon businesskortteleita. Teoksen sanoman voi jokainen keksiä itse, koska tekijä ei ole sitä kertonut.

    Suurkaupungit sen sijaan herättävät kiinnostuksen ja suorastaan kutsuvat käymään ja katsomaan. Miltä tuolla tuoksuu? Millaista siellä olisi asua? Tämän kesän matkakohteeksi valikoitui Milano, Pohjois-Italian Lombardiassa sijaitseva yli miljoonan asukkaan metropoli. Hyvät lentoyhteydet ja kiinnostus terveelliseen välimerelliseen ruokaan tekivät valinnan helpoksi.

    Matkaoppaat nimeävät kohteita, joissa on ihan pakko käydä. Milanossa itseoikeutettu ykkönen on keskustan katedraali, Duomo. Sen näkemällä turisti ikään kuin ottaa kaupungin haltuunsa. Euroopan toiseksi suurimpaan kirkkoon mahtuu kerralla 40 000 ihmistä. Saman verran kuin Raumalla on asukkaita. Pääsymaksun ja puolen tunnin jonotuksen jälkeen voin vahvistaa, että vaikuttava pyhättö.

    Kävelymatkan päästä löytyy Santa Maria delle Grazie kirkko, jonka vanhan ruokasalin päätyseinää koristaa yksi maailman kuuluisimmista maalauksista, Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen. Mestarin kovia kokenut työ osoittautui ennakkomaineensa veroiseksi. Kohtaamisen tunnelma oli melkein harras. Opin myös, että teos toi perspektiivin käsitteen ja ihmisten kasvoilla näkyvät tunteet maalaustaiteen historiaan.

    Jos aika ja tarmo antavat myöden, kannattaa tutustua Milanon kanaaleihin eli navigleihin, matkailijoita ohjataan edelleen. Vesiväylien rannat ovat pullollaan eritasoisia ravintoloita, joista jokainen taatusti löytää mieleistään purtavaa ja palan painiketta kukkarolleen sopivaan hintaan.

    Seurueemme otti vinkistä vaarin ja istahti illan suussa ravintolan terassille kokemaan vähitellen vilkastuvaa suurkaupungin iltaelämää kanaaleilla. Ssssss… sssss… ssss… sssss… Jokin hipaisi paljasta nilkkaa. Ssss… Toinen kontakti tuntui käsivarrella. Huitaisin jalkaa, läpsäytin käsivartta. Pienet pirulaiset olivat käyneet kimppuun.

Hävityn hyttyssodan lopputulos. Raivokkaasti syhyäviä puremia käsivarressa.

    Hyttysten hyökkäys tuli käsittämättömänä yllätyksenä. Ininä jatkui ja keskityin nappaamaan rauhanhäiritsijöitä hengiltä. Ponnekkaasta huitomisesta huolimatta onnistuin todistetusti nitistämään vain yhden verenimijän. Jälkeenpäin löysin itsestäni 17 puremaa, joten hävisin taistelun hyttysiä vastaan 17-1.

    Myöhemmin kävi ilmi, että röyhkeiden siivekkäiden saalistusmatkat olivat ravintolan tiedossa. Sen vuoksi sieltä olisi voinut löytyä torjuntavälineitä, esimerkiksi hyttyskarkottimia. Keskellä hyönteissotaa se ei kuitenkaan ehtinyt tulla mieleen. Puolustustaistelu vei kaiken huomion. Lopulta antauduimme ja poistuimme lyötyinä taistelutantereelta.

    Nyt on palautteen antamisen paikka muilta osin hyvin onnistuneesta lomamatkasta. Milanon matkaoppaista puuttuu oleellinen tieto: varokaa äkäisiä hyttysiä!