Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia
Plutarkhos
Gaudeamus 2015
Suomentaneet Tua Korhonen ja Liisa Kaski
Plutarkhos: Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia
Plutarkhos oli kreikkalainen filosofi ja tuottelias kirjoittaja, joka eli luultavimmin vuosina 45 -120 jaa. Teksteissään Plutarkhos pohti muun muassa ihmisten ja eläinten välistä suhdetta. Eläinten älykkyydestä ja muita kirjoituksia -teokseen on koottu aiheeseen liittyviä osia hänen kolmesta dialogistaan.
Suomentajat ovat varustaneet kirjan antoisilla lisäyksillä Plutarkhoksen ja antiikin ihmisen eläinsuhteesta yleensä. Ne taustoittavat Plutarkhoksen ajatusten polkuja hänelle, joka ei kovin hyvin tunne ensimmäisen vuosisadan kreikkalais-roomalaista yhteiskuntaa ja sen kulttuuria. Ympäristö- ja eläinetiikan dosentti Elisa Aaltola on kirjoittanut teoksen jälkisanat.
Dialogi on erinomainen esitysmuoto, koska se antaa kirjoittajalle mahdollisuuden kertoa samanvertaisesti vastakkaisista mielipiteistä paljastamatta henkilökohtaista näkemystään. Suomentajien selvitysosassa tuodaan esiin Plutarkhoksen mahdollisia omia näkökantoja, jotka eivät välttämättä selviä teoksen alkuperäisistä kirjoituksista. Todennäköisesti Plutarkhos edusti näkemystä, jonka mukaan eläimillä on järki ja mielikuvitus.
Kirjan viininjuonnilla piristetyssä leikkimielisessä kilpaväittelyssä pohditaan, ovatko maa- vai vesieläimet älykkäämpiä, ja myös sitä, kumpien pyydystäminen vaatii enemmän taitoa.
Maaeläimet tapoineen ovat tutumpia, koska elinympäristömme on samankaltainen. Mutta myös merielävät ovat älykkäitä ja taitavia, koska niiden saalistaminen on niin vaikeaa. Erityisesti ihailtiin delfiinien pyyteetöntä ystävällisyyttä ihmisiä kohtaa: vedessä hätään joutuneiden uimareiden kannattelu ja auttaminen rantaan oli tunnettua jo kaksi vuosituhatta sitten, vaikka useimpien tietoon se on tullut YouTube -videoista.
Molemmat kilpailijat osoittivat eläinten olevan osallisia järjestä, koska ne osaavat suunnitella ja valmistautua, niillä on muisti ja tunteet sekä halu huolehtia jälkikasvusta. Sen lisäksi hyvä kohtelu aiheuttaa niissä kiitollisuutta, huono kohtelu kaunaa tuskan aiheuttajaa kohtaan.
Yhtäläisten perusteluiden vuoksi kilpaväittely päättyi ratkaisemattomana. Kumpikaan eläinryhmä ei ollut toista parempi. Sen sijaan väittelyn tuomari totesi molempien puhujien yhdessä todistaneen niitä vastaan, jotka eivät suo eläimille järkeä ja ymmärrystä. Tuloksena oli, että sanailun tuoksinassa eläinten älykkyys tuli todistetuksi.
Kirjoituksissa puhutaan paljon lihansyönnistä ja se oikeutuksesta. Aihe on hyvin ajankohtainen tälläkin hetkellä. Plutarkhos moittii, että ainoana eläinlajeista ihminen syö kaikkea. Lihansyöntimme ei johdu ravinnon hankinnan keinojen puutteesta vaan ylellisyydenhimosta ja kyllästymisestä perusravintoon. Sen vuoksi teurastamme eläviä olentoja paljon raaemmin kuin villeinkään petoeläin.
Länsimaisen eläineettisen keskustelun vakionimiä ovat 1500-luvun viimeisinä vuosina syntynyt ranskalainen filosofi Rene Descartes, jonka lähti siitä, että eläimet olivat pelkkiä mekaanisia koneita. Hänen vastaparikseen ja nykyisen eläinsuojelun isäksi nimetään usein englantilainen Jeremy Bentham, 1700-luvulla vaikuttanut valistusfilosofi, jonka mukaan eläinten kyky kärsiä edellyttää, että kohtelemme niitä hyvin. Varhaisempia ajattelijoita huomioidaan harvoin tai sitten heitä ei tunneta, vaikka syytä olisi.
Plutarkhoksen ajatuksiin tutustuessa ei voi olla hämmästymättä, miten osuvia hänen kirjoituksensa ovat edelleen, vaikka niiden tuottamisesta on kulunut kaksituhatta vuotta. Suosittelen kirjan lukemista jokaiselle asiasta kiinnostuneelle. Ajanlaskumme mittainen aika ei ole sumentanut eläimiä vahingoittavaan käytökseemme kohdistuvaa terävää analyysiä. Plutarkhoksen sanoin, joko luovumme tähänastisesta elämäntavastamme tai luovumme oikeudenmukaisuuden käsitteestä.
