Tag Archives: kala

Hyödyllisiä ja hyödyttömiä eläimiä

    Muistat varmaan hempeän kesäillan, jonka lupaava tunnelma sortuu korvissa iniseviin hyttysiin. Käsien huitovan läiskinnän keskellä joku sadattelee ääneen, mitä hyötyä noista kiusallisista verenimijöistä voi olla? Jos seurueessa on eläintieteilijä, hän vastaa nopeasti, että esimerkiksi hyönteisiä syövät linnut ja lepakot syövät hyttysistä. Ikävät itikat ovat ravintoa suuremmilleen.

Vuohi tuottaa maitoa ja lihaa. Se on hyötyeläin. Kuva Pixabay.

    Lapsille opetetaan jo koulussa, että maatilojen perinteiset tuotantoeläimet ovat hyödyllisiä. Lehmistä saadaan maitoa ja lihaa ruokapöytään sekä nahkaa eri tarkoituksiin. Grillissä tirisevät kyljykset ja jouluaterian kinkut ovat sikojen panos ruokavalioomme.

    Kasvava joukko hamuaa appeeksi kevyempiä vaihtoehtoja. He hylkäävät punaisen lihan ja ryhtyvät siipikarjan tai kalan lihan kuluttajiksi. Hyötyeläimiä nekin.

    Sirkat ovat aterioidemme uusin eläinperäisen valkuaisen lähde. Hyödyllistä väkeä outoudestaan huolimatta.

    Turkiseläimiä kasvatetaan kauniin karvan vuoksi. Hyödymme niistä saamalla pehmeitä turkiksia, joista suurin osa päätyy asusteiden somisteiksi. Tieteellisissä tutkimuksissa elämäntyönsä tekevät laboratorioeläimet helposti unohtuvat keskustelusta. Virallisesti ne eivät ole tuotantoeläimiä, mutta kyllä nekin tuottavat: uutta tietoa. Sen vuoksi myös koe-eläimet ovat hyödyllisiä.

Hevosilla on kaksoisrooli. Ne voivat olla joko hyötyeläimiä tai harrastuseläimiä käyttötarkoituksesta riippuen. Kuva Pixabay.

    Hyödytön on hyödyllisen vastakohta. Koirat eivät lähtökohtaisesti kuulu hyötyeläimiin, joten niiden täytyy olla hyödyttömiä. Se tarkoittaa, etteivät ne tuota mitään konkreettista, jolla voisi ansaita rahaa. Opaskoirat sekä poliisin, armeijan, rajavartiolaitoksen ja tullin virkakoirat tuottavat palveluita. Sen vuoksi niitä nimitetäänkin hyötykoiriksi. Nimike tekee niistä muita koiria arvostetumpia.

    Faaraoiden Egyptissä kissat olivat viljavarastojen korvaamattomia työntekijöitä. Ne pitivät kurissa hiiret ja rotat, jotka hamusivat samoja ravintoaineita kuin ihmiset. Kissojen vienti pois Egyptistä oli kiellettyä ja salakuljetuksesta seurasi rangaistus. Kissojen arvostusta muinaisessa yhteiskunnassa kuvaavat meidän päiviimme säilyneet lukuisat kissamuumiot.

    Tämän päivän Suomessa kissojen asema on kovin toisenlainen. Kissoja ei juuri arvosteta. Ne ovat hyödyttömiä eläimiä, jotka on virallisesti julistettu tuholaisiksi. Maa- ja metsätalousministeriö on listannut kissan haittaa aiheuttavaksi vieraaksi maaselkärankaiseksi, jonka olemassaolo ja leviäminen pitää torjua. Kissavihan aiheuttaa sama ominaisuus, jota muinaiset egyptiläiset palvoivat: mestarillinen saalistustaito.

Kissa. Maa- ja metsätalousministeriö on luokitellut sen haittaa aiheuttavaksi vieraaksi maaselkärankaiseksi.

    Arvion mukaan miljoonassa suomalaisessa kodissa elää lemmikkinä koira tai kissa. Lisääntyvä tutkimustieto osoittaa, että niillä on sekä suora että välillinen positiivinen vaikutus isäntäväkensä terveyteen ja hyvinvointiin.

    Koiranomistajat ulkoilevat säännöllisesti ja solmivat samalla uusia tuttavuuksia. Liikunta kohentaa sekä ihmisen että mukana kulkevan karvaturrin ruumiinkuntoa ja mielen tasapainoa. Kävelylenkki on oiva esimerkki, miten yhdessä tekeminen edistää molempien osapuolien hyvää oloa. Erilajisuus ei ole este vaan positiivisen vuorovaikutuksen perusta.

    Jako hyötyeläimiin ja ei-hyötyeläimiin on keinotekoinen. Se ei tee oikeutta hyödyttömiksi julistetuille. Eläimet ovat tuntevia olentoja, joten ne ansaitsevat itseisarvon riippumatta siitä, mitä niistä nettoamme.

Hyönteisruokaa pukkaa

    Lihansyönnistä on tullut ongelma. Nykyisen kaltainen eläintuotanto ei anna eläimille mahdollisuutta käyttäytyä, kuten ne luontaisesti haluaisivat. Lehmä ei voi vapaasti laiduntaa, sika ei voi tonkia ruokaa maasta, kana ei voi hiekkakylpeä auringonpaisteessa.  Sen vuoksi eläinten pitoon sisältyy selkeitä hyvinvointihaasteita.

Suolalla ja viinietikalla maustettuja kotisirkkoja.

    Naudat röyhtäilevät ilmakehään metaania, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Karjan ruokkimiseksi raivataan lisää peltoalaa, mikä supistaa hiilinieluina toimivia luonnonvaraisia viheralueita. Sikalat haisevat ja sikojen lannan levittäminen pelloille tuottaa naapureille hajuhaittoja. Nykyisen kaltaisesta lihantuotannosta seuraa ympäristöongelmia lähialueilla ja maailmanlaajuisesti.

    Kasvisten puputtaminen on vaihtoehto, joka vähentää sekä tuotantoeläinten kärsimyksiä että elinympäristön tuhoja. Nyt hyönteisruoka on tulossa vegen rinnalle. Tavoitteena on korvata hyönteisproteiinilla ainakin osa selkärankaisista saadusta valkuaisaineesta.

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira työstää ohjeita, miten hyönteisiä saa kasvattaa ja valmistaa elintarvikkeeksi. Kiinnostuneet ovat ennakoineet lainsäädännön muutokset: verkosta löytyy osoitteita, joista itikoita voi tilata ruoaksi heti, kun se on sallittua.

    Maailmanmatkaajat ovat hyönteissyönnin konkareita. Kaukomailla selkärangattomat ötökät kuuluvat tavanomaiseen ruokavalioon. Arvion mukaan kolmannes maailman ihmisistä ainakin ajoittain ravitsee itseään hyönteisillä. Ei siis mikään globaalisti uusi asia.

Kissakin tykkää maustetuista kotisirkoista.

    Pari viikkoa sitten nautin ensimmäisen hyönteisateriani. Ateria ei ole tarkka ilmaisu kohtaamisesta lautasella keikkuvien kokonaisten kotisirkkojen kanssa. Soittoniekoista oli tehty välipaloja, suolalla ja viinietikalla maustettuja raksuja. Ei hullumpia. Haukatessa rouskahtivat ja suutuntuma oli mukavan rapea. Jonkin verran suolaisia, jälkimaku vähän tunkkainen.

    Possun, naudan ja lintujen lihan korvaaminen hyönteisillä kuulostaa hyvältä. Vähennetään tuotannon ympäristövaikutuksia ja samalla päästään kiusallisesta eettisestä kysymyksestä, kärsivätkö tuotantoeläimet?

    Ravintoasiantuntijat ovat pitkään suositelleet syömään enemmän kalanlihaa. Terveellisyyden lisäksi perusteena on ollut, että vesiviljely poistaa yhden ongelman. Kalat eivät kipuile. Kuluneena vuosikymmenenä tiedeyhteisö on kuitenkin hyväksynyt tosiasian, että myös kalat tuntevat kipua ja ne voivat kärsiä. Ympäristöhaittojen lisäksi kalojen kasvatus kasseissa ja altaissa aiheuttaa niille sairauksien lisäksi stressiä.

Skorpionit ovat makeita. Ainakin tikkarissa.

    Viimeiset vuodet on tutkittu myös hyönteisiä. Niiltä on löydetty samankaltaisia kipua lieventäviä järjestelmiä kuin selkärankaisilta. Lajinkehityksen tuloksena elimistön rakenteilla on tarkoitus. Hyönteisten mahdollisesti kipua kontrolloiva järjestelmä antaa syyn kysyä, voivatko ne kokea jonkinlaista kipua ja siihen liittyvää kärsimystä?

    Hyönteisruoka voi vähentää lihantuotannon ja kalankasvatuksen ympäristöongelmia, mutta eläintenpidon eettiset kysymykset ovat entistä kimurantimpia.

 

Sushiutunut Suomi

    Nousevan auringon maan sinnikkyys herättää ihailua. Reippaassa puolessa vuosisadassa Japani on toipunut toisen maailmansodan kärsimyksistä. Samalla se on noussut onnistuneeseen imperiumin vastaiskuun, kaupalliseen ja kulttuuriseen maailmanvalloitukseen.

    Kuka on nähnyt muita kuin japanilaisia kameroita? Mangat jyräävät länsimaisia sarjakuvia. Vuodesta toiseen riisikupeiksi haukutut perheautot keikkuvat myyntitilastojen kärkisijoilla. Viimeisten saavutusten joukossa Nipponin ruoka on vallannut makuhermomme.

Erli tavalla täytettyjä makirullia.

Erli tavalla täytettyjä makirullia.

    Välimeren ruokavaliota suitsutetaan maailman terveellisimmäksi, mutta heti sen perässä porisee japanilainen keittiö. Saarivaltiossa on luontevasti kehittynyt ruokalajeja, jotka monipuolisesti hyödyntävät ympäröivän meren antimia. Sushi tunnetaan valmiina annospaloina, jotka koostuvat pääasiassa merilevästä, riisistä, kalasta, äyriäisistä ja vihanneksista.

    Susheja on monenlaisia, mutta suosituimpia lienevät nori-levään käärityt riisitäyteiset makit ja muotissa tai kämmenessä pieniksi riisipötköiksi muotoillut nigirit. Sushit pistetään suuhun syömäpuikoilla, mutta myös sormien käyttö on sallittua. Viisipiikkistä tarvitaan harvoin, koska ainakin suomalaisessa sushiravintolassa kantaväestöön kuuluvat ruokailijat käyttävät puikkoja taitavasti.

Isolle porukalle tarvitaan paljon makeja.

Isolle porukalle tarvitaan paljon makeja.

    Sushit valmistetaan ehdottoman tuoreista aineista. Se on varmasti syy niiden maukkauteen. Tasokkaassa ravintolassa annos valmistetaan asiakkaan tilauksen mukaan ja parhaassa tapauksessa hänen silmiensä alla.

    Meillä sushin riisi tarjotaan lähes aina maustamatonta, vaikka sana sushi on alun perin tarkoittanut etikalla maustettuun riisiin perustuvaa ruokalajia.

    Makirullat ovat perheeni suosikkeja. Valmistamme ne erityisestä sushiriisistä ja keitämme tarkasti pakkauksen ohjeita noudattaen. Kuuliaisuus takaa, että makit pysyvät hyvin kasassa.

    Emme lisää riisiviinietikkaa valmiiseen riisiin vaan jätämme päätöksen sen käytöstä ruokailijoille. Unohdamme myös suolan, koska suolainen soijakastike riittää maustamiseen.

    Makien kaltaisten palaruokien valtti on, että jokainen voi valita mausteet makunsa mukaan. Meikäläistä väkiviinaetikkaa laimeamman riisiviinietikan kaadan pullosta valmiin suupalan päälle. Soijakastikkeen ja piparjuuresta valmistetun wasabi-tahnan määrällä säädän suupalani tulisuuden.

Neljälle katettu sushipöytä. Kuva AKivinen

Neljälle katettu kotoinen sushipöytä. Kuva AKivinen

    Käytännön kautta olen oppinut, että nesteet imeytyvät hyvin makirullan riisiosaan. Jos riisiä on paljon, niitä imeytyy enemmän ja nopeammin. Jos muita täytteitä on runsaasti, silloin riisiin mahtuu vähemmän vahvoja makuaineita. Ero on kuitenkin sen verran vähäinen, että riisin määrästä riippumatta jokaisen suupalan saa maustettua makunsa mukaan.

    Runsas ja monipuolinen ravintoaineiden saatavuus on tehnyt meistä valikoivia. Ison pöydän äärellä riittää mielihaluja ja periaatteita. Joku ei halua syödä lihaa, toinen ei syö kalaa, yksi ei koske äyriäisiin. Aterian kasaaminen sekalaiselle sakille aiheuttaa kokille päänvaivaa, mutta sushi pelastaa päivän.

    Erilaisilla raaka-aineilla täytettyjen palojen joukosta jokainen löytää makuhermoilleen, vatsalleen, arvoilleen ja periaatteilleen sopivan appeen. Suupalat ovat lisäksi maukkaita, terveellisiä ja itse tehtynä kohtuuhintaisia. Sushi sopii kaikille.

Syötkö lihaa vai broileria?

    Tunnustan, syön porsaan, raavaan ja broilerin lihaa sekä meren elävistä erityisesti kalaa, joskus myös äyriäisiä ja pääjalkaisia, sellaisia kuin mustekalat. Hyönteisiä en ole maistanut, mutta innolla odotan ensimmäistä suutuntumaa. Samanlaista tehokkaan eläintuotannon tarjoamaa ravintoa löytyy valtaosan lautasilta, pelkillä kasviksilla vatsansa täyttää vain kolme tai neljä suomalaista sadasta.

    Fysiologisilta ominaisuuksiltani olen sekaruokaisen lajini tyypillinen edustaja. Purukalustoni ja suolistoni ovat samankaltaisia kuin muilla vastaavilla, esimerkiksi sioilla tai serkuillamme apinoilla. Etuhampaat leikkaavat ja poskihampaat jauhavat sen, mitä suuhuni pistän. Nielemisen jälkeen ruoka joutuu mahan kautta lyhyehköön suolistoon, josta jäljellä oleva ravintomassa poistuu joidenkin tuntien kuluessa.

    Ihmislaji on muiden kädellisten tavoin sopeutunut elinympäristöön, jossa pääasiallisena ravintona ovat olleet kasvien osat, lehdet, varret, juuret, hedelmät ja siemenet. Menyytä on täydennetty eläinperäisellä proteiinilla, toukilla ja hyönteisillä. Harvinaisina hetkinä ruokalistaan on voinut kuulua myös muiden nisäkkäiden lihaa. Hampaisto ja ruoansulatuselimistö sopeutuivat satoja tuhansia vuosia sitten puskemaan läpi paljon kasviksia ja vähän lihaa. Samankaltainen ruokavalio on edelleen meille ihmisille lajinmukaisinta, vaikka vinhasti vaihtuvien muotidieettien pyörityksessä sitä ei aina muista.

    Lihansyönnistä puhuminen nostattaa helposti tunteita puolesta ja vastaan. Perusteltuja syitä löytyy tukemaan molempia näkökantoja. Lopputulos, syökö lihaa vai ei, riippuu paljon arvoista, viitseliäisyydestä ja jonkin verran myös taloudellisesta tilanteesta. Ystäväni sanovat pitävänä kasviruokavaliota hyvänä asiana, mutta lihan valmistaminen vain on niin helppoa, kun siihen on pienestä saakka tottunut. Pelkkä kasvisruoka on saanut jäädä, koska siirtyminen vaatisi erityisiä ponnisteluja ennen kuin siitä tulisi sujuva rutiini.

Lihakanan rintalihaksia eli broilerin fileitä.

Lihakanan rintalihaksia eli broilerin file.

    Useat julkisuuden henkilöt ovat avautuneet ruokailutottumuksistaan. Olen toistuvasti kuullut tai lukenut, miten jotkut julkimoista ovat todenneet, etteivät syö lihaa, mutta kylläkin broileria ja kalaa. En osaa ratkaista, johtuvatko lausunnot täydellisestä tiedon puutteesta vai tavoittelevatko kellokkaat kasvissyöjän mainetta.

    Lihantuotannon ongelmia on puitu julkisesti runsaasti, joten voi olla, että vain kärsimysväittelyn keskiössä olleet sika ja nauta mielletään lihaa tuottaviksi eläimiksi. Lihakanoja eli broilereita ei oikein tunneta ja ehkä ne sen vuoksi rinnastetaan kaloihin, joita virheellisesti pidetään tunteettomina.

    Broilerin lihakset ovat lihaa siinä missä sian ja naudan lihakset. Tarkasti ottaen myös syödessämme kalaa pistämme suuhumme lihaksia, kalan lihaksia. Löysiä puhuvien ruokakeskustelijoiden olisi tarpeen päivittää tietonsa broilerin- ja kalanlihan alkuperästä ja myöntää, etteivät minkään eläimen lihakset sovi vegetaristin lautaselle. Broileriksi joutunut kanalintu kärsii siinä missä muutkin eläimet.

Kalat eivät hymyile

   

Lahnoja ja siikoja kalakaupan tiskillä.

Lahnoja ja siikoja kalakaupan tiskillä.

    Jonottaessani ruokakaupan kalatiskillä huomioni takertui jäärouheella lepäilevään joukkoon: sulavalinjaiset eväkkäät, lahnat ja pikkusiiat, lötköttivät tiiviisti vieretysten kuin konsanaan uidessaan tiukassa parvessa. Avoimet silmät ja suljetut suut tarjosivat vaikutelmaa virkeistä otuksista.

    Kauppiaan piiloviesti tuoreudesta tehosi ainakin minuun. Koin, että kalojen täytyi olla vastapyydettyjä. Tiskin takana oleva taulu kertoi, että myyntiartikkelit oli otettu vedestä kolme päivää aikaisemmin. Kaverit eivät siis olleet aivan tuoreita, vaikka siltä näyttivät.

    Oikeastaan on kauppiaiden onni, että kaloilla ei ole silmäluomia ja niiden nahka on tiukasti kiinni pään luissa ja kiduskansissa. Kasvojen jäykkä rakenne ja luomettomat silmät tekevät näistä veden elävistä ilmeettömiä. Kuollutkin kala voi näyttää melkein elävältä sopivassa asennossa ja ympäristössä.

    Yllä mainituista syistä myöskään kipu ja kärsimys eivät kiristä kalojen naamataulua samalla tavalla kuin omaamme. Tai jos kiristää, se tapahtuu tavalla, jota emme näe. Siksi emme voi ilmeen perusteella päätellä, sattuuko kalaan ja miten paljon, kun se ongen tai uistimen koukkujen varassa pakotetaan pois omasta vetisestä elinympäristöstään.

    Kalatiskin tietotaulu kertoi, että myytävät siiat olivat kasvatettuja. Siitä voi päätellä, että hopeakyljet olivat eläneet koko elämänsä ahtaassa altaassa, jossa ne olivat uineet pientä ympyrää tuhansien lajitoveriensa joukossa. Kenelläkään ei ole tietoa, miten kalat kokevat pieneksi rajatun kasvuympäristön. Voivatko ne stressaantua samalla tavalla kuin vaikka tehotuotannon siat tai siipikarja?

    Puhe kalojen omista kokemuksista nostaa herkästi hymyn huulille. Sekä kalojen aisteja että tiedollisia ja taidollisia ominaisuuksia on tutkittu niukasti. Sen vuoksi tiedämme niiden kyvyistä ja käyttäytymisestä vähemmän kuin muista hyödyntämistämme eläimistä. Viimeisin tutkimustieto on kuitenkin osoittanut muun muassa sen, että kaloilla on hyvä muisti, ne tunnistavat toisensa, leikkivät ja tekevät yhteistyötä.

    Meidän on vihdoin aika muuttaa käsitystämme ilmeettömistä kaloista. Eväkkään kohdatessaan voi yrittää miettiä, millainen sen elinkaari on mahtanut olla. Joka tapauksessa kalojen hyvinvointi on huomioitava entistä paremmin, oli sitten kyse kalastuksesta tai kaupallisesta kasvatuksesta.

Milloin kalat kärsivät

    Kohon painuessa vedenpinnan alle kiristin ongenvavasta otetta kihertävän jännityksen vallassa. Kokemuksesta tiesin, että pienikin sintti pisti kunnolla hanttiin, kun se taisteli henkensä edestä. Nostettuani saaliin vedestä irrotin koukun syvältä sen nielusta ja laskin merenelävän soutuveneen pohjalle pomppimaan. Kalan tuntemuksia en pohtinut. Kovin oli pieni soppaan, totesin ehkä hitusen pettyneenä.

    En ole muistojeni kanssa yksin. Useimmat ovat joskus tehneet samankaltaisen mieleenpainuvan onkiretken. Harrastuskalastus onkin yleisimpiä vapaa-ajan viettotapoja, jopa pari miljoonaa suomalaista narrailee eväkkäitä huvikseen. Onkiminen on maksutonta ja jokamiehenoikeus vähäisin rajoituksin tarjoaa moninaisia mahdollisuuksia valita mieleinen onkipaikka. Laatimalla sallivat säädökset yhteiskunta viestii, menkää onkimaan.

    Luonnossa liikkuminen on erinomaista vastapainoa kaupungistuneelle elämälle ja tiukalle työtahdille. Eläinlajina muiden joukossa meistäkin löytyy syvältä kumpuava vapauden kaipuu ja ainakin hetkittäinen tarve kokea luonnon läheisyys, olla osa luonnon kiertoa. Virkistyskalastuksessa on lopulta kyse alkukantaisesta selviytymiskamppailusta, ravinnon hankinnasta, taistelusta elämästä ja kuolemasta, laji lajia vastaan. Vahvempi voittaa.

Voittajan hymy. Kuva on osa metsähallituksen ilmoitusta, joka julkaistiin keväällä 2015.

Voittajan hymy. Kuva on osa metsähallituksen ilmoitusta, joka julkaistiin keväällä 2015.

     Kalajutuilla on maineensa tarinoina, joihin ei kannata luottaa. Siksi sanojen vakuudeksi otetaan valokuvia voittajasta ja voitetusta. Oheisessa kuvassa saalistajan kasvoilta paistaa onnistumisen riemu. Iso mies esittelee suusta repien ja selkäevää avaten pienikokoista ahventa kuin harvinaista riistaa. Kalasta ei voi varmasti sanoa, onko se tajuissaan. Toivottavasti ei. Kuvan täytyy olla parodia, jonka tarkoituksena on saada katsoja hyvälle tuulelle. Silloin hän on alttiimpi tekemään ostopäätöksen. Kyse on metsähallituksen mainoksesta.

    Eläinten hyvinvointi on nykyään luonteva osa julkista keskustelua, mutta kaloja se ei vielä koske. Kalastustarinat eivät missään vaiheessa esitä lajien välistä kamppailua vedenalaisesta näkökulmasta. Useat kalastajat ovat tuskin edes ajatelleet, että kala voisi kärsiä voimainmittelössä.

   Kalan piina alkaa, kun se syötin nieltyään joutuu ponnistelemaan siiman vetovoimaa vastaan. Suuhun tai syvemmälle ruoansulatuskanavaan kiinnittyneiden koukkujen aiheuttamista kokemuksista meillä ei ole minkäänlaista tietoa. Varmaa kuitenkin on, että vedestä pois pakotettu kala kärsii. Kala hengittää vettä, mutta ilmasta hapen saanti on sille vaikeaa. Kun sanomme, että haukkoo henkeä kuin kala kuivalla maalla, puhumme hapen puutteeseen tukehtuvasta elävästä eläimestä. Yleensä emme kuitenkaan jää pohtimaan vertauskuvan sisältöä sen enempää.

   Ajatus kalojen kyvystä kärsiä voi jopa herättää hilpeyttä. Yleinen huomautus on, ettei pidä olettaa eläimillä ja varsinkaan kaloilla olevan ihmisten ominaisuuksia. Uusin tieteellinen tieto kuitenkin osoittaa, että kalat ovat tuntevia olentoja. Niitä on erilaisia persoonallisuuksia, rohkeita ja ujoja. Kalat myös osoittavat poikkeavaa käyttäytymistä samoissa tilanteissa, joissa meihin sattuu. Siksi on perusteltua olettaa, että kalatkin voivat tuntea kipua ja sen seurauksena kärsiä.

    Emme voi tarkkaan tietää, millaista kalojen kärsimys omaamme verrattuna on, mutta joka tapauksessa kyse on ikävästä kokemuksesta. Sen vuoksi meidän on aika arvioida tarkemmin, miten kohtelemme kaloja. Vähintä mitä voimme tehdä, on tainnuttaa saalis, kun pakotamme sen pois luonnollisesta elinympäristöstään.