Tag Archives: kissa

Kissaviha voi paksusti

Kissat ovat itsenäisiä ja arvoituksellisia eläimiä, joita kautta aikojen on joko arvostettu tai vihattu.

Rinnakkainen elämämme alkoi todennäköisesti silloin, kun esi-isämme metsästäjäkerääjät asettuivat aloilleen viljelläkseen maata ja kasvattaakseen karjaa. Varastoihin koottu vilja kiinnosti jyrsijöitä, joiden kurissa pitämiseen vapaana kulkeva kissa oli tehokkain käytössä oleva menetelmä.

Kissojen asema yhteiskunnassa

Faaraoiden Egyptissä kissat olivat arvossaan. Viljasiiloja suojelevia kissoja palvottiin jumalina ja niiden ruumiit palsamoitiin kuten ylhäisten ihmisten. Mirrien arvoa korosti, että niiden vienti maasta oli kielletty. Jos joku yritti, faarao lähetti hakemaan viiksiniekat takaisin.

Euroopassa noitia vainottiin keskiajalla ja myöhemminkin. Usein heidän seuralaisikseen mainittiin huonoa onnea tuottava musta kissa.

Suomalaisessa kansanperinteessä noidat koettiin positiivisessa roolissa tietäjinä ja parantajina, mutta musta kissa on meilläkin säilyttänyt maineensa epäonnen tuojana.

Tämä turkulaiskissa eli 1500-luvulla. Joko se kuoli kivitalon kellarissa tai sen eloton ruumis heitettiin sinne. Kuva on otettu Aboa vetus -museon kokoelmista.

Keskiajalla Suomen Turussa asui luonnollisesti myös kissoja. Ne kulkivat vapaina toimittamassa ikiaikaista tehtäväänsä hiirestäjinä. Vuosisatoja vanhoista asuinrakennusten raunioista on löytynyt kissojen luurankoja. Niitä voi käydä katsomassa Aboa vetus -museossa Aurajoen rannalla.

Nykyisin kissan hankintahinta on jokseenkin pieni, eläimen voi saada jopa ilmaiseksi. Eläinsuojelujärjestöt pyrkivät lisäämään kattien arvostusta kehottamalla antamaan niitä uusille omistajille vain maksua vastaan. Kun eläimellä on edes jonkinlainen hinta, sitä toivon mukaan kohdellaan paremmin.

Karmivan esimerkin piittaamattomuudesta antoi suomalainen kuvataiteilija, joka haki eläinsuojeluyhdistykseltä kissan ja kidutti sen kuoliaaksi kirveellä. Hän kuvasi tappoperformanssin ja julkaisi videon ’taiteena’. Takuuvarma keino puskea itsensä suuren yleisön tietoisuuteen.

Taiteilija maksoi eläinrääkkäyksestä saamansa sakot, joten yhteiskunnan silmissä hän on sovittanut rikoksensa. Sen jälkeen hän on vuosikymmeniä jatkanut uraansa, joka perustui kissan kidutukseen. En arvosta minkään alan eläinrääkkääjiä.

Kissat eivät ole syy lintukantojen taantumiseen

Julkisuudessa kissaviha kukkii. Mediasta löytyy etsimättä kirjoituksia, joissa surraan pikkulintukantojen taantumista. Takuuvarmasti syylliseksi osoitetaan vapaana kulkeva kissa, joka vaaditaan talutushihnaan ulkona olon ajaksi. Tekstit eivät aina muista mainita, että lintujen luontaisten elinympäristöjen tuhoutuminen ja ilmastonmuutos ovat suurin syy kantojen heikkenemiseen.

Vuonna 2019 hollantilainen tutkija vaati EU:lta kissojen vapaan liikkumisen kieltämistä lintukatoon vedoten.  EU vastasi selkeästi puoltavansa kissojen vapautta liikkua ulkona (linkki uutiseen).

Suomessa kiertää parhaillaan kansalaisaloite, jossa vaaditaan kissojen vapaana kulkemisen kieltämistä lainsäädännöllä. Perusteena on, että kissat tappavat vuosittain miljoonia luonnonvaraisia eläimiä. Tapettujen hiirien ja rottien lukumääriä ei eritellä.

Saa nähdä, miten käy.

Turun on pidettävä huolta eläinasukkaista

Lähes kolme vuotta toimin eläinsuojelusta vastaavana läänineläinlääkärinä Turussa. Kokemus osoitti, että eläinten puolestapuhujia tarvitaan. Vaikutelmani eläinsuojelutarkastuksista voi olla vinoutunut, koska läänineläinlääkäri meni paikalle vasta, kun kärsivien eläinten lukumäärä oli suuri ja kunto surkea.

Suojelutoimien tehostamiseksi ehdotetaan usein valvonnan lisäämistä. Valvontaa tarvitaan, mutta se kykenee puuttumaan eläinten tilaan vasta, kun asiat ovat huonosti. Vaikuttavuudeltaan tehokkainta, eettisesti hyväksyttävintä ja kustannuksiltaan edullisinta on ennaltaehkäisy.

Turussa huomattava eläinsuojeluongelma liittyy kissoihin. Kaupungin alueella asustaa puolivillejä kissayhdyskuntia, joihin voi kuulua useita kymmeniä eläimiä. Niillä ei ole omistajaa tai sitten omistajuus on nimellistä. Joku ruokkii silloin tällöin, mutta ei juuri muuta. Kissoilla voi olla mahdollisuus jonkinlaiseen säänsuojaan, mutta ei välttämättä.

Isossa ryhmässä kehkeytyy terveysongelmia. Kissoilla on sisä- ja ulkoloisia sekä erilaisia virusten ja bakteerien aiheuttamia sairauksia. Sen näkee siitä, että silmät vuotavat, korvat kutiavat ja paikoitellen iho punottaa. Eläimet myös lisääntyvät vapaasti. Kissojen lukumäärä suurenee nopeasti ja uudet pennut voivat olla sukusiitoksen tulosta.

Eläinsuojeluyhdistykset loukuttavat kissoja, hoitavat sairaudet, rokottavat ja leikkaavat tulokkaat. Sen jälkeen kissat totutetaan ihmisen läheisyyteen ja sijaiskodissa ne oppivat kotikissan tavoille.  Onnekkaimmille löytyy oma loppuelämän koti. Vähemmän onnekkaat lopetetaan.

Turun kaupunki on vuosien varrella myöntänyt yksityishenkilöille luvan ampua alueellaan harmiksi koettuja eläimiä. Lupa on koskenut lintuja, kuten harakoita, variksia, naakkoja ja kesykyyhkyjä, mutta myös supikoiria, minkkejä ja villiintyneitä kissoja. Ne ovat kissoja, joita saa luvalla ampua.

Kissojen hallitsematon lisääntyminen on helposti estettävissä leikkaamalla kaikki kissat, joita ei käytetä siitokseen. Näin ei kuitenkaan tapahdu ja syitä on monia. Kissoista vastuussa oleva henkilö ei ehkä tiedosta sterilisaation ja kastraation merkitystä tai sitten toimenpiteen suorittamisen esteenä on monia käytännön syitä. Kissoja ei saa kiinni, niitä on liian monta, ei ole kuljetusta eläinlääkäriin, leikkaus maksaa paljon.

Kaikkien kannalta olisi hyvä, jos kaupunki järjestäisi ainakin muutaman kerran vuodessa edullisen mahdollisuuden kissojen sterilisaatioon ja kastraation. Samassa yhteydessä kissat olisi hyvä siruttaa tunnistamisen helpottamiseksi ja tarpeen mukaan myös rokottaa.

Leikkaus- ja sirutuskampanjat olisi tarkoituksenmukaista organisoida yhteistyössä eläinsuojelujärjestöjen kanssa. Se takaisi toiminnan parhaan vaikuttavuuden ja mahdollistaisi jatkuvuuden. Ensi alkuun kaupungin pitäisi nimetä eläinsuojelun yhteistyöryhmä kissaongelman ratkaisemiseksi.

PS Olen vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa. Tämä kirjoitus on osa vaalikampanjaani.

Monikulttuurinen Lontoo on myös eläinten kaupunki

Kesälomalla liityin Lontoon kaduilla valuviin turistivirtoihin. Työasioissa olen pistäytynyt kaupungissa lukuisia kertoja, mutta varsinainen nähtävyyksien katselu on jäänyt vähälle. Lukiolaisena kävin Madame Tussaudsin vahakabinetissa kielikurssin kylkiäisenä.

Brittein saarilla ymmärretään eläimiä. Puistoissa ulkoleville ihmisille kerrotaan, että varikset saattavat puolustaa poikasiaan ärhäkästi. Se on niiden lajinmukaista toimintaa.

Saarivaltakunnan asukkaat ovat tunnettuja eläinrakkaudestaan. Nykyisen kaltainen organisoitu eläinsuojelutoiminta sai alkunsa juuri Brittein saarilla. Myös eläinlääkäreiden erityisosaamisen alue, kivunlievitys, kehittyi järjestäytyneeksi ammatilliseksi erikoisalaksi ensimmäiseksi juuri Britanniassa.

Ennen koneita hevoset olivat nopein tapa siirtyä paikasta toiseen. Hevosia ei enää tarvita matkantekoon tai raskaiden esineiden siirtämiseen, mutta upeat eläimet eivät ole kadonneet. Ne ovat ottaneet paikkansa ihmisten seuralaisina ja harrastuskavereina. Tuoreissa valokuvissa yli 90-vuotias kuningatar Elisabet II ratsastaa edelleen lempiratsullaan. Kamariherra seuraa vähän taaempana omalla hevosellaan.

Elävään kotieläinperinteeseen törmää myös Lontoon keskeisissä hallintokortteleissa, joissa sijaitsee muun muassa pääministerin virka-asunto kuuluisassa osoitteessa Downing Street 10. Jokainen lontoolainen ja kissanystävät ympäri maailman tuntevat noin kaksitoistavuotiaan Larry-kissan. Se hallinnoi residenssiä ja toimii virallisena päähiirestäjänä, joka pitää talon jyrsijätilanteen hallinnassa. Larry myös tviittaa ahkerasti nimeään kantavalla Twitter-tilillä.

Houshold Cavalryn ratsukot vastaavat hallitsijan turvallisuudesta. Uteliaille turisteille kerrotaan kyltissä, että elävät hevoset voivat potkia ja purra.

Lyhyen kävelymatkan päässä pääministerin ja Larryn kodista törmää vartiopaikallaan pönöttäviin ratsukoihin, jotka seisovat osaksi jalkakäytävällä. Hevoset ja ratsastajat kuuluvat Household Cavalryyn, jonkinlaiseen ratsain liikkuvaan henkivartiostoon. Se on yksi brittiarmeijan vanhimpia osastoja, jonka tehtävänä on turvata hallitsijan turvallisuus.

Nykyisin Household Cavalryn osallistuminen lienee enemmän seremoniallista, mutta hevosvartiosto sijaitsee edelleen ihan Lontoon keskustassa kivenheiton verran parlamenttitalosta ja sen kellosta, Big Benistä. Muodollisia perinteitä vuosisatoja vaalinut organisaatio otti viime vuonna suuren askeleen kohti nykyaikaa: naiset hyväksyttiin Cavalryyn. Nykyään hevosen selässä vahdissa istuvat yhtä lailla miehet kuin naiset.

Lontoon kävijät tietävät, että puistot ja viheralueet ovat kaupungille tunnusomaisia. Keskustassa sijaitsevat Hyde Park ja Kensington Gardens muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa voi viettää tuntikausia ihmisiä ja eläimiä ihmettelemässä. Jos hyvin sattuu, siellä voi törmätä meluisaan parveen pieniä vihreitä papukaijoja, jotka ovat oppineet hyödyntämään turistien anteliaisuutta. Linnut istahtavat käsivarrelle, jos niille tarjoaa hedelmiä syötäväksi.

Koira lepää Physical Energy -patsaan jalustalla Hyde Parkissa.

Hyde Parkin puolella sijaitsee 1800-luvun lopussa valmistunut fyysisen energian patsas (Physical Energy Statue). Siinä lihaksikas mies istuu voimakkaan hevosen selässä ja molempien katseet kohdistuvat jonnekin kauas. Patsas on vertauskuva ihmisrodun tarpeesta aina vain etsiä uusia haasteita eikä sen sanoma ole vanhentunut yhtään.

Eläinten Lontoo on iso, meluisa, kallis ja vilisee taskuvarkaita. Samalla se on tuttu ja tuntuu turvallisesta, koska kaikkialla pärjää englannin kielellä. Ensimmäinen turistimatka ei jää viimeiseksi.

Kodin musta aukko löytyi

Yhtenä iltana kissat paiskoivat lattialle pudonnutta pussinsulkijaa. Sellaista kahdesti koukkuun taitettua valkoista nauhanpätkää, jossa on muovilla tai paperilla päällystetty taipuisa rautalankaydin. Kooltaan sulkija sopi mainiosti kissan suuhun ja permantoa pitkin heitettynä se piti kivasti kutsuvaa rapinaa.

Koltiaiset heittelivät leikkikaluaan ja välillä nappasivat sen hampaiden väliin niin, että kolisi. Pyrin pitämään sulkijat poissa kissojen ulottuvilta, koska nieltyinä niistä voi tulla harmia. Sulkijoiden jäykkä koukkuinen rakenne juuttuu helposti johonkin suoliston mutkaan aiheuttaen vakavaa vahinkoa. Oikeastaan pussinsulkijat ovat kiellettyjä leluja, mutta silloin tällöin niitä kuitenkin putoilee lattialle. Joskus käyvät sellaisen itse pöydältä nappaamassa.

Kissat rakastavat pussinsulkijoita.

Seurasin kattien leikkiä, joka sattumanvaraisesti siirtyi huoneesta toiseen. Kun toinen pedoista tömähti kyljelleen pianon ääreen ja yritti tavoittaa jotain sen alta, arvasin sulkijan lennähtäneen mirrien ulottumattomiin.

Yleensä jään vain katsomaan, miten mirrien yritykset tavoittaa kadonnut tavara matalasta tilasta onnistuu. Kissaeläinten etujalat venyvät odottamattoman pitkälle. Toimettomuuteeni liittyy kasvatuksellinen näkökulma: nenän eteen laskettu lelu kiinnostaa, mutta sen etsiminen ja löytäminen omin voimin on varmasti palkitsevampia.

Nyt kuitenkin päätin auttaa. Hain puolimetrisen kepin, jonka päähän oli aikoinaan ollut kiinnitettynä muovinen perhonen. Kokemuksesta tiesin, että väline soveltui hyvin kadonneiden tavaroiden etsintään matalista paikoista.

Pianon alla kepin pää kolisi soittimen jalkoihin ja niiden takaiseen lattialistaan. Muutamalla viuhkamaisella liikkeellä onnistuin siirtämään näkyviin kaikenlaista piiloon joutunutta. Vaikutuin saaliista, vaikka pussinsulkija jäi löytymättä. Lienee liukunut kepillä tavoittamattomaan paikkaan.

Mustaan aukkoon on vuoden kuluessa kertynyt lattialla ajelehtivaa roinaa.

Jalkojeni edessä lojui kaksi kuivunutta herneenpalon kuorta edelliseltä kesältä. Herneet oli aikoja sitten syöty, mutta kun ajattelin kesäistä hernehetkeä, niiden tuoreen maun muisto tulvahti suuhun. Lähituottajan palkoja ei mikään voita. Niitä on tarjolla liian harvoin. Tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita on kaupoissa ympäri vuoden, mutta tuoreita kotimaisia syöntiherneitä ei saa ollenkaan satokauden ulkopuolella.

Kulmani kurtistuivat, kun tunnistin ruukussa itse kasvattamani chilin hedelmän. Se oli piispanhattu-lajiketta, myöskin peräisin edellisen kesän sadosta. Öisin kissat olivat käyneet omin luvin nappaamassa chilipensaan oksilla hiljalleen huojuvia palkoja. Tämä oli yksi kadonneista.

Ruusunmarjan olin poiminut suoraan puskasta juoksulenkin aikana. Tarkoituksena oli viedä sisäkissojen haisteltavaksi näyte villistä ulkomaailmasta. Varpuset olivat istuneet juuri tämän marjan äärellä, kun lähestyin pensasruusujen kasvupaikkaa juoksupolun mutkassa. Kukinta-aikaisen hetken palautuminen mieleen melkein hiveli hajuhermoja. Hentoinen ruusuntuoksu, joka muutaman sekunnin ajan tavoitti hikisen hölkkääjän sieraimet.

Hauraan, kuivuneen kasvinlehden tunnistaminen vei hetken, mutta sitten sain lajinmäärityksen tehtyä. Joulutähti. Jokaisen vuoden ensimmäinen joulukukka, jonka ilmaantuminen kotiin aloitti tiiviin joulun odotuksen. Punaisten tähtien seuraksi sytytettiin myös ensimmäiset jouluvalot. Nyt elettiin kesän alkua, mutta aloin jo odottaa seuraavaa joulua.

Limsapullon oranssisen korkin tarinaa en tiennyt, mutta siitä viis. Aikuisten perheessä tapahtui jatkuvasti asioita ilman, että olin niistä tietoinen. Pianon alta yllättäen löytynyt musta aukko osoittautui muistikirjaksi perheen edellisen vuoden elämästä. Vähemmän perusteellisella siivouksella on etunsa.

Hyödyllisiä ja hyödyttömiä eläimiä

    Muistat varmaan hempeän kesäillan, jonka lupaava tunnelma sortuu korvissa iniseviin hyttysiin. Käsien huitovan läiskinnän keskellä joku sadattelee ääneen, mitä hyötyä noista kiusallisista verenimijöistä voi olla? Jos seurueessa on eläintieteilijä, hän vastaa nopeasti, että esimerkiksi hyönteisiä syövät linnut ja lepakot syövät hyttysistä. Ikävät itikat ovat ravintoa suuremmilleen.

Vuohi tuottaa maitoa ja lihaa. Se on hyötyeläin. Kuva Pixabay.

    Lapsille opetetaan jo koulussa, että maatilojen perinteiset tuotantoeläimet ovat hyödyllisiä. Lehmistä saadaan maitoa ja lihaa ruokapöytään sekä nahkaa eri tarkoituksiin. Grillissä tirisevät kyljykset ja jouluaterian kinkut ovat sikojen panos ruokavalioomme.

    Kasvava joukko hamuaa appeeksi kevyempiä vaihtoehtoja. He hylkäävät punaisen lihan ja ryhtyvät siipikarjan tai kalan lihan kuluttajiksi. Hyötyeläimiä nekin.

    Sirkat ovat aterioidemme uusin eläinperäisen valkuaisen lähde. Hyödyllistä väkeä outoudestaan huolimatta.

    Turkiseläimiä kasvatetaan kauniin karvan vuoksi. Hyödymme niistä saamalla pehmeitä turkiksia, joista suurin osa päätyy asusteiden somisteiksi. Tieteellisissä tutkimuksissa elämäntyönsä tekevät laboratorioeläimet helposti unohtuvat keskustelusta. Virallisesti ne eivät ole tuotantoeläimiä, mutta kyllä nekin tuottavat: uutta tietoa. Sen vuoksi myös koe-eläimet ovat hyödyllisiä.

Hevosilla on kaksoisrooli. Ne voivat olla joko hyötyeläimiä tai harrastuseläimiä käyttötarkoituksesta riippuen. Kuva Pixabay.

    Hyödytön on hyödyllisen vastakohta. Koirat eivät lähtökohtaisesti kuulu hyötyeläimiin, joten niiden täytyy olla hyödyttömiä. Se tarkoittaa, etteivät ne tuota mitään konkreettista, jolla voisi ansaita rahaa. Opaskoirat sekä poliisin, armeijan, rajavartiolaitoksen ja tullin virkakoirat tuottavat palveluita. Sen vuoksi niitä nimitetäänkin hyötykoiriksi. Nimike tekee niistä muita koiria arvostetumpia.

    Faaraoiden Egyptissä kissat olivat viljavarastojen korvaamattomia työntekijöitä. Ne pitivät kurissa hiiret ja rotat, jotka hamusivat samoja ravintoaineita kuin ihmiset. Kissojen vienti pois Egyptistä oli kiellettyä ja salakuljetuksesta seurasi rangaistus. Kissojen arvostusta muinaisessa yhteiskunnassa kuvaavat meidän päiviimme säilyneet lukuisat kissamuumiot.

    Tämän päivän Suomessa kissojen asema on kovin toisenlainen. Kissoja ei juuri arvosteta. Ne ovat hyödyttömiä eläimiä, jotka on virallisesti julistettu tuholaisiksi. Maa- ja metsätalousministeriö on listannut kissan haittaa aiheuttavaksi vieraaksi maaselkärankaiseksi, jonka olemassaolo ja leviäminen pitää torjua. Kissavihan aiheuttaa sama ominaisuus, jota muinaiset egyptiläiset palvoivat: mestarillinen saalistustaito.

Kissa. Maa- ja metsätalousministeriö on luokitellut sen haittaa aiheuttavaksi vieraaksi maaselkärankaiseksi.

    Arvion mukaan miljoonassa suomalaisessa kodissa elää lemmikkinä koira tai kissa. Lisääntyvä tutkimustieto osoittaa, että niillä on sekä suora että välillinen positiivinen vaikutus isäntäväkensä terveyteen ja hyvinvointiin.

    Koiranomistajat ulkoilevat säännöllisesti ja solmivat samalla uusia tuttavuuksia. Liikunta kohentaa sekä ihmisen että mukana kulkevan karvaturrin ruumiinkuntoa ja mielen tasapainoa. Kävelylenkki on oiva esimerkki, miten yhdessä tekeminen edistää molempien osapuolien hyvää oloa. Erilajisuus ei ole este vaan positiivisen vuorovaikutuksen perusta.

    Jako hyötyeläimiin ja ei-hyötyeläimiin on keinotekoinen. Se ei tee oikeutta hyödyttömiksi julistetuille. Eläimet ovat tuntevia olentoja, joten ne ansaitsevat itseisarvon riippumatta siitä, mitä niistä nettoamme.

Uusi tieto siirtää eläinten inhimillistämisen rajoja

Kissan katse on tutkimaton. Olisi mielenkiintoista edes hetken ajatella ja kokea kuin kissa.

    Perheen kaksi kattia ovat sisäkissoja. Veljekset ovat eläneet toistensa seurassa syntymästään saakka. Jos toinen lähtee eläinlääkäriin, kotiin jäänyt ryhtyy etsimään toveriaan. Se kulkee huoneesta toiseen ja päästelee kutsuvia kurkkuääniä. Kissat naukuvat vain ihmisille, eivät toisilleen.

    Mirrin poikkeava käytös on osoitus johdonmukaisesta reaktiosta ympäristön muutokseen. Kun veli yllättäen on kadonnut, sitä pitää etsiä.

    En tarkkaan tiedä, miten yksinäinen viiksiniekka kokee tilanteen, mutta jotain erityistä sen mielessä liikkuu, koska se toiminta on niin määrätietoista. Ihmiseltä voidaan vastaavassa tilanteessa tiedustella, miltä hänestä tuntuu. Eläimen kyseessä ollen voimme vain tarkkailla sen käytöstä ja yrittää siitä päätellä. Ehkä kotona olija on hämmentynyt omasta puolestaan, kun on yllättäen jäänyt omilleen.  Tai ehkä se on jotenkin huolissaan kumppanistaan, mihin se on joutunut.

Koira ymmärtää ihmisen ilmeitä ja eleitä muita eläimiä paremmin. Kuva Pixabay.

    Tässä vaiheessa monet moittivat, että eläinten tunteista puhuminen on niiden inhimillistämistä. He tarkoittavat, että annamme eläimille ominaisuuksia, joita on vain ihmisillä. Tunteiden osalta väite ei kuitenkaan päde. Ihmisillä ja muilla eläinlajeilla on tunteiden kaltaisia mielentiloja.

    Viimeisten vuosien aikana tiedeyhteisö on tutkimusnäytön perusteella hyväksynyt tosiasian, että eläimillä on tunteita. Yksimielisyys kohdistuu nimenomaan evoluution aikana jo varhain muodostuneisiin niin sanottuihin perustunteisiin. Eläimet voivat kokea pelkoa, vihaa ja surua, mutta myös iloa tai ainakin jonkinlaista mielihyvää. Elämykset eivät välttämättä ole samanlaisia kuin omamme, mutta lähellä niitä.

    Asia on järkeenkäypä. Tunteet ohjaavat käytöstä ja auttavat meitä elämään muiden seurassa. Jos tuttu ihminen puhkuu kiukusta, lähestymme häntä eri tavoin kuin hänen leveästi hymyillessään. Ääritapauksessa luovumme kokonaan lähestymisyrityksestä juuri sillä hetkellä ja päätämme palata asiaan myöhemmin.

    Sama pätee eläimiin. Jos koira tahtoo mennä lähelle uhkaavasti murisevaa lajitoveria, se tekee sen eri tavalla kuin kohdatessaan häntää heiluttavan karvakuonon.

    Toisen yksilön tunteiden tulkinta ja oman käytöksen sopeuttaminen sen mukaiseksi toimii myös lajien välillä. Vihaiselta näyttävää koiraa varomme, mutta ystävällisesti katselevaa nelijalkaista menemme ehkä tervehtimään.

Leikkivän ihmisen ja koiran ilon tunne on samankaltainen. Kuva Pixabay.

    Koirat puolestaan ovat ylivertaisia tulkitessaan oman lajimme eleitä ja kasvojen ilmeitä. Erityisesti tavatessaan tutun ihmisen, koira toimii ihmisessä havaitsemansa tunnetilan mukaisesti. Se voi esimerkiksi ehdottaa leikkiä, vetäytyä syrjään tai pelkästään mennä luokse.

    Eläinten inhimillistämisen mahdollisuus on edelleen olemassa. Inhimillistämistä on, jos kuvittelemme eläimille ominaisuuksia, joita ei niillä ole tutkimuksissa osoitettu. Sellainen on esimerkiksi kostokäyttäytyminen.

    Nykyisen käsityksen mukaan eläimet eivät ole kostonhimoisia. Jos koira pissaa sisälle sen jälkeen, kun sitä on rangaistu, kyse ei ole kostosta. Lätäkkö lattialla lienee stressaantuneen eläimen reaktio rankaisuun, jonka syytä se ei ehkä ymmärtänyt. Koira voi myös olla peloissaan. Eläimen huomaamatta jääneet tulehdukset tai erilaiset kiputilat saattavat toisinaan aiheuttaa pissan lirahtamisen sopimattomaan paikkaan.

    Mitä paremmin ymmärrämme eläinten käyttäytymisestä, sitä vähäisemmiksi käyvät erot ihmisiin. Enemmän on kyse ominaisuuksien ja kykyjen aste-eroista kuin niiden puuttumisesta. Tämä tosiasia kannattaa hyväksyä, vaikka ottaisi koville.

Joulunalus on kissaperheessä testiaikaa

Kissat osallistuvat innolla pöytäliinojen valintaan. Mittanauha pitää pelastaa hampailta heti alkuunsa.

    Kesäloman loppuminen aiheuttaa stressin, josta selviän parhaiten keskittämällä ajatukset puolen vuoden päästä koittavaan jouluun. Menneitä muistellen mietin, miten kokemukset voisivat ohjata seuraavan juhla-ajan päätöksiä. Ratkaistavat kysymykset ovat yksinkertaisia: tehdäänkö, ostetaanko vai eikö ollenkaan syödä perinteisiä laatikkoruokia.

    Aterioiden sisällön lisäksi joulunajan pohdintoihin kuuluvat ruoan esillepano ja kodin koristelu. Meillä juhlakattauksiin liittyvät olennaisesti pöytäliinat, joita muuten käytetään niukasti. Se johtuu enemmän laiskuudesta kuin minimalistisen tyylin tavoittelusta. Liinavaatekaappiin on silti kertynyt melkoinen valikoima, sukulaisilta tulleita pellavaliinoja, lahjoina saatuja tyykejä sekä itse valittuja kirjokankaita.

    Joulukuun alkupuolella alan sovitella isoja koko pöydän peittäviä sekä pienempiä koristeliinoja erilaisten kynttilävalikoimien ja kukkien kera. Valitsen sellaisia, jotka sopivat läheisteni mieltymyksiin ja elämäntilanteisiin. Mittaan, käännän ja väännän, jotta sopiva asetelma löytyisi.

Yöllä kissat kaatoivat kukkamaljakon. Vesi kastoi pöytäliinan, kukat jäivät kuiville, pöytä ja lattia kärsivät vedestä. Tämä yhdistelmä ei selvinnyt kissatestistä.

    Uteliaat kissat osallistuvat aktiivisesti joululiinojen valintaan. Yksikään kangas ei suoristu pöydälle ilman viiksekkäitä tarkastajia. Kun hyvä yhdistelmä on esillä, sen kissankestävyys testataan seuraavana yönä.

    Aamulla voin nopeasti todeta, kannattaako edellisen illan suunnitelmia jatkaa. Lähes poikkeuksetta liinavaate löytyy rutussa pöydän päästä tai lattialta. Pöytäliinan koolla ei oikeastaan ole väliä, koska sekä suuret että pienet kankaat ruttaantuvat riehuvien kissojen kynsissä. Parhaiten paikallaan pysyy vahakangas, mutta sen arkinen olemus ja muovinen haju eivät saattele juhlamielelle.

    Eniten olen huolissani kukista, jotka voivat vaurioitua nelijalkaisten vauhdissa. Mirrit eivät välttämättä koske kasveihin, ovat sen oppineet, mutta liinat ryppyyn pistävä vauhti siirtää, kaataa tai pudottaa kaikenkokoiset kukkamaljakot ja pienehköt ruukut.

Aikuinen kissa osaa varoa palavan kynttilän liekkiä. Siihen ei kuitenkaan pidä luottaa vaan tulta on vartioitava koko ajan.

    Myös kynttilöiden polttaminen on ongelmallista. Aikuiset kissat toki osaavat varoa kuumaa liekkiä, mutta riehumispuuskan tiimellyksessä kattikaksikolta unohtuvat opitut taidot. Kynttilöitä voi meillä polttaa vain silloin, kun joku istuu vieressä vahtimassa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta valkean vartiointi helposti unohtuu, kun on paljon väkeä koolla.

    Joulukodin pitää olla kissankestävä ja turvallinen. Ajoittain pysähdyn huokaisemaan. Miksi pidän kissoja, vaikka niiden vuoksi on luovuttava monista kivoista asioista?

    Vastaus on yksinkertainen. Kissojen kanssa eläminen on palkitsevaa. Niiden itsetietoinen läsnäolo ja vähäeleinen kiintymys ovat niin vahvoja, että jouluisten krumeluurien puuttuminen tuntuu enemmän saamiselta kuin luopumiselta.

Kissat ei nirsoile kiusallaan

 

    Kissat sen osaavat: nopea nuuhkaisu, tiukka käännös ja määrätietoinen kävely pois ruoan ääreltä. Kun kärjestään taipunut pysty häntä tekee pari pientä nykäisyä menosuuntaan, verenpaineeni nousee kuin kantoraketti lähtötelineistään. Tämäkään sapuska ei kelvannut.

    Vaihtoehtoisesti nuuhkaisua seurannut tyytymättömyys osoitetaan pyyhkimällä etutassulla lattiaa eineen suuntaan ikään kuin peittäisi suolen tuotosta hiekkalaatikossa. Viesti tuli perille. Et pidä muonasta, jonka pistin eteesi.

Kissoilla on omia tapoja. Ne syövät yhdestä astiasta, vaikka samaa ruokaa on tarjolla kahdella lautasella.

    Kattien nirsoilu ärsyttää, mutta sillä on hyviäkin puolia. Kissa arvioi ateriaa hajun perusteella, mitä laatua on tarjolla, onko se tuoretta? Kissojen aineenvaihdunta ei ole kovin hyvä käsittelemään elimistöön joutuneita vieraita aineita, joten sen kannattaa olla tarkka siitä, mitä suuhunsa pistää.

    Tympääntyminen yhteen ruokaan yleensä takaa, että seuraava kattaus on erilainen. Muuntelu puolestaan varmistaa, että tulee syötyä monipuolisesti. Kaupallisten kissanruokien valmistajat väittävät, että niiden rehut sisältävät kaiken kissan tarvitseman, mutta mistä sen tietää. Tarpeita on kovin erilaisia.

    Vaihtelunhalussaan mirrikansa ei ole yksin. Myös ihmisillä on taipumus mättää suuhunsa eri ruokia eri päivinä. Jos on keittänyt ison satsin lempikeittoa, se ei enää kolmantena päivänä maistu yhtä hyvältä kuin ensimmäisellä syömäkerralla.

    Ihmisten ruokavaliossa suositaan tuoreita ja vähän prosessoituja elintarvikkeita. Jos samaa ohjetta soveltaa kissoihin, viiksiniekkojen ruokapöydän pitäisi sisältää muutakin kuin teollisia valmisruokia. Sen vuoksi yritän koota omien kissojen ruokavalion puoleksi valmisruoista ja puoleksi raakaruoasta.

Kissojen aterian hintalappu. Liha on laadultaan ihmisravinnoksi kelpaavaa, joten sen pitäisi sopia myös kissoille.

    Viimeksi mainitusta usein varoitellaan, koska siinä voi muhia ikäviä bakteereista. Meidän kotipedoille tarjottava tuore liha on sitä samaa, mitä myydään ihmisille, joten ainakin hygieeniseltä laadultaan se on moitteetonta. Hintakin on usein melko kilpailukykyinen teollisiin ruokiin verrattuna.

    Rasvasta ja sidekudoksesta putsattu lihaskudos on erinomainen valkuaisen lähde, mutta muilta ravintoarvoiltaan köyhää, joten pelkästä puhtaasta lihasta kissa ei saa kaikkia välttämättömiä ravintoaineita. Runsaasti vitaminoidut valmisruoat lihan rinnalla takaavat kuitenkin tarvittavien hiven- ja kivennäisaineiden sekä kissoille välttämättömän foolihapon riittävän saannin.

    Uskon nälkäisen syövän, vaikka ei ihan lempisapuska olisikaan nenän edessä. Jos yksi laatu ei kelpaa, sen sijalle en tarjoa toista. Odotetaan yhdessä kissojen kanssa seuraavaa ruoka-aikaa. Jos silloinkaan tarjottu erilainen menú ei kelpaa, odotellaan taas seuraavaa muonitushetkeä. Jossain vaiheessa nälkä on ehtinyt sellaiseksi, että vähän huonomminkin maistuva ruoka tulee syödyksi.

    Uuvutustaistelu vaatii isäntäväeltä kärsivällisyyttä. On jaksettava vastustaa jaloissa kiehnääviä, kerjääviä, perässä kulkevia, silmiin katsovia ja jääkaapin eteen linnoittautuvia, joskus äänekkäitäkin kotipetoja. Ruokaa metsästävät kissat ovat tunnetusti kärsivällisiä otuksia, joten on mahdollista, että ne vetävät pitemmän korren lajien välisessä henkien taistelussa. Silloin avaan uuden kissanruokapurkin ajankohdasta piittaamatta.

Tyhmä ei puhetta ymmärrä

    KUULOAISTIN avulla ihmiset ja eläimet tarkkailevat ympäristöään sekä pitävät yhteyttä toisiinsa. Maalla ja ilmassa elävien lajien viestittely on yleensä omin korvin kuultavaa, mutta ei aina. Sen voi todeta esimerkiksi lemmikkeinä elävistä rotista. Ne kuulostavat äänettömiltä, mutta oikeasti niiden äänet ovat niin korkeita, etteivät korvamme rekisteröi niitä ilman apuvälineitä.

    OMAN lajimme ääntelyn olemme nimenneet puheeksi. Wikipedia määrittelee puheen ainoastaan ihmiselle ominaiseksi keinoksi koodata kielellisiä viestejä. Puheäänen tuottamiseen käytämme siihen tarkoitettuja anatomisia rakenteita ja fysiologisia ominaisuuksia, jotka muilta lajeilta puuttuvat.

    PUHEEN määritelmä rajaa sen avulla tapahtuvan viestinnän vain ihmisten väliseksi yhteydenpidoksi. Kuitenkin puhe on äänenkäyttöä samalla tavalla kuin naukuminen on kissan tai haukkuminen koiran. Oman lajimme sanomiset voimme ymmärtää, mutta lajien välinen kommunikointi on vaikeaa, koska tuskin osaamme edes alkeita eläinten ääni-ilmaisuista.

Kissa kertoo ajatuksistaan, mutta toisen lajin edustajana en sen ääniviestiä ymmärrä.

    PÄIVÄNÄ muutamana kissani käveli vastaan olohuoneessa. Kun ohitimme toisiamme, mirri kirahti sarjan siriseviä kurkkuääniä. En yllättynyt, koska tämä otus naukuu harvoin. Äänestä ja tilanteesta tunnistin, ettei kyseessä ollut tervehdys, mutta tarkempaa selkoa kotipedon viestistä en saanut.

    SANATTOMIEN eläinten kummalliselta kuulostavan ääntelyn sisältö ei ole kiinnostanut tutkijoita, joiden panostukset ovat kohdistuneet esimerkiksi rehuihin. Niitä on kehitetty tieteellisin menetelmin, jotta turvattaisiin paras mahdollinen kasvu ja tuotos.

    MYÖS eläinten pito-olosuhteita on tutkimuslähtöisesti muutettu paremmin vastaamaan niiden lajinmukaisia tarpeita. Nykyisin lehmät saavat liikkua ja sioille tarjotaan mahdollisuus tonkia ja puuhata.

    VIIMEISIMMÄT tieteelliset hankkeet ovat tuottaneet hyvinvoinnin mittareita, jotka ympäristön sijasta perustuvat eläimen käyttäytymisen ja sitä kautta sen oman kokemuksen arviointiin. Puuhakas eläin on todennäköisesti terve ja joltisenkin hyvinvoipa.

    VASTA viime vuosina on luonnontieteissä alettu laajemmin tutkia eläinten kognitiivisia eli tietoiseen tiedonkäsittelyyn liittyviä ominaisuuksia. Siksi meille on ehtinyt kertyä melko niukasti tietoa eläinten älystä. Yleisvaikutelma on, että eläimet ovat kyvykkäitä. Ne osaavat ja ymmärtävät enemmän kuin olemme luulleet.

    MUIDEN lajien äänenkäytön sisällöstä on kovin vähän tietoa. Pidämme eläimiä tyhminä, koska ne eivät ymmärrä puhetta, mutta tietämättömyys on suurta myös toisinpäin. Emme mekään ymmärrä, mitä eläimet ääntelyllään yrittävät kertoa. Mene ja tiedä. Ehkä ne vastaavasti pitävät meitä tyhminä.

    ELÄINTEN kuuloaistiin perustuvan kommunikoinnin tutkimiseen kannattaa panostaa. Kun ymmärrämme paremmin toislajisten ääniviestejä, voimme entistä kattavammin huomioida niiden tarpeet. Kylkiäisenä saamme syvempää tietoa myös itsestämme.

Kissojen kolmiulotteinen koti

Hattuhylly on oivallinen nukkumapaikka.

   KODISTA puhuessa kuvaamme mielellämme sen kokoa pinta-alamittoina. Tavallisin asumus lienee muutamasta kymmenestä runsaaseen sataan neliöön. Kämpän arvostus määräytyy sijainnin mukaan, mutta tarkennettu hinta perustuu pinta-alaan. Korkea sisätila voi olla myynti-ilmoituksen valtti, mutta sen merkitys asunnon lopulliseen arvoon on vähäinen.

   ELÄINASUKIT hyötyvät laajasta alasta. Mitä isompi elinpiiri, sitä enemmän mahtuu riehumaan. Ihmisten tavoin koirat elävät pääasiassa lattialla, mutta lepäilevät mielellään myös sohvalla ja sängyllä, jos ne ovat sopivan korkuisia eläimen kokoon nähden. Pieni ei pääse hyppäämään korkealle.

   KISSAT ovat toisenlaisia. Niiden maailma on selkeästi kolmiulotteinen. Taitavina kiipelijöinä ne hyödyntävät yhtä hyvin pystyjä kuin vaakasuoria pintoja. Ihmiskodin pystysuuntia ei kuitenkaan ole suunniteltu liikkumista varten. Sen vuoksi kissaperheissä syntyy erimielisyyttä, missä sopii kulkea.

Kiipelypönttö keskellä eteishallia on suosittu, koska siitä näkee moneen suuntaan.

    LEMMIKEISTÄ on tullut karvaisia perheenjäseniä, jotka jakavat hyvät ja huonot elintapamme. Urheilullisten ihmisten koirat liikkuvat paljon. Vastaavasti sohvaperunoiden joukon jatkona lojuu sohvaperunakoiria ja miksei myös kissoja.

    MUKAVISTA yhteisistä hetkistä huolimatta vastuullamme olevien eläinten pitäisi voida käyttäytyä kuten esi-isänsä. Synnynnäinen tarve lajinmukaiseen käytökseen ei ole poistunut, vaikka elinpiiri on vaihtunut luonnosta suojatuksi sisätilaksi.

    PIENET villit kissapedot kulkevat mielellään muuallakin kuin tasamaalla. Sen vuoksi hyppy tuolille ei välttämättä riitä täyttämään kotikatin kiipeilyn tarvetta. Jos ei muuta ole tarjolla, viiksiniekka kipuaa verhoja pitkin katon rajaan.

    MEILLÄ mirrit puskevat kirjahyllyissä kirjojen takana ja kääntyillessään pudottavat niitä, koska tuntuvat olevan huonoja peruuttamaan. Raapimapuut ovat hitusen helpottaneet kiipeilyvimmaa, mutta niitäkään ei voi olla ylettömästi. Myös ihmisten on kyettävä asumaan mukavasti.

Kissa käyttää kirjahyllyn päätyrakenteita tikapuina kiivetessään.

    KYNTENSÄ kissat teroittavat sopiviksi katsomiinsa kohteisiin. Jos parempaa ei ole tarjolla, koukut isketään lähimmän tuolin käsinojaan. Meidän kollit suosivat seinänkulman tapettia sohvan ja jääkaapin välisellä matkalla.

    RAAPIMAPUUT tai -laudat tuovat ensiapua asumuksen suojaamiseen. Kokemuksesta tiedän, että kynsienhoitovälineet pitää sijoittaa mirrien tavanomaisten kulkureittien varrelle. Pyyntivälineet kunnostetaan muiden toimien ohessa. Niitä ei varta vasten lähdetä huoneen perälle teroittamaan.

    TOIMIVIN ratkaisu kuitenkin lienee, että kissojen palveluskunta opettelee sietämään jatkuvaa paikkojen repsotusta yhteisessä kodissa.