Tag Archives: viha

Kun on tunteet

Tunteet helpottavat selviytymistä arjen tilanteissa. Siksi on luontevaa, että ne ovat lajinkehityksen myötä syntyneet jo varhain. Erityisen merkityksellisiä tunteet ovat sosiaalisille lajeille, esimerkiksi ihmisille, muille kädellisille, norsuille ja koirille, jotka elävät ryhmissä ja joutuvat alituisesti tilanteisiin, joissa toisen tai omat tunteet on otettava huomioon.

Jokapäiväinen elämä lutviutuu sujuvammin, kun toisen tunnetilasta osaa päätellä, miten lähestyä ja toimia.

Tunteita on vaikea tutkia, koska niitä ei voi kovin helposti mitata. Ihmisiltä kysytään, miltä tuntuu. Tai myös, missä kohtaa kehoa tunteet tuntuvat. Mutta eläimiltä ei saa ymmärrettävää vastausta.

Tiedeyhteisö on yksimielinen ihmisten ja eläinten yhteisten perustunteiden olemassaolosta. Ne ovat ilo, suru, pelko, ahdistus, viha ja hämmästys. Koiran tai kissan kanssa samassa taloudessa elävät voivat helposti tunnistaa näitä omista eläimistään.

Toteamme tunnetilan helpoimmin kasvoista. Siksi tunnetiloja ilmaisevat yksinkertaiset naamaemojit ovat niin käyttökelpoisia. Esimerkiksi 😊 tai ☹.

Myös koirat tunnistavat tunteita ihmisten ja koirien kasvokuvista. Ne erottavat iloiset kasvot vihaisista ja neutraaleista sekä reagoivat sen mukaisesti. Jos koirilla itsellään ei olisi näitä tunnetiloja, ne tuskin tunnistaisivat niitä.

Koirien tunteita ja osaamisen rajoja tutkitaan, koska meitä kiinnostavat nelijalkaisen perheenjäsenen mielenliikkeet. Eivätkä tutkimustulokset aiheuta ongelmia koirataloudelle.

Emakon kärsä pilkistää häkin kaltereiden välistä. Kuva Shutterstock.

Toisin on tuotantoeläimillä. Sika on vähintään yhtä älykäs kuin koira. Sen kokemuksista ja tuntemuksista tiedämme kuitenkin paljon vähemmän, koska sikojen mielenliikkeisiin ei kohdistu samanlaista kiinnostusta. Jokainen tutkimus tarvitsee rahoituksen, eikä kukaan ole ollut halukas rahoittamaan sikojen mieleen perehtymistä.

Lihateollisuus kohtelee sikoja lähinnä raaka-aineena, jonka tunteilla ja tiedollisilla ominaisuuksilla ei ole merkitystä. Voi myös olla, ettei niistä edes haluta tietää. Eläinten tunteetonta kohtelua on helpompi jatkaa, kun ei tiedä, miten eläinyksilö sen kokee.

Entä mitä tuntee emakko, joka suljetaan pitkäksi aikaa pelkän seisomisen ja makuulla olon sallivaan häkkiin? Onko se iloinen, surullinen vai ahdistunut? Kun porsimisaika lähestyy, emakolla on voimakas tarve rakentaa pesä tuleville pienokaisilleen, mutta se ei voi sitä tehdä. Miltä se emosta tuntuu?

Yhteiskunta suhtautuu negatiivisesti koiranpentujen tehtailuun, joten toimintaa yritetään suitsia säädöksin. Ihan samalla tavalla emakot ovat porsastehtaita, joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin synnyttää mahdollisimman paljon uusia sikoja.

Pentutehtailu on pahasta, mutta porsastehtailu hyvästä. Eläinlajit eivät ole tasa-arvoisia keskenään.

 

PS Otsikko on lainattu Maria Jotunin vuonna 1913 julkaistulta samannimiseltä novellikokoelmalta.

Uusi tieto siirtää eläinten inhimillistämisen rajoja

Kissan katse on tutkimaton. Olisi mielenkiintoista edes hetken ajatella ja kokea kuin kissa.

    Perheen kaksi kattia ovat sisäkissoja. Veljekset ovat eläneet toistensa seurassa syntymästään saakka. Jos toinen lähtee eläinlääkäriin, kotiin jäänyt ryhtyy etsimään toveriaan. Se kulkee huoneesta toiseen ja päästelee kutsuvia kurkkuääniä. Kissat naukuvat vain ihmisille, eivät toisilleen.

    Mirrin poikkeava käytös on osoitus johdonmukaisesta reaktiosta ympäristön muutokseen. Kun veli yllättäen on kadonnut, sitä pitää etsiä.

    En tarkkaan tiedä, miten yksinäinen viiksiniekka kokee tilanteen, mutta jotain erityistä sen mielessä liikkuu, koska se toiminta on niin määrätietoista. Ihmiseltä voidaan vastaavassa tilanteessa tiedustella, miltä hänestä tuntuu. Eläimen kyseessä ollen voimme vain tarkkailla sen käytöstä ja yrittää siitä päätellä. Ehkä kotona olija on hämmentynyt omasta puolestaan, kun on yllättäen jäänyt omilleen.  Tai ehkä se on jotenkin huolissaan kumppanistaan, mihin se on joutunut.

Koira ymmärtää ihmisen ilmeitä ja eleitä muita eläimiä paremmin. Kuva Pixabay.

    Tässä vaiheessa monet moittivat, että eläinten tunteista puhuminen on niiden inhimillistämistä. He tarkoittavat, että annamme eläimille ominaisuuksia, joita on vain ihmisillä. Tunteiden osalta väite ei kuitenkaan päde. Ihmisillä ja muilla eläinlajeilla on tunteiden kaltaisia mielentiloja.

    Viimeisten vuosien aikana tiedeyhteisö on tutkimusnäytön perusteella hyväksynyt tosiasian, että eläimillä on tunteita. Yksimielisyys kohdistuu nimenomaan evoluution aikana jo varhain muodostuneisiin niin sanottuihin perustunteisiin. Eläimet voivat kokea pelkoa, vihaa ja surua, mutta myös iloa tai ainakin jonkinlaista mielihyvää. Elämykset eivät välttämättä ole samanlaisia kuin omamme, mutta lähellä niitä.

    Asia on järkeenkäypä. Tunteet ohjaavat käytöstä ja auttavat meitä elämään muiden seurassa. Jos tuttu ihminen puhkuu kiukusta, lähestymme häntä eri tavoin kuin hänen leveästi hymyillessään. Ääritapauksessa luovumme kokonaan lähestymisyrityksestä juuri sillä hetkellä ja päätämme palata asiaan myöhemmin.

    Sama pätee eläimiin. Jos koira tahtoo mennä lähelle uhkaavasti murisevaa lajitoveria, se tekee sen eri tavalla kuin kohdatessaan häntää heiluttavan karvakuonon.

    Toisen yksilön tunteiden tulkinta ja oman käytöksen sopeuttaminen sen mukaiseksi toimii myös lajien välillä. Vihaiselta näyttävää koiraa varomme, mutta ystävällisesti katselevaa nelijalkaista menemme ehkä tervehtimään.

Leikkivän ihmisen ja koiran ilon tunne on samankaltainen. Kuva Pixabay.

    Koirat puolestaan ovat ylivertaisia tulkitessaan oman lajimme eleitä ja kasvojen ilmeitä. Erityisesti tavatessaan tutun ihmisen, koira toimii ihmisessä havaitsemansa tunnetilan mukaisesti. Se voi esimerkiksi ehdottaa leikkiä, vetäytyä syrjään tai pelkästään mennä luokse.

    Eläinten inhimillistämisen mahdollisuus on edelleen olemassa. Inhimillistämistä on, jos kuvittelemme eläimille ominaisuuksia, joita ei niillä ole tutkimuksissa osoitettu. Sellainen on esimerkiksi kostokäyttäytyminen.

    Nykyisen käsityksen mukaan eläimet eivät ole kostonhimoisia. Jos koira pissaa sisälle sen jälkeen, kun sitä on rangaistu, kyse ei ole kostosta. Lätäkkö lattialla lienee stressaantuneen eläimen reaktio rankaisuun, jonka syytä se ei ehkä ymmärtänyt. Koira voi myös olla peloissaan. Eläimen huomaamatta jääneet tulehdukset tai erilaiset kiputilat saattavat toisinaan aiheuttaa pissan lirahtamisen sopimattomaan paikkaan.

    Mitä paremmin ymmärrämme eläinten käyttäytymisestä, sitä vähäisemmiksi käyvät erot ihmisiin. Enemmän on kyse ominaisuuksien ja kykyjen aste-eroista kuin niiden puuttumisesta. Tämä tosiasia kannattaa hyväksyä, vaikka ottaisi koville.

Koiratutkimus edistää ihmisen hyvinvointia

    Koira asuu, nukkuu ja syö isäntäväkensä seurassa joka viidennessä suomalaisessa kodissa. Ei ihme, koska muihin eläimiin verrattuna koiran suhde ihmiseen on erityinen. Yhteinen historiamme yli 30.000 vuoden ajalta on vaikuttanut molempien perimään samansuuntaisesti. Ihmisen ja koiran aineenvaihdunta, kognitiiviset eli tiedolliset ominaisuudet ja jotkin sairaudet muistuttavat toisiaan enemmän kuin useimpien muiden eläinten.

Koiran työskentely agility-radalla on erinomainen esimerkki lajien välisestä yhteistyöstä.

    Vasta viime aikoina tiedeyhteisö on havahtunut, että läheisyydestään huolimatta koirasta on suhteellisen vähän tutkimukseen perustuvaa tietoa. Jokaisella koiran kanssa elävällä on paljon kokemuksia ja käsityksiä oman lemmikkieläimensä kyvyistä, mutta niitä havaintoja ei voi yleistää koskemaan muita koiria ilman hyväksi koettuja lähestymistapoja.

    Tutkimusryhmäni on käyttänyt tieteellisiä menetelmiä sen selvittämiseen, miten koirat hahmottavat ympärillään eläviä ihmisiä ja lajitovereitaan. Osoitimme koiran katsovan sekä ihmisen että toisen koiran kasvoja ja tulkitsevan niillä näkyviä ilmeitä ja tunteita samaan tapaan kuin me ihmiset. Todistimme myös, ettei sellainen kyky ole ’vaistoa’ vaan koiran aivoilla on kyky erotella kasvojen yksityiskohtia ja tehdä niistä tunnetilaan liittyviä johtopäätöksiä. Tutkimuksessa koirat näkivät kasvokuvia tietokoneen näytöltä, joten ne eivät hyödyntäneet erinomaista hajuaistiaan.

    Laumaeläimenä koiraa kiinnostavat yksilöiden väliset sosiaaliset kohtaamiset. Yhdessä tutkimuksessa totesimme, että erilaisista sosiaalisista tilanteista koirat olivat kiinnostuneimpia kasvokkain tapahtuvasta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Koirat näyttävät ymmärtävän ihmisten välisiä suhteita. Se voi olla yksi syy, miksi ne ovat niin suosittuja lemmikkejä.

    Perustunteet, kuten pelko, viha, ilo ja suru, ovat ohjanneet käyttäytymistä jo varhain lajinkehityksen alkuhämärissä. Tunteet auttavat meitä ja muita ryhmissä eläviä yksilöitä mukautumaan vaihtuviin sosiaalisiin tilanteisiin. Esimerkiksi viha ihmisen tai koiran kasvoilla on varoittava signaali, joka kertoo, että tätä yksilöä kannattaa varoa. Sen vuoksi oli luontevaa, kun yhdessä koeasetelmassa totesimme, että koirat tutkivat tarkasti vihaisia kasvoja ja kaikkein tarkimmin toisen koiran vihaa uhkuvaa naamataulua.

Yhteinen miellyttävä hetki edistää sekä koiran että ihmisen hyvinvointia.

    Tunnetilat voivat tarttua lajista toiseen. Koiran silittäminen ja paijaaminen lisäävät koiran omistajan hyvänolon tunnetta ja laskevat verenpainetta. Samanaikaisesti myös koira tuntee mielihyvää. Tutkimus osoitti, että kuvatun kaltaisessa koetilanteessa onnellisuushormoniksi nimitetyn oksitosiinin erittyminen lisääntyi kummallakin. Positiivinen yhdessäolo vaikutti molempiin lajeihin samalla tavalla.

    Joskus koira omistajineen käyvät toistensa hermoille. Esimerkiksi koira leikkii mattoa repien, ihminen kieltää ääntään korottaen, mutta leikki jatkuu. Silloin on selvää, että ensin ihminen ja kieltohuutojen jälkeen myös koira stressaantuvat. Voi myös olla, että stressaantunut ihminen aiheuttaa vastaavan reaktion koirassa ilman erityistä tilannetta tai yhteenottoa. Stressi tarttuu ihmisestä koiraan. Sama voinee tapahtua myös toisinpäin, stressaantunut koira aiheuttaa stressireaktion omistajassa.

    Olemme uuden haasteen edessä. Koiran huonovointisuus voi välillisesti vähentää myös ihmisen hyvinvointia. Jotta saamme tieteellisen näytön ihmisen ja koiran väliselle tarttuvalle hyvinvoinnin heikentymiselle, tarvitsemme lisää koiratutkimusta.

Saako lemmikkiä surra?

    Lainasin otsikon luterilaisen seurakuntayhtymän koteihin jakamasta mainoslehtisestä. Kirjoitusta varten haastateltu seurakuntapappi pohti, miten Raamattu arvottaa lemmikkieläimiä, mutta hän ei ollut löytänyt selkeää vastausta. Kun pyhän kirjan tekstissä puhutaan koko luomakunnasta, papin tulkinnan mukaan siihen käsitteeseen sisältyivät myös eläimet.

Perheen lemmikki, joka siirtyi ajasta iäisyyteen kahdenkymmenen vuoden korkeassa iässä.

    Kirkolla ei ole yhteistä kantaa, miten suhtautua lemmikkeihin. Eläimet asuvat kodeissa ja niillä tuntuu olevan perheenjäsenen asema. Pappi kertoi edelleen, että seurakunnassa oli järjestetty sururyhmä lemmikkinsä menettäneille, mutta siitä oli tullut palautetta. Eläintä ei pidä kohdella kuin ihmistä. Lemmikin suremista pidettiin eläimen inhimillistämisenä.

    Tässä kohdassa on syytä kysyä, inhimillistääkö sureminen kohteensa? Jos ihminen joutuu hyvin ikävään tilanteeseen, jossa hän esimerkiksi menettää kotinsa, surua pidetään luonnollisena. Kenenkään mieleen ei tule, että kyse olisi kodin inhimillistämisestä. Toisen ihmisen kokeman menetyksen vähättely on ylimielistä ja osoittaa myötätunnon puutetta. Kiintymys on merkittävä tunne sen kokijalle kohteesta riippumatta.

    Ilo, suru, pelko, inho ja viha ovat kehityshistoriallisesti vanhoja perustunteitamme. Ne ovat kehittyneet auttamaan meitä ympäristöön sopeutumisessa. Tunteet ohjaavat kohti hyvinvointia tukevia asioita ja toisaalta ne saavat meidät välttelemään vahingollisia.

    Ihmisiin ja lemmikkieläimiin kohdistuvien tunteiden aivoperusta on osoittautunut melko samanlaiseksi. Magneettikuvauksessa äidin aivoissa aktivoituivat paljolti samat alueet, kun hän katsoi kuvaa joko lapsestaan tai koirastaan. Tulos osoitti, että molempien valokuvien nostattamat ilon ja kiintymyksen mielentilat olivat tunnekokemuksina toistensa kaltaisia.

Tuhkauurna on jäljellä rakkaasta kissasta.

    Jatkuvasti lisääntyvä luonnontieteellinen tieto on kaventanut ihmisen ja muiden eläinlajien välisiä eroja. Eläimet käyttävät työkaluja tarkoituksenmukaisesti. Ne osaavat etsiä luonnosta kivennäisiä ravinnon täydennykseksi sekä käyttää kasveja suolistoloisten häätöön. Eläimet kommunikoivat monipuolisesti äänillä ja eleillä. Aikaisemmin ehkä pidimme niiden käyttäytymistä tarkoituksettomana, mutta nyt tiedämme paremmin: kyse on tehokkaasta viestinnästä.

    Vauvasta saakka opimme katsomaan toisiamme kasvoihin ja tulkitsemaan niillä näkyviä tunteita.  Esimerkiksi ilo, ja viha on helppo erottaa. Tutkimusryhmäni on osoittanut, että myös koirat pystyvät samaan. Ne erottavat helposti iloiset ja vihaiset ihmiskasvot toisistaan. Kasvot ovat tunteiden peili. Ominaisuus on niin perustavanlaatuinen, että kyky ymmärtää kasvojen välittämiä tunteita ylittää lajien väliset rajat.

    Kun eläinten kykyjä ja tunteita halutaan mitätöidä, sanotaan helposti, että eivät ne mitään ymmärrä. Elukat vain elävät vaistojensa varassa. Vaisto saa emon huolehtimaan jälkeläisestään, ei järki tai ymmärrys. Mutta jos vaisto onkin tunne, emon kiintymystä poikaseen vastaavalla tavalla kuin äidin kiintymys vauvaan. Myös suru jälkeläisen menetyksestä lienee samankaltainen. Miten huomioimme eläimen surun?

Karhut maalareina

    KÄVIN taidenäyttelyssä Karhupuiston laidalla nököttävässä Kallion kirjastossa. Esiin oli ripustettu karhujen tekemiä maalauksia sekä valokuvia itse maalareista. Näyttelyn oli koonnut karhujenhoitaja Pasi Jäntti.

    TAITEILIJOISTA tunnetuin on Juuso-karhu, joka asuu Kuusamon suurpetokeskuksessa. Sieltä löytyy myös taiteilijan työtila, joka on ulkona vapaasti auringonvalossa kylpevä kesäateljee. Muunlaista ei tarvita, koska talven Juuso nukkuu.

Juuso-karhu maalausharrastuken parissa.

    HARRASTUS alkoi sattumalta, kun pitkästymisen partaalla olevalle suurpedolle tarjottiin virikkeitä. Etukäteen ei ollut tietoa, mitä Juuso tekisi palalle vaneria ja värivalikoimalle. Lopputulos yllätti iloisesti, kun töitä alkoi syntyä.

    JUUSO maalaa silloin kun haluaa. Hän tekee maalaukset vaneriin kiinnitetylle akvarellipaperille käyttäen sormi- ja kasvovärejä. Karhut erottavat värejä ja hoitajien mukaan ne ovat taiteilijalle tärkeitä. Siniset ja punaiset tuntuvat olevan suosikkeja. Kontio on käyttänyt myös puolukoita ja mustikoita kuvien luomiseen.

    TYÖ muotoutuu tassuilla, poskella tai muuten vaan keskeneräisen maalauksen päällä kierimällä. Joskus raju viimeistely aiheuttaa sen, että akvarellit pitää kerätä pois vielä märkinä, kuivata ja silittää ennen varastoon siirtämistä.

    KOSKA maalaaminen on vapaaehtoista, mesikämmen voi pitää paussin milloin vain. Maalauspöydän lähellä sijaitsee lampare, jossa turkin voi tarvittaessa käydä kastamassa. Syynä rypemiseen voi olla taiteilijan oma mukavuus kesäkuumalla tai ehkä taiteen tekemisen vaatima työvälineen muokkaus.

Juuson teos. Työ on tehty syksyllä 2016.

    TEOKSIA on syntynyt useita ja ne miellyttävät myös toisen lajin taiteellista silmää. Juuson maalauksia on myyty karhutaiteen keräilijöille eri puolilla maata. Saaduilla rahoilla on kohennettu suurpetokeskuksen tiloja.

    EMME tiedä, mitä karhu maalatessaan ajattelee ja tuntee. Eläimen omasta halusta lähtöisin oleva toistuva toiminta kuitenkin osoittaa, että siihen liittyy positiivisia mielentiloja. Uudet tutkimustulokset osoittavat, että eläimet kykenevät tuntemaan ainakin perustunteita, iloa, pelkoa ja vihaa.

    KARHUA ei ole opetettu työstämään tietynlaisia kuvioita. Se mitä paperille syntyy, on pelkästään eläimen omasta päästä lähtöisin. Värien valitseminen ja lätkiminen vaalealle pinnalle antavat ymmärtää, että maalausrupeamaan voisi sisältyä hetkellistä harkintaa ja ajatustyötä. Sen määrästä ja laadusta ei voi sanoa mitään.

    ELÄINTEN opettaminen tai pakottaminen toimimaan ihmisten tavoin saattaa sisältää eettisiä ongelmia. Omaksi huvikseen maalaavan Juuso-karhun osalta niitä ei löydy. Juuso tuskin panee pahakseen, että jossain vaiheessa luomistyötä akvarellit kerätään pois ja myydään sen oman mukavuuden lisäämiseksi.

 

Lähteinä on käytetty Kuusamon suurpetokeskuksen sivuja sekä karhujenhoitaja Pasi Jäntin tiedotusvälineille antamia haastatteluja.